Vasemmistoliitto koki eduskuntavaaleissa tappion: kannatus putosi viime eduskuntavaaleista 1,1 prosenttiyksiköllä 7,1 prosenttiin. Tulos on puolueen historian huonoin ja oikeuttaa yhteentoista kansanedustajaan. Paikkoja se menetti viisi.
– Vituttaa kuin pientä oravaa. Tai vähän isompaakin oravaa, tuhahti paikkansa eduskunnassa uusinut Hanna Sarkkinen vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa Oulussa.
Alkuillasta näytti vielä siltä, että tappio olisi siedettävää, muutaman paikan laatua, mutta ääntenlaskun edettyä valvojaisyleisön valtasi syvä pettymys.
Kokoomus kiilasi vaalien ykköseksi (48 paikkaa, josta lisäpaikkoja 10), persut toiseksi (46 paikkaa, +7) ja demarit kolmanneksi (43 paikkaa, +3).
Vasemmistoliiton lisäksi vaalitappion koki keskusta (23 paikkaa, -8) ja vihreät (13 paikkaa, -7).
– Tuloksen perusteella näyttää siltä, että Suomeen tulee todennäköisesti oikeistohallitus ja siten leikkauksia, joista kärsivät eniten köyhät. Mutta sitä Suomen kansan on tilannut, Sarkkinen sanoi.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Äänestystaktikointi puhutti vaalivalvojaisissa pitkin iltaa. Tulos kieli monen mielestä siitä, että iso joukko äänestäjiä oli päätynyt antamaan äänensä vasemmistoliiton tai vihreiden sijaan demareille, kokoomusta ja persuja kampittaakseen.
– Demarit keksivät vaatia taktikointia. Siten he imuroivat vihreiden ja vasemmistoliiton ääniä. Lopputulos näytti, että vituiksi se meni.
Sarkkinen viittasi tällä siihen, että demareiden pienestä voitosta huolimatta entiset hallituskumppanit vihreät ja vasemmistoliitto menettivät yhteensä enemmän mitä demarit saivat – taktikointi satoi useammassa vaalipiirissä perussuomalaisten laariin.
”Teimme parhaamme mutta kansa halusi toisenlaisen vaihtoehdon.”
Oulun vaalipiirissä Vasemmistoliitto menetti yhden paikan ja piti kaksi; Katja Hänninen putosi eduskunnasta, mutta Sarkkisen lisäksi Merja Kyllönen uusi paikkansa. Lapissa puolueella ei ole enää yhtään kansanedustajaa. Ainoan paikkansa puolue menetti myös Keski-Suomessa ja Satakunnassa.
Vasemmistoliitto voitti ainoastaan Helsingin vaalipiirissä (kannatus 11,8 prosenttia, +0,7 viime eduskuntavaaleista). Prosentuaalisesti puolue otti pahiten takkiin juuri pohjoisessa: Oulun vaalipiirissä tulos 9,4 prosenttia, (-3,7), Lapissa 9,9 prosenttia (-4,2).
Uudessa eduskunnassa vasemmistoliiton kansanedustajat ovat Li Andersson (Varsinais-Suomen vaalipiiri), Timo Furuholm (Varsinais-Suomi, uusi), Veronika Honkasalo (Helsinki), Mai Kivelä (Helsinki), Anna Kontula (Pirkanmaa), Minja Koskela (Helsinki, uusi), Merja Kyllönen (Oulu), Laura Meriluoto (Savo-Karjala, uusi), Aino-Kaisa Pekonen (Häme), Jussi Saramo (Uusimaa) ja Hanna Sarkkinen (Oulu).
Sarkkinen kiitti ja kannusti omiaan vaali-illan mollivoittoisuudesta huolimatta.
– Huolimatta siitä kuinka käy, me jatketaan. Emme voi luovuttaa. Teimme parhaamme mutta kansa halusi toisenlaisen vaihtoehdon. Ihminen ei voi tehdä enempää kuin parhaansa.
Kamppailun jatkumisen viestiä välitti maanantaina myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson instagramissaan:
– Mutta työ jatkuu. Tänään puolueeseen on liittynyt satoja uusia jäseniä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalivoitot tulevat tarkoittamaan kovia aikoja monelle pienituloiselle, suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä ympäristö- ja ilmastopolitiikalle. Meidän työmme vasemmistoliitossa tulee tulevien vuosien aikana olemaan tärkeämpää kuin koskaan. Me tulemme jatkamaan työskentelyä arvojemme ja tavoitteidemme puolesta yhdentoista kansanedustajan voimin. Heti huomenna myös alkaa työ vasemmistoliiton paikkojen palauttamiseksi niissä vaalipiireissä, joissa menetimme kansanedustajan.
