Kotikuntani Kotka on paininut surkean taloutensa kanssa koko sen ajan kun olen ollut valtuutettu. Kuntapäättäjämme ovat vuosittain kilvan laulaneet kuorossa itkuvirttään – harvalla on kuitenkaan ollut todellisia ratkaisuja. Toiset vaativat jo minimiin leikattujen palveluiden karsimista, ja meille muille jää keinoksi vain valmiiksi korkean veron korottaminen.

Tämä vuosittain toistuva rituaali on saanut pohtimaan perustuslain suomaa kuntien itsemääräämisoikeutta. Onko sitä, jos kunnilta puuttuvat todelliset avaimet vaikuttaa taloutensa suuntaan?

Kuntien taloutta rajoittavat edelleen valtion tiukka talouskuri ja suhteessa jälkeen jääneet valtionosuudet. Tämä yhtälö on ajanut kunnat tekemään katastrofaalisia päätöksiä.

Kun 2012 taseeseemme pätkähti yli 30 miljoonan euron alijäämä, alkoi seikkailu, jonka lopputuloksena olemme mm. myyneet osaomistamamme tuottavan ylikunnallisen sähköyhtiön ja työterveysyhtiön. Meille jäi sentään täysin omistamamme energiayhtiö, jota valtuuston ainoaa kepulaista lukuun ottamatta ei onneksi kukaan ole halunnut myydä.

***

Kuntapäättäjänä ymmärrän siis hyvin Jyväskylän ja Ähtärin epätoivon, mikä ajoi ne selvittämään vesihuoltonsa yksityistämistä. Tästä syystä käynnistimme tovereiden kanssa ympäri Suomen kansalaisaloitteen, joka tavoitteli vesihuollon yksityistämisen estämistä. Aloite keräsi lähes 90 000 nimeä muutamassa viikossa ja on päätymässä eduskunnan käsittelyyn.

Periaatteellisesti tärkeän aloitteen edistämisen lisäksi on myös pohdittava yksityistämisen harkitsemiseen johtanutta syytä – surkeaa kuntataloutta ja sen itsemääräämisoikeutta rajoittavia talouskurimekanismeja.

***

Oikeiston ideologisen kamppailun lisäksi kriisikuntakriteerit ovat yksi syy, miksi yksityistämiseen palataan aina uudestaan ja uudestaan. Ongelma on, että kriisikuntakriteerit tunnistavat seuraukset niihin johtavien taustasyiden sijaan. Samalla osa kriteereistä myös sitoo päättäjien käsiä. Veroprosenttia ei voi korottaa, koska kriisikuntakriteeri. Velkaa ei voi ottaa, koska kriisikuntakriteeri. Alijäämää ei voi kerryttää, koska kriisikuntakriteeri. Kriisikuntakriteereistä on tullut itsetarkoitus ja pelote.

***

Tiukentunut alijäämien kattamisvelvollisuus on omaisuuden ja järkevien päätöksien kannalta annetuista talouskurimekanismeista tuhoisin. Voi vain kuvitella mitä välineitä muuttotappiosta kärsiville kunnille jätetään, jos syystä tai toisesta kunnan taseeseen on kertynyt kymmenien miljoonien alijäämä, joka pitäisi kattaa neljässä vuodessa. Kun käyttötaloudesta on nipistetty kaikki mahdollinen, näyttäytyy omaisuuden myyminen ainoana vaihtoehtona. Lypsylehmät on hyvin pian pistetty lihoiksi.

Sen sijaan tarvitsisimme kriteeristön, joka tunnistaa ongelmia aiheuttavia inhimillisiä taustasyitä kuten huoltosuhdetta, työttömyyttä, oppimista, rikollisuutta tai vaikka sairastavuutta. Kun näiden pohjalta luodut kriteerit paukkuvat punaisella, olisi perusteltua joutua valtion tarkasteluun. Ei siksi, että valtioneuvoston salkkumiehet sulkevat loputkin koulut ja pistävät lihoiksi yhtiöt, vaan että kunnat saisivat todellista apua ongelmien selättämiseen.

***

Jotta julkisesta omistajuudesta voidaan pitää kiinni, on pidettävä huolta, että kunnilla on jatkossa paremmat edellytykset taloutensa hoitamiseen. Se tarkoittaa parempaa aluepolitiikkaa, huoltosuhteen paremmin huomioivaa valtionosuusjärjestelmää ja päättäjien kädet sitovista talouskurimekanismeista luopumista.

