Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Artikkelit

Puoluekokous kuvina

Vasemmistoliiton 10. puoluekokous pidettiin 10.-12. kesäkuuta Porissa.

Li Andersson valittiin kolmannelle kaudelleen vasemmistoliiton puheenjohtajana.
Mari Ikonen ja Anni-Sofia Niittyvuopio olivat kumpikin pukeutuneet kansanpukuihin: Ikosella on yllään karjalaisten ruutat ja Niittyvuopiolla saamelaisten gákti. Vasemmalla Aki Nevalainen Kittilästä.
Lapin puoluekokousedustajia yhteispotretissa.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Äänestystulosten odottelua.
Kilpa puolueen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikasta oli käytännössä kahden kansanedustajan kauppa, joka piti kokousedustajat jännityksessä viimeiseen asti. Veronika Honkasalo peittosi lopulta Pia Lohikosken.
Kun oikeistopuolueiden talouspoliittinen keskustelu keskittyy rankaisemiseen, kurjuuden aiheuttamiseen, velkapopulismiin ja ihmisryhmien vastakkainasetteluun, tarvitsemme vasemmistolaista talouspolitiikkaa, joka luo turvaa ja vakautta, sanoi vasemmistoliiton ykkösvarapuheenjohtajaksi vastavalittu Veronika Honkasalo kiitospuheessaan.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Valinnastaan liikuttunutta Jouni Jussinniemeä halaamassa puoluesihteeri Mikko Koikkalainen. Jussinniemi valittiin puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Uusi puheenjohtajisto: Jouni Jussinniemi, Minna Minkkinen, Li Andersson ja Veronika Honkasalo.
Ukrainalaiset kokousvieraat Oleksandr Kyselov ja Kateryna Kostrova välissään Li Andersson.
Puoluekokouksen kansainvälisten vieraiden joukossa olivat ukrainalaiset Oleksandr Kyselov ja Kateryna Kostrova Sotsialnyi Rukh (Sosiaalinen liike) -vasemmistopuolueesta. Puheenvuorossaan he kiittivät saamastaan kansainvälisestä tuesta, ja painottivat, että ukrainalaisten ykkösprioriteetti on nyt yksinkertaisesti selviäminen sodan keskellä. Puheensa lopulla Kyselovin suomeksi huudahtama ”kansainvälinen solidaarisuus!” sai kokousväen osoittamaan suosiota seisaaltaan.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Tuore puheenjohtajisto ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan. Vasemmalta puoluesihteeri Mikko Koikkalainen, kolmas varapuheenjohtaja Minna Minkkinen, puheenjohtaja Li Andersson, toinen varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo.
Lappilaisia kokousedustajia äänestysjonossa.
Katri Kapanen, puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Sujuvasti soljunut kokous ja Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen modernit ja toimivat puitteet saivat kokousväeltä kiitokset. Myös kokouksessa käyty keskustelu oli sopuisaa, median maalailemasta ennakkoasetelmasta huolimatta. Kuvassa keskellä Markku Eilola-Jokivirta Oulusta ja Jaakko Latvanlehto Muhokselta.
Henri Ramberg valittiin puoluevaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Uutta periaateohjelmaa viilattaessa salissa päästiin äänestämään – sekä perinteisin paperilapuin että sähköisesti.
Mainos alkaa
Mainos loppuu

Korjaus 22.6.: vaihdettu kuvatekstiin kansallispuvun tilalle kansanpuvut ja lisätty niiden nimitykset.

Kategoriat
Uutiset

Li Anderssonille odotetusti jatkokausi puheenjohtajana

Vasemmistoliiton puoluekokous Porissa valitsi Li Anderssonin kolmannelle kaudelle puolueen puheenjohtajaksi. Anderssonille ei ollut vastaehdokkaita. Andersson valittiin puheenjohtajaksi Oulun puoluekokouksessa 2016, joten hänellä on takanaan kuusi vuotta puolueen johdossa.

Puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Veronika Honkasalo Helsingistä. Ensimmäisen puheenjohtajan paikasta käytiin kisa neljän ehdokkaan kesken. Honkasalo sai ensimmäisellä äänestyskierroksella 154 ääntä eli yli puolet annetuista äänistä. Toinen ehdolla ollut kansanedustaja Pia Lohikoski jäi 122 äänellään toiseksi.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kaivosalan päätoiminen pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi sote-alalla työskentelevä Minna Minkkinen Tampereelta. He ”vaihtoivat paikkaa” – Jussinniemi toimi edellisellä kaudella vasemmistoliiton kolmantena varapuheenjohtajana ja Minkkinen toisena varapuheenjohtajana.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajana toiselle kaudelleen jatkaa Miikka Kortelainen Kajaanista. Puoluevaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Katri Kapanen Kaarinasta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Henri Ramberg Rovaniemeltä.

Puoluehallitukseen tulivat valituiksi Silvia Modig, Jouni Sirén, Anni Järvinen, Hilkka Haaga, Heidi Vättö, Minttu Sillanpää, Mari Ikonen, Mia Haglund, Henrik Nyholm, Elisa Lientola, Galia Suárez-Katainen ja Harri Moisio. Varajäsenet ovat Antero Eerola, Ville-Pekka Timonen, Petri Salminen ja Ari Parviainen.

Kategoriat
Uutiset

Silvia Modig: Eurooppa on rikki

”Eurooppa kuohuu tänään tavalla, jota en osannut oman elämäni aikana odottaa näkeväni”, sanoi vasemmistoliiton europarlamentaarikko Silvia Modig puhuessaan lauantaina puoluekokousväelle Porissa. Euroopassa on sota, useammassa EU:n jäsenmaassa oikeusvaltioperiaatetta murennetaan vakavalla tavalla, ja on maita, joissa media ei ole vapaa eivätkä vaalit reilut, Modig luetteli. Valtioiden rajoille rakennetaan muureja ja oikeus hakea turvapaikkaa ei toteudu Euroopan rajoilla. Välimereen hukkuu edelleen joka vuosi tuhansia ihmisiä heidän pyrkiessään Eurooppaan vaarallista reittiä laillisten ja turvallisten reittien puuttuessa. Valeuutiset ja disinformaatio polarisoivat yhteiskuntaa. Ilmastonmuutos etenee ja on nyt jo aiheuttanut peruuttamattomia muutoksia. Vähemmistöjen ja naisten oikeuksia kavennetaan. Jopa Ukrainan pakolaiset kohtaavat rasismia ja syrjintää.
”Eurooppa on rikki”, Modig summasi, ja kertoi tekevänsä parhaansa korjatakseen sitä europarlamentista käsin.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Polttavin Eurooppaa koskeva kysymys ilmastonmuutoksen torjumisen ohella on hänen mukaansa Venäjän aloittaman sodan lopettaminen.

”Kuka johtaa pyrkimyksiä rauhaan tällä hetkellä? Ei oikein kukaan. Huomio keskittyy yksipuolisesti aseapuun, vaikka vasta rauha on se, joka tosiasiallisesti kärsimyksen Ukrainassa lopettaa”, Modig totesi.

Hän sivusi puheessaan myös Suomen Nato-jäsenyyshakemusta.

”Se ei muuta meidän rauhan vaatimustamme yhtään vaimeammaksi. Se ei muuta meidän vaatimustamme ydinaseettomasta maailmasta yhtään miksikään. Meidän tulee edelleen näitä vaatia, entistä kovempaan ääneen. Ja siksi osallistun ensi viikonloppuna sekä ydinaseriisuntaa vaativan kansalaisjärjestön kokoukseen että ydinasekieltosopimuksen osapuolikokoukseen Wienissä aloittaakseni omalta osaltani aktiivisen työn ydinaseriisunnan edistämiseksi. Suomen tulee allekirjoittaa YK:n ydinasekieltosopimus. Natoon hakemisen ei tule siihen vaikuttaa”, Modig vaati.

