Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Osmo Buller valtuuston puheenjohtajaksi

Vasemmistoliiton ainoana ehdokkaana Taivalkoskella olleesta ja valtuutetuksi valitusta Osmo Bullerista tulee kunnan valtuuston puheenjohtaja. Asia varmistui valtuuston ns. pienryhmien neuvotteluissa.

Keskusta menetti vuosikymmeniä hallitsemansa valtuustoenemmistön kevään vaaleissa. Se sai 11 valtuutettua ja muut 12.

Valtuustoenemmistön saaneet ryhmät, vasemmistoliitto, SDP (6 valtuutettua), perussuomalaiset (1) ja kepusta eronneet sitoutumattomat (4) sopivat valitsevansa kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Taivalkosken ääniharavan (160 ääntä) Heli Hietalan.

Keskusta menetti vuosikymmeniä hallitsemansa valtuustoenemmistön kevään vaaleissa.

Kunnassa kolmanneksi eniten ääniä (81) saanut Osmo Buller on palvellut neljännesvuosisadan Esperanton maailmanliittoa Hollannin Rotterdamissa, toiminut 90-luvulla Taivalkosken kulttuurisihteerinä sekä 70- ja 80-luvuilla SDNL:n (nyk. vasemmistonuoret) ja vanhan SKP:n piirisihteerinä Oulussa.

Uusi valtuustoenemmistö antaa viidestä lautakuntapuheenjohtajuudesta kepulle sille ”kuuluvat” kaksi. Valta-aikanaan kepu piti itsellään myös kaikki lautakuntien puheenjohtajuudet valtuuston ja hallituksen lisäksi.

 

Vanha valta Hossa avajaisiin

Taivalkosken uusi valtuusto kokoontuu vasta 19.6. Jo valtansa menettäneen kepuenemmistöisen valtuuston valitsemat luottamushenkilöt pääsevät näin vielä kunnan edustajiksi 17. 6. pidettäviin Hossan kansallispuiston avajaisiin, mm. tervehtimään tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.

Hossan kansallispuisto on pääosin Suomussalmen, osin Kuusamon ja Taivalkosken alueella.