Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Artikkelit

Vaiettu poliittinen murha

Monet varmaankin ajattelivat, ettei Suomessa voisi tapahtua sellaista. Ei, vaikka kaikki merkit olivat nähtävissä: vihapuhe ja maalitus, aggressiiviset kansankokoukset, painostus ja avoin uhkailu. Niillä pohjustettiin itsenäisen Suomen historian merkittävin poliittinen murha, jonka uhrina kuoli 41-vuotias sisäministeri Heikki Ritavuori. Tästä murhasta Suomessa on vaiettu 99 vuotta.

Ritavuori oli palaamassa työstä, kun hänet ammuttiin 14.2.1922 kotiovelleen Nervanderinkadulle keskellä Helsinkiä. Hänen taskustaan löytyi samalle päivälle päivätty vihaviesti, jossa luki: ”Sinulle tulee kuumat paikat, senkin punikki!”. Paperilapun allekirjoittaja kutsui itseään ”entiseksi ystäväksi”.

Viestin kirjoittaja ei kuitenkaan ampunut ministeriä. Murhaajaksi ilmoittautui heti Ernst Tandefelt, aatelissukuinen aktivisti, joka olisi halunnut murhata myös kenraalikuvernööri Bobrikovin, mutta Eugen Schauman ehti edelle vuonna 1904. Saksalaismielinen Tandefelt keskittyi vakoilemaan venäläisiä ja rakenteli pommeja venäläisten sotalaivojen räjäyttämiseksi. Siitä kiinni jäätyään hän joutui Katajanokan karuun vankilaan. Valkoisten voitettua saksalaisten tuella Suomen sisällissodan hän toimi liikemiehenä, valuuttakeinottelijana ja merkkihenkilönä aktivisteiksi kutsutussa ääriliikkeessä.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Aktivistit olivat alkujaan Venäjän sortoa vastustaneita asemiehiä. Suomen itsenäistyttyä he liittyivät aseineen valkoisten joukkoihin. Poliittisiksi tavoitteiksi otettiin Suur-Suomi, monarkia, suojeluskuntien mahdin palautus ja työväenliikkeen kukistaminen. Viehtymys väkivaltaan elähdytti monia aktivisteja. Kun Saksalle kävi köpelösti ensimmäisessä maailmansodassa, piti kuningashaaveelle heittää vähitellen hyvästit. Muita tavoitteitaan äärioikeisto ei hylännyt.

Ernst Tandefelt oli naamioitunut työmieheksi, kun hän otti taksin ja lähti murhareissulleen. Työmieheltä näytti sellainen, jolla oli kauhtunut pomppa ja karvalakki. Valeasun piti mahdollisesti johtaa epäilykset ”kommunisteihin”. Innoissaan Tandefelt kuitenkin ampui itseään jalkaan ennen kuin osui Ritavuorta selkään. Niin hän jäi tuoreeltaan kiinni ja kiirehti tunnustamaan kuvitellen nousevansa kansalliseksi sankariksi. Suuri oli murhaajan ja hänen liittolaistensa pettymys, kun Ritavuoren hautajaisista tuli kansallinen surujuhla.

Salaliitto pysyi salassa

Murhatutkimukset sujuivat Tandefeltin tunnustuksesta huolimatta etanan vauhtia. Haavissa oli liian iso kala. Ritavuoren murhan suunnitteli aktivistipäälliköiden salaliitto, jota johtivat apteekkari Oskar Jansson ja Helsingin entinen suojeluskuntapäällikkö, kenraalimajuri Paul von Gerich. Ministeriin kohdistunut murha olisi tietysti pitänyt tutkia suojelupoliisissa – sen nimi oli Etsivä Keskuspoliisi, mutta EK:ta johtivat kovan luokan aktivistit, joita tapauksen selvittäminen ei kiinnostanut. Helsingin poliisille ei millään auennut esimerkiksi kahvilaepisodi, kun kukaan ei muka muistanut nähneensä salaliittolaisia saman kahvilapöydän ääressä ennen Ritavuoren murhaa. Lopulta selvisi, että Oskar Jansson oli kieltänyt Cafe Esplanadin tarjoilijoita ja vahtimestaria puhumasta poliisille. Kahvilan vakiovieras Jansson oli aiemmin antanut murha-aseen Tandefeltille.

