• Mäkelininkatu 29 C, Oulu, puh. (08) 537 1722
Facebook Twitter Instagram

Kuukauden kolumni

Kansan Tahto

70 € / vuosi
Tilaa nyt »
Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Avainsana: mielenterveys

Kategoriat
Näkökulmat

Nuorten mielellä on väliä meille jokaiselle

Mielenterveysongelmat koskettavat jokaista suomalaista vähintään läheisten kautta. Siksi jokaista meistä tulisi myös kiinnostaa mielenterveyden tukeminen, ongelmien ennaltaehkäisy ja sairastuneiden laadukas hoito. On meidän kaikkien yhteinen asia, millä tasolla palvelut ovat ja saako jokainen tarvitsemansa tuen ja avun. Voin paljastaa, että parantamisen varaa riittää. Jo kolme vuotta sitten on oltu huolissaan “mielenterveyden aikapommista” ja viime syksynä julkaistujen uusien tutkimusten tulokset näyttävät tilanteen pahentuneen entisestään.

Lasten ja nuorten yksinäisyys on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa, erityisesti tyttöjen keskuudessa. Yhä useampi kärsii kohtalaisista tai vaikeista ahdistusoireista, tytöistä jo joka kolmas. Asiantuntijat uskovat taustalla vaikuttavan muun muassa suorituskeskeisen yhteiskunnan vaatimukset. Pitäisi tietää jo hirveän varhain, mitä haluaa tehdä isona. Varsinkin, jos haaveissa on kouluttautua korkealle. Nuoren kehitykselle tärkeälle haahuilulle ja hengailulle jää vähemmän tilaa, kun päivät täyttyvät opiskelun paineista. Nuoret ovat myös hyvin perillä maailmanpolitiikasta ja esimerkiksi ilmastonmuutos ja koronapandemia ahdistaa monia. Miten pitkään jatkuneet poikkeusajat, elämän epävarmuus ja etäopiskelu tulevat vaikuttamaan pidemmällä aikavälillä? Sitä on vaikea ennustaa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Kainuun soten Mukana elämässä -hanke selvitti viime syksynä kainuulaisten nuorten mielenterveyden tilannetta sekä nuorten omia toiveita ja ajatuksia mielenterveyden vahvistamiseksi. Kyselyyn vastanneista noin 15 prosentilla on ollut lähiaikoina itsetuhoisia ajatuksia. Jokaisessa koululuokassa istuu siis kolme oppilasta, joka on ajatellut itsensä satuttamista. Heistä yli puolet ei ole kertonut ajatuksistaan kenellekään.

Ei auta enää odotella, katsoa tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta vaan tarvitaan konkreettisia toimia.

Nuorten oma näkemys mielenterveyden tukemiseen on yksinkertainen. Apua toivotaan saavan helposti ja nopeasti, läheltä arkea omalta koululta kuraattorilta, miekkarilta tai psykologilta. Nuoret kaipaavat kahdenkeskistä kohtaamista kasvokkain. Myös kodin ja koulun yhteistyötä, vanhempien mukaan ottamista, pidetään hyvänä asiana. Kun apua on saatavilla varhaisessa vaiheessa, ongelmiin on helpompi puuttua.  

Meidän on viimein aika löytää tahtotila laittaa panostuksia mielenterveyteen. Ei auta enää odotella, katsoa tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta vaan tarvitaan konkreettisia toimia. Tähän on hyvä mahdollisuus nyt sote-uudistuksen yhteydessä. Painopiste tulee siirtää korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn. Lisäämällä kapasiteettia varhaisen tuen palveluissa kouluilla, perhetyössä ja terveyskeskuksissa, voidaan vähentää kustannuksia erikoissairaanhoidosta ja lastensuojelusta. Ja tärkeimpänä tukea nuoria silloin, kun he apua tarvitsevat. 

Saara Karjalainen 

Kirjoittaja on sairaanhoitaja ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Kajaanista.

Kategoriat
Näkökulmat

Leikkausten sijasta tarvitaan ennaltaehkäiseviä kehitystoimia 

Kokoomus leikkaa asumistuesta, sosiaali- ja työttömyysturvasta. Selkeä arvovalinta, missä tilannekuva? Syyskuussa 2022 Kelan laskelmissa hintojen nousu nosti Suomessa köyhyysastetta yhteensä 2,5 prosenttia. Nousu tarkoittaa n. 62 000 kotitaloutta lisää köyhyydessä. 

Köyhyys kasvaa erityisesti yksinhuoltajaperheissä. Näistä perheistä hintojen nousun jälkeen 22 prosenttia on köyhyysrajan alapuolella. Hintojen nousu pudotti köyhyyteen n. 16 000 lapsiperhettä. Toiseksi eniten hintojen nousu köyhdyttää yksin asuvia. Nämä muodostavat valtaosan köyhistä kotitalouksista. Samaisissa kotitalouksissa myös asumistuella ja muulla sosiaaliturvalla on iso merkitys. 