Osallistuin helmikuun alussa Antti ja Tiina Herlinin säätiön sekä ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin ilmastopolitiikkaa käsittelevään tilaisuuteen. Illallisella keskustelin muutaman merkittävän elinkeinoelämän vaikuttajan kanssa paitsi ilmastopolitiikasta myös terveyspalveluita.
Ilokseni ja yllätyksekseni olimme hyvinkin samoilla linjoilla. Painotimme kaikki toimivan julkisen terveydenhuollon merkitystä ja toisaalta päivittelimme vuosien varrella tehtyjä virheitä.
Uuden julkisjohtamisen opit (new public management) ovat jo kauan aikaa sitten pesiytyneet Suomen julkista sektoria koskeviin puhetapoihin ja toisaalta julkisyhteisöjen tekemiin hankintoihin. Palveluiden yksityistäminen ja kilpailutus on nähty itsetarkoituksellisena vaikka se ei edistäisi organisaation tavoitteita ja toimintoja tai olisi kokonaistaloudellisesti edullisinta. Retoriikka on pitkään keskittynyt tehokkuuden maksimointiin, eli uusien asioiden tekemiseen samalla rahasummalla. Tämä on yksinkertaisesti huonoa johtamista ja epätarkoituksenmukaista.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Julkisen sektorin tehostamispuhe on paradoksaalisesti johtanut säästöihin ja ratkaisuihin, joita ei koskaan hyväksyttäisi yksityisellä sektorilla. Vuosien “turhasta byrokratiasta” karsimisen jälkeen olemme tilanteessa, jossa monet lääkärit eivät enää halua työskennellä terveyskeskuksissa siksi, että ne on käytännössä kuristettu hengiltä karsimalla kaikki “ylimääräinen” tukihenkilöstö. Lääkärit kertovat usein heidän työaikansa kuluvan paperi- ja hallintotyöhön, oman työpisteen siivoamiseen tai kaikenlaiseen muuhun kuin tärkeimpään, eli potilastyöhön. Vastaava kehityskulku on nähtävissä koulutusaloilla. Varhaiskasvatusjohtajien seminaarissa, johon osallistuin, moni kyseli sihteerien perään. Kun kaikki työaika menee hallinnolliseen työhön eivät päiväkotien johtajat ehdi johtamaan kasvatuksellista ja pedagogista työtä. Oletan, että myöskään hyvin harva yksityinen yritys hyväksyisi henkilöstönsä kulumista it-katastrofien kuten Apotin kanssa painimiseen.
Kun päivystys on keskitetty ja terveyskeskusten aukioloaikoja on karsittu samalla kun työvoimapula peruspalveluissa on krooninen, yhä useampi hoidattaa vaivojaan päivystyksessä. Tässä mielessä ikuinen tehostamispuhe on johtanut jo merkittäviin rakenteellisiin ongelmiin. Esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on arvioitu, että noin 40 prosenttia toimenpiteistä, jotka hoidetaan päivystyksessä voisi hoitaa perusterveydenhuollossa. Paineen kasvettua näin suureksi päivystyksessä se uhkaa pahimmillaan oikein vakavien ja akuuttien vaivojen hoitamista.
Oikeistosta kuullaan taas uusia tehostamispuheita ja kokoomus ajattelee voivansa leikata miljardin turhasta byrokratiasta ja siten lisäävänsä tehokkuutta. Tosiasiassa tämä syventää pahan kierrettä.
Aivan hetken kuluttua käydään Suomessa eduskuntavaalit. Suurimpia puheenaiheita ovat ja tulevat olemaan valtiontalous ja yleinen talouskehitys. Oikeistosta kuullaan taas uusia tehostamispuheita ja kokoomus ajattelee voivansa leikata miljardin turhasta byrokratiasta ja siten lisäävänsä tehokkuutta. Tosiasiassa tämä syventää pahan kierrettä.
Kaikilla on oltava oikeus tehdä työnsä hyvin ja suunnitelmalliseen työskentelytapaan. Siksi harkitsen nostaa vaalikeskusteluissa esiin vaatimuksen riittävästä määrästä sihteereitä ja avustajia julkiselle sektorille. Lääkärien, sairaanhoitajien, varhaiskasvatusopettajien, lastenhoitajien ja muiden on saatava keskittyä työhön, johon heidät on koulutettu.
Kirjoittaja on opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.
