Me suomalaiset ajattelemme itseämme koulutettuna kansakuntana. Ylpeilemme Pisa-tuloksilla ja tasa-arvoisilla koulutusmahdollisuuksillamme.

Tosiasia kuitenkin on, että meillä on Suomessa tuhansia heikosti lukevia nuoria.

Tutkimustulos parin vuoden takaa kertoo, että peräti 11 prosentilla 15-vuotiaista lukutaito on niin heikko, että se rajoittaa arkea ja rajaa ulos jatko-opinnoista ja työelämästä.

Luku on viime vuosina vain kasvanut, vaikka olemmekin Pisa-menestyjiä. Nuoret jakautuvat entistä jyrkemmin menestyjiin ja huono-osaisimmista perheistä tuleviin pudokkaisiin.

Iso osa suomalaista osaa siis teknisesti lukea, mutta ei ymmärrä lukemaansa. Sama ilmiö toistuu muuallakin Euroopassa. Tässä on yksi taustasyy sille toivottomuudelle, josta kumpuaa myös väkivaltaa ja ääritekoja osattumuuden ja eriarvoistumisen jatkuvasti lisääntyessä.

Satavuotiaalla Suomella ei kertakaikkiaan ole varaa siihen, että lähes kymmenesosa ikäluokasta putoaa työelämän ja yhteiskunnan ulkopuolelle.

Helsingissä epätasa-arvoon on puututtu positiivisen syrjinnän rahoituksella. Rahoitus on Helsingin kaupungin kouluille jakama määräraha, jonka jakoperusteisiin vaikuttavat huoltajien koulutustaso, perheiden tulotaso sekä oppilaiden maahanmuuttajataustaisuus koulujen oppilaaksiottoalueella.

Yksiselitteiset tulokset ovat yllättäneet tutkijatkin: pienellä panoksella saadaan suuria vaikutuksia aikaan. VATT:n mukaan malli on lisännyt selvästi oppilaiden hakeutumista yläkoulusta toisen asteen koulutukseen. Samalla rahalla autetaan tehokkaasti sekä maahanmuuttajataustaisia oppilaita että kantasuomalaisia poikia.

Suuria summia ei tarvita, jos raha käytetään fiksusti: määräraha on Helsingissä yhtä oppilasta kohti vain joitakin satoja euroja, mutta kun suuri osa rahoituksesta on käytetty koulunkäyntiavustajien ja muiden tukihenkilöiden palkkaamiseen, puhuvat tulokset puolestaan.

Tästä kannattaa nyt kaikissa kunnissa ottaa mallia.

Satavuotiaalla Suomella ei kertakaikkiaan ole varaa siihen, että lähes kymmenesosa ikäluokasta putoaa työelämän ja yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ilman lukutaitoa on yhteisiin asioihin haastava osallistua: mielipidettä on helppo muovata, kun saatua tietoa on vaikea arvioida.

Silloin “suurimpaan ääneen huutamisen”-politiikka menestyy, ihmisiä on helppo hallita ja johdatella arvaamattomiinkin suuntiin.

Raflaava otsikko, eikö?

Ensimmäisenä mieleen tulee vastaväite, että kyllähän jokainen suomalainen oppii koulussa lukemaan ja suomalaisten lukutaito on 100%.

Otsikko on kuitenkin totta, jos mitataan suomalaisnuorten todellista lukutaitoa. Todellinen lukutaito tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee sanojen ja lauseiden muodostuksen lisäksi ymmärtämään ja sisäistämään lukemansa. Ja tämä todellinen lukutaito puuttuu noin joka kymmenenneltä peruskoulunsa päättävältä suomalaisnuorelta. Kaikki peruskoulunsa päättävät nuoret kykenevät siis lukemaan tämän kolumnin, mutta noin joka kymmenes ei todella ymmärrä, mistä siinä puhutaan.

Onko tästä syytä olla huolissaan?