Ei huoleta kokoomusta, jossa on halu syventää köyhyydessä elävien ahdinkoa ajassa, jossa näköpiirissä ei ole hintojen tasoittumista. 

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Sosiaaliturvaa pitää uudistaa, asumistukeakin siltä pohjalta, että työn tekeminen kannattaa aina. Mutta tuen saajissa on myös heitä, jotka eivät työmarkkinoille terveytensä ja työkykynsä puolesta pysty. 

Eriarvoisuuden ja köyhyyden vahvistamisen sijaan meillä on teemoja, joiden ympärillä kannattaa aktivoitua. Tekemätön työ, katoava mielenterveys ja heikosti hoidetut julkiset hankinnat ovat muutamia esimerkkejä. Näistä jo pian viisi vuotta sitten Suomelle antoi huutia OECD, joka arvioi, että näissä kokonaisuuksissa muhii yli 15 miljardin rahapotti. 

Raha, joka olisi palveluidemme ja maamme kokonaiskestävyyden vahvistamisen nimissä vapautettavissa muuhun käyttöön, jos tekemisen malli muuttuisi. Eli olemassa olevan rahan voisi käyttää fiksummin ja vähentää tarvetta velanottoon. 

OECD viestii kuuroille korville. Jotain on pahasti pielessä, jos suuri osa suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista. Terapiatakuuta esitetään kaiken ratkaisuksi – terapiaakin tarvitaan, mutta vain puuttuminen mielenterveytemme murenemisen juurisyihin muuttaa tilanteen jatkossa. Ennaltaehkäisy on avainsana.

Jotain on pahasti pielessä, jos suuri osa suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista.

Työurat loppuvat ennen aikojaan sairastumiseen tai työuraa ei ole. Suomellako on varaa jättää esim. 25 000 nuorta työelämästä siksi, että he tarvitsisivat tukea ja räätälöityjä töitä erilaisten neuropsykologisten oireiden vuoksi? 

Laiskuus lisääntyy politiikassakin uusien asioiden ja avauksien näkökulmasta. Aina valitaan samat vanhat virret. Virsikirja uudistettiin ja politiikassakin voimme katsoa asioita isommassa kuvassa ja esittää uudistuksia, jotka tuovat miljardimuutokset talouteemme. Sen sijaan, että aina kaivetaan juustohöylät esille. Juustohöyläämällä kun tuhotaan vääjäämättä koko hyvinvointivaltion kivijalka. 

Merja Kyllönen 

Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas ja kansanedustaja Suomussalmelta.

Kategoriat
Näkökulmat

Mikä yhteiskunnassa sairastuttaa?

Yksi vaaliteemoistani on ollut nuorten asiat ja jaksaminen, johon liittyy erityisesti mielenterveyspuoli. Nyt kun olen kiertänyt monta viikkoa viikoittain eri paikkakunnilla jututtamassa ihmisiä vaaliteltoilla, niin aihe näyttää olevan todellakin ajankohtainen. Sen verran moni asian ottaa esille ja myös yksityisviesteillä asian tiimoilta on lähestytty. Yhtään kaunistelematta meillä on käsissämme mielenterveyskriisi, joka vaikuttaa nuoriin isosti. Tarvitaan siis konkreettisia keinoja asian parantamiseksi. Hyvien mielenterveyspalveluiden tulisi olla jokaisen oikeus. Laadukkaat, saavutettavat ennaltaehkäisevät palvelut ovat avainasemassa, sekä jo syntyneiden ongelmien hoitoon keskittyvät palvelut.

