Tulin juuri Savukosken kunnan tarkastuslautakunnan kokouksesta. Pienen ja syrjäisen kunnan jokaisessa toimielimessä tuskailemme talousongelmien, väestön vähenemisen, vinoutuneen ikärakenteen ja palvelukadon kanssa. Länsi-Euroopan harvimmin asutulla alueella on omat ongelmansa. Jo muutama vaikea sairaustapaus ja huostaanotto heiluttavat kunnan taloutta. Valtionosuuksien ja verotulokertymän muutoksiin on vain sopeuduttava, vaikka kuinka koskee sieluun.
Lähikaupassani, jonne matkaa kertyy mökiltäni kaksikymmentäkuusi kilometriä, huomasin iltapäivälehdessä puolueemme puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin haastattelun. Otsikossa mainittiin hänen sanoneen, että jokaisessa kunnassa ei kyetä jatkossa järjestämään perusopetusta. Tuollaisen arvion mekin olemme tehneet, mutta emme ole keksineet ongelmaan ratkaisua.
Yhdessä Suomen pienimmistä lukioista kirjoitetaan toistuvasti parhaimmat arvosanat ylioppilaskokeissa.
Kuinka järjestää opetus, jos vuosi-ikäluokka jää reilusti alle kymmenen oppilaan ja lähin naapurikunnan kuntakeskus sijaitsee vähintään neljänkymmenen kilometrin päässä Pelkosenniemellä, jossa kamppaillaan ihan samojen ongelmien kanssa? Muihin kuntakeskuksiin, Kemijärvelle, Sallaan ja Sodankylään, onkin matkaa jo liki sata kilometriä.
Pieniä lapsia ei voi rahdata päivästä toiseen tuntikausien ajan toisen kunnan opinahjoon eikä asuntola-aikoihin ole paluuta. Perusopetuksen rinnalla lukion tulevaisuus näyttää epävarmalta. Raastava paradoksi piilee siinä, että yhdessä Suomen pienimmistä lukioista kirjoitetaan toistuvasti parhaimmat arvosanat ylioppilaskokeissa, jos tasoa mitataan numeroiden paranemisena lähtötaso huomioiden. Pienuudella on myös etunsa.
Jos lukio loppuu, seuraa siitä välittömästi ongelmia myös peruskoulutuksen puolella. Kuinka saada päteviä opettajia ja heille riittävä tuntimäärä täyteen? Kuinka pitää tässä kurimuksessa kiinni lapsiperheistä, jos palveluiden karsiminen synnyttää työntövoimaa ja isompien paikkakuntien tarjonta imuvoimaa? Kaikesta huolimatta kunnanvaltuustomme päätti viime syksynä rakentaa uuden koulun. Millä sen rahoitamme, sitä emme tiedä, mutta päätös oli tehtävä.
En syytä nykyisiä johtavia poliitikkoja pahansuopaisuudesta.
Suomessakin väestö pakkautuu muutamaan suurimpaan yliopistokaupunkiin. Niiden vaalipiireistä valitaan valtaosa kansanedustajista ja kaikkien suurimpien puolueitten mielenkiinto kohdistuu taisteluun näiden vaalipiirien sieluista. Edes entiset vahvat aluepolitiikan puolestapuhujat, maalaisliiton perillinen keskusta ja SKDL:n työn jatkaja vasemmistoliitto, eivät nekään saa synninpäästöä.
En syytä nykyisiä johtavia poliitikkoja pahansuopaisuudesta. Heidän on vain mahdoton sisäistää, kuinka erilaiselta Suomi näyttää tienpenkalla kouluautoa yksinään odottavan koululaisen tai syrjäisen mökin ikkunasta tiirailevan muorin silmin katsottuna. Erilaista se on maailmanmeno kaupungin humussa tai lomareissulla Lapin keväthankia hiihdellessä.
Ei siitä ole pitkä aika, kun valtio kannusti asuttamaan näitä poloisia kairoja. Lyhyt on ihmisikäkin arvioida, mihin suuntaan iso pyörä pyörii tulevina aikoina. Mitä hullummaksi maailma menee – ja näyttää menevän – niin ehkäpä sen myötä ymmärretään myös näiden alueiden arvo. Muunakin, kuin työvoiman, energian ja raaka-aineen luovuttajana.
Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2020.
Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.
Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!