Kalajoen työväenjärjestöjen vuonna 2006 pystyttämään vakaumuksensa puolesta menehtyneiden ja mielipiteittensä takia vainottujen muistopaateen kaiverretut sisällissodan aikana ja sen seurauksena menehtyneiden punaisten nimet julkistetaan lauantaina 8. 12. Julkistamistilaisuus alkaa kello 12 Kalajoen kirkon kirkkopihalla, ja sen jälkeen järjestetään kahvi- ja juhlatilaisuus viereisellä seurakuntatalolla.

Paateen tulevat kahdeksan kalajokisen nimet: sekatyömies Heikki Forss (s. 1885), työmies Antti Oskar Antinpoika Jutila (s. 1886), kansanedustaja, toimittaja J.A. eli Jukka (Johan Aleksander Stinanpoika, oik. Kristiinanpoika) Lankila (s. 1881), sahatyömies Iisakki Levula (s. 1872), sekatyömies Kaarlo Kustaa Lindholm (s. 1888), työmies Artturi Nieminen (s. 1899), työmies Onni Odert Orasmaa (s. 1895) ja renki Teodor Anshelm Otonpoika Suonperä (s. 1897). Heistä ainoastaan yhden hautapaikka on tunnettu.

Heistä ainoastaan yhden hautapaikka on tunnettu.

Kalajoen työväenliikkeen alkuaikojen merkkimiestä, huutolaista, merimiestä ja maalaria, Jukka Lankilaa, myöhemmin toimittajaa ja kansanedustajaa, lukuun ottamatta muut kalajokiset punaiset menehtyivät vuonna 1918; Forss, 33, ammuttiin Hennalan vankileirillä, Jutila, 31, teloitettiin tutkimatta Raahessa Ruotsista palautettuna, Levula, 45, kuoli vankileirillä Kokkolassa, Lindholm, 30, kuoli sairauteen Hämeenlinnan vankileirillä, Nieminen, 18, kaatui taistelussa Kuusassa (Muolaa), Orasmaa, 22, “mestattiin” eli ammuttiin valkokaartiin oton yhteydessä ja Suonperä, 21, kuoli Länkipohjan taistelussa saamiinsa vammoihin, siis Längelmäellä.

Maalari, sittemmin maalarimestari, Kansan Tahdon vakituinen avustaja ja Vapaus-lehden toimittaja Varkaudessa ja Mikkelissä (1914–18) Jukka Lankila vangittiin toukokuussa 1918 hänen toimittuaan punaisten hallituksen, kansanvaltuuskunnan ja punakaartin palkkaamana puhujana rintamilla. Hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin elinkautiseksi. Lankila kuoli influenssaan Sörnäisten kuritushuoneessa 15.4. 1919 vain 38-vuotiaana.

Tammikuun 27. päivänä 1918 Suomen nuori tasavalta repesi kahtia. Köyhä väki oli kyllästynyt nälkään, valtansa vähäisyyteen ja rikkaiden ylenkatseeseen. Helsingin punakaarti valtasi porvarillisen senaatin, poliisilaitoksen ja rautatieaseman. Hallitusvalta siirtyi punaisten kansanvaltuuskunnalle ja eduskunnan tehtäviä alkoi hoitaa Työväen pääneuvosto. Senaatti pakeni Vaasaan, valkoisten pääkaupunkiin, jossa suojeluskunnat jo riisuivat aseista venäläisiä varuskuntia.

Punakapina ei tullut Suomen herroille yllätyksenä. Jo 12. tammikuuta senaatti oli nostanut sotavoimien johtoon Mannerheimin, joka alkoi koota suojeluskunnista maan virallista armeijaa. Sellaista ei ennestään ollut, vaan järjestystä valvoivat erilaiset kaartit, myös työväenyhdistysten valitsemat järjestysmiehet. Senaatti nimesi suojeluskunnat hallituksen joukoiksi 25.1. Punaiset vastasivat kaksi päivää myöhemmin valtaamalla senaatin Smolnan.

Kansan kahtiajako syveni vuosikymmeniksi, kun Valkoinen Suomi piteli ohjaksista.

Helsingistä työväen vallankumous levisi nopeasti Turkuun, Kotkaan, Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Viipuriin. Ratkaisevat taistelut käytiin maaliskuussa. Pohjois-Suomessa aseellisia yhteenottoja tapahtui helmikuussa Oulussa, Tervolassa ja Torniossa. Punaisten häviöön päättynyt sota jatkui suunnattomina kärsimyksinä vankileireillä. Kansan kahtiajako syveni vuosikymmeniksi, kun Valkoinen Suomi piteli ohjaksista.

Vain neljä kuukautta kestänyt Suomen sisällissota vaati noin 38 000 kuolonuhria, joista kolme neljäsosaa oli punaisia. Suomalainen tragedia liittyi koko Eurooppaa järkyttäneeseen ensimmäiseen maailmansotaan, jonka melskeissä kaatui Venäjän tsaarikin ja Suomi itsenäistyi.

Kansalais- tai sisällissodasta oli Suomessa pitkään vain yksi virallinen kertomus, voittajien kertomus vapaussodasta.

Kansalais- tai sisällissodasta oli Suomessa pitkään vain yksi virallinen kertomus, voittajien kertomus vapaussodasta. Vasta toisen maailmansodan jälkeen kirjailijat ja tutkijat, sellaiset kuin Yrjö Kallinen, Väinö Linna, Jaakko Paavilainen ja 1990-luvulla professori Heikki Ylikangas toivat laajempaan tietoisuuteen myös kolikon toisen puolen, punaisten näkemykset ja kokemukset. Ylikankaan Sotasurmat-projekti lopulta osoitti sodan koko todellisuuden surmansa saaneiden luetteloineen.

 

Lue lisää vuoden 1918 tapahtumista Kansan Tahdon 9.2. ilmestyvästä numerosta!