Kaikki lähtee siitä, että perusterveydenhuolto on pidettävä kunnossa. Perusterveydenhuollon osaamista ja moniammatillisuutta on lisättävä, koska se on tärkeimpiä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Riittävä rahoitus on siis taattava. Suuri ongelma lasten ja nuorten psykiatrisissa palveluissa erikoissairaanhoidon näkökulmasta on se, että lieväoireiset kuormittavat erikoissairaanhoitoa, vaikka oikea-aikaisilla ja riittävillä palveluilla heidät voisi hoitaa jo perusterveydenhuollossa. Perusterveydenhuollosta puuttuvat hoitopolut, riittävät resurssit, rakenteet ja koordinaatio lasten auttamiseksi. Ei saa olla myöskään niin, että vain osalla on varaa esim. kuntoutuspsykoterapiaan. Siihen saa Kelan tuen, mutta on silti monelle liian kallis. Taloudelliset syyt johtavat siihen, että käyntejä joudutaan harventamaan tai ei hakeuduta ollenkaan hoitoon. Mielestäni kuntoutuspsykoterapia pitäisi olla maksutonta pienituloisille.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Mielenterveyspalveluiden keskeinen yhdenvertaisuusongelma on, että palveluita saa varmimmin tällä hetkellä rahalla. Avun saanti on siis aivan liikaa sidoksissa taloudelliseen tilanteeseen ja myös alueelliset erot eli hoidon saatavuus on liikaa kiinni asuinpaikasta. Mikäli nuori sairastuu esim. masennukseen niin sellainen vaikuttaa koko perheeseen ja arjen pyörittäminen käy haasteelliseksi. Huoli on suuri lapsesta. Tällöin koko lähipiiri voi tarvita tukea. Ajoissa aloitetulla tuella voidaan ennaltaehkäistä läheisten uupumista. Perustason mielenterveyspalvelut ovat olleet valtaosissa kuntia ja kuntayhtymiä aliresursoituina. Lisäksi ongelma on myös perustason palveluiden pirstaloituminen kouluterveydenhuoltoon, oppilashuoltoon, perhekeskuksiin ja sosiaalihuoltoon, erityisesti lastensuojeluun eikä näiden välillä usein kommunikaatio toimi tarpeeksi hyvin. Nyt kun sote pyörähtää käyntiin, niin on kiinnitettävä erityistä huomiota kuntien- ja hyvinvointialueiden yhteistyöhön rajapintojen tunnistamiseksi, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi palvelujen väliinputoajaksi.

Merkittävä ongelma mielenterveyskeskusteluissa on se, että jumitetaan pelkkään terapian saatavuudesta puhumiseen.

Merkittävä ongelma mielenterveyskeskusteluissa on se, että jumitetaan pelkkään terapian saatavuudesta puhumiseen. Mikäli halutaan aidosti lisätä ihmisten hyvinvointia, pitäisi miettiä, että miksi ihmiset sairastuvat ja mikä se tässä yhteiskunnassa sairastuttaa. Me emme voi pistää yhteiskunnan rakenteellisten ongelmien, kuten nuorille asetettujen kohtuuttomien odotusten, riittämättömän toimeentulon, rasismin tai työelämän ongelmien ratkaisemista yksilöiden tai terapeuttien harteille. Nykyään työ- ja opiskeluelämä painottavat yhä enemmän itseohjautuvuutta, itsenäisyyttä ja tehokkuutta. Nuoret joutuvat kasvamaan liian ohuella tuella liian varhain, mahdollisuuksia itsensä etsimiseen on heikennetty ja pitkäaikaisen stressin kanssa kamppaillaan aivan liian kauan yksin eikä apua uskalleta hakea tai korjausta epäkohtiin.

Mielenterveyspolitiikassa pitää pureutua ja puuttua mielenterveyspalveluiden parantamisen lisäksi yhteiskunnan epäkohtiin, jotka sairastuttavat ihmisiä psyykkisesti. Esimerkkinä perustulon vaatiminen tai työajan lyhentäminen voi olla mielenterveyspolitiikkaa siinä missä terapian saatavuuden parantaminenkin. Ennaltaehkäiseviä palveluita kunnissa ja hyvinvointialueilla voisi vahvistaa. Liikunta-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluilla on tässä oleellinen merkitys erityisesti pienituloisten lasten ja nuorten näkökulmasta. Olenkin seuraillut erittäin huolestuneena, kun kaksi suurinta oppositiopuoluetta ajaa kirjaimellisesti miljardien leikkauksia mutteivät kerro kohteita. Tuollaisia summia ei saada heikentämättä juurikin niitä tarpeellisia peruspalveluita. Nuorissa on meidän tulevaisuus, joten tätä asiaa ei pidä laiminlyödä.

Matti Luonuansuu

Kirjoittaja on Vasemmiston eduskuntavaaliehdokas ja kunnanvaltuutettu Alavieskasta.

Kategoriat
Näkökulmat

Leikkaukset vaarantavat mielenterveytemme

Korkeat elintarvikkeiden hinnat, kohonneet lämmityskustannukset ja korkeat korot ovat ajamassa eläkeläiset, pienituloiset, pienyrittäjät, työttömät ja opiskelijat köyhyyteen. Lapsiperheköyhyys on jo kasvussa.

Valtiovarainministeriön jokin aika sitten esittelemässä listassa on leikkauskohteita, jotka lisäisivät eriarvoisuutta ja syventäisivät köyhyyttä: lapsilisän yksinhuoltaja- ja sisarkorotuksista luopuminen, perhevapaakorvauksista luopuminen ja työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen. Säästölukujen takana on oikeita ihmisiä, joiden elämä voi suistua raiteiltaan, jos vähäistä toimeentuloa kavennetaan entisestään.