Kategoriat
Uutiset

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen: Lapsilisiä korotettava

Kriisiä kriisin perään, mutta tärkeitä uudistuksia on tehty ja Suomen suunta käännetty, kuvaili sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen kuluvaa hallituskautta. Sarkkinen puhui lauantaina vasemmistoliiton puoluekokouksessa Porissa.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kiihdyttänyt elinkustannusten nousua. Siihen vastatakseen hallitus on jo päättänyt ylimääräisestä aikaistetusta indeksikorotuksesta kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin, työmatkavähennyksen korotuksesta sekä jakeluvelvoitteen höllennyksestä polttoaineen pumppuhintojen laskemiseksi, mutta lisätoimia tarvitaan yhä, sanoi Sarkkinen.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Kustannusten kasvu on erityisen vaikeaa lapsiperheille, joilla elämisen kulut ovat jo ennestään kovat. Lapsiperheköyhyys on vaarassa lähteä nousuun.

”Hallituksen tulee tehdä lapsiperheitä tukevia toimia. Keinoja voisivat olla toimeentulotuen lasten perusosien sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen nostaminen”, Sarkkinen ehdotti.

Hänen mukaansa nyt olisi myös korkea aika korottaa lapsilisiä sitomalla ne indeksiin.

”Lapsilisiin ei ole tehty säännöllisiä korotuksia kuten muihin tulonsiirtoihin. Se on johtanut lapsilisien reaaliarvon alenemiseen noin kolmanneksella 90-luvun puolivälistä.”

”Lapsilisiin ei ole tehty säännöllisiä korotuksia kuten muihin tulonsiirtoihin.”

Sarkkinen luetteli porvaripuolueiden kritisoivan hallitusta muun muassa siitä, että se ei leikkaa sosiaaliturvaa, puuttuu veronkiertoon ja huolehtii valtion veropohjasta.

”Tästä kaikesta voi päätellä, millaisen vaihtoehdon oppositio tarjoaa Suomelle. On Suomen kansan ja tulevien sukupolvien etu, että nykyisen kaltainen hallituspohja jatkaa myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen.”

Jotta politiikan suunnanmuutos kantaisi ja hyvinvointivaltion vahvistamisurakka voisi onnistua, tulisi nykyisen hallituksen linjalle saada jatkoa, Sarkkinen vaati.

Kategoriat
Uutiset

Oulun vaalipiirin vasemmistoliittolaisille vahva edustus puolueen johtoon

Oulun vaalipiiristä tulevat puolueen edustajat saivat erittäin vahvan edustuksen johtotehtäviin Kuopiossa viikonloppuna pidetyssä Vasemmistoliiton puoluekokouksessa

Puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin 37-vuotias pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä ja puoluevaltuuston puheenjohtajaksi 26-vuotias sairaanhoitaja, nuoriso-ohjaaja Miikka Kortelainen Kajaanista.

Molemmat aloittavat ensimmäiset kautensa kyseisissä tehtävissä. Jussinniemi ja Kortelainen olivat molemmat ehdolla myös kevään eduskuntavaaleissa ja toimivat vahvasti omien kotikuntiensa kunnallispolitiikassa.

– Jounin ja Miikan saamat merkittävät paikat osoittavat osaltaan sitä, kuinka vahva puolue Vasemmistoliitto on Pohjois-Suomessa. Toisaalta ne viestivät myös siitä, kuinka osaavat toimijamme saavat vahvaa luottamusta kaikilta Suomen vasemmistoliittolaisilta. Tästä on hyvä jatkaa vaikuttamistyötä myös pohjoisen hyväksi, summaa Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen.