Talouspolitiikka on nykyään kaikissa vaalikeskusteluissa hyvin vallitsevana läsnä. Talouspoliittista keskustelua vieläpä monesti kehystetään hyvin yksipuolisesti niin, että velkakello tikittää taustalla. Jokainen joutuu vastaamaan kysymyksiin, mistä leikataan.
Mistä tikittävä velkakello ei kerro tai toisaalta mistä se kertoo? Velkakello ja oikeiston vaatimukset sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvista leikkauksista kertovat siitä, että naisvaltainen julkinen sektori nähdään pelkkänä taakkana. Tämä on koronapandemian jälkeen vielä entistä käsittämättömämpää, koska näiden alojen työntekijät venyivät ja venyvät edelleen töissään äärimmilleen. He eivät ole voineet jäädä etätöihin ja suojautua näin sairastumiselta itse. He tietävät, että vastaava tilanne voi tulla eteen uudelleen.
Velkakello kertoo myös siitä, että hoiva on talouspolitiikassa näkymätöntä. Näin on sekä palkkatyönä että kodeissa tehtävän palkattoman hoivan kohdalla. Velkakellokeskustelussa hoiva on siis itsestään selvää, eikä sitä arvosteta. Tämä oikeistolaisen talouspolitiikan tie alkaa olla todella loppuun käyty, kun yhä useampi sosiaali- ja terveysalan työntekijä lähtee alalta tai vähintään harkitsee sitä. Yhteiskuntamme ei tule kestämään tätä ja asiaan on puututtava.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Nyt on tehtävä hoiva näkyväksi talouspolitiikassa. Naisvaltainen julkinen sektori ei ole taakka, se on myös talouden elinehto. Ilman niin psyykkisesti kuin fyysisestikin hyvinvoivia ihmisiä ei ole uusia innovaatioita ja kilpailukykyäkään.
Meillä alkaa olla todella kiire panostaa sosiaali- ja terveyspalveluihin ja näiden alojen työntekijöihin parempina palkkoina ja työoloina. Jo nyt meillä viedään sydänsairaita lapsia Tanskaan leikkaukseen, psyykkisesti sairaat lapset nukkuvat täpötäysissä sairaaloissa lattialla ja suuri osa sosiaalityöntekijöistä kokee työuupumusta. Monissa kunnissa vasemmistoliittolaiset päättäjät ovat jääneet yksin puolustaessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseja ja työntekijöiden oikeuksia. Toivottavasti näin ei käy enää hyvinvointialueilla.
Jos haluamme puolustaa vanhuspalveluja, pidämme kiinni henkilöstömitoituksista niin kuin tämä nyt työnsä päättävä hallitus on tehnyt. Tällä kaudella on saatu myös sitovat mitoitukset koulupsykologeille ja -kuraattoreille, mikä on tärkeää lasten ja nuorten palveluiden kannalta. Ei voi uskottavasti puolustaa näitä palveluja ja samalla vastustaa mitoituksia. Henkilöstömitoitukset takaavat hyvän ja riittävän hoidon mutta ne ovat olennaisessa asemassa myös työntekijöiden hyvinvoinnin takaajana.
Meidän on myös kysyttävä, kuinka hyvin voitontavoittelu sopii yhteen kiinteästi ihmisoikeuksiin liittyvien peruspalvelujen kanssa.
Meidän on myös kysyttävä, kuinka hyvin voitontavoittelu sopii yhteen kiinteästi ihmisoikeuksiin liittyvien peruspalvelujen kanssa. Mikä vaikutus esimerkiksi lastensuojeluun on sillä, että lastensuojelulaitokset keskittyvät vauhdilla suurille hoivayhtiöille? Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelmassa vaaditaan, että lastensuojelun sijaishuollon voitontavoittelu on kiellettävä, ja siihen uppoavat resurssit on siirrettävä sijaishuollon vahvistamiseen, perhetyöhön ja muihin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Voitontavoittelu lasten ja perheiden hädällä on siis kiellettävä, ja säästyviä resursseja on ohjattava julkisen sektorin perhepalveluihin, jotka ovat osa kokonaisvaltaista varhaista tukea. Näin ennaltaehkäistään raskasta sijaishuoltoa ja huostaanottoja.
Velkakellokeskustelu on siis haastettava ja nähtävä, että meillä on aina myös vaihtoehtoja. Onneksi nyt on myös nähtävissä enemmän velkakelloa kritisoivia puheenvuoroja, eikä vasemmistoliitto ole tässä asiassa niin yksin kuin vielä jokunen vuosi sitten. Velkaantumisen tasoa ei saada alaspäin mekaanisilla leikkauksilla julkiseen sektoriin, sillä niillä on aina vaikutuksia palveluihin, joilla voimme puuttua ongelmiin ajoissa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kurjistaa julkisia palveluja. Vasemmistoliitto lähtee siitä, että valtiontalouden tasapainottaminen on tehtävä oikeudenmukaisesti ja kestävästi. Tasapainottamistoimien pääpainopisteen tulee olla tuloissa sekä tuottavuuden parantamisessa.