Viimein Tandefelt tuomittiin elinkautiseen, jota lyhennettiin 12 vuoteen. Lopulta hän kärsi tuomiosta vain 8,5 vuotta, ja sai sen jälkeen petipaikan Nikkilän mielisairaalasta. Vankilasta Tandefelt vuonna 1927 ilmiantoi aktivistiveljensä ja paljasti, että murhalistalla olisi ollut myös presidentti K.J. Ståhlberg. Mutta uusi Lapuan liikkeen aika painoi jo päälle, ja salaliiton tutkimukset lopetettiin. Tällä oli kauaskantoiset seuraukset. Ritavuoren murhaa voitiin siitä asti vähätellä yksittäisen kiihkoilijan päähänpistoksi.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Lehdissä kovia uhkauksia

Aktivistien ja äärioikeiston pääpuolueita 1920-luvulla olivat ruotsalainen kansanpuolue ja kokoomus. Äärioikealla olivat myös RKP:n sanomalehti Hufvudstadsbladet ja kokoomuksen Uuden Suomen Iltalehti. Nämä vihapuhejulkaisut kiihottivat ihmisiä Ritavuorta vastaan. Ritavuoren syntilista oli pitkä. Hän kannatti punavankien armahdusta ja torpparivapautusta. Hän oli ”punikkiministeri”, joka oli lukenut tuomariksi ja toiminut punaisten asianajajana oikeudenkäynneissä. Hän oli ”heimokansojen vihaaja”, koska ei tukenut aseistettujen heimosotureiden ristiretkiä Itä-Karjalan valloittamiseksi. Hän tuki tasavaltaista hallitusmuotoa ja halusi vähentää suojeluskuntien itsenäistä vallankäyttöä. Äärioikeisto masinoi vihaisia kansankokouksia, joissa vaadittiin Ritavuoren eroa. Lehdet kovensivat peliä ja uhkailivat jopa sisällissodalla ja Ritavuoren murhalla.

Äärioikeisto masinoi vihaisia kansankokouksia, joissa vaadittiin Ritavuoren eroa. Lehdet kovensivat peliä ja uhkailivat jopa sisällissodalla ja Ritavuoren murhalla.

”Punikkiministeri” kuului Edistyspuolueeseen, joka ei ollut mitenkään kommunistinen vaan sosiaaliliberaali, pienehkö puolue, joka oli perustettu 1918 nuorsuomalaisten ja Kansanpuolueen enemmistön ja Suomalaisen puolueen vähemmistön tasavaltalaisista ja laillisuutta korostavista voimista. Ritavuori kuului puolueensa ”jakobiinisiipeen”, joka ajoi erityisesti sosiaalista tasa-arvoa. Hänen panoksensa vuonna 1919 hyväksytyn tasavaltaisen hallitusmuodon valmistelussa oli huomattava.

Sovittelevalla linjalla Edistyspuolue saavutti pääministeripuolueen aseman. Ritavuori oli ministerinä kahdesti. Hän myös johti perustuslakivaliokuntaa.

Laita- ja äärioikeiston mielestä Suomi oli 1920-luvun alussa vaarallisesti luisumassa liiallisen demokratian liberaaliin suuntaan. Monarkian ja jyrkän luokkajaon kannattajilla oli edelleen vahvat asemat ja keulakuvat sellaiset kuin Paasikivi, Svinhufvud ja Mannerheim. Sisällissodan hävinnyt työväenliike ei kyennyt vahvaan vastukseen.

Ensi vuonna Ritavuoren murhasta tulee kuluneeksi sata vuotta. Olisi jo aika nostaa tapaus Ritavuori julkisuuteen pitkästä unohduksesta. Muistopatsaan sijasta olisi tärkeää tehdä tunnetuksi hänen työtään ja kohtaloaan tasavaltamme perustuksien järkyttäjien uhrina.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Suomessakin on hyökätty ”kongressiin”

Äärioikeiston huonosti tunnettuja tempauksia Suomessa oli ”kongressihyökkäys” kesällä 1930. Silloin elettiin muutenkin erikoisia aikoja, olihan Lapuan liike nousemassa kaikkien kukkuloiden kuninkaaksi.

Heinäkuun 5. päivä 1930 vanhaan valtiopäivätaloon, eduskunnan kirjaston ja valiokuntien rakennukseen Säätytalolle rynnäköi Lapuan liikkeen miehiä Kosti-Paavo Eerolaisen ja Artturi Vuorimaan johdolla. Joukkio tunkeutui huoneeseen, jossa perustuslakivaliokunta piti kokoustaan, ja riisti väkivalloin mukaansa Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden liiton kansanedustajat Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön. Kansanedustajat pakotettiin mustaan autoon ja kyyditettiin Lapualle, jossa heidät pahoinpideltyinä vapautettiin.

Lapuan liikkeen reipas kansalaisterrori tuotti muilutuksia ja murhia eri puolilla Suomea.