Kategoriat
Uutiset

Henri Ramberg vasemmistoliiton puoluehallitukseen

Kuopiossa viikonloppuna koolla ollut Vasemmistoliiton puoluekokous valitsi Lapin piirin puheenjohtajan Henri Rambergin, 32, puoluehallituksen jäseneksi äänestyksen korkeimmalla äänimäärällä.

-Vasemmistoliitto on koko Suomen puolue, joka ottaa huomioon myös harvaan asutut alueet ja tämä näkyy myös henkilövalinnoissamme. Puoluehallituspaikan myötä pystymme nostamaan esille entistä paremmin lappilaisten näkemyksiä puolueytimessä. Teemme jatkossa esimerkiksi paljon työtä sen eteen, että ilmastopolitiikassa huomioidaan ihmisten erilaiset taustat ja lähtökohdat, jotta kukaan ei joutuisi eriarvoiseen asemaan tai kohtuuttomaan tilanteeseen harvaan asutuilla alueilla, kommentoi Ramberg valintaansa tuoreeltaan.

Puolueen tavoiteohjelmaan alueellisia erityiskysymyksiä

Puoluekokouksen tavoiteohjelmassa hyväksyttiin myös aluepoliittisia tavoitteita – jatkossa vasemmistoliitto haluaa muun muassa, että sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa taloudellista taakkaa siirretään kunnilta laajemmille hartioille kuten maakunnille, mutta erityisesti valtiolle. Vasemmistoliiton puoluekokousväki asetti myös tavoitteiksi, että harvaan asuttujen alueiden perusväylänpidon rahoitus turvataan ja talvikunnossapidon tasoon kiinnitetään erityisesti huomiota.

Puoluekokousväki oli yhtä mieltä myös siitä, että matkailun ja muiden palveluelinkeinojen lisäksi maaseudulla tulee kehittää kestävää viljelyä ja muuta elintarviketuotantoa, jotka tuovat työpaikkoja ja omavaraisuutta.

Puoluejohtoon ja -elimiin pohjoisesta Suomessa vahvaa edustusta

– Vaalitulos ja tavoiteohjelman linjaukset kertovat siitä, että vasemmistoliitto haluaa ajaa saamelaisten asioita. Nyt puoluekokouksessa asetetut tavoitteet ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista ja saamelaiskäräjälain uudistamisesta yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa osoittaa, että vasemmistoliitossa halutaan vahvistaa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, toteaa puoluevaltuuston yleisjäseneksi valittu saamelainen Anni-Sofia Niittyvuopio, 20, Utsjoelta.

Puoluevaltuustoon valittiin yhteensä viisi lappilaista, kun kokous valitsi myös Anni Ahlakorven, Aaro Granrothin, Albana Mustafin ja Tommi Sauvolaisen puoluevaltuuston jäseniksi.

Kategoriat
Uutiset

Miikka Kortelaisesta puoluevaltuuston puheenjohtaja

Puoluesihteerin valinta siirtyy puoluevaltuustolle

Vasemmistoliiton puoluekokous on valinnut puoluevaltuustolle uuden johdon. Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi nousee Miikka Kortelainen Kajaanista.

Valtuusto sai myös kaksi varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mira-Veera Auer Helsingistä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Hanna-Kaisa Rokkanen Hämeenlinnasta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson iloitsee uudesta puheenjohtajistosta.

– Puoluevaltuusto on politiikan teon sydän. Olen valtavan tyytyväinen siitä, että ehdokkaita oli näin paljon ja saimme puheenjohtajiston, joka edustaa kattavasti koko Suomea, hän sanoo.

Puoluekokous päätti lauantaina myös puoluesihteerin valintatavasta. Jatkossa puoluesihteerin valinta kuuluu puoluekokouksen sijaan puoluevaltuustolle.

