Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Martti Korhonen: eläkeläisiltä tukea ja solidaarisuutta nuoremmille

Eläkeläiset ry:n 20. edustajakokous on käynnissä Kylpylähotelli Kuntorannassa Varkaudessa.

Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen painotti kokouksen avauspuheessaan, että eläkeläisiltä riittää tukea ja solidaarisuutta myös nuoremmille sukupolville.

– Julkisessa keskustelussa halutaan antaa usein sellainen kuva, että eläkeläisten joukko olisi huolissaan pelkästään itsestään. Minä taas uskallan väittää, että valtaosa eläkeläisväestämme huolehtii nimenomaan läheisistään, lapsistaan ja lapsenlapsistaan enemmän kuin itsestään. Mutta olemme huolissamme myös etenkin eläkeläisköyhyyden lisääntymisestä. Se vie pohjan pois turvatulta vanhuudelta ja käytännön isovanhemmuudelta.

”Emme vaadi mitään erityiskohtelua terveydenhuoltoon emmekä vanhustenhuoltoon, mutta vaadimme sellaista tasoa, että ihminen voi turvallisin mielin elää elämäänsä.”

– Emme vaadi mitään erityiskohtelua terveydenhuoltoon emmekä vanhustenhuoltoon, mutta vaadimme sellaista tasoa, että ihminen voi turvallisin mielin elää elämäänsä. Emme hyväksy sitä, että on valittava joko ruoka tai lääkkeet. Emme hyväksy sitä, että vanhuksen on pelättävä asunnon menettämistä tai sitä, saako hoitoa.

Korhonen oli huolissaan siitä, että ympäröivässä yhteiskunnassa viime vuosina tapahtuneet muutokset eivät ole olleet eläkeläisten näkökulmasta positiivisia. Yhteiskunnallinen kovuus on hänen mukaansa lisääntynyt merkittävästi sekä puheissa että teoissa.

 

Yhdessä tekeminen torjuu yksinäisyyttä, digitalisaatio haltuun koulutuksella

– Yksinäisyys on yhä kasvava ongelma, yksin elävien määrä tulee vain entisestään kasvamaan vaikka yhden hengen talous on yleisin perhekoko Suomessa jo nyt, Korhonen sanoi.

– Meidän tehtävämme on luoda edellytyksiä yhdessä harrastamiseen oli se sitten opiskelua, liikkumista, tanssia tai laulua. Mikä muu voi paremmin torjua yksinäisyyttä kuin mukava yhdessä tekeminen matalan kynnyksen järjestössä, jossa jokainen voi olla oma itsensä.

Erityisen tärkeää on Korhosen mukaan vastata koulutuksella digitalisaation tuomaan muutokseen.

”Digitalisaatiosta on tullut itseisarvo, jonka avulla markkinat ohjaavat ja myyvät sekä luovat tarpeita, jotka ilahduttavat lähinnä myyjän lompakkoa.”

– Ilman digitalisaation hallitsemista uhkaa syrjäytyminen monesta palvelusta tai ainakin heikko asema palveluiden asiakkaana. Tässä asiassa tietynlainen vauhtisokeus on jo iskenyt. Digitalisaatiosta on tullut itseisarvo, jonka avulla markkinat ohjaavat ja myyvät sekä luovat tarpeita, jotka ilahduttavat lähinnä myyjän lompakkoa. Vaikka vanhalla tietokoneella vielä pärjäisi, vaatii uusi ohjelmaversio uuden koneen eikä vanhalla käyttöjärjestelmällä voikaan enää hoitaa pankkiasioitaan. Haluamme pitää jäsenistömme kehityksessä mukana, siksi panostamme Verkko ja vempaimet hallintaan -hankkeeseemme.

 

Kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan

Korhonen huomautti, että järjestötoimintaan osallistuminen ei enää ole itsestäänselvyys.

– Emme elä enää siinä sotien jälkeisessä yhteiskunnassa, jossa työväenliikkeen kunniatehtävä oli rakentaa talkoilla järjestötalot ja tarjota työläisperheiden lapsille tervehenkisiä harrastusmahdollisuuksia. Nyt järjestöiltä odotetaan palveluita, eikä talkoohenki ole entisissä voimissaan.

– Tämä ei tarkoita sitä, että meidän olisi vain tyydyttävä tilanteeseen. Päinvastoin: meidän on yhdessä haettava uusia eläkeläisiä kiinnostavia asioita ja harrastuksia, joilla saamme ihmiset mukaan. Haasteena on tavoittaa ihmiset heidän eläköityessään ja pystyä muuttamaan toimintaamme heitä kiinnostavaksi ja tarjota heille mahdollisuuksia toiminnan uudistamiseen. Jokaisen uuden jäsenen on voitava tuntea itsensä tervetulleeksi!

