Biologi ja tietokirjailija Maria Katajavuori alias Katariina E. M. Vuorinen ryhtyi tutkimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa ja odotti poliitikkojen hyödyntävän tutkimustietoa päätöksenteossa. Tämä osoittautui nopeasti toiveajatteluksi. Nyt hän haluaa kääntää huomion ekosysteemeistä ihmisen käyttäytymisen biologiaan ja etsii ratkaisuja ympäristökriisiin yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamisesta.
Islannissa sijaitsee tummahiekkainen Musta Ranta, jolla hengenvaaralliset aallot salakavalasti imevät varomattomia turisteja hukkumiskuolemaan. Varoituskyltit eivät riitä pidättelemään uhkarohkeimpia. Samaa syndroomaa potee koko ihmiskunta suhtautumisessaan ekokatastrofiin: ”altistumme ympäristöinformaatiolle, hymyilemme sille nyökkäillen ja juoksemme sitten päätä pahkaa aaltoihin”, kirjoittaa biologi, ympäristöaktivisti ja kirjailija Maria Katajavuori uusimmassa teoksessaan Valas lasimaljassa.
Katajavuori kuvaa kirjassaan, kuinka valtavat määrät tietoa tutkijat ovat tuottaneet ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta – ja kuinka tämä tieto valuu kuin vesi hanhen selästä. Vaikka ilmastotoimiakin tehdään, elämäntapamme ei ole muuttunut ja kehityksen suunta jatkuu ennallaan – kohti syvenevää ekologista ja inhimillistä kriisiä.
Katajavuori tuntee häpeää omastakin luonnonvarojen kulutuksestaan tutkimustyössä.
”Lentelemme paitsi kenttäretkille myös tapaamaan kollegoja, juomaan kahvia ja keskustelemaan viimeisimmistä tutkimustuloksista.” Tämä on tapana oikeuttaa tutkimuksen tärkeydellä ja sen myönteisillä vaikutuksilla. Mutta entäpä jos mitään vaikutuksia ei olekaan, Katajavuori pohtii.
Ilmastonmuutos näkyy pohjoisessa
Maria Katajavuori on oikeastaan kirjailijanimi, jonka takana on biologi Katariina E. M. Vuorinen. Kirjastaan puhuttaessa Vuorinen esiintyy mieluiten kirjailijanimellään.
Katajavuori tuntee häpeää omastakin luonnonvarojen kulutuksestaan tutkimustyössä.
”Olen pienestä pitäen kulkenut luonnossa, bongaillut lintuja, keräillyt kasveja, kalastellut. Kun piti miettiä, mitä isona tekee, oli luontevaa lähteä lukemaan biologiaa ja nimenomaan ekologiaa”, Katajavuori kertoo Kansan Tahdolle.
Katajavuori on erikoistunut tutkimaan pohjoisia ekosysteemejä ja ilmastonmuutoksen vaikutusta niihin. Väitöskirjassaan hän käsitteli sitä, kuinka ilmastonmuutos ja eläimet yhdessä muokkaavat pohjoisten alueiden kasvillisuusdynamiikkaa.
”Porojen osalta monesti puhutaan ylilaidunnuksesta, mutta porot voivat myös auttaa ehkäisemään ilmastonmuutoksen aiheuttamia kasvillisuusmuutoksia, kuten varpujen ja puskien lisääntymistä”, Katajavuori mainitsee.
Nykyään Norjassa asuva ja työskentelevä Katajavuori on viettänyt runsaasti aikaa pohjoisella tundralla kasvillisuutta tutkimassa.
”Ilmastonmuutos näkyy selkeästi pohjoisessa kasvillisuudessa. Puuraja on liikkumassa pohjoiseen, varvut kasvavat nopeammin, kasvillisuusyhteisö ja lajisuhteet muuttuvat.”
Biologia ohjaa ihmistäkin
Katajavuori mietti ympäristökysymyksiä jo ennen biologiksi ryhtymistään.
”Kun lähdin tälle uralle, ajattelin että tässä voisi tuottaa sellaista tietoa, mitä poliitikot voisivat käyttää päätöksenteon tukena. Mitä enemmän olen maailmaa nähnyt, sitä epärealistisemmalta se ideaali näyttää. Olen alkanut ymmärtää, että ongelma ei ole informaation puute.”
Katajavuori pohtii kirjassaan, miten biologiset taipumukset ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Vaikka ihmislajin etu olisi ympäristötuhon torjuminen, yksilöiden etu on lisääntyä, kilpailla ja kuluttaa.
Valtiotkaan eivät toimi sen altruistisemmin, vaan tavoittelevat talouskasvua ja kilpailevat keskenään luonnonvaroista – puhumattakaan voittoa tavoittelevista yhtiöistä. Yhtiöiden ei ole tarpeen suojella edes itse käyttämiään resursseja loppuunkulumiselta, koska ne pystyvät hyppimään alueelta ja toimialalta toiselle ilman siteitä yksittäiseen paikkaan ja sen luonnonvaroihin.
”Kun lähdin tälle uralle, ajattelin että tässä voisi tuottaa sellaista tietoa, mitä poliitikot voisivat käyttää päätöksenteon tukena.”
Ilmastopäästöjen vähennyksetkin länsimaissa ovat pitkälti hämäystä: päästöt on ulkoistettu muualle, esimerkiksi Kiinaan. Jos EU:n hiilijalanjälkeen ynnätään sen tuontituotteet, paljastuu, ettei se ole vähentänyt päästöjään hitustakaan vuosikymmeniin, Katajavuori kirjoittaa.