Puoluevaltuusto on vastuussa muun muassa vasemmistoliiton taloudellisista, poliittisista ja järjestöllisistä toimenpiteistä. Lisäksi se päättää ehdokasasettelusta tasavallan presidentin vaaliin sekä hyväksyy vuosittaisen toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliiton johtoon Andersson, Saramo, Minkkinen ja Jussinniemi

Kuopiossa koolla oleva vasemmistoliiton puoluekokous on valinnut puheenjohtaja Li Anderssonin jatkokaudelle. Andersson valittiin yksimielisesti ja odotetusti, ilman vastaehdokkaita, jatkamaan puolueen puheenjohtajana kaudella 2020–2023.

Anderssonin lisäksi puolueelle valittiin kolme varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Jussi Saramo, 40, Vantaalta. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin sosionomi Minna Minkkinen, 35, Tampereelta ja kolmanneksi pääluottamusmies Jouni Jussinniemen, 37, Pyhäjärveltä.

Anderssonin mukaan puolueella on uudella puoluekokouskaudella kaksi tärkeää tehtävää: jatkaa hallitusvastuussa hyvin alkaneella linjalla, jolla on konkreettista vaikutusta suomalaisten arkeen. Toiseksi ensi vuonna 30 vuotta täyttävä vasemmistoliitto aikoo viritellä puoluekoneistoaan entistä ehommaksi.

– Tulemme käyttämään puoluejärjestön kehittämiseen paljon aikaa ja energiaa. Lisäksi valmistaudumme vuoden 2021 kuntavaaleihin nostamalla esiin kuntatason puoluetoimijoita ja kunnallistason toimintaa jo ensi vuonna, Andersson sanoi.

Kategoriat
Uutiset

Li Andersson: Audi-kokoomuslaiset saaneet rinnalleen mersupersut

Vasemmistoliiton puoluekokous käynnistyi

– Tämä on lähes kaikilla mittareilla ollut erittäin menestyksekäs puoluekokouskausi, mutta samalla erittäin työteliäs. Kuten me hyvin tiedämme, on puolueiden julkisuuskuva erittäin kaukana siitä, mitä puolueorganisaatiot todellisuudessa ovat, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi Kuopiossa käynnistyneen puoluekokouksen aloittaneessa poliittisessa tilannekatsauksessaan.

– Maailmaa muuttavat yhä tänä päivänä, kuten läpi historian, ne ihmiset, jotka haluavat rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Ne ihmiset, jotka tekevät arjessaan töitä yhteisönsä, yhteiskunnan ja planeetan hyvinvoinnin eteen, eli ihmiset kuten te, hyvä puoluekokousväki, Andersson totesi ja kiitti aktiiveja puolueen tavoitteiden eteen toimimisesta.

Hän muistutti kokousväkeä puoluetyön makeista hedelmistä kuluneena vuonna: eduskuntavaalivoitto ja Rinteen hallitukseen osallistuminen, joka puolestaan poiki vasemmistoliitolle kaksi sen tavoitteiden kannalta keskeistä ministeripestiä.

– Nykyinen hallitus on kääntänyt Suomen suunnan, ja on valmis panostamaan pienten eläkkeiden korotuksiin, koulutukseen kaikilla asteilla sekä lapsiperheisiin ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Haastan Petteri Orpon kertomaan, mitkä näistä panostuksista ovat kokoomuksen mielestä vastuuttomia. Onko vastuutonta, että kansaneläkkeisiin tehdään ensimmäinen tasokorotus sitten vuoden 2008? Tai onko vastuutonta, että palautamme kaikkien lasten tasa-arvoisen oikeuden varhaiskasvatukseen?

”Meidän mielestämme vastuutonta on leikata palkkoja pienituloisilta ja toimeentuloa yhteiskunnan köyhimmiltä ihmisiltä.”

– Meidän vastauksemme on hyvin selkeä. Meidän mielestämme vastuutonta on leikata palkkoja pienituloisilta ja toimeentuloa yhteiskunnan köyhimmiltä ihmisiltä. Me emme halua leikata lastemme tulevaisuudesta, vaan investoida siihen. Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä panostuksia Suomen hyvinvoinnin ja tasa-arvon eteen.