Tänään 63-vuotiaana eläköityvä harvoin tuntee itseään vielä eläkevaariksi tai -mummoksi.

Tänään 63-vuotiaana eläköityvä harvoin tuntee itseään vielä eläkevaariksi tai -mummoksi. Eläkkeelle jääminen merkitsee monelle mahdollisuuksia vihdoin toteuttaa itseään ja saada omaa aikaa. Miten näihin haaveisiin mahtuu järjestötoiminta muiden eläkeläisten kanssa? Vapaa-ajan tarjontaa on aina vain enemmän, viikottainen kerho ei houkuttele kaikkia eivätkä eläkeläiset ole tasapäinen joukko, meitä on moneksi.

– Uusien jäsenten saamiseksi olemme alkaneet rakentaa tiivistä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa rakentaaksemme sillan sieltä meille. Toimintamme on monipuolista ja sen järjestäjillä on paljon osaamista. Kynnys tulla mukaan toimintaan on pidetty niin matalana kuin se on mahdollista niin, että kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Järjestötoiminta on meidän toimintamme runko ja tukipilari.

 

”Ylpeä aktiivisesta jäsenistöstä”

Korhonen nosti esiin sen, että jäsenyhdistykset lähettivät nyt kokoontuvalle edustajakokoukselle 180 aloitetta.

– Olen iloinen ja hieman ylpeäkin siitä, että meillä on näin aktiivista jäsenistöä. Myös yhteiskunnan on nähtävä, että me eläkeläiset olemme yhteiskunnalle valtava voimavara, emme kuluerä tai mikään eläkepommi.

Kategoriat
Uutiset

Martti Korhonen halukas jatkamaan Eläkeläiset ry:ssä

Oululainen Martti Korhonen on valmis toiseen kolmivuotiskauteen Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana. Järjestön edustajakokous pidetään 28.-29. toukokuuta Varkauden Kuntorannassa. Muita puheenjohtajaehdokkaita ei yhdistyksistä ole tiettävästi esitetty. Korhonen on entinen pitkäaikainen Vasemmiston kansanedustaja ja vaikuttaa nykyään muun muassa Oulun kaupunginvaltuustossa.

Korhosen mukaan päättyvä kausi on ollut järjestön eri tasoilla aktiivinen. Keskustoimiston työntekijöistä puolet on vaihtunut uusiin.

– Muutos on onnistunut hyvin, nyt meillä on nuoria tekijöitä kokeneitten rinnalla.

Keskustoimiston työntekijöistä puolet on vaihtunut uusiin.

Muiden eläkeläisjärjestöjen tavoin Eläkeläiset ry:ssä on pyritty monin keinoin hankkimaan jäseniksi uusia eläkeläisiä.

– Yhteistyö ammattiyhdistysliikkeen kanssa on yksi tapa, Korhonen kertoo.

Eläkeläisväestön edunvalvonta on ollut järjestössä isossa roolissa.

”Isona ilmiönä on noussut esiin iäkkäiden ihmisten yksinäisyys.”

– Eläkeläisköyhyys on todella paha ongelma. Lääkekulujen omavastuiden, sähkönsiirtomaksujen ja vuokrien korotukset ovat kasvattaneet eläkeläisten menoja, ja tulopuolella käteen jäävä osa pienenee ja pienenee. Isona ilmiönä on noussut esiin iäkkäiden ihmisten yksinäisyys. Näissä asioissa järjestöllämme riittää jatkossakin töitä, Korhonen sanoo.

Varkauden edustajakokoukseen on tulossa 138 paikallisyhdistysten ja 14 aluejärjestön lähettämää edustajaa. Henkilövalintojen lisäksi kokous hyväksyy kannanottoja ja toimintalinjat tuleville vuosille. Edustajakokoukselle on tehty yli 180 aloitetta, joiden aihepiireistä suurimmat ovat köyhyys sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus ja asiakasmaksut. Eläkeläiset ry on Suomen vanhin valtakunnallinen eläkeläisjärjestö.

Kategoriat
Uutiset

Martti Korhonen vierailee Kemissä

Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen saapuu Kemin Eläkeläiset ry:n vieraaksi tiistaina 17. tammikuuta. Korhonen pitää tilannekatsauksen tuoreimmista eläkeläisiä koskevista asioista.

Korhonen toimi Vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 1991–2015 sekä Lipposen II hallituksen alue- ja kuntaministerinä vuosina 1999–2003.

Tapahtuma järjestetään Pruntsin talossa (Kauppakatu 28) klo 10-12.