Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Lukijoilta

Sijaishuollossa kaltoin kohdellut – riittääkö Rehulan anteeksipyyntö?

On positiivista, että valtiovalta on pahoitellut julkisesti lastensuojelun sijaishuollon turvaverkossa ja valvonnassa tapahtuneita laiminlyöntejä, jonka tähden monet nuoret ja lapset ovat päätyneet hyväksikäytön kohteiksi ja saaneet elinikäisiä traumoja.

Luin surullisena nimettömän Kalevassa hiljan julkaistun omakohtaisen kertomuksen koulukiusaamisen ja ymmärtämättömän sosiaalihuollon seurauksista mielenterveysongelmista kärsivän nuoren elämässä. Hän tiivisti sen, minkä tulisi olla itsestäänselvyys kaikessa lasten- ja nuortensuojelutyössä – he eivät tarvitse vain aineellista ravintoa ja huolenpitoa vaan ennen kaikkea rakkautta ja tunnetta, että heistä välitetään. Elämänhalunsa menettänyt ei jaksa enää edes syödä. Kuinka alan ammattilaisetkin voivat toimia pelkän kurin, rajojen eikä nimenomaan kaiken yläpuolelle menevän rakkauden hengessä!

Koen, että ministeri Rehulan anteeksipyyntö on pirun retoriikkaa, jos ei se johda mihinkään muutokseen yhteiskunnan haavoittuvaisimpien ryhmien oikeuksien valvonnassa. Myös korvaukset olisivat paikallaan, jos kerran Suomessa on varaa satsata Talvivaara-uhkapeliinkin 100 miljoonaa. Rahaa löytyy kun halutaan lisää guggenheimeja tai luontoa saastuttavia eli lyhytnäköisesti hyödyllisiä työpaikkoja. Monikansallisten jättifirmojen voitontavoittelun tukeminen saattaa toki luoda kuuluisaa ”elinvoimaa”, mutta alun perin kunnat perustettiin pitämään huolta yhteiskunnan haavoittuvaisista vanhuksista ja lapsista ja mm. koulutuksesta. Nyt niitä pidetään rönsyinä tai kuluerinä. Haluttomuus suunnata riittäviä resursseja taloudelle ei-niin-tuottavien ryhmien inhimillisen hoivan ja puolustamisen varmistamiseksi tiivistää kieroutuneen talouspolitiikan: verovaroja siirretään niitä vähiten tarvitseville argumentilla, että se lopulta hyödyttäisi kaikkia. Näitä hyötyjä ei ole nähty 30 vuoden jälkeenkään, ilmiö, joka selittää kansan syvän tyytymättömyyden vaaliuurnilla. Kun Aku Ankkaa on äänestetty protestina riittävän kauan, kansa lopulta saa hänet (Donald Trump) mutta kas, naamion takaa tupsahtaakin Roope Ankka.

Huolestuin kovasti, kun hyvinvointilautakunta alkoi siirtää painopistettä kalliista ja ”pahasta laitoshoidosta” ”kevyempiin avopalveluihin” ja kotihoitoon. On ilman muuta selvää, että kodeissa annettu ennaltaehkäisevä ja muu palvelu on inhimillisintä, mutta kun kyse on ennen kaikkea julkisen sektorin ”paisuneiden kustannusten hillitsemisestä” ylimpänä arvona, seuraukset pelottavat. Tämä näkyy mielestäni siinä, että varsinkin oikeisto vähättelee etukäteen kotihoidossa mahdollisesti ilmenevää voitonmaksimointia ja niin huostaan otettujen lasten hoidon kuin vanhushoivan valvontatarvetta.

Aina nostaessani valvontakysymyksen esiin, saan vakuutteluja, että ns. ”omavalvonta” on kohdillaan ja näitä yrittäjien itse laatimia valvontasuunnitelmia seurataan (kerran kahdessa vuodessa?). Jos tällainen luottamus ei toiminut näiden nyt keski-ikäisten ”holhokkien” kohdalla, joita käytettiin sumeilematta työvoimana tai joita aliruokittiin, miten asiat olisivat nyt paremmin? Päinvastoin, uusliberalisti-ekonomistien johtava ajatushan on, että yhteiskunta hyötyy eniten kun yrittäjät ajattelevat omaa etuaan ja voittoja ja näin luovat talouskasvua. Omavastuun ja yksilönoikeuksien painottaminen ajallamme edistää vielä yhteisöllisiä entisaikoja (ainakin 70-lukua) enemmän eetosta, jossa jokainen ”huolehtikoon itsestään” ja jossa vähätellään vahvempien taipumusta käyttää hyväkseen heikompia. Sehän on lisäksi kapitalismin ydin. Se hyväksyy halpatyövoiman ja neuvotteluvallassaan heikkojen hyväksikäytön kuten nykyhallituksen asenne työttömien kyykytykseen ja pakkotyöhön osoittaa.

En luota sen paremmin pien- kuin suuryritysten omavalvontaan, ja vaikka joukossa olisi kuinka monta inhimillisesti suuntautunutta hyvää yrittäjää tahansa, pelkkä tilaisuus oman edun lisäämiseen tekee tilaisuudessa varkaan. Toisaalta, yksikin vanhusta tai huostaan otettua väärinkohteleva tapaus on liikaa. Muutoin Rehulan anteeksipyynnöllä ei ole mitään virkaa. Valvontajärjestelmien on muututtava, ja nyt on korkea aika oppia historiasta ja satsata riittävästi rahaa valvontaan, joka ulkoistamisten ja pirstaloitujen markkinapalvelujen aikana on mitä tärkeintä. Jos julkisten palvelujen ulkoistamisiin ja pk-yritystenkin työllistämiseen kotihoidon uusilla muodoilla lähdettiin säästöjen hengessä, uusinnamme samat synnit kuin huonon valvonnan historiassa.

Kuinka estämme rakkauden ja välittämisen puutteesta syntyvät, myöskin kansantaloudellisesti kalliit kaltoinkohtelutapaukset, jos jälleen kerran välttelemme valvontavastuuta liian kalliina? Mitä teemme nyt eri lailla kuin traumatisoituneiden lasten, nuorten ja vanhusholhokkien historiassa? Suurin paradoksi liittyy vallitsevan markkinatalouden ihmisnormin määrittelyyn, ja siihen miten sitä tulkitaan yritys- tai kotipalvelujen kohdalla. Uusliberalismi pitää talousorientoitunutta, muista riippumatonta, omaa etuaan tavoittelevaa ja kilpailuhenkistä ihmisnormia luonnollisena, jopa kannatettavana. Sharktank-yrittäjyysohjelmassa toistellaan kuinka hyviä tyyppejä yritysideoitaan esittelevät miehet ja naiset ovat ollessaan ahneita, härskejä, itsekkäitä ja voitonhimossaan kyltymättömiä. Samaan aikaan kuitenkin väitetään, että vanhuksia ja lapsia rahalla hoitavat tahot ovat aivan luotettavia inhimillisyydessään. Taidanpa tehdä uuden valtuustoaloitteen resurssien lisäämisestä valvontaan nyt kun yhä useampia dementikkoja ja huostaan otettuja lapsia siirretään kaupallisen voitontavoittelun piiriin.

 

Kaarina Kailo
Oulun hyvinvointilautakunnan jäsen (vas.)