Poliisi ei puuttunut ”kongressihyökkäykseen”. Äärioikeisto lisäsi kierroksia. Lapualaisten painostus tehosi oikeistopuolueisiin ja johti nopeasti hallituksen ja pääministerin vaihtamiseen. Vasemmistolaiset kansanedustajat poistettiin eduskunnasta ja ns. kommunistilakeihin vedoten puhdistettiin myös kunnanvaltuustot. Työväenjärjestöt ja -lehdet kiellettiin. Lapuan liikkeen reipas kansalaisterrori tuotti muilutuksia ja murhia eri puolilla Suomea.

Lapuan ”häjyt” hallitsivat pelolla. Tuuli alkoi hieman kääntyä, kun lapualaisten autokyytiin joutui vanha presidentti, laillisuusmies K.J. Ståhlberg vaimonsa kanssa.

Ståhlbergin kyyditys sai kansainvälistä huomiota. Ruotsissa sattui erikoinen episodi maan valtalehden kirjoitettua, että presidentin kyyditysuutista ei olisi odottanut Suomen kaltaisesta länsimaisesta kulttuurivaltiosta, vaan ”ennemmin Meksikosta tai jostain neekeritasavallasta”. Meksikon lähettiläs paheksui vertausta ja vakuutti maansa olevan kulttuurivaltio, ”jota ei voi rinnastaa Suomeen”.

Kategoriat
Näkökulmat

Annetaan ihmisten pöyristyä

Kun äärioikeisto tai joku muu ilmastonmuutoksen kieltäjä, naisvihaaja tai mikkokärnä tekee jotain tyhmää, ei tarvitse seurata tekijän omia julkaisuja saadakseen siitä tiedon. Punavihreät ja liberaalit pitävät kyllä huolen, että trollaus leviää koko kansan tietoon. Pöyristyneet nettijaot valtaavat sosiaalisen median ilmatilan ja valuttavat klikkauksia kolumneille ja vihapostauksille.

Moni onkin herännyt vaatimaan niin sanotuilta hyviksiltä tolkkua vihapostausten levittämiseen. ”Älä ruoki trollia” on jo vanha sanonta, joka kehottaa käyttämään aikansa muuhun kuin nettihäirikön kanssa jankkaamiseen. Sen rinnalle on tullut ”keep calm and move on” -ajattelu (pysy rauhallisena ja siirry eteenpäin), jossa ärsyttävä ja pöyristyttävä juttu jätetään omaan arvoonsa.

Tällaisessa tolkuttelussa on kuitenkin ikävä sivumaku. Se maistuu nimittäin samalta kuin ääripäistä puhuvien tolkun ihmisten syytökset, joiden mukaan natsien äänekäs vastustaminen oikeastaan kiihdyttää natsismia. Samassa ajatusmallissa radikaalien ilmastotoimien vaatiminen saa ihmiset vain turhaan ahdistumaan ja jopa kääntymään ilmastonmuutoksen torjumista vastaan.

***

Muiden tunteiden hillinnässä on kyse oireen hoitamisesta sairauden sijaan. Äärioikeistolla ja trollipopulisteilla on kyky ja tilaisuus saada ihmiset reagoimaan ja levittämään mölinäänsä. Pöyristyneet reaktiot ovat nimenomaan reaktioita, vastauksia julkisuutta hallitseville aloitteentekijöille. Tämä on oire siitä, että muut ovat julkisuuden suhteen altavastaajan asemassa.

Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että vasemmistolla on pitkästä aikaa vahva parlamentaarinen asema. Oikeisto-oppositiokin on vahva kannatusmittauksissa mutta ennen kaikkea julkisuusilmatilan hallinnassa. Siinä missä hallituspuolueilla riittää varmasti sanottavaa, opposition konservatiiveilla riittää tapoja saada aikaan reaktioita.

Mitä sitten pitäisi tehdä, onkin monimutkaisempi kysymys. Pitäisi tuottaa sellaisia avauksia, jotka jättävät mölinän varjoonsa. Koska pelkoihin vetoaminen on helpompaa kuin toivon tarjoaminen, toivoa luovien avauksia pitää olla jollain tavalla paljon enemmän kuin pelkoa lietsovien. Vähän niin kuin kansanrintamahallituksella on paljon enemmän avustajia kuin porvarihallituksella oli.

