Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Kemijärvellä etsitään hotellihankkeelle maksajaa

– Kyllä se toteutuu, tuumaa Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Koskela torstaisen infotilaisuuden jälkeen. Tilaisuudessa esiteltiin Kemijärven kaupungin keskustaan suunnitteilla olevaa puusta rakennettavaa korkeatasoista hotellia. Tällä hetkellä hotellisuunnitelma ja tontti ovat valmiina. Nyt on etsinnässä toimija, joka toteuttaisi tämän noin 15 miljoonaa maksavan hankkeen vuoteen 2020 mennessä.

Kemijärven Kehitys Oy on koordinoinut noin vuoden päivät primusmoottorina hotellihanketta, jonka tavoitteena on rakentaa kaupungin keskustaan uusi hotelli vastaamaan kasvavaan kysyntään, johon nykyinen kapasiteetti ei riitä. Toiminta poikkeaa perinteisestä tavasta toimia, jossa kunta kaavoittaa ja hakee investoijaa. Nyt mennään pidemmälle ja tarjotaan sijoittajalle valmis konsepti, johon voisi olla helpompi tarttua.

Konsulttina toimiva Jukka Kauko maalailee tulevaisuudenkuvaa, jossa ulkomaisten matkailijoiden määrä nousisi jopa 60 prosenttiin.

Projektia hän kuvaa ikkunana kemijärveläisyyteen, jossa puu ei ole vain pop, vaan ollut jo kauan oleellinen osa kaupunkia uitoista sellutehtaan lopettamiseen.

Hotellin suunnittelija, arkkitehti Toni Yli-Suvanto kuvaa hankkeen tavoitteena olevan majoituskapasiteetin lisäämisen ohella asiakaslähtöisyyden, jossa tarjolla on maailman metropoleihin kyllästyneille vaihtoehtona luontoa ja rauhaa sekä erilaisia luontoaktiviteetteja. Projektia hän kuvaa ikkunana kemijärveläisyyteen, jossa puu ei ole vain pop, vaan ollut jo kauan oleellinen osa kaupunkia uitoista sellutehtaan lopettamiseen.

Pinta-alaltaan hotelli olisi 5490 neliömetriä (ei 540 kuten Lapin Kansa uutisoi perjantaina), huoneita tulisi 101, ravintolassa olisi 200 asiakaspaikkaa. Lisäksi saunaosasto ja 140 paikkainen monitoimisali.