Kun oppositio pohtii joulukirkkoa ja syrjinnän sallimista, pohtivat monet duunarit Suomessa omaa palkkaansa ja sen riittävyyttä, huomautti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. (Kuva: Tero Kaikko)

Andersson kuvaili oppositiota yhtenäisen arvokonservatiiviseksi ja talousoikeistolaiseksi.

– Audi-miesten asemaa ajavat kokoomuslaiset ovat saaneet rinnalleen mersupersut. Hyvinvointipanostusten ja oikeudenmukaisten verouudistusten sijaan halutaan leikkauksia julkisiin menoihin. Yhdenvertaisuuden sijaan halutaan kyseenalaistaa jopa syrjinnän kiellot laissa ja siirtää opetusta kirkkoihin.

– Kun oppositio pohtii joulukirkkoa ja syrjinnän sallimista, pohtivat monet duunarit Suomessa omaa palkkaansa ja sen riittävyyttä. Erityisen paljon tätä ovat joutuneet pohtimaan Postin työntekijät, joilla on edessään merkittäviä palkanalennuksia, jos Posti siirtää pakettilajittelun halvemman työehtosopimuksen piiriin.

”Kun oppositio pohtii joulukirkkoa ja syrjinnän sallimista, pohtivat monet duunarit Suomessa omaa palkkaansa ja sen riittävyyttä.”

Perjantaista sunnuntaihin jatkuva puoluekokous, vasemmistoliiton ylin päättävä elin, valitsee mm. puoluejohdon ja hyväksyy puolueelle tavoiteohjelman. Kaiken kaikkiaan puoluekokousedustajia on Kuopiossa koolla 300.

Vasemmistoliiton puoluekokous on käynnissä Kuopion Musiikkikeskuksessa. (Kuva: Tero Kaikko)

Puoluekokouksen iskulause on “Valoisa tulevaisuus. Kaikille. Ei harvoille.” Siihen kiteytyy vasemmistoliiton tulevan puoluekokouskauden työn ydin, paremman tulevaisuuden rakentaminen aivan kaikille. Puoluekokouksessa vasemmistoliitto myös kääntää katseen kohti ensi kevättä, jolloin puolue täyttää 30 vuotta.

Kansan Tahto on paikalla puoluekokouksessa ja uutisoi kokouksen käänteistä viikonlopun ajan.

Kategoriat
Uutiset

Puoluekokousedustajat valittu

Pohjoissuomalaiset puoluekokousedustajat 15.–17. marraskuuta Kuopiossa pidettävään vasemmistoliiton puoluekokoukseen ovat selvillä.

Koko maasta puoluekokousedustajia valitaan 300.

Puoluekokouksessa jäsenten antamaa valtaa lähtee Pohjois-Pohjanmaalta käyttämään 29 puoluekokousedustajaa, Kainuusta seitsemän ja Lapista 20 edustajaa.

Alueilla, joilla tarjokkaita edustajiksi oli enemmän kuin paikkoja, järjestettiin puoluekokousedustajista vaali.

Pohjois-Pohjanmaan puoluekokousedustajat vaaliyhtymittäin

Koillismaa: Raatikainen Tarmo, Tihinen Antti

Oulu: Aalto Maija, Eilola-Jokivirta Markku, Haaga Hilkka, Heinonen Paavo J., Hekkala Rauno, Hietalahti Heidi, Huotari Anne, Kohonen Olli, Raudaskoski Mikko, Röntynen Suvi, Sala Iinamaija, Sillanpää Tapani, Ukkola Kalervo

Oulun eteläinen: Alho Päivi, Autio Aija, Jussinniemi Jouni, Järvenpää Helvi, Mehtälä Kari, Rajaniemi Anneli