Köyhyys on yksi selkeä riskitekijä mielenterveysongelmien synnyssä. OECD:n raportin mukaan mielenterveyden häiriöt maksavat Suomessa vuosittain noin yksitoista miljardia euroa. Summa koostuu työmarkkinoiden ja terveyspalveluiden kustannuksista sekä sosiaaliturvasta. 53,2 prosenttia suomalaisten työeläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Näiden tietojen valossa on helppo ymmärtää, että leikkaukset pahentaisivat tilannetta ennestään. Mutta jos investoisimme, se voisi maksaa itsensä jopa takaisin.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Mielenterveyspalveluihin panostaminen auttaisi mielenterveyden ongelmista kärsiviä kuntoutumaan työelämään ja tämä taas kohentaisi valtion taloutta. Psykiatrisen hoidon jonoja on saatava purettua ja on pyrittävä ennaltaehkäisevään työhön niin, että saadaan ongelmat ratkottua jo aikaisessa vaiheessa tai ehkäistyä ongelmien syntyminen hyvissä ajoin. Psykoterapeuttikoulutus on säädettävä maksuttomaksi, jotta opintoihin voivat hakeutua kaikki varallisuudesta riippumatta. Usein päihde- ja mielenterveysongelmat kulkevat käsi kädessä, joten päihdepalveluita on kehitettävä ja sovitettava paremmin yhteen mielenterveyspalveluiden kanssa. Suurin tekijä mielenterveyden haasteiden vähentämisessä olisi mielestäni kuitenkin asenneympäristön muuttuminen suvaitsevaisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Ikävä kyllä se tuntuu tällä hetkellä valitettavan kaukaiselta, kun seuraa erinäisiä kirjoittelupalstoja, sekä tiettyjen puolueiden köyhien kyykyttämisen linjaa.

Koulutus tuo turvaa köyhyydeltä. Päivätyössäni koulussa näen, mitä opetuksen arki on. Oppilaiden ja opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen isoissa, moninaisissa ryhmissä on opetushenkilöstölle haaste. Konkreettinen ja aito oppimisen tuen tarjoaminen on heikkojen resurssien takia monessa koulussa haaveen tasolla. Tuen saamattomuus voi ajaa nuoren syrjäytymiseen ja mielenterveyden haasteisiin. Onneksi suuntaa on kuitenkin viime vuosina saatu jo käännettyä parempaan koulutuksen rahoituksen osalta. Nykyisen hallituksen hyvää työtä koulutuksen kunnianpalautuksen tekemiseksi on jatkettava, eikä opiskelijoiden etuuksiin pidä tehdä leikkauksia. Koulujen opiskeluhuoltoa on vahvistettava laajasti mielenterveyspalveluiden osalta.

Nykyisen hallituksen hyvää työtä koulutuksen kunnianpalautuksen tekemiseksi on jatkettava, eikä opiskelijoiden etuuksiin pidä tehdä leikkauksia.

Vanhusten mielenterveysongelmia lisää huoli eläkkeen riittävyydestä, mutta myös pelko siitä, saako riittävää hoitoa ja hoivaa, kun omat voimat eivät enää riitä. Omaishoitajat ovat äärimmäisen tiukoilla, eivätkä liian vähillä resursseilla toimivat hoivayksiköt ja kotihoito selviä velvoitteistaan. Siinä kärsivät sekä hoitajat että hoidettavat. On siis syytä ryhtyä toimenpiteisiin, jotta julkisten palveluiden maine hyvinä työpaikkoina saadaan palautettua lisäämällä resursseja ja parantamalla työoloja.

On meidän ja läheistemme etu, että hyvinvointivaltiossa julkiset palvelut ovat tasa-arvoisesti kaikille tarjolla. Panostukset mielenterveyteen ja koulutukseen hyödyttävät myös yhteiskuntaa vähenevien terveys-, sosiaali- ja eläkemenojen sekä paranevan työllisyyden ja kasvavien verotulojen muodossa.

Piia Kilpeläinen-Tuoma

Kirjoittaja on perheenäiti sekä kasvatustieteen ja hallintotieteiden maisteri, joka työskentelee perusopetuksen ja lukion rehtorina Pellossa. Hän on myös vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu, aluehallituksen jäsen sekä eduskuntavaaliehdokas.

