Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat Yläreunan kolumni

Ulkopuolinen: Testamentti

Täten minä, Vuosi Kaksituhattakaksikymmentäkaksi määrään viimeisenä tahtonani, että kuolemani jälkeen omaisuuteni jaetaan seuraavasti: Venäjän hirviömäisen hyökkäyssodan myötä Ukrainassa tehtyjen ihmisoikeusrikkomusten kärsimykset menevät kokonaisuudessaan elinaikani julmimman diktaattorin Vladimir Putinin kontolle, mikäli hän on elossa kuolinhetkelläni. Koronavirukselle testamenttaan aikanani luodun arsenaalin rokotteita, lääkkeitä, testejä, kasvomaskeja, käsidesiä, karanteeneja, teams-palavereita ja yksinäisyyttä.

Lasten ja nuorten mielenterveyden kasvavat ongelmat jätän seuraajalleni Vuosi Kaksituhattakaksikymmentäkolmelle. Toivon jatkajani olevan minua viisaampi ja palkkaavan kouluihin lasten ja nuorten tueksi muitakin ammattilaisia kuin kuraattoreja ja psykologeja, koska heitä ei ole saatavilla. Ilmastokriisin aiheuttaman ilmaston lämpenemisen, lajien sukupuuttoon kuolemisen, jäätiköiden sulamisen, tulvien ja myrskyjen lisääntymisen sekä kuivuuden jätän rikkaiden länsimaiden hoidettavaksi, koska he ovat kriisin ahneudellaan myös aiheuttaneet.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Sosiaaliturvauudistuskomitealle testamenttaan viisautta kuunnella sosiaaliturvalla elävien kokemuksia siitä, mikä sosiaaliturvassa on pielessä. Te-palveluille ja muille valtiollisille sosiaali-instituutioille jätän jälkeeni sellaisen ahaa-elämyksen, että asiakas saattaa olla joskus myös oikeassa. Lisäksi testamenttaan näiden valtiollisten instituutioiden virkamiehille ymmärrystä palvelu-käsitteen terminologisesta merkityksestä; sellainen palvelu kun ei ole palvelua lainkaan, jossa asiakkaalta ei kysytä, mitä tämä tarvitsee tai haluaa.

Tavallisille lääkäreille ja eläkevakuutusyhtiöiden lääkärimeedioille, joille riittää telepaattinen yhteys potilaaseen, määrään testamentissani yhtenäiset kriteerit siitä, millä perusteilla sairas ihminen määritellään työkyvyttömäksi. Kelalle toivoisin voivani jättää inhimillistä harkintaa työttömiä, sairaita ja vanhuksia koskevaan päätöksentekoon, mutta ymmärrän, etten mahdottomiin pysty minäkään, varsinkaan kuoltuani. Jätän Kelalle kuitenkin pohdittavaksi kysymyksen siitä, milloin lapsi ei enää ole lapsi; koska vaikka 17-vuotiaasta Kela ei maksa lapsilisää, niin kuitenkaan hänen huoltajansa ei ole mahdollista saada eläkeläisen asumistukea, kun asuu samassa taloudessa alaikäisen kanssa.

Yhteiskunnalliseen keskusteluun testamenttaan orastavan idean siitä, että kenties yhteiskunnallisia vitsauksia, joita kansansairauksiksikin nimitetään, tulisi hoitaa yhteiskunnallisella eikä pelkästään yksilötasolla. Yhteiskunnalliset ongelmat kun eivät ratkea, vaikka joka ainoa kansalainen kävisi terapiassa.

Yhteiskunnalliset ongelmat kun eivät ratkea, vaikka joka ainoa kansalainen kävisi terapiassa.

Seuraajalleni jää toki perinnöksi myös paljon hyvää. Hän saa nauttia ensimmäisistä oppivelvollisuuden jatkamisen ja maksuttoman toisen asteen tuottamista hedelmistä. Jätän jälkeeni myös korkean työllisyysasteen, saamelaiskäräjälakiesityksen, vanhempainvapaauudistuksen ja monen eduskunnan väännön jälkeen lopultakin toteutuvan soteuudistuksen mukanaan tuomat uudet hyvinvointialueet. Mutta toisaalta perinnökseni jää myös Naton tarkkailijajäsenyys ja Venäjän rajalle rakennettava raja-aita. Toivon, ettei seuraajani tarvitse rakentaa enempää minkäänlaisia aitoja. Suomalaisille testamenttaan viisautta olla äänestämättä oikeistoa. Kokoomukselle sekä perussuomalaisille jätän siemenviljani, josta heidän on mahdollista kylvää keskuuteensa empatiakykyä ja ymmärrystä heikompiosaisia kohtaan. Koronan myötä päätään nostaneen yhteisöllisyyden ja auttamishalun jätän Riikalle ja Jussille ystävineen saatesanoilla, joissa muistutan, ettei ihmisen hätä tai avuntarve pääty Suomen rajaan tai ihon ruskettumiseen. Kokoomukselle jätän testamentissani ymmärryksen siitä, että jokainen yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen heikoimmassa asemassa elävä jäsen. Petterille menevät inhimillisen matematiikan alkeiskurssin oppitunnit, joilla opetellaan laskemaan, kuinka myös sosiaalituen leikkauksiin pätee Elon laskuopin mukainen ”yksi miinus yksi on nolla”.

