Kiinnostus kuntavaaleihin on laskenut tasaisesti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän kevään vaaleissa jännitetään, yltääkö suomalaisten vaikuttamisinto 50 prosenttiin. Ennätyksellinen kuntavaali-into koettiin vuonna 1964, kun 79,4 prosenttia äänesti.
Syitä kehityskululle täytyy etsiä pitkän aikavälin yhteiskunnallisista muutoksista; suomalaisten eriarvoistamisesta löytyy yksi merkittävä tekijä. Syrjäytetylle elämän perusedellytysten täyttäminen on elinympäristöön vaikuttamista tärkeämpää. Nurinkurisen tilanteesta tekee se, että juuri he ovat kuntien palveluiden suurkäyttäjiä.
Syrjäytetylle elämän perusedellytysten täyttäminen on elinympäristöön vaikuttamista tärkeämpää.
Näissä vaaleissa pakkaa sekoittaa sote- ja maakuntauudistus, joista on puhuttu pitkään ja kiivaasti. Ja kielellä, joka tuskin innostaa suomalaisia kuntapolitiikan kiemuroihin. Kaaviot, jargon ja sanahelinä ovat muodostaneet sotesoppaan mausteen, joka polttaa rivikansalaisen suun kertalaakista ja huolella.
Yksi syy äänestysinnon nuupahtamiseen voi olla myös tuntemus siitä, että valtuusto- ja lautakuntatyöskentely jää etäiseksi, jopa salamyhkäiseksi. Näin ei periaatteessa ole, sillä valtuustojen kokoukset ovat kaikille avoimia. Harvaa kuitenkaan kiinnostaa tarpeeksi, jotta vaivautuisi valtuustosaliin saakka. Kärjistetysti voisi sanoa, että liikkeelle lähdetään vasta, kun kaavaan ilmestyy valtuuston hyväksyntä naapuriin tulevalle kauhistukselle, oli se sitten tuulivoimala, vastaanottokeskus tai väärän alan yritys.
Monessa kunnassa valtuuston kokoukset videoidaan ja striimataan nettiin. Vaikka siinä on jo tekemistä ja vaivannäköä ainakin pienelle kunnalle, tulisi avoimuutta ja demokratiaa vahvistaa yhä ja kaikin keinoin. Yksi keino voisi olla se, että valtuutetut ja valtuustoryhmät näkyisivät, toimisivat ja tiedottaisivat omista tekemisistään enemmän juuri vaalien välillä. Kuntavaalien kampanjointiaika kun on lyhyt, mutta neljän vuoden valtuustokausi pitkä, ja politiikkaa tehdään juuri vaalien välissä.
Kuntavaalien kampanjointiaika kun on lyhyt, mutta neljän vuoden valtuustokausi pitkä, ja politiikkaa tehdään juuri vaalien välissä.
Myös me äänestäjät voimme mennä hieman itseemme ja kysyä, kiinnostaako meitä mitä ympärillämme tapahtuu, ennen kuin käymme syyttämään valtuutettuja salailusta.
Äänestysvilkkauden nostamispyrkimykset ovat virittäneet keskustelua sähköiseen äänestystapaan siirtymisestä viime vuosina. Sinänsä hyvän pyrkimyksen ohessa täytyy muistaa, että kaikilla ei edelleenkään ole nettiäänestykseen tarvittavia välineitä tai osaamista käyttää niitä.
Ja uppoaisiko juhlallinen vaalipäivänä äänestämisen hetki normaaliin, arkiseen nettiavaruudessa seikkailuun, ja veisikö sitä kautta hohdon koko oikeudesta äänestää? Yhtä kaikki, hallitus on asettanut työryhmän kartoittamaan sähköisen äänestyksen käytäntöjä. Tavoitteena on siirtyä uuteen äänestysmuotoon perinteisen rinnalla kaikissa vaaleissa aivan lähitulevaisuudessa.
Perinteisesti on ajateltu, että äänestämättömyys kasvattaa porvarien pottia ja nukkuvien aktivoituminen sataa vasemmiston laariin. Sitä suuremmalla syyllä kaikki keinot äänestäjien aktivoimiseen on syytä käyttää.
Vasemmistolla on valtakunnallisesti yli kolme tuhatta ehdokasta. Se kuuluisa tuhannen taalan paikka on käsillä nyt, kun hallituspolitiikassa on tehty kaikki temput sen eteen, että protestin paikka aukeaa vaihtoehtoiselle politiikalle. Kanavoituuko protesti vasemmiston kautta, jää nähtäväksi. Oman ehdokkaan pienikin tukeminen vahvistaa voiton mahdollisuuksia. Valtuustoihin valittavat vasemmistovaltuutetut saavat avaimet tehdä työtä eriarvoisuuden kasvukierteen katkaisemiseksi, ja siten innostaa muitakin suomalaisia vaikuttamaan paremman maailman puolesta.