Kategoriat
Näkökulmat

Ulkopuolinen: Kapitalistisen onnen tavoittelu johtaa pahoinvointiyhteiskuntaan

Kun esikoiskirjailija poseeraa Helsingin Sanomien valokuvaajalle kahdeksansataa euroa maksavissa lenkkareissa ja toimittaja kertoo tämän kirjoittaneen esikoisteoksessaan luokkaeroista ja ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta, ja että vaikka ”oma luokkahyppy onnistui, ei häpeä jätä rauhaan”, on tässä asetelmassa jotain saatananmoisen sapettavaa. Lukija ei voi välttyä ajatukselta, että ehkäpä ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta kertomaan olisi saattanut löytyä joku pikkuisen juuri vielä huono-osaisempikin kokemusasiantuntija. Tai että niin kauan kuin Suomen johtavana mediana pidetty sanomalehti julkaisee sankaritarinoita, joissa entinen köyhä on onnistuneella luokkahypyllä pelastanut itsensä ”ryysyistä rikkauteen”, tullaan siinä sivussa tuottaneeksi ja vahvistaneeksi kapitalismin mukaista ihmisihannetta, jossa köyhän kuuluukin hävetä. Köyhyys kun on kapitalismin mukaisesti yksilön eikä yhteiskunnan ongelma; se on itseaiheutettu tila, josta reipas köyhä voi omalla toiminnallaan pelastaa itsensä ja päästä poseeraamaan kansakunnan kaapin päälle jaloissaan vapaan markkinatalouden järjettömän kalliit ruumiillistumat. Kunhan vain köyhä tekee luokkahypyn, on kapitalistinen onni hänen ulottuvillaan, eikä enää ole syytä hävetä!

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Tässä tosiasiallisessa maailmassahan kuitenkin kaikkien yltäkylläisyyteen tottuneiden olisi vähennettävä kulutusta ja otettava oppia köyhistä, jotka pärjäilevät samoilla parinkympin lenkkareilla vuodesta toiseen. Helsingin Sanomien pitäisi uuden, ilmastoystävällisen ihmisihanteen nimissä ryhtyä julkaisemaan sankaritarinoita entisistä rikkaista, joita aiemman ylikulutuksen aiheuttama häpeä ei jätä rauhaan, vaikka heidän oma luokkalaskunsa onkin onnistunut. Valokuvissa entiset rikkaat voisivat ylpeinä poseerata ihan hyvissä kirpputorilta viisi vuotta sitten ostetuissa lenkkareissa, joiden päällisistä vasta pikkuvarpaat pikkuisen pilkistävät läpi.

Kapitalistisen ihanteen mukaisesti länsimaiset yhteiskunnat ovat jo pitkään korostaneet yksilön vapautta ja vastuuta yli muiden arvojen. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ja koulukiusaaminen, ihmisten yksinäisyys, syömishäiriöt, itsetuhoisuus, päihdeongelmat ja avioerot, kaikkien näiden ajatellaan olevan ensisijaisesti yksilötason ongelmia, joihin hoitokeinoina on tarjolla jos jonkin sorttista terapiaa. Silti terapian tarvitsijoiden määrä on räjähtänyt käsiin, jonot ovat ruuhkautuneet ja avun saaminen ennen ongelmien vaikeaa syventymistä on käynyt liki mahdottomaksi.

Me aikuiset olemme rakentaneet sellaisen kapitalistisen individualismin ihanteen mukaisen yhteiskunnan, jossa ihmiset istuvat enimmäkseen erillään toisistaan kuvaruutuja tuijottaen.

Terapian tavoitteenahan on aina muutos yksilössä ja tämän ajattelussa. Mutta ehkäpä sosiaalisissa ja mielen ongelmissa ei ensisijaisesti olekaan kyse yksilön vaan yhteiskunnan ongelmista. Otetaan esimerkiksi lasten ja nuorten psyykkinen pahoinvointi. Me aikuiset olemme rakentaneet sellaisen kapitalistisen individualismin ihanteen mukaisen yhteiskunnan, jossa ihmiset istuvat enimmäkseen erillään toisistaan kuvaruutuja tuijottaen, on todistusvalintaa ja muuta pärjäämisen pakkoa ja me itse näytämme hienoa esimerkkiä omalla toiminnalla, jossa ihminen kelpaa yhteiskuntaan tai someen vain onnistuessaan työssään, yksityiselämässään ja ollessaan laiha, kaunis, urheilullinen ja rikas. Me aikuiset olemme luoneet tämän yhteiskunta, jossa on häpeä olla köyhä ja jossa me emme itsekään pysty toimimaan terveesti. Kuinka siis lapset voisivat?

Arvatkaapa muuten, mikä sattui olemaan Helsingin kirjastojen varatuin kaunokirjallinen teos Helsingin Sanomien luokkahyppyjuttuviikolla?

Tällä palstalla Anu Kolmonen tarkastelee yhteiskuntaa työn ulkopuolella tai muuten sivussa elävien ihmisten näkökulmasta.

Kategoriat
Artikkelit

Mielenterveys on yhteiskuntapoliittinen kysymys

Sote-keskustelua on vuosikausia vaivannut terveysalan yliote sosiaalialan jäädessä lapsipuolen asemaan.