***

Itse olen päätynyt siihen, että ihmisten pitää antaa pöyristyä ja näyttää tunteitaan. Li Anderssonin sanoin ”mieluummin näen kuumia tunteita kuin välinpitämättömyyttä”, kun tehdään ihmisten arkeen liittyviä päätöksiä. Vuonna 2018 oppositiojohtajana julkaisemassaan blogikirjoituksessa Andersson myös näkee myös politiikan tavoitteisiin kuuluvan välineiden antamisen tunteiden purkamiseen ja kanavoimiseen.

Tunteet voivat johtaa toimintaan.

Pöyristymisohjeilla ja välinpitämättömyyden vaatimisella on myös elitistinen kaiku. Jos tekee mieli neuvoa muita olemaan välittämättä ilkeästä huutelusta, kannattaa miettiä, miksi se on itselle helppoa. Onko kyse siitä, että on itse turvatussa asemassa, jossa huutelu ei satuta tai tunnu uhkaavalta?

Kun ihmisoikeuksia uhataan, niitä tulee puolustaa – vaikka ja varsinkin, jos ne eivät ole omia ihmisoikeuksia. Silloin ei pidä pelätä edes identiteettipolitiikan vähättelevää leimaa, kuten Minja Koskela esittää uusimpaan Kansan Tahtoon tehdyssä haastattelussa.

***

Kuten todettua, tunteet voivat johtaa toimintaan. Rasismia vastustavaa italialaista sardiiniliikettä tai sen suomalaisserkkua silakkaliikettä tuskin olisi syntynyt ilman pöyristymistä, ärsyyntymistä ja ahdistumista. Onpa liikkeissä jotain arvosteltavaa tai ei, niissä ihmiset voimaantuvat tuottamaan omaa sisältöä ja ottamaan tilaa haltuun.

Jos vihapuheiden levittely tunteiden vallassa ärsyttää, tunteille kannattaa tarjota vaihtoehtoisia kanavia. Onneksi on silakkaliikkeitä.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Kategoriat
Uutiset

Ääripää astelee Saksan valtiopäivätaloon

Liikkuvat äänestäjät nostivat äärioikeistolaisen AfD-puolueen Saksan parlamenttiin. Politiikan kuviot menivät muutenkin uusiksi, vaikka liittokanslerina jatkaa kristillisdemokraattien Angela Merkel.

Toista kertaa valtiopäivävaaleihin osallistunut äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle, AfD, sai 12,6 prosenttia äänistä ja on kolmanneksi suurin puolue. Vasemmistopuolue Linke eteni hieman ja sai 9,2 prosenttia, se on viidenneksi suurin. Vanhat pääpuolueet CDU ja SPD hävisivät, demarit niin pahasti että siirtyvät oppositioon. Angela Merkelin CDU:ta äänesti nyt 33 prosenttia (-8,5) ja demareita 20,5 prosenttia (-5,2). Viiden prosentin äänikynnyksen alle viime vaaleissa jäänyt vanha liberaalipuolue FPD nousi takaisin parlamenttiin 10,7 prosentilla, ja kuudentena puolueena sisään pääsi vihreät 8,9 prosentilla.

Vaaleissa näkyivät jälleen kerran suuret alue-erot, joita 27 vuotta kestänyt yhteiselo ei ole siloittanut.

Saksan vaaleissa oli yli 61 miljoonaa äänioikeutettua, joista 75 prosenttia äänesti. Äärioikeiston AfD keräsi runsaasti ääniä ennen nukkuneilta kansalaisilta ja CDU:ta aiemmin äänestäneiltä. Lisäksi ääripuolue sai tukea entisiltä demareiden ja vasemmistopuolueen äänestäjiltä etenkin Saksan itäisissä osissa. Vanhan DDR:n alueella puolueiden järjestys oli: CDU 27 prosenttia, AfD 21,6, Linke 16,2, SPD 15 prosenttia. Vasemmistopuolue Linken kannatus putosi idässä yli kuusi prosenttia, vaikka maan kokonaistulos on 0,6 prosenttia plussalla. Vaaleissa näkyivät jälleen kerran suuret alue-erot, joita 27 vuotta kestänyt yhteiselo ei ole siloittanut.

 

Populismilla kysyntää

Vuonna 2013 perustettu AfD-puolue oli aluksi talousprofessorien johtama, mutta hajosi ja kokosi itsensä uudelleen pakolaiskriisin alkaessa 2015. Kuten monissa Euroopan maissa myös Saksassa äärioikeiston äänestäjät ovat aivan voittopuolisesti miehiä. Johtopaikoilla rähistään, ja AfD-poliitikot soveltavat kilvan Trump-populismia. AfD:n 76-vuotias johtomies Alexander Gauland tiesi mitä teki sanoessaan vaali-iltana: ”Me tulemme jahtaamaan liittokansleri Merkeliä!”