Tällä palstalla Anu Kolmonen tarkastelee yhteiskuntaa työn ulkopuolella tai muuten sivussa elävien ihmisten näkökulmasta.

Kategoriat
Näkökulmat Pääkirjoitus Yläreunan kolumni

Putinin sota on katastrofi kaikille

Vladimir Putinin fasistisen koplan masinoima Venäjän asevoimien silmitön hyökkäys Ukrainaan oli yllätys monille, vaikka jotakin saatettiin sentään uskaltaa aavistella kaiken diplomatiateatterin keskellä. Jatkoa on valitettavasti seurannut ja yllätys seurannut toinen toistaan sotakoneitten vyöryessä aroilta kaupunkeihin: Putinin ja kätyreidensä entistäkin harhaisempaa retoriikkaa, hyökkääjän täydellistä piittaamattomuutta siviilien kärsimyksistä, ydinaseilla uhoamista, humanitäärisen katastrofin ja pakolaisten määrän räjähtämistä. Venäjän toiminta on täydellisen tuomittavaa ja räikeästi kaiken järjen ja inhimillisyyden vastaista.

Silmiä on pitänyt hieraista useamman kerran Ukraina-uutiskuvatulvan edessä. Kiihtyvät pommitukset tuhoavat infrastruktuurin ja elämän edellytykset ympäri Ukrainaa. Jatkuvalla tulilinjalla on myös siviilien henki. Tuhotut Euroopan sydänmaat muistuttavat edellisten maailmanpalojen kauheuksista.

Ukrainassa pakon edessä puolustautumaan tai pakenemaan joutuvia hädänalaisia on autettava niin paljon kuin mahdollista, ja tähän haasteeseen vastatessaan Eurooppa on osoittanut poikkeuksellista solidaarisuutta. Myös Venäjää vastaan suunnatuissa pakotteissa länsimaat ovat olleet kovin yksimielisiä.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Tällaisia jakolinjoja vedettäessä on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta siitä, ettei Putinin hallintoa ja tavallisia venäläisiä sekoiteta keskenään. Venäjän kansaa ei tule demonisoida, sillä he ovat yksinvaltiaansa uhreja siinä missä ukrainalaisetkin. Todellista solidaarisuutta on seistä sekä Ukrainan kansan että venäläisen kansalaisyhteiskunnan takana.

Odotetusti keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja sotilaallisesta liittoutumisesta on ryöpsähtänyt voimalla esiin. Tuon keskustelun keskiössä on sotilasliitto Nato. Tämän mittaluokan asioiden parissa on syytä toimia rauhassa ja realistisesti, faktat ja dialogi edellä – vaikka tunteet käyvät täysin ymmärrettävästi kuumina. Suututtavathan Venäjän uhkailu, tuhovoiman näytökset ja täydellinen arvaamattomuus nyt ympäri Eurooppaa. Maltti on silti valttia, kun ympärillä pauhaava kriisi uhkaa sumentaa järkevänkin ajattelun.

Yhtä kaikki, Suomen olisi voitava padota imperialismin ja militarismin vyöryttämistä, tuli se mistä ilmansuunnasta tahansa. Rauhan ja sen edistämisen tulisi olla Euroopan ja Suomen ykkösprioriteetti.

Vasemmistoliitolle luonteva paikka käydä keskustelua ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjoistaan on kesäkuun puoluekokous.

Yksi toivon pilkahdus kaiken kauhun keskellä on se, että Ukrainan sota toivottavasti on myös Putinin hallinnon lopun alku. Fasistista järjestystä vaativan yksinvaltiaan riisuvat lopulta kruunustaan rauhaa rakastavat, elämää arvostavat tavalliset venäläiset.

Päätoimittaja

Mainos alkaa
Mainos loppuu