Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos
Hanna Sarkkinen puhui vasemmistoliiton puoluekokouksessa lauantaina.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen: Lapsilisiä korotettava

Kriisiä kriisin perään, mutta tärkeitä uudistuksia on tehty ja Suomen suunta käännetty, kuvaili sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen kuluvaa hallituskautta. Sarkkinen puhui lauantaina vasemmistoliiton puoluekokouksessa Porissa.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kiihdyttänyt elinkustannusten nousua. Siihen vastatakseen hallitus on jo päättänyt ylimääräisestä aikaistetusta indeksikorotuksesta kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin, työmatkavähennyksen korotuksesta sekä jakeluvelvoitteen höllennyksestä polttoaineen pumppuhintojen laskemiseksi, mutta lisätoimia tarvitaan yhä, sanoi Sarkkinen.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Kustannusten kasvu on erityisen vaikeaa lapsiperheille, joilla elämisen kulut ovat jo ennestään kovat. Lapsiperheköyhyys on vaarassa lähteä nousuun.

”Hallituksen tulee tehdä lapsiperheitä tukevia toimia. Keinoja voisivat olla toimeentulotuen lasten perusosien sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen nostaminen”, Sarkkinen ehdotti.

Hänen mukaansa nyt olisi myös korkea aika korottaa lapsilisiä sitomalla ne indeksiin.

”Lapsilisiin ei ole tehty säännöllisiä korotuksia kuten muihin tulonsiirtoihin. Se on johtanut lapsilisien reaaliarvon alenemiseen noin kolmanneksella 90-luvun puolivälistä.”

”Lapsilisiin ei ole tehty säännöllisiä korotuksia kuten muihin tulonsiirtoihin.”

Sarkkinen luetteli porvaripuolueiden kritisoivan hallitusta muun muassa siitä, että se ei leikkaa sosiaaliturvaa, puuttuu veronkiertoon ja huolehtii valtion veropohjasta.

”Tästä kaikesta voi päätellä, millaisen vaihtoehdon oppositio tarjoaa Suomelle. On Suomen kansan ja tulevien sukupolvien etu, että nykyisen kaltainen hallituspohja jatkaa myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen.”

Jotta politiikan suunnanmuutos kantaisi ja hyvinvointivaltion vahvistamisurakka voisi onnistua, tulisi nykyisen hallituksen linjalle saada jatkoa, Sarkkinen vaati.