Katja Hänninen
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas ja kansanedustaja Raahesta.
Mielenterveysongelmat koskettavat jokaista suomalaista vähintään läheisten kautta. Siksi jokaista meistä tulisi myös kiinnostaa mielenterveyden tukeminen, ongelmien ennaltaehkäisy ja sairastuneiden laadukas hoito. On meidän kaikkien yhteinen asia, millä tasolla palvelut ovat ja saako jokainen tarvitsemansa tuen ja avun. Voin paljastaa, että parantamisen varaa riittää. Jo kolme vuotta sitten on oltu huolissaan “mielenterveyden aikapommista” ja viime syksynä julkaistujen uusien tutkimusten tulokset näyttävät tilanteen pahentuneen entisestään.
Lasten ja nuorten yksinäisyys on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa, erityisesti tyttöjen keskuudessa. Yhä useampi kärsii kohtalaisista tai vaikeista ahdistusoireista, tytöistä jo joka kolmas. Asiantuntijat uskovat taustalla vaikuttavan muun muassa suorituskeskeisen yhteiskunnan vaatimukset. Pitäisi tietää jo hirveän varhain, mitä haluaa tehdä isona. Varsinkin, jos haaveissa on kouluttautua korkealle. Nuoren kehitykselle tärkeälle haahuilulle ja hengailulle jää vähemmän tilaa, kun päivät täyttyvät opiskelun paineista. Nuoret ovat myös hyvin perillä maailmanpolitiikasta ja esimerkiksi ilmastonmuutos ja koronapandemia ahdistaa monia. Miten pitkään jatkuneet poikkeusajat, elämän epävarmuus ja etäopiskelu tulevat vaikuttamaan pidemmällä aikavälillä? Sitä on vaikea ennustaa.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Kainuun soten Mukana elämässä -hanke selvitti viime syksynä kainuulaisten nuorten mielenterveyden tilannetta sekä nuorten omia toiveita ja ajatuksia mielenterveyden vahvistamiseksi. Kyselyyn vastanneista noin 15 prosentilla on ollut lähiaikoina itsetuhoisia ajatuksia. Jokaisessa koululuokassa istuu siis kolme oppilasta, joka on ajatellut itsensä satuttamista. Heistä yli puolet ei ole kertonut ajatuksistaan kenellekään.
Ei auta enää odotella, katsoa tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta vaan tarvitaan konkreettisia toimia.
Nuorten oma näkemys mielenterveyden tukemiseen on yksinkertainen. Apua toivotaan saavan helposti ja nopeasti, läheltä arkea omalta koululta kuraattorilta, miekkarilta tai psykologilta. Nuoret kaipaavat kahdenkeskistä kohtaamista kasvokkain. Myös kodin ja koulun yhteistyötä, vanhempien mukaan ottamista, pidetään hyvänä asiana. Kun apua on saatavilla varhaisessa vaiheessa, ongelmiin on helpompi puuttua.
Meidän on viimein aika löytää tahtotila laittaa panostuksia mielenterveyteen. Ei auta enää odotella, katsoa tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta vaan tarvitaan konkreettisia toimia. Tähän on hyvä mahdollisuus nyt sote-uudistuksen yhteydessä. Painopiste tulee siirtää korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn. Lisäämällä kapasiteettia varhaisen tuen palveluissa kouluilla, perhetyössä ja terveyskeskuksissa, voidaan vähentää kustannuksia erikoissairaanhoidosta ja lastensuojelusta. Ja tärkeimpänä tukea nuoria silloin, kun he apua tarvitsevat.
Saara Karjalainen
Kirjoittaja on sairaanhoitaja ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Kajaanista.
Politiikassa on perimiltään kysymys arvoista. Niistä syntyvät näkemyserot päätöksenteossa.
Kokoomus haluaa korjata valtion velkaantumisen leikkaamalla rajusti menoja ja alentamalla kaikkien tuloveroja. Perussuomalaiset vaativat 2–4 prosentin juustohöyläystä kaikkiin valtion menoihin. He eivät kerro, mitä tämä ohjelma merkitsee kansalaisille.
