Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Päijät-Hämeen sote-yhtiöitys sai vastaansa kansalaisaloitteen

Terveyspalvelujen yksityistämistä vastustetaan nyt kansalaisaloitteella. 14. helmikuuta käynnistetyllä aloitteella halutaan rajoittaa sitä, kuinka paljon kunnat voivat hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon osia yksityisiltä yrityksiltä.

Kansalaisaloite sai alkunsa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän suunnitelmasta siirtää terveydenhuollon peruspalvelut yhteisyritykseen, josta enemmistön saisi yksityinen terveysyritys. Vasemmistoliitto tiedotti tammikuussa, että sen valtuutetut ovat valmiita haastamaan ulkoistamisen laillisuuden oikeusteitse.

Lahden vasemmistoryhmän puheenjohtaja ja kansalaisaloitteen edustaja Elisa Lientola pitää lainvastaisena tilannetta, jossa kuntalainen ei voi valita julkista palvelua yksityisen sijaan.

”Kunnat ja kuntayhtymät tekevät paniikkiratkaisuja.”

Lientola sanoo, ettei laki ole pysynyt yhtiöittämis- ja yksityistämiskehityksen vauhdissa. Lain pitäisi hänen mielestään estää radikaalit sote-palvelujen ulkoistamiset, joita olisi mahdoton palauttaa myöhemmin julkiseen omistukseen ja ohjaukseen.

– Nyt on villiä menoa valtakunnallisesti, kun kunnat ja kuntayhtymät tekevät paniikkiratkaisuja, lahtelaispoliitikko taustoittaa aloitteen kiireellisyyttä.

Vasemmisto valmis oikeuskäsittelyyn

Päijät-Hämeessä viranhaltijat perustelevat, ettei kyseessä ole kokonaisulkoistus, sillä erikoissairaanhoito jää yhä julkisesti hoidettavaksi. Myös päätösvallan vakuutetaan säilyvän sopimusten avulla kunnilla, vaikka yksityisen yrityksen osuudeksi kaavaillaan 51 prosenttia uudesta yhteisyrityksestä. Neuvotteluissa ovat mukana Mehiläinen ja Terveystalo.

Jos yksityinen taho omistaa yhteisyrityksestä enemmistön, yritystä ei katsota enää julkiseksi toimijaksi. Silloin sen ei tarvitse kilpailuttaa hankintojaan hankintalain mukaisesti.

Vasemmistoliiton tammikuisessa tiedotteessa puheenjohtaja Li Andersson huomautti, että hallitus valmistelee julkiseen palvelutuotantoon pohjautuvaa sote-mallia. Paikallisesti päätäntävaltaa suomalaisten sote-palveluista kuitenkin siirretään voittoa tavoitteleville osakeyhtiöille, ja se pitää Anderssonin mukaan nyt kyseenalaistaa.

Päijät-Hämeessä lopullinen päätös yksityistämisestä oltiin tekemässä jo huhtikuussa, mutta aikataulu on Lientolan mukaan siirtynyt. Valtakunnallisella aloitteella halutaan lähettää päätöksentekoon selkeä viesti yksityistämistä vastaan.

Lientola on aloitteen ensimmäinen vastuuhenkilö. Mukana on vasemmiston, SDP:n ja vihreiden toimijoita Lahdesta ja Heinolasta.

Vedestä on helpompi viestiä

Aihetta on Lientolan mielestä vaikea popularisoida eli esittää kansantajuisesti. Asukkaille yhteisyritys yksityisen terveysjätin kanssa ei näyttäydy yhtä suoraviivaisesti kuin esimerkiksi sähkönjakelun yksityistäminen.

– Kun vesi tai sähkö siirretään ostettavaksi uudelta taholta, on selkeä yhtiö, jolta se kohonnut lasku tulee. Selkeä syypää. Mutta kun lasku tulee yhä kunnalta tai kuntayhtymältä ja palvelun laadusta vastaa yksityinen taho, syyllinen näyttää olevan julkinen järjestäjä, Lientola sanoo.

Tavoitteena on estää suuret terveyspalvelujen yksityistämiset, joita olisi mahdoton palauttaa myöhemmin julkiseen omistukseen.

Vertailu on ajankohtainen, sillä vasemmistoaktiivien tammikuun lopussa käynnistämä kansalaisaloite vesihuollon yksityistämistä vastaan keräsi vuorokaudessa eduskuntakäsittelyyn vaadittavat allekirjoitukset.

Sote-aloitteen tekijät ovat hakeneet lakitekstiin neuvoja asiantuntijoilta, jotta muutos johtaisi haluttuun lopputulokseen eikä aiheuttaisi odottamattomia sivuvaikutuksia. Yksinkertaisena tavoitteena on estää suuret terveyspalvelujen yksityistämiset, joita olisi mahdoton palauttaa myöhemmin julkiseen omistukseen.

Sote-uudistuksen lähestyessä ei kuitenkaan haluta aiheuttaa valtavaa valmistelutyötä tai edellyttää kunnilta isoja muutoksia, jotka vaikeuttaisivat varsinaisen sote-uudistuksen toteuttamista. Mahdollinen lakiteksti onkin sijoitettu kansalaisaloitteen perusteluihin, ei varsinaiseen esitykseen, jossa esitetään vain lakivalmistelun aloittamista.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Kategoriat
Lukijoilta

Attendo vastaa

Artikkelissa Attendo puhuttaa Puolangalla puitiin monia tärkeitä teemoja. Yksityistämisestä ei kuitenkaan voi Puolangalla puhua: kunta päätti ulkoistaa osan toiminnastaan, ei lopettaa sitä. Puolangan sairastavuusindeksi lähti laskuun heti Attendon käärittyä hihat vuonna 2013, eli olemme onnistuneet siinä, mikä palvelumme tavoite on. Naapurikunnista vain Hyrynsalmella sairastavuus laski vauhdikkaammin.

Muutos vaati tuntuvasti panostuksia lääkäri- ja hoitajapalveluiden resursseihin ja hoitoon pääsyyn, mutta se kannatti: nykyään Puolangalla pääsee lääkäriin alle kahdessa viikossa ja hammaslääkärille parissa päivässä. Samaan ei moni yllä. Puolangan asiakastyytyväisyyskyselyt kertovat yksiselitteisesti, että kuntalaiset ovat erittäin tyytyväisiä palveluihin. Viimeisimmän loppukäyttäjätutkimuksen mukaan asiakastyytyväisyys oli Puolangalla 4,7/5.

Palvelun hintaa emme yksipuolisesti sanele, vaan se määräytyy tehdyn sopimuksen mukaan. Kun väki vanhenee niin menot kasvavat. Vertailu eri kuntien vuosikustannuksien välillä ontuu siksi, että eri kuntien sopimukset sisältävät eri palveluita ja siksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset riippuvat erityisesti sairastavuudesta. THL:n tilastojen mukaan sairastavuus on ollut huomattavasti korkeampi Puolangalla kuin Kärsämäellä tai Rääkkylässä.

Mitä veronmaksuun tulee, olimme viimeksi valmistuneessa verotuksessa alan ylivoimaisesti suurin yhteisöveronmaksaja 6,8 miljoonalla eurolla. Puolanka hyötyy yhteisöveron kuntaosuuksista Attendon työntekijöiden osalta kymmenillä tuhansilla vuosittain.

Ylintä valtaa Puolangan asioissa käyttää puolankalainen äänestäjä, aivan kuten ennenkin. Attendon tehtävä on vastata sopimuksen sisällön mukaisista palveluista ja raportoida niistä kunnanhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle, jotka valvovat sopimuksen velvoitteiden toteutumista.

Toivotamme antoisaa vaalikampanjointia kaikille ehdokkaille.

 

Vili Lähteenoja
Tiedottaja
Attendo