Kun äärioikeisto tai joku muu ilmastonmuutoksen kieltäjä, naisvihaaja tai mikkokärnä tekee jotain tyhmää, ei tarvitse seurata tekijän omia julkaisuja saadakseen siitä tiedon. Punavihreät ja liberaalit pitävät kyllä huolen, että trollaus leviää koko kansan tietoon. Pöyristyneet nettijaot valtaavat sosiaalisen median ilmatilan ja valuttavat klikkauksia kolumneille ja vihapostauksille.

Moni onkin herännyt vaatimaan niin sanotuilta hyviksiltä tolkkua vihapostausten levittämiseen. ”Älä ruoki trollia” on jo vanha sanonta, joka kehottaa käyttämään aikansa muuhun kuin nettihäirikön kanssa jankkaamiseen. Sen rinnalle on tullut ”keep calm and move on” -ajattelu (pysy rauhallisena ja siirry eteenpäin), jossa ärsyttävä ja pöyristyttävä juttu jätetään omaan arvoonsa.

Tällaisessa tolkuttelussa on kuitenkin ikävä sivumaku. Se maistuu nimittäin samalta kuin ääripäistä puhuvien tolkun ihmisten syytökset, joiden mukaan natsien äänekäs vastustaminen oikeastaan kiihdyttää natsismia. Samassa ajatusmallissa radikaalien ilmastotoimien vaatiminen saa ihmiset vain turhaan ahdistumaan ja jopa kääntymään ilmastonmuutoksen torjumista vastaan.

***

Muiden tunteiden hillinnässä on kyse oireen hoitamisesta sairauden sijaan. Äärioikeistolla ja trollipopulisteilla on kyky ja tilaisuus saada ihmiset reagoimaan ja levittämään mölinäänsä. Pöyristyneet reaktiot ovat nimenomaan reaktioita, vastauksia julkisuutta hallitseville aloitteentekijöille. Tämä on oire siitä, että muut ovat julkisuuden suhteen altavastaajan asemassa.

Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että vasemmistolla on pitkästä aikaa vahva parlamentaarinen asema. Oikeisto-oppositiokin on vahva kannatusmittauksissa mutta ennen kaikkea julkisuusilmatilan hallinnassa. Siinä missä hallituspuolueilla riittää varmasti sanottavaa, opposition konservatiiveilla riittää tapoja saada aikaan reaktioita.

Mitä sitten pitäisi tehdä, onkin monimutkaisempi kysymys. Pitäisi tuottaa sellaisia avauksia, jotka jättävät mölinän varjoonsa. Koska pelkoihin vetoaminen on helpompaa kuin toivon tarjoaminen, toivoa luovien avauksia pitää olla jollain tavalla paljon enemmän kuin pelkoa lietsovien. Vähän niin kuin kansanrintamahallituksella on paljon enemmän avustajia kuin porvarihallituksella oli.

***

Itse olen päätynyt siihen, että ihmisten pitää antaa pöyristyä ja näyttää tunteitaan. Li Anderssonin sanoin ”mieluummin näen kuumia tunteita kuin välinpitämättömyyttä”, kun tehdään ihmisten arkeen liittyviä päätöksiä. Vuonna 2018 oppositiojohtajana julkaisemassaan blogikirjoituksessa Andersson myös näkee myös politiikan tavoitteisiin kuuluvan välineiden antamisen tunteiden purkamiseen ja kanavoimiseen.

Tunteet voivat johtaa toimintaan.

Pöyristymisohjeilla ja välinpitämättömyyden vaatimisella on myös elitistinen kaiku. Jos tekee mieli neuvoa muita olemaan välittämättä ilkeästä huutelusta, kannattaa miettiä, miksi se on itselle helppoa. Onko kyse siitä, että on itse turvatussa asemassa, jossa huutelu ei satuta tai tunnu uhkaavalta?

Kun ihmisoikeuksia uhataan, niitä tulee puolustaa – vaikka ja varsinkin, jos ne eivät ole omia ihmisoikeuksia. Silloin ei pidä pelätä edes identiteettipolitiikan vähättelevää leimaa, kuten Minja Koskela esittää uusimpaan Kansan Tahtoon tehdyssä haastattelussa.

***

Kuten todettua, tunteet voivat johtaa toimintaan. Rasismia vastustavaa italialaista sardiiniliikettä tai sen suomalaisserkkua silakkaliikettä tuskin olisi syntynyt ilman pöyristymistä, ärsyyntymistä ja ahdistumista. Onpa liikkeissä jotain arvosteltavaa tai ei, niissä ihmiset voimaantuvat tuottamaan omaa sisältöä ja ottamaan tilaa haltuun.

Jos vihapuheiden levittely tunteiden vallassa ärsyttää, tunteille kannattaa tarjota vaihtoehtoisia kanavia. Onneksi on silakkaliikkeitä.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 1/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Voiko ihminen muuttua, kysytään torstaina 16.2. klo 17 alkaen Oulussa, Aleksinkulman isossa salissa järjestettävässä keskustelutilaisuudessa. Keskustelijoina ovat professori Vesa Puuronen ja entinen uusnatsi Esa Henrik Holappa.

Holappa, kunnollinen ja päihteetön oululainen nuorimies, kiinnostui isoisänsä sotakokemuksista ja uppoutui vähitellen aiheeseen. Se johti natsien historian tutkimiseen, sai hänet ihailemaan natseja, vei yhteyksiin uusnatsien kanssa sekä Suomessa, pohjoismaissa, Saksassa että Yhdysvalloissa. Lopulta hän toimi äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen johtajana.

Ajatteleva nuori mies alkoi viimein kavahtaa natsien väkivaltaisuutta. Hän hylkäsi natsit. Nykyään Holappa on kokemusohjaajana Oulussa. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan omaelämäkerrallisen kirjan Minä perustin uusnatsijärjestön.

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen on kirjoittanut mm. teoksen Rasistinen Suomi.

Puuronen ja Marjo Laitala palkittiin viime vuonna koulukodeista kertovasta teoksestaan Yhteiskunnan tahra – Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset.

Keskustelutilaisuuden järjestävät Oulun rauhanryhmä, Naisunioni, Oulun Luonnonsuojelijat, Oulun SPR ja Oulun Vasemmistoseura.