Uutiset perussuomalaisten europarlamentaarikon ja puheenjohtajaehdokkaan Jussi Halla-ahon nuorimmasta, muun kuin hänen puolisonsa synnyttämästä lapsesta olivat kevään kiistellyimpiä politiikan uutisia. Poliitikon totuudenvastaiset puheet ja kiusallisen asian peittely-yritykset ovat ilmiselvästi uutisarvoisia asioita, mutta kaikkien aiheiden tavoin niistäkin saa tehtyä sekä hyvää että huonoa journalismia.
Halla-ahon lapsiuutisista on poimittavissa kolme näkökulmaa, joihin toimittaja kiinnittää huomiota, mikäli oman työn etiikka kiinnostaa klikkausmääriä enemmän.
1. Lapsen oikeudet. Uutisen keskiössä on puolustuskyvytön lapsi, joten aiheen käsittelyssä on syytä olla erityisen tarkka. Jo tämän näkökulman pitäisi saada otsikoijat ja uutisoijat miettimään, onko varsinainen uutinen lapsi vai se, että poliitikko on valehdellut lapsimääränsä.
Lapsen henkilöllisyyden voi yrittää salata eikä kukaan toimittaja pitäisi sitä paljastamisen arvoisena, mutta jutuilla on merkitystä muillekin kuin lapselle itselleen. Maistraatin papereissa isoilla kirjaimilla lukeva ”avioliiton ulkopuolella syntynyt” on rakenteellinen osoitus eriarvoistavista asenteista, joita toimittajat vain vahvistavat lehtolapsi-nimittelyllä.
Uutinen, jonka pitäisi kertoa poliitikon sanojen ja tekojen yhteensopivuudesta, kertookin lapsen vähempiarvoisesta syntyperästä. Eriarvoisuus ei ole läheskään aina väkivaltaa ja suoraa vihapuhetta – välillä se on näin hienovaraista vihjailua.
2. Puheenjohtajavaali. Tapauksen toinen varsinainen uutinen on uutinen itsessään. Voi olla sattumaa, että vuosikausia seuratun poliitikon perhesuhteet tulivat julkisuuteen juuri nyt, mutta ajoitus viittaa vahvasti perussuomalaisten puheenjohtajavaaliin.
Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.
Journalistin ohjeet ohjaavat toimittajaa miettimään, kuka uutisesta hyötyy ja ketä se vahingoittaa. Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.
Sidos puheenjohtajavalintaan ei poista uutisen merkittävyyttä, mutta hyötymis- ja vahingoittamistarkoituksen pitäisi saada pohtimaan toiseen kertaan uutisen sävyä ja kärkeä. Uutisen käyttäminen lokakampanjointiin on lähes yhtä kiinnostavaa kuin lapsesta valehteleminen. Ainakin yksi toimittaja kertoikin saaneensa uutisvinkin toisen puheenjohtajaehdokkaan lähipiiristä.
3. Moralismi. Toimittaja voi selittää itselleen, ettei ole itse vastuussa yhteiskunnan asenteista, joilla uutiset otetaan vastaan. Vastuu ei kuitenkaan ole vain kuulijalla, jos otsikon ja jutun luenta on ennakoitavissa.
Halla-ahon lasta koskevat uutisjutut ovat tahtomattaan tai tahallaan moralisoineet perinteisen perhemallin ja pidättyvän seksikäyttäytymisen puolesta jopa siinä määrin, että jossakin oli vertailtu, kuinka julma rangaistus vastaavasta ”huorinteosta” olisi seurannut jollain toisella vuosisadalla. Moralisointia tietysti perustellaan sillä, että Halla-aho oletettavasti kannattaa poliitikkona perinteitä.
Pohjimmiltaan moralistinen sävy päästetään otsikoihin siksi, että sillä on kaikupohjaa. Vapaamielisen poliitikon perinteiset valinnat eivät saisi samanlaista kohtelua kuin perinteisesti ajattelevan paljastuva vapaamielisyys.
Arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.
Median sanotaan luovan ja muokkaavan yleistä mielipidettä. Pragmaattisissa poliittisissa kysymyksissä tätä tapahtuukin, mutta arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.
Jussi Halla-ahon vastenmielisessä politiikassa riittää arvosteltavaa ilman henkilökohtaisen elämän moralisointia. Valheet on syytä paljastaa, mutta se ei vaadi eriarvoistavien asenteiden ja perinteiden vahvistamista. Median tehtävänä voisi pikemminkin olla niiden purkaminen.