Katajavuoren edellinen kirja, Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnonkin saanut Kuoleman ja elämän kysymys oli varsin pessimistinen. Uudessa kirjassaan Katajavuori nostaa esille myös toivon näköaloja. Ihmisen biologia mahdollistaa kaikesta huolimatta luonnon kanssa sopusoinnussa elämisen – kunhan yhteiskunnalliset rakenteet ja olosuhteet siihen riittävästi kannustavat.
Talouden lasiseinien vankina
Katajavuori nostaa esiin kamppailuja, joissa paikalliset ihmiset ovat nousseet puolustamaan omaa elinympäristöään saastuttavia tehdas- tai kaivoshankkeita vastaan – ja onnistuneet. Toisaalta on tapauksia, joissa paikalliset ovat niin riippuvaisia ympäristölle tuhoisien tuotantolaitosten työpaikoista, että päinvastoin puolustavat niiden toimintaa. Ja globaalien kriisien torjuntaan eivät pelkät paikalliset kamppailut riitä.
Biologisen determinismin sijasta Katajavuori päätyykin korostamaan olosuhteiden merkitystä. Ne määräävät, nousevatko moninaisesta geneettisestä perimästämme esiin itsekkäät vai epäitsekkäät piirteet. Hän vertaa ihmistä kirjassaan useasti käsittelemiinsä maitovalaisiin: tilavassa altaassa ne uivat rentoutuneesti ja kisailevat keskenään, mutta pienessä sirkusakvaariossa vain pyörivät stressaantuneina edestakaisin. Ihmiset puolestaan eivät pääse käyttämään prososiaalisuuden ja elinympäristöjen puolustamisen kykyjään, koska meitä ympäröivät talousjärjestelmän lasiseinät.
Katajavuoren mukaan tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa pitäisikin kääntää huomio siihen, millaiset taloudelliset ja yhteiskunnalliset rakenteet saisivat ihmiset käyttäytymään elinehtojensa säilymistä edistävillä tavoilla.
”Toivon, että pystyisin omalla urallanikin kääntämään tutkimuksen fokusta ekosysteemistä ihmiseen. Alustavia suunnitelmia jo onkin.”
”Toivon, että pystyisin omalla urallanikin kääntämään tutkimuksen fokusta ekosysteemistä ihmiseen. Alustavia suunnitelmia jo onkin.”
Uusia malleja päätöksentekoon
Kirjassaan Katajavuori hahmottelee ekologisesti kestävän yhteiskunnan suuntaviivoja. Yksi on yhteisöllisyyteen perustuva päätöksenteko, esimerkiksi pienryhmien pohjalle rakentuva osallistava demokratia. Siitä on jo runsaasti positiivisia tutkimustuloksia ja kokemuksia, muun muassa Brasilian Porto Alegresta, mutta sitä voitaisiin kehittää monikerroksisen täytekakun tavoin myös ylemmille hallintotasoille.
Katajavuori korostaa myös valtion roolia talouden ohjaamisessa. Ekologisten tukien ja toisaalta ympäristöverojen tulisi olla niin mittavia, että ympäristöystävällisten vaihtoehtojen valitseminen olisi kuluttajille ja yrityksille houkuttelevaa.
”Kun kukaan ei voisi vedota kireisiin kukkaronnyöreihin, kiireeseen tai epäkäytännöllisyyteen, prososiaaliset piirteemme pääsisivät oikeuksiinsa.”
”Tähän mennessä ekologiseen käytökseen kannustavat toimet ovat jääneet aika pienen mittakaavan pipertelyksi”, Katajavuori harmittelee.
Pelkkä tieto siitä, mitä pitäisi tehdä, ei toki takaa, että näin myös tehtäisiin, Katajavuori myöntää. Päätöksenteossa jyräävät taloudellisen vallan haltijoiden vahvat intressit. Muutos vaatii joukkotoimintaa ja -voimaa. Katajavuorikaan ei halua pitäytyä vain tutkijan roolissaan, vaan vaikuttaa myös aktivistina ja kirjailijana.
Tutkimuksella irti polarisaatiosta
Katajavuori kertoo saaneensa ajatuksistaan palautetta laidasta laitaan. Osa on kiitellyt, jotkut taas leimanneet hänen visionsa kommunistisiksi. Keskustelu nykykapitalismin vaihtoehdoista polarisoituu herkästi.
”Ei ole ollenkaan sitä asennetta, että voisi olla jotain ihan muuta kuin kaksi ääripäätä.”
Tärkeitä ovat yhteiskunnalliset kokeilut.
Keskustelua voisi Katajavuoren mukaan edistää se, että tutkimustietoa olisi enemmän.
”Ihmiset saattavat sanoa, että nykyjärjestelmälle vaihtoehtoiset ajattelumallit ovat utopistisia. Mitenpä muuten niitä lähtisi kehittämään kuin tutkimuksen kautta.”
Tärkeitä ovat yhteiskunnalliset kokeilut.
”Järjestetään sosiobiologisen tai evoluutiopsykologisen tiedon pohjalta vaikkapa jonkin kunnan ympäristöpäätöksenteko uudella tavalla ja katsotaan, mitä siitä seuraa”, Katajavuori havainnollistaa.