”Sosiaalihuolto ja sosiaalipalvelut ovat olleet sote-uudistuksissa koko historiansa aikana jämerästi sivuraiteella. Myös hyvinvointialueen rakentaminen uhkaa jatkaa tätä linjaa ja supistua terveyskeskeiseksi uudistamiseksi, jossa puhutaan lähinnä perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta, lääkäreistä ja hoitoon pääsystä”, sanoo sosiaalityön yliopistonlehtori, dosentti Jari Lindh Lapin yliopistosta.

Ne ovat tärkeitä kysymyksiä, yhtä kaikki, mutta Lindhin mukaan yksipuolinen terveydenhuoltokeskeisyys on epäjohdonmukaista, tutkimustenkin valossa.

”Tutkimusten mukaan sosiaaliset tekijät vaikuttavat merkittävästi terveyteen ja sairastavuuteen. Harvoin tulee myös ajatelleeksi, että valtakunnallisesti sosiaalihuollon kokonaisuus työllistää enemmän työvoimaa kuin terveydenhuolto”, Lindh huomauttaa.

Kriittiseen ajatteluun

Pääosan tutkijanurastaan Lindh on ollut kiinnostunut työn muutoksesta ja erityisesti vammaisten tai osatyökykyisten pärjäämisestä siinä sekä siitä, miten sosiaali-, työllisyys- ja kuntoutuspalveluja tulisi kehittää suhteessa työelämän muutokseen. Tällä hetkellä vammaisten työllistymisen haasteet ja heidän asemansa palvelujärjestelmässä ovat Lindhin luupin alla. Lapin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Kehitysvammaliiton yhteistyönä on juuri käynnistymässä parivuotinen tutkimushanke liittyen vammaissosiaalityössä käytettävään harkintavaltaan.

Kajaanissa asuva ja itsekin aluevaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana oleva Lindh sanoo aina olleensa kiinnostunut yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, eriarvoisuudesta sekä vallan, tiedon ja poliittisen hallinnan välisistä suhteista.

”Siksi kai lähdin aikoinaan opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa ja sosiaalityötä. Olen opintojen ja työn myötä omaksunut kriittisen yhteiskuntateoreettisen ajattelun ja aina pitänyt itsestään selvänä, että yhteiskuntapolitiikan keskeisenä tavoitteena ja ideana on pyrkimys tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen. Vasemmistolaisuudessa nämä kaikki ovat myös keskeisiä arvoja”, hän sanoo.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Korona korostaa hyvinvointityön tarvetta

Mielenterveysongelmat ja erityisesti masennus vievät yhä enemmän suomalaisia työkyvyttömyyteen. Lindhin mukaan on kyseessä vakava yhteiskunnallinen kysymys, johon vaikuttavat monet tekijät.

”Siihen liittyy niin sosioekonomiset tekijät kuin esimerkiksi digitalisaatio ja työelämän, sosiaalisen median haasteet, kulttuuriset suorituspaineet, ilmastonmuutos ja elämän yksilöllistyminen, jotka haastavat ihmisten jaksamista. Mielenterveyden sairaudet ovat nousseet yleisimmäksi syyksi, miksi ihmiset joutuvat jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Erityisesti masennus ja nuorten mielenterveysperusteiset eläkkeelle siirtymiset ovat lisääntyneet viime vuosina.”

”Erityisesti masennus ja nuorten mielenterveysperusteiset eläkkeelle siirtymiset ovat lisääntyneet viime vuosina.”

Tähän pitäisi pystyä puuttumaan tehokkaammin, sanoo Lindh. Tarvittavia työkaluja olisivat monentasoiset ja monitoimijaiset ratkaisut, jotka tulisi ottaa hyvinvointialueille strategisen suunnittelun, kehittämisen ja resursoinnin kohteeksi.

”Esimerkiksi terapiatakuu on hyvä avaus, jota ollaan jo käynnistelemässä muutamilla paikkakunnilla, mutta ei suinkaan yksistään riittävä. Hyvinvointialueilla tulee suunnata resursseja laaja-alaiseen hyvinvointityöhön, erityisesti nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Näin koronapandemian aikana hyvinvointityön tarve ja merkitys korostuu entisestään.”

Hän nostaa esimerkiksi Kajaanin Vasemmiston tekemät aloitteet mielen hyvinvoinnin alueellisesta ohjelmasta, jolle on nyt tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan. Lindh sanoo olevan tärkeää, että siinä huomioidaan myös mielenterveyskuntoutujien työhön paluun ja työllistymisen erityistarpeet.

Ja mitä tulee perustettuihin hyvinvointialueisiin, niissä tulisi Lindhin mukaan entistä vahvemmin panostaa mielenterveyden, työkyvyn ja hyvinvointipalvelujen strategiseen kehittämiseen ja johtamiseen.

”Tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon, järjestöjen, työpaikkojen ja työllisyyspalveluiden uudenlaista, koordinoitua yhteistyötä sekä uusia ajattelu- ja toimintatapoja.”

Kategoriat
Näkökulmat

Mielekästä elämää

Iloitkaa ja riemuitkaa, että edes muutamilla on hyvin jo! Tämä kirjailija Eeva Kilven hätähuutoa muistuttava parahdus kimpoaa mieleen, kun katsoo tilastoja suomalaisesta elämänmenosta. Viime vuosikymmeninä eri ihmisten erot elinajanodotteesta ovat kasvaneet. Erityisen merkittävää on ollut tuloluokkien välisten erojen kasvu. Sosiaalinen ja taloudellinen asema määrittelee entistä selvemmin elämänkulkua. Luokkayhteiskunta tekee paluuta rahan kieltä puhuen. Ehkä tästä jossain iloitaankin?

Näyttää siltä, että tahdon ja uskalluksen puutetta on, vaikka hyvinvointipuutoksien korjaamisesta hyötyisivät kaikki.

Eri tutkimuksiin perustuen suomalaisten terveyseroja on ryhmitelty. Terveyserojen taustalla on havaittu olevan aineellisiin olosuhteisiin ja elinoloihin liittyviä tekijöitä. Näitä ovat mm. lapsuuden ja aikuisuuden taloudelliset olot, työolot, toimeentulo sekä asumiseen ja ympäristöön liittyvät seikat. Tutkimustuloksissa em. asioiden vaikutus näkyy henkiseen hyvinvointiin, taloudelliseen asemaan ja elintapoihin liittyvissä tekijöissä niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Tätä kautta nämä asiat vaikuttavat myös ihmisten asenteisiin ja suhtautumistapaan kanssaihmisiin. Sosiaalisten etäisyyksien kasvu on ollut huomattavaa. Rikkain väestönosa on tainnut jo syrjäytyä muista omaan Westendiinsä. 

Mielenterveyden keskusliitto on julkaissut vuodesta 2005 alkaen Mielenterveysbarometria. Se ilmestyy joka toinen vuosi. Barometri on selvitys mielenterveysongelmiin liittyvistä asenteista ja leimautumisesta sekä hoidon ja palvelujen tilasta. Lisäksi eri barometreissa on vaihtelevia erikoisteemoja. Barometrin vastaajina ovat mielenterveysongelmia itse kokeneet ihmiset, mielenterveysalan ammattilaiset sekä väestö.

Asumiseen ja ympäristöön liittyvää asenneilmaston muutosta on barometrissa mitattu vakioidusti joka kerta. Vuoden 2021 barometrissa kysymykseen ”En haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapuriksi” kaikista vastaajista enää 18 prosenttia on väitteen kanssa samaa mieltä (v. 2005 / 32 prosenttia ja v. 2011 / 28 prosenttia). Vuoden 2021 lukuja tarkemmin katsottaessa nähdään, että miehistä 21 ja naisista 13 prosenttia on väitteen kanssa samaa mieltä. Kun samaa väitettä tarkastellaan tulotason mukaan, asenneilmasto viilenee, mitä korkeampaan tulotasoon mennään. Yli 85 000 euron vuosituloja saavista 24 prosenttia ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen. Kaikkein suopeimpia ollaan alle 20 000 euroa tienaavien joukossa: ainoastaan 12 prosenttia ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen.

Jokainen ihminen tarvitsee tunnetta siitä, että tulee kuulluksi, nähdyksi, kohdatuksi ja ymmärretyksi. Parhaimmillaan tämän kaltaisella osallisuudella on yksilötasolla terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Kuitenkin elämää eteenpäin vievän mielekkään sosiaalisen roolin löytäminen lähiympäristöstä voi olla mielenterveyskuntoutujalle vaikeaa, mikäli ympäristön asenteet koetaan torjuviksi. Niinpä yhtä suuri haitta kuin mielenterveyteen liittyvä sairaus on, on myös siihen liittyvä sosiaalinen leimautuminen. Koettuun sosiaaliseen häpeään liittyvä hiljaa olo, peittely ja välttely on kantajalleen raskas taakka. Tästä syystä tarvittaisiin huomattavasti enemmän vapaaehtoisia vaikuttajia kaikille yhteiskunnan tasoille ja foorumeille. Hyvänä apuna tässä työssä ovat viime aikoina olleet mm. taiteilijat ja urheilijat nostaessaan mielenterveyteen liittyviä asioita keskusteluun. Mielenterveysasioiden huomioimista päätöksenteon eri vaiheissa tarvitaan selvästi nykyistä enemmän sekä etsivän ja jalkautuvan työn lisäämistä, myös julkisella sektorilla. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä mielenterveysdiagnoosin saanut mies elää Suomessa keskimäärin 20 vuotta ja nainen 10 vuotta lyhemmän elämän kuin muu väestö.