Alusta lähtien on ollut selvää, ettei maahanmuuton ja islamin vastustukseen keskittyvä AfD ole hallituskypsä – toisin kuin vero- ja eurovastaisuutta hyödyntänyt liberaalipuolue FPD, joka sekin kritisoi pakolaispolitiikkaa.

Alusta lähtien on ollut selvää, ettei maahanmuuton ja islamin vastustukseen keskittyvä AfD ole hallituskypsä.

Saksan demarit kärsivät sosialidemokratiaa vaivaavasta mantereenlaajuisesta näivetystaudista. Kaksi vaalikautta hallituskoalitioon kuulunut SPD seuraa vastedes oppositiosta, miten Saksaa viedään oikealle.

 

Linken väki vaihtuu

Vasemmistopuolue Linke ylsi historiansa toisesi parhaaseen tulokseen ja sen paikkaluku parlamentissa kasvaa viidellä. Linke on saavuttanut melko tukevan aseman isoissa kaupungeissa ja nuoremman väen keskuudessa, mutta itäisen Saksan entisillä vahvoilla kannatusalueilla ja maaseudulla on suuria vaikeuksia. Saksassakin äänet liikkuvat yhä herkemmin, ja ihmisten sitoutuminen puolueisiin muuttuu löyhemmäksi. Esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa ovat uudet poliittiset liikkeet ainakin tilapäisesti korvanneet entisiä puolueita niin vasemmalla kuin oikealla.

Linke on saavuttanut melko tukevan aseman isoissa kaupungeissa ja nuoremman väen keskuudessa, mutta itäisen Saksan entisillä vahvoilla kannatusalueilla ja maaseudulla on suuria vaikeuksia.

Saksassa odotetaan nyt jännityksellä uuden hallituksen kokoonpanoa: tuleeko CDU:n kaveriksi FDP vai FDP ja vihreät. Vasemmistolle tärkeää olisi saada aikaan vahva oppositiopolitiikka. Linke nosti vaalikampanjassaan pääasioiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja rauhanpolitiikan. Vaikka työllisyys on Saksassa kohentunut, on maassa paljon köyhyyttä.

Lopuksi valtiopäivien uusi paikkajako, paikkoja on yhteensä 709:

CDU 246, SPD 153, AfD 94, FDP 80, Linke 69 ja vihreät 67.

Kategoriat
Uutiset

Oulun keskustan telttanäytelmälle päätös

Oulun ydinkeskustassa nähtiin kummallinen muutaman päivän telttanäytelmä, kun Oulun kaupunki siirrätti turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen Isokadulta sivuun kauppatorille ja tilalle saivat tulla ”vastamielenosoittajat”, eli äärioikeistolainen Suomi ensin -porukka telttoineen ja iskulauseineen.

Vastamielenosoittajat majailivat ydinkeskustassa viime lauantaista tiistaihin, ja heidänkin leirinsä on nyt siirretty kaupungin toimesta muualle.

 

Valtuustokysely pani vipinää kaupungin kinttuihin

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Mauno Murtoniemi kertoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja vastamielenosoittajien tapahtumasta. Moni kertoi pelänneensä liikkumista tapahtuman välittömässä läheisyydessä. Hämmennystä aiheutti ennen kaikkea kysymys siitä, miksi kaupunki häätää ydinkeskustasta turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen ja antaa saman paikan äärioikeistolaisten käyttöön.

Murtoniemi teki maanantaina asiasta valtuustokyselyn ja kirjoitti Oulun virkamiesjohdolle. Murtoniemen aloitteellisuuden ansiosta asia nousi julkisuuteen ja kaupungin oli reagoitava nopeasti.

Murtoniemen aloitteellisuuden ansiosta asia nousi julkisuuteen ja kaupungin oli reagoitava nopeasti.

Maanomistajana Oulun kaupunki antoi vastamielenosoittajille käskyn purkaa telttansa tiistaihin kello 14 mennessä. Suomi ensin -porukka ei noudattanut käskyä, ja lähti vasta poliisin valvovien silmien alla myöhään tiistai-iltana.

Murtoniemi sanoo olevansa päätökseen tyytyväinen, mutta odottaneensa kaupungilta tiukempaa linjausta ääriliikkeiden toimintaan. Sitä ei tullut, sillä Suomi ensin -porukka saa pystyttää telttansa muualle.

– Telttapäätös on oikeansuuntainen ja kaupungin päätös lisää ihmisten turvallisuuden tunnetta. Vastakkainasettelua pitää vähentää Oulussa, Murtoniemi sanoo.