Kyllä on. Luku on huolestuttavan korkea, sillä yhteiskuntamme perustuu kirjoitettuun kieleen. Jos ei ymmärrä lukemaansa, on vaikea pärjätä koulussa, ymmärtää Kelan kaavakkeita tai noudattaa pomon antamia kirjallisia ohjeita. Jos ei ymmärrä lukemaansa, on vaikea erottaa valeuutiset oikeista uutisista ja mainokset toimitetusta tekstistä. Lukeminen on myös ajattelun apuväline: jos ei kykene ymmärtämään lukemaansa, voi kriittisen ajattelun kehittyminen jäädä puolitiehen. Lukeminen kehittää myös kärsivällisyyttä sekä kykyä perustella näkemyksiään. Lukeminen kehittää sanavarastoa ja sanavarasto on avain maailman jäsentämiseen: paljon kirjoja lukevan teinin sanavarasto on 50 000–70 000 sanaa, kun taas lukemattoman nuoren sanavarasto rajoittuu 15 000 sanaan.

Lukutaito on heikentynyt eniten huono-osaisten perheiden lapsilla.

Erityisen huolestuttavaa on huomata, millaisia eroja lukutaidossa erilaisten nuorten välillä on. Pojat lukevat paljon huonommin kuin tytöt, ja köyhien ja kouluttamattomien perheiden lapset huonommin kuin hyväosaisten. Maahanmuuttajaperheiden lapset lukevat huonommin kuin suomalaistaustaisten perheiden lapset Äidinkieleltään ei-suomalaisten lasten määrän lisääntyminen selittää osan lukutaidon heikkenemisestä, mutta vain osan. Muita syitä voinee hakea lukemisen vähentymisestä, älylaitteilla videoiden parissa vietetyn ajan kasvamisesta, koulujen opetusryhmien kasvamisesta ja puutteesta erityisen tuen saatavuudessa.

Huolestuttavaa on myös lukutaidon kehityksen suunta: viimeisten viidessätoista vuoden aikana huonosti lukevien nuorten määrä on kasvanut seitsemästä prosentista yhteentoista prosenttiin. Lukutaito on heikentynyt eniten huono-osaisten perheiden lapsilla, kun hyväosaisten perheiden vesoilla se on pysynyt suunnilleen ennallaan. Lukutaidon heikkeneminen kytkeytyykin näin yhteen yleisen eriarvoistumiskehityksen kanssa.

Mitä asialle sitten voi tehdä?

Varmasti paljonkin, mutta yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Yksi tärkeimmistä asioista on ohje vanhemmille: lue lapselle. Anna lapselle esimerkkiä lukemalla itse, lue lapselle satuja ja kannusta lasta kirjojen pariin. Myös kouluissa täytyy panostaa ja antaa aikaa laajojen tekstimassojen lukemiselle ja vaatia lapsia ja nuoria lukemaan kirjoja ja muita pitkiä tekstejä. Tietokoneita ja muita älylaitteita pitää käyttää järkevästi oppimisen tukemiseen, opetuksen digitalisaatio ei saa jyrätä lukemisen yli.

Tarvitaan kulttuurinmuutosta erityisesti suhteessa poikien lukemiseen, sillä sukupuolittuneet erot oppimisessa ovat häkellyttäviä. Sekä kouluissa että kodeissa pitää kannustaa poikia lukemaan ja kehittää opetusta poikia paremmin huomioivaan suuntaan.

Olennaista on pitää huolta koulujen resursseista. Koulujen ryhmäkokojen pitää olla kohtuullisella tasolla, jotta opettajalla on kurinpidon lisäksi aikaa itse opettamiseen ja kaikkien oppilaiden huomioimiseen. Erityiseen tukee pitää olla riittävät resurssit, jotta oppilaat, joilla on oppimisvaikeuksia, saavat tarvitsemaansa erityistä tukea, ja kotikieleltään ei-suomalaisille on riittävästi tukiopetusta. Lukutaidon ja oppimistaidon pohjat luodaan jo varhaiskasvatuksessa ja laadukas varhaiskasvatus on tehokkain keino tasata lasten välisiä sosioekonomisia eroja. Siksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste on saatava nousuun, tasa-arvoinen varhaiskasvatusoikeus palautettua ja lapsiryhmät pienennettyä. Varhaiskasvatukseen ja peruskouluun panostaminen on avain myös lukemisen tasa-arvoon, sillä jokaisella lapsella ei ole vanhempia jotka kannustavat lukemiseen.