Joona Mielonen

Kirjoittaja on kotkalainen vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja yksi Vesi on meidän -kansalaisaloitteen laatijoista.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 2/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Oulu tilasi ulkoisen arvioinnin Suomen tunnetuimman kuntasaneeraaja Eero Laesterän (kok.) konsultointiyritykseltä. Saimme ehdotuksen, joka sisälsi jotain uutta, paljon vanhaa, ja ruiskukan sinistä.

Kuinka luonnollista kasvukeskukselle: kaupunkiin muuttaa niin ikääntyviä, työttömiä kuin opiskelijoita. Toimintamenot kasvavat, kun palvelutarve kasvaa. Kuntaliitoksen jäljiltä prosessit ja hallinto vielä hieman hiomatta. Alijäämää tehty useampana vuonna, sillä kasvava palvelutarve on vaatinut investointeja infraan ja peruspalveluihin: kouluja, päiväkoteja, uusia asuinalueita ja käsipareja.

Puskista tuli syntyvyyden raju lasku, ja ikääntyneiden määrän kasvu tuplasi haasteen.

Oulussa on sopeutettu ja juustohöylätty jo vuosia, kun rakennemuutoksen jälkeen suuret yhteisöveron maksajat ovat harvassa. Esimerkiksi sote-palveluista on säästetty kerrannaisia menoja kuudessa vuodessa 360 miljoonaa euroa. Palveluverkkoa on keskitetty ja sairaanhoitopiirin kanssa tehdään selvitystä, miten ihmiset saataisiin hoidettua nopeammin ja edullisemmin.

Pari vuotta sitten tehtiin 40 miljoonan tavoitteellinen Muutosohjelma, jolla oli tarkoitus vastata sote-uudistuksen kunnille aiheuttamiin verotulojen muutokseen. Sotea ei tullut, mutta säästettävää jäi: muutosohjelma jäi tavoitteestaan, puskista tuli syntyvyyden raju lasku, ja ikääntyneiden määrän kasvu tuplasi haasteen. Siispä päättäjät tilasivat sovussa kaupungin johdon kanssa konsulttiselvityksen: katsotaan nyt sitten, mitä muut meille keksisivät. Todettiin, että tilaus ei kuitenkaan ole sitova lupaus. Naimisissa selvityksen kanssa ei olla.

Ehdotukset ovat käytännössä lista kunnan toteuttamista ei-lakisääteisistä palveluista.

Konsultti jopa kiitteli Oulun virtaviivaista taloudenhoitoa löytäen silti 54,5 miljoonalla leikattavaa. Laesterän lista ei ole kovin mielikuvituksekas. Mukavuusalueellaan konsultti on numeroissa, joten ehdotukset ovat käytännössä lista kunnan toteuttamista ei-lakisääteisistä palveluista ilman arviota siitä, miten kyseinen toiminta vaikuttaa kulujen muodostumiseen toisaalla.

Esimerkiksi vuoden verran Oulussa voimassa olleen nuorten maksuttoman ehkäisyn on muissa kunnissa todettu säästävän raskaudenkeskeytyksissä. Kyytiä selvityksessä saavat myös avantouintipaikat, kulttuuriavustukset, liukumäet ja muut nimelliset kulut. Ympäri Suomea riiuureissuillaan kulkeva konsultti on tunnettu hölmöläisten peiton jatkamisena kutsutusta talousosaamisestaan. Morsian sanoo kyllä, ja hääyönä jalkoja palelee.

Oulun kannattaisi – – keskittyä tarkastelemaan, missä on kerralla mahdollisuus suuriin säästöihin.

YLE uutisoi ennenaikaisesti yhteistoimintamenettelyn alkamisesta, vaikka päätöstä ei olla tehty. Yt-menettely on tehtävä, kun toimintaan tulee muutoksia, muitakin kuin irtisanomisia tai lomautuksia. Varhaiskasvatuksessa henkilöstön tarve pienenee jopa 450 työntekijällä ja samaan aikaan ikääntyneiden palveluihin tarvitaan yli 500 uutta ammattilaista. Onnistummeko houkuttelemaan ja kouluttamaan nykyiset lastenhoitajat vanhuspuolelle? Yyteet voi myös viedä työkalut toteuttaa rekrytointia, työllisyyden hoitoa ja velvoite- ja palkkatukityöllistämistä – ja näin konsultti itse vaikeuttaa ehdottamaansa 4,5 miljoonan säästöä työmarkkinatuen kuntaosuuksista.

Oulun kannattaisi siis pitää huoli kaupungin houkuttelevuudesta ja keskittyä tarkastelemaan, missä on kerralla mahdollisuus suuriin säästöihin: työmarkkinatuen kuntaosuuksissa eli sakkomaksuissa (21,4 miljoonaa) sekä hankinnoissa ja ostopalveluissa (500 miljoonaa).