Arvovalinta on, hyväksymmekö kokoomuksen ja perussuomalaisten esittämiä peruspalveluiden miljardileikkauksia. Lisäksi kokoomus jakaisi varat veronalennuksina suurituloisille.
Ajattelen toisin. Pidän oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa etusijalla. Julkista taloutta on tasapainotettava kriisien jälkeen. Sen ei pidä tapahtua leikkaamalla kansalaisten peruspalveluista, lapsilta, nuorilta tai vanhuksilta.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Leikkauskohteita löytyy esimerkiksi suuryrityksille maksettavista ympäristölle haitallisista tuista, mutta erityistä huomiota on kiinnitettävä valtiontalouden tuloihin. Suurten tulojen verotukseen ja verovälttelyn ehkäisemiseen on löydettävä ratkaisut.
Ajatus kaikkia koskevasta sosiaaliturvasta lähtee siitä, että kuka tahansa meistä saattaa jossakin elämänsä vaiheessa olla tuensaaja. Tämän vuoksi turvaverkko myös rahoitetaan yhteisesti, keräämällä rahat verotuksella.
Kaikkialla asiat eivät ole näin. Monet maat tukeutuvat kalliisiin yksityiskouluihin ja köyhäinhoitojärjestelmään, kuten syntymämaani Kosovo. Eriarvoisuus ja tuloerot kasvavat. Tätäkö haluavat ne, jotka vaativat miljardileikkauksia julkisiin menoihin?
Jokaisella on oikeus luottaa siihen, että apua ja tukea saa, kun omat voimat eivät enää riitä.
Perimmäisestä arvosta on kyse myös silloin, kun ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Halla-aho kertoo, että vihollisen epäinhimillistäminen ja sodan karnevaalina pitäminen on välttämätöntä, ettei meille itselle tulisi tunnontuskia tappamisesta.
Sodan kauheuksista tietoisena pidän tätä ajattelua kylmäävänä. On vaarallista epäinhimillistää toinen ihminen, vaikka vihollinenkin ja riistää hänen ihmisoikeutensa. Tällöin paitsi ylläpidetään viholliskuvia, myös raaistetaan omaa käyttäytymistä. Ihmisoikeuksia ja ihmiselämän arvokkuutta on kunnioitettava vaikeinakin aikoina.
Jokaisella on oikeus luottaa siihen, että apua ja tukea saa, kun omat voimat eivät enää riitä. Meidän jokaisen on voitava luottaa tulevaan!
Albana Mustafi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas, kauneusalan yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Kemistä.
Mitä ja keitä ovat köyhät eläkeläiset? He edustavat sitä kolmasosaa eläkeläisistä, joiden keskimääräinen eläke on alle 1250 euroa kuukaudessa. Tähän sakkiin kuuluvat pelkkää kansaneläkettä saavat, joiden eläketulo on alle 800 euroa.
Yksi nyt vaaleissa valittavan eduskunnan tärkeistä tehtävistä tulisi mielestäni olla oikeudenmukaisen eläkeuudistuksen toteuttaminen. Uudistukseen kuuluvalla pienten eläkkeiden painottamisella voidaan eläkeläisköyhyys poistaa ja estää eläkeläisköyhyyden kasvu tulevaisuudessa. Tavoitteena tulee olla vähintään 1 000 euron eläke kaikille kansaneläkkeen tasokorotuksella ja kansaneläkkeen sekä työeläkkeen yhteensovittamisen lieventämisellä.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Eläkeläisköyhyyden poistamiseksi eivät edellä mainitut toimenpiteet yksin riitä. On käynnistettävä laaja ohjelma, jonka yhteydessä tarkastellaan eläkkeiden lisäksi ikääntymiseen liittyviä menoja, muun muassa asumiskuluja, terveyskuluja, asiakasmaksuja, unohtamatta lääke- ja sairauskulujen maksukattoja. Haja-asutusalueella asuvat eläkeläiset tarvitsevat mahdollisuuden edulliseen kulkemiseen. Kyytiä tarvitaan lääkäriin, asioille tai harrastuksiin. Ilman omaa autoa ei perukoissa tulla toimeen ja autoilu olisi tehtävä kaukana taajamista asuville eläkeläisille verotuksellisin keinoin edullisemmaksi.
On käynnistettävä laaja ohjelma, jonka yhteydessä tarkastellaan eläkkeiden lisäksi ikääntymiseen liittyviä menoja.
Eläkeläisten toimeentuloa ja samalla kansantaloutta voidaan vahvistaa sekä työvoimapulaa helpottaa eläkeläisten työssä käymistä tukemalla verotuksellisin keinoin. Myös työkyvyttömyyden takia eläkkeellