Uutiset perussuomalaisten europarlamentaarikon ja puheenjohtajaehdokkaan Jussi Halla-ahon nuorimmasta, muun kuin hänen puolisonsa synnyttämästä lapsesta olivat kevään kiistellyimpiä politiikan uutisia. Poliitikon totuudenvastaiset puheet ja kiusallisen asian peittely-yritykset ovat ilmiselvästi uutisarvoisia asioita, mutta kaikkien aiheiden tavoin niistäkin saa tehtyä sekä hyvää että huonoa journalismia.

Halla-ahon lapsiuutisista on poimittavissa kolme näkökulmaa, joihin toimittaja kiinnittää huomiota, mikäli oman työn etiikka kiinnostaa klikkausmääriä enemmän.

1. Lapsen oikeudet. Uutisen keskiössä on puolustuskyvytön lapsi, joten aiheen käsittelyssä on syytä olla erityisen tarkka. Jo tämän näkökulman pitäisi saada otsikoijat ja uutisoijat miettimään, onko varsinainen uutinen lapsi vai se, että poliitikko on valehdellut lapsimääränsä.

Lapsen henkilöllisyyden voi yrittää salata eikä kukaan toimittaja pitäisi sitä paljastamisen arvoisena, mutta jutuilla on merkitystä muillekin kuin lapselle itselleen. Maistraatin papereissa isoilla kirjaimilla lukeva ”avioliiton ulkopuolella syntynyt” on rakenteellinen osoitus eriarvoistavista asenteista, joita toimittajat vain vahvistavat lehtolapsi-nimittelyllä.

Uutinen, jonka pitäisi kertoa poliitikon sanojen ja tekojen yhteensopivuudesta, kertookin lapsen vähempiarvoisesta syntyperästä. Eriarvoisuus ei ole läheskään aina väkivaltaa ja suoraa vihapuhetta – välillä se on näin hienovaraista vihjailua.

2. Puheenjohtajavaali. Tapauksen toinen varsinainen uutinen on uutinen itsessään. Voi olla sattumaa, että vuosikausia seuratun poliitikon perhesuhteet tulivat julkisuuteen juuri nyt, mutta ajoitus viittaa vahvasti perussuomalaisten puheenjohtajavaaliin.

Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.

Journalistin ohjeet ohjaavat toimittajaa miettimään, kuka uutisesta hyötyy ja ketä se vahingoittaa. Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.

Sidos puheenjohtajavalintaan ei poista uutisen merkittävyyttä, mutta hyötymis- ja vahingoittamistarkoituksen pitäisi saada pohtimaan toiseen kertaan uutisen sävyä ja kärkeä. Uutisen käyttäminen lokakampanjointiin on lähes yhtä kiinnostavaa kuin lapsesta valehteleminen. Ainakin yksi toimittaja kertoikin saaneensa uutisvinkin toisen puheenjohtajaehdokkaan lähipiiristä.

3. Moralismi. Toimittaja voi selittää itselleen, ettei ole itse vastuussa yhteiskunnan asenteista, joilla uutiset otetaan vastaan. Vastuu ei kuitenkaan ole vain kuulijalla, jos otsikon ja jutun luenta on ennakoitavissa.

Halla-ahon lasta koskevat uutisjutut ovat tahtomattaan tai tahallaan moralisoineet perinteisen perhemallin ja pidättyvän seksikäyttäytymisen puolesta jopa siinä määrin, että jossakin oli vertailtu, kuinka julma rangaistus vastaavasta ”huorinteosta” olisi seurannut jollain toisella vuosisadalla. Moralisointia tietysti perustellaan sillä, että Halla-aho oletettavasti kannattaa poliitikkona perinteitä.

Pohjimmiltaan moralistinen sävy päästetään otsikoihin siksi, että sillä on kaikupohjaa. Vapaamielisen poliitikon perinteiset valinnat eivät saisi samanlaista kohtelua kuin perinteisesti ajattelevan paljastuva vapaamielisyys.

Arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.

Median sanotaan luovan ja muokkaavan yleistä mielipidettä. Pragmaattisissa poliittisissa kysymyksissä tätä tapahtuukin, mutta arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.

Jussi Halla-ahon vastenmielisessä politiikassa riittää arvosteltavaa ilman henkilökohtaisen elämän moralisointia. Valheet on syytä paljastaa, mutta se ei vaadi eriarvoistavien asenteiden ja perinteiden vahvistamista. Median tehtävänä voisi pikemminkin olla niiden purkaminen.

Kansan Tahto täyttää tänään 3.2.2017 111 vuotta.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 3.2.1906, ja sen nimiösivulla lehti määritteli itsensä köyhien ja sorrettujen äänenkannattajaksi. Sitä julkaisi oululaisen työväen perustama sanomalehtiosuuskunta ja Kansan Tahto ilmestyi kuudesti viikossa iltapäivisin.

Lehden toimituksen muodostivat vastaava toimittaja Antti Kallio ja toimittaja Juho Raappana.

Toimituksen allekirjoittama uuden lehden esittelyteksti kuuluu kokonaisuudessaan näin:

 

”Köyhien ja sorrettujen äänenkannattaja

Kansan Tahto

alkaa ilmestyä Oulussa joka arkipäivä illalla tästä päivästä lähtien.

Kansan Tahto tulee valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä aina järkkymättä asettumaan sorrettujen ja vääryyttä kärsivien puolelle, tulkoompa sorto mistä päin tahansa, ulko- tai sisäpuolelta, ylhäältä tai alhaalta.

Kansan Tahto ottaa velvollisuudekseen inuvan kansansielun herättämisen, itsetietoisuuden tunteen lietsomisen kansan syviin riveihin, sivistyksen ja valon levittämisen pimeimpiinkin kolkkiin.

Kansan Tahto tulee horjumattomasti taistelemaan Pohjanmaan ja koko Suomen työväestön ja vähävaraisten, nykyisen yhteiskunnan lapsipuolten oikeuksien puolesta. Takeena siitä, että Kansan Tahto pysyy jyrkästi köyhälistön etujen valvojana, on sen synty. Se on työväestön ja köyhälistön oma lehti, sen kansaluokan pystyttämä etutaistelija.

Kansan Tahto tarjoutuu siis kaikkien raatajain rahanalaisten, torpparien, mäkitupalaisten, pienviljelijäin ja palvelijain auttajaksi pyrkimyksissään sorronalaisesta tilastaan niihin oikeuksiin, jotka jokaiselle yksilölle ihmisenä kuuluvat, ja suojelijaksi väkevämmän kansaluokan kuristusta ja holhousta vastaan.

Kansan Tahto tulee tämän tarkoituksensa saavuttamiseksi liittymään yhdeksi tekijäksi siihen valtavaan sosiaaliseen liikkeeseen, joka maassamme mahtavan hyökyaallon tavoin vyöryy ja tempaa kansan pohjakerrokset mukaansa luomaan yksin voimin vääryyden ja rahavallan ikeen hartioiltaan. Se työväenpuolueen ohjelman mukaisesti pyrkii kasvattamaan näillä poloisilla Pohjanmaillakin ”puukenkäin armeijaa”, ajamaan pontevasti yhteenliittymisaatetta, johtamaan voimainsa mukaan kansanjoukkoja oikeuden, totuuden ja ihmisyyden lopulliseen voittoon, viemään kohdaltaan kansaamme onnellisempaa tulevaisuutta kohti, tulevaisuutta, missä kukin tuntisi saavansa puolueettomasti nauttia niistä oikeuksia, jotka hänelle ihmisenä kuuluvat, ja niitä työnsä tuloksia, mitkä häneltä nykyinen yhteiskunta riistää. Kansan Tahto tulee säälimättä repimään niitä sulkuja, jotka ovat köyhälistön hyvinvoinnin tiellä, ja taistelussa surkeilematta käyttämään sanan miekkaa, mutta aina niin, kuin jalo työväenaate velvoittaa, siis arvokkaasti, jospa ankarastikin.

Kansan Tahto toivoo kokoavansa mitä laajimmat kansanjoukot ympärilleen aatteen ajajiksi osuuskunnan jäseninä, lehden asiamiehinä, tilaajina ja kannattajina ja niin yksin yhdistynen voimin tarmokkaasti luomaan sortovallan, rahavallan ja viinavallan orjuuttavaa i’estä hartioiltaan.

Kansan Tahto tulee pontevasti ajamaan raittiusasiaa sen päämäärää kohti, yleiseen kieltolakiin.

Kansan Tahto tulee pääelinkeinomme, maanviljelyksen kehitystä ajaamaan sosiaaliseen suuntaan. Siksi pienviljelijäin ja torpparien itseavustus osuustoiminnan ja yhteenliittymisen kautta, maan hankinta irtolaisille yhteiskunnan avustuksella, valtion tehokkaampi avustaminen y.m. ovat huolenpitomme esineinä.

Kansan Tahtoa ovat luvanneet kirjoituksillaan avustaa m.m. senaattori J.K. Kari, taloudenhoitaja W. Kosonen, kirjailia Hilja Liinamaa, maanvilj. Otto Lindgren, neiti Miina Sillanpää, tri N. R. af Ursin sekä lukuisa joukko työväen ja raittiusaatteen kannattajia.

Kansan Tahto ilmestyen 6:sti viikossa tulee lukuisain kirjeenvaihtajiensa ja ja sähkösanomain kautta seuraamaan vilkaasti kaikkia tapahtumia koti- ja ulkomailla.

Timo Teikäläinen joka viikko kellarissa kertoo matkahavaannoitaan.

Oulussa, helmikuulla 1906.

Toimitus.”