Sosiaalisen stigman tuottama jähmettyminen voi siis johtaa sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta huomattavasti hankalampiin, peruuttamattomiin ja kalliimpiin seurauksiin myöhemmin. Iloitaan ja riemuitaan vasta, kun stigmat on normalisoitu.

Mielenterveysasioiden huomioimista päätöksenteon eri vaiheissa tarvitaan selvästi nykyistä enemmän.

Kirjoittaja on sairaanhoitaja (YAMK), joka työskentelee tällä hetkellä Kuopion kaupungin palveluksessa. Hän on toiminut joensuulaisen Soroppi ry:n toiminnanjohtajana vuosina 1998–2020 sekä Joensuun kaupunginvaltuutettuna (vas) vuosina 2001–2020.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 8/2021.

Kategoriat
Lukijoilta

Ei anneta sijaa yksinäisyydelle

Yli puolet 16–20-vuotiasta nuorista tuntee olonsa ainakin joskus yksinäiseksi. Noin joka neljäs työelämän ulkopuolella oleva työikäinen kokee olevansa yksinäinen melko usein tai jatkuvasti. Noin joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Tässä vain muutamia poimintoja siitä, kuinka suomalaiset kokevat ja potevat yksinäisyyttä. Erityisesti näin joulun aikaan yksinäisyys konkretisoituu liian monen ihmisen arjessa. Yksinäisyys onkin ongelma, joka lävistää koko suomalaisen yhteiskunnan jättäen siihen vääjäämättä oman jälkensä. Kaikista karmeimman jäljen se jättää kuitenkin yksinäiseen ihmiseen ja hänen elämäänsä.

Meillä jokaisella on tarve tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olemme. Meillä jokaisella on halu tulla huomatuksi ja arvostetuksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Jos ympäriltä puuttuvat toiset ihmiset, eivät nämä luonnolliset tarpeet millään täyty. Ja se jos mikä jättää jäljen. Puhumme paljon esimerkiksi syrjäytymisestä, mielenterveysongelmien yleistymisestä ja päihteiden käytön lisääntymisestä, mutta kuinka usein puhummekaan näiden ilmiöiden juurisyistä?

Ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen.

Tässä ajassa, jossa keskitymme hyvinvoinnin kasvattamisen sijaan hyvinvoinnista leikkaamiseen ja kurjistamiseen, ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen. Kuinka paljon yhteiskunnassa on enää jäljellä paikkoja kohtaamisille ja ihmisenä olemiselle toinen toisillemme? Ei niitä paikkoja liikaa ole. Liikaa ei ole myöskään jäljellä ihmisiä, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia olla ihan vain ihminen toiselle ihmiselle. Pahimmillaan yksinäinen ihminen ajautuu hakemaan ymmärrystä ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta hänelle haitallisista ympäristöstä, kuten esimerkiksi päihde- ja rikollisporukoista. Tätähän me emme kenellekään toivo.

Yksinäisyyttä ei poisteta sormia napsauttamalla, eikä liiemmin sysäämällä vastuuta siitä jollekin yksittäiselle toimijalle. Jos siihen olisi helppoja ratkaisuja, ne olisi varmasti jo tehty. Meidän on uskallettava tarttua härkää sarvista ja myönnettävä se, että tarvitsemme yhteiskunnan eri sektoreiden läpi leikkaavan kansallisen ohjelman yksinäisyyden torjuntaan.

Ohjelman keskiössä tulee olla riittävien resurssien turvaaminen valtion toimesta koulutuksen saralle, erityisesti peruskouluun, sekä satsaaminen terveydenhuollon ennaltaehkäiseviin palveluihin kaikkia ikäryhmiä ajatellen. Konkreettisia tekoja voisivat olla esimerkiksi jalkauttaa nuorisotyö tai psykiatriset sairaanhoitajat osaksi koulutyön arkea ja taata riittävät resurssit kotihoitoon, jotta aikaa jäisi olla myös ihminen ihmiselle.

 

Miikka Kortelainen
Kajaani

Tilaa Kansan Tahto - Vasemmistolainen aikakauslehti pohjoisesta

Kansan Tahto on vasemmistolainen aikakauslehti ja mielipide- ja kulttuurilehti.

Mäkelininkatu 29 C,
90100 Oulu

Puh. (08) 537 1722
ilmoitukset@kansantahto.fi
toimitus@kansantahto.fi

Viimeisimmät artikkelit

Viimeisimmät UUTISET