Nuoret. Mikä niillä on vikana? Ne ovat lehtijuttujen mukaan fiksumpia kuin koskaan ja voivat paremmin kuin koskaan. Tupakointi ja humalahakuinen juominen on out. Ne harrastaa yhä useammin tavoitteellista liikuntaa, tai jahtaavat Pókemoneja tai mitä villitystä milloinkin.
Nykynuoriso tiedostaa ja esittää mielipiteitään. Sosiaalisen median kautta se on aiempaa helpompaa, kun omalle mielipiteelleen saa entistä nopeammin palautetta. Jopa Keskustanuoret nousivat kritisoimaan hallituksen eriarvoistavaa koulutuspolitiikkaa keskustan puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä huhtikuussa Twitter punaisena (huom. sanaleikki tarkoituksellinen).
Laskennallisesti yksi syrjäytynyt – tai nykyään puhutaan jo syrjäytetyistä – nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle elämänsä aikana erilaisten tukien ja palvelujen muodossa miljoona euroa.
Nuorten tilanne on kuitenkin polarisoitunut: ne, jotka porukasta voivat huonosti, voivat huonommin kuin nuoret koskaan aiemmin. Ne, jotka eivät osallistu, eivät osallistu mihinkään. Nämä nuoret eivät anna kommentteja koulutusleikkauksista lehdille eivätkä vastaa kyselyihin, joissa kysytään, montako kertaa kuukaudessa käytät alkoholia humalahakuisesti. Tuntuu, että ”syrjäytyneistä nuorista” puhuttaessa tarkoitetaan yleisesti nuorta, joka veti ekat kännit kuusitoistavuotiaana ja myöhästyi kotiintuloajasta. Todellinen syrjäytyminen on valtaosalle päättäjistä vierasta, sillä syrjäytyneet eivät tee itseään näkyväksi.
Laskennallisesti yksi syrjäytynyt – tai nykyään puhutaan jo syrjäytetyistä – nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle elämänsä aikana erilaisten tukien ja palvelujen muodossa miljoona euroa. Laskelmiin ei kuitenkaan voida sisällyttää inhimillistä kärsimystä.
Oulun kaupungin arviointikertomuksessa 2016 tarkastuslautakunta nosti esille jo viime vuonna raportoidun puutteen lastensuojelun työntekijöiden riittämättömyydestä. Oulussa lastensuojelun työntekijällä on keskimäärin 55–60 asiakasta, kun valtakunnallinen suositus on 30–40 asiakasta. Edistystäkin on tapahtunut: nuorten päihdehoitoon ei ole juurikaan ollut jonoja, kun resurssia on lisätty. Lastensuojelun asiakkaat priorisoidaan etusijalle sekä lasten ja nuorten psykiatrisessa työryhmässä että päihdepalveluissa.
Yhteiskunnan tuella, kuten juuri lastensuojelun palveluilla, voidaan vaikuttaa huono-osaisuuden periytymisestä johtuviin haasteisiin. Nuorten tilanteeseen asettaa haasteita kuitenkin myös muuttoliike. Kaupungistuminen on globaali trendi, joka kiihtyy tulevaisuudessa myös Suomessa. Nuori väki pakkautuu pikkukunnista kasvukeskuksiin. Muuttoliikkeestä valtaosa on alle 35-vuotiaita, mutta mikäli sote-uudistuksen keskittämisratkaisut toteutuvat, voi se houkuttaa myös ikääntyvää väestöä muuttamaan palvelujen ääreen. Vähenevän väestön myötä harveneva palveluverkko kiihdyttää eriarvoisuuden kasvua niin maakunnassa kuin keskuskaupungeissakin. Kurjistuvien kylien nuoret jäävät vaille mahdollisuuksia kehittää itseään tai asuinseutuaan. Kasvukeskuksiin hakeutuvien nuorten lukumäärä taas ylittää reippaasti tarjolla olevien koulutus- ja työpaikkojen määrän.
Pian – siis ihan liian pian – on maakuntavaalit. Meillä setä- ja täti-ihmisilläkin on vaikeuksia hahmottaa, miten muutoskokonaisuus tulee rakentumaan ja vaikuttamaan arkeemme. Miten voimme taata, että seuraavat tekijäpolvet, kaikenlaisissa tilanteissa olevat nuoret, saataisiin sitoutettua tähän yhteiskunnalliseen muutokseen ja lausumaan omaa näkökulmaansa? Vasemmiston jäsenistön ikäjakaumassa on notkahdus nykyisten 40–49-vuotiaiden kohdalla, mutta kannatus on korkeammalla nuoremmissa ikäluokissa. Miten takaamme vasemmistolaisen ajattelun ja politiikan jatkumon Suomen historian suurimman hallinnollisen muutoksen edellä? Tämä ei voi olla vain poliittisen nuorisojärjestömme asia, vaikka se hyvää työtä tekeekin.
PS. Kerrotaan Keskustanuorille, että ne on väärässä porukassa – vaikka Twitterissä.