Oulun ympäristö: Haataja Heidi, Janatuinen Sari, Latvanlehto Jaakko, Nyman Sami

Raahe: Honka Aleksi, Lehmusketo Viljo, Nikula Matti, Peltokangas Niko

Kainuun puoluekokousedustajat

Holappa Veijo, Karjalainen Saara, Kortelainen Miikka, Kyllönen Sari, Lämpsä Jouni, Matero Taina, Räisänen Aki

Lapin puoluekokousedustajat vaaliyhtymittäin

Itä-Lappi: Oikarinen Hannu, Wahlsten Rainer

Kemi: Henttinen Pertti, Luosujärvi Riitta, Moisanen Sari, Mustafi Albana

Kemi-Tornion seutu: Hiltunen Juhani, Kapraali Ilkka, Muhonen Marjo, Keränen Pertti

Tornionlaakso: Vakkuri Vuokko

Pohjois-Lappi: Ahlakorpi Anni, Salonen Velijosi

Rovaniemen seutu: Ikonen Mari, Outila Tiina, Puolakka Kari, Ramberg Henri

Tunturi-Lappi: Vaattovaara Voitto, Granroth Aaro, Fagerholm Raili

Kategoriat
Uutiset

Oulusta vahvaa tukea Anderssonin jatkokaudelle

Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö ja paikallinen puolueosasto Oulun VasemmistoPlus esittävät kumpainenkin puoluekokoukselle opetusministeri Li Anderssonia jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään 15.-17. marraskuuta Kuopiossa.

VasemmistoPlussan vuosikokouksessa osaston väki oli erittäin tyytyväinen Anderssonin ensimmäiseen puheenjohtajakauteen.

– Li on vieraillut monesti Oulussa ja olemme huomanneet, että hän oikeasti kuuntelee ja välittää koko Suomen asioista. Siksi toivomme, että hän jatkaisi puolueemme puheenjohtajana, kommentoi Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Rauno Hekkala esitystä.

Kategoriat
Uutiset

Kainuun Vasemmisto esittää Miikka Kortelaista puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Viikonloppuna Kajaanissa koolla ollut Kainuun Vasemmiston piirihallitus päätti yksimielisesti esittää Miikka Kortelaista Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi syksyn puoluekokouksessa, joka pidetään Kuopiossa marraskuussa.

– Kortelaisella on 25-vuotiaaksi laaja kokemus järjestötoiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän toimii esimerkiksi tällä hetkellä Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja Kainuun Vasemmiston ensimmäisenä varapuheenjohtajana, piirijärjestö toteaa kannanotossaan.

– Tahdon tuoda Vasemmiston puoluejohtoon sen kaipaamaa jämäkkyyttä kenttäväen näkökulmasta katsottuna. Toisaalta tahdon myös olla jakamassa kokemuksia puoluetoiminnan ja vaalikampanjoinnin menestyksellisestä organisoinnista, Kortelainen linjaa.

Kortelaisen johdolla Vasemmisto on kasvattanut kannatustaan Kainuussa kaikissa viime vaaleissa ja Vasemmistonuorten toiminta saatiin herätettyä uudelleen eloon Kainuussa.

– Kortelainen tunnetaan laajalti tarmokkaana ja aikaansaavana toimijana, jolta onnistuu toimiminen niin kokouskabineteissa kuin makkaragrillin äärellä. Tätä kansanmiesmäistä otetta tarvitaan puolueen johdossa, piirihallitus totesi.

Kainuun Vasemmisto kannustaa kainuulaisia äänestämään Euroopan parlamentin vaaleissa Vasemmiston ehdokkaita.

– Ainoastaan he ajavat työntekijöiden oikeuksia kuten Merja Kyllönen kainuulaisena parlamentin jäsenenä on liikenneasioissa kuljettajien ja suomalaisyritysten puolesta tehnyt, muistuttaa piirihallitus.