Valtuustoryhmät vetäytyvät nyt neuvotteluihin. Uskon, että Oulun päättäjät osaavat ja haluavat arvioida vaikutukset ennen päätöksentekoa – ainakin vasemmistoliitto tätä jaksaa vaatia niin myötä- kuin vastamäessä.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Tulin juuri Savukosken kunnan tarkastuslautakunnan kokouksesta. Pienen ja syrjäisen kunnan jokaisessa toimielimessä tuskailemme talousongelmien, väestön vähenemisen, vinoutuneen ikärakenteen ja palvelukadon kanssa. Länsi-Euroopan harvimmin asutulla alueella on omat ongelmansa. Jo muutama vaikea sairaustapaus ja huostaanotto heiluttavat kunnan taloutta. Valtionosuuksien ja verotulokertymän muutoksiin on vain sopeuduttava, vaikka kuinka koskee sieluun.

Lähikaupassani, jonne matkaa kertyy mökiltäni kaksikymmentäkuusi kilometriä, huomasin iltapäivälehdessä puolueemme puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin haastattelun. Otsikossa mainittiin hänen sanoneen, että jokaisessa kunnassa ei kyetä jatkossa järjestämään perusopetusta. Tuollaisen arvion mekin olemme tehneet, mutta emme ole keksineet ongelmaan ratkaisua.

Yhdessä Suomen pienimmistä lukioista kirjoitetaan toistuvasti parhaimmat arvosanat ylioppilaskokeissa.

Kuinka järjestää opetus, jos vuosi-ikäluokka jää reilusti alle kymmenen oppilaan ja lähin naapurikunnan kuntakeskus sijaitsee vähintään neljänkymmenen kilometrin päässä Pelkosenniemellä, jossa kamppaillaan ihan samojen ongelmien kanssa? Muihin kuntakeskuksiin, Kemijärvelle, Sallaan ja Sodankylään, onkin matkaa jo liki sata kilometriä.

Pieniä lapsia ei voi rahdata päivästä toiseen tuntikausien ajan toisen kunnan opinahjoon eikä asuntola-aikoihin ole paluuta. Perusopetuksen rinnalla lukion tulevaisuus näyttää epävarmalta. Raastava paradoksi piilee siinä, että yhdessä Suomen pienimmistä lukioista kirjoitetaan toistuvasti parhaimmat arvosanat ylioppilaskokeissa, jos tasoa mitataan numeroiden paranemisena lähtötaso huomioiden. Pienuudella on myös etunsa.

Jos lukio loppuu, seuraa siitä välittömästi ongelmia myös peruskoulutuksen puolella. Kuinka saada päteviä opettajia ja heille riittävä tuntimäärä täyteen? Kuinka pitää tässä kurimuksessa kiinni lapsiperheistä, jos palveluiden karsiminen synnyttää työntövoimaa ja isompien paikkakuntien tarjonta imuvoimaa? Kaikesta huolimatta kunnanvaltuustomme päätti viime syksynä rakentaa uuden koulun. Millä sen rahoitamme, sitä emme tiedä, mutta päätös oli tehtävä.

En syytä nykyisiä johtavia poliitikkoja pahansuopaisuudesta.

Suomessakin väestö pakkautuu muutamaan suurimpaan yliopistokaupunkiin. Niiden vaalipiireistä valitaan valtaosa kansanedustajista ja kaikkien suurimpien puolueitten mielenkiinto kohdistuu taisteluun näiden vaalipiirien sieluista. Edes entiset vahvat aluepolitiikan puolestapuhujat, maalaisliiton perillinen keskusta ja SKDL:n työn jatkaja vasemmistoliitto, eivät nekään saa synninpäästöä.

En syytä nykyisiä johtavia poliitikkoja pahansuopaisuudesta. Heidän on vain mahdoton sisäistää, kuinka erilaiselta Suomi näyttää tienpenkalla kouluautoa yksinään odottavan koululaisen tai syrjäisen mökin ikkunasta tiirailevan muorin silmin katsottuna. Erilaista se on maailmanmeno kaupungin humussa tai lomareissulla Lapin keväthankia hiihdellessä.

Ei siitä ole pitkä aika, kun valtio kannusti asuttamaan näitä poloisia kairoja. Lyhyt on ihmisikäkin arvioida, mihin suuntaan iso pyörä pyörii tulevina aikoina. Mitä hullummaksi maailma menee – ja näyttää menevän – niin ehkäpä sen myötä ymmärretään myös näiden alueiden arvo. Muunakin, kuin työvoiman, energian ja raaka-aineen luovuttajana.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!