Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Jäähyväistaide komistaa Oulun Järjestötaloa

Kansan Tahto muuttaa Mäkelininkadulta Kauppurienkadulle

 

Oulussa kulkijat ovat viime päivät töllistelleet Järjestötalon uusia seinä- ja ikkunamaalauksia. Mäkelininkadun puoleisen siiven jäähyväistaideteos viestittää, että talon tämä osa tyhjenee pian ja se puretaan. Vanha Gibraltar katujen kulmauksessa säilyy, se on suojelurakennus toisin kuin 1957 valmistunut siipi. Siivestä lähtevät vuoden loppuun mennessä muun muassa Kansan Tahto, Veeran Verstas ja Kulttuuribingo.

Järjestötalon vanha osa, ”Pohjolan työväen Gibraltar”, remontoidaan alkuperäiseen asuunsa. (Kuva: Maija Aalto)

Osana Oulun Lumo-valotaidefestivaalia Järjestötalon pian purettavassa siivessä on Veeran Verstaan toteuttama Viimeinen sammuttaa valot -performanssi sekä Oulun Katutaide ry:n seinämaalaus, korkeutta kummallakin neljän kerroksen verran. Rakennuksen päätyyn ruotsinsaamelaisen Anders Sunnan jo aikaisemmin tekemä iso seinämaalaus lähtee kaiken katoavaisen tietä sekin, kun talo puretaan. Lumo-valotaidetta on esillä eri puolilla Oulua 30.11. saakka.

 

Muutto joulukuussa

Kansan Tahto muuttaa yhdessä Järjestötalossa toimivien yhdistysten eli Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten, Pohjois-Suomen Pioneerien, Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestön, Järjestöyhdistyksen ja OKS-tilitoimiston kanssa Järjestötalon remontin ja siipirakennusten purun edeltä uusiin tiloihin Kauppurienkadulle.

Kansan Tahdon asiakaspalvelu palvelee 13.12. saakka vanhassa osoitteessa, ja 14.12. alkaen osoitteessa Kauppurienkatu 8 B, kolmas kerros.