Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Tiet pidettävä kansallisomaisuutena

Vasemmistoliiton Lapin piiri arvostelee liikenne- ja viestintäministerin esitystä valtion uudesta liikenneyhtiöstä. Piirijärjestö pitää ministeri Bernerin esitystä kaikin puolin ongelmallisena erityisesti Lapin näkökulmasta.

– Valtion omaisuutta olevat tiet halutaan muuttaa liiketoiminnaksi kermankuorijoille. Taustalla vaikuttaisi olevan sama ideologinen yhtiöittämisvimma kuin metsähallituksen ja sote-uudistuksen näennäisen valinnanvapausvaatimuksen kohdalla, piirin puheenjohtaja Markus Korjonen huomauttaa.

Kategoriat
Näkökulmat

Tiemaksusta keino köyhien kyttäämiseen

Auto. Sellaisen minä kyllä tarvitsisin. Onneksi Helsingissä pärjää mainiosti ilmankin, mutta kun olen viettänyt pitkää joululomaa kotonani Utsjoella, auton välttämättömyys on käynyt taas useita kertoja selväksi.

Suomen kokoisessa maassa, ja itse asiassa minkä tahansa muunkin kokoisessa maassa, pääseminen paikasta A paikkoihin B–Ö voi olla haastavaa. Siellä, missä se vain suinkin on mahdollista, on pyrittävä suosimaan julkista liikennettä ja kannustettava ihmisiä käyttämään sitä yksityisautoilun sijaan. Joukkoliikenteen on oltava edullista tai käyttäjille maksutonta ja sitä rahoitetaan verovaroin.

Siellä, missä julkista liikennettä ei ole järkevää järjestää yhtä kattavaksi kuin ruuhka-Suomessa, on huolehdittava siitä, että ajokortin voi saada kohtuulliseen hintaan, ja julkisen vallan on tuettava esimerkiksi erilaisia auto-osuuskuntia ja älykkäitä joukkoliikennepalveluita, niin että autojen omistamisen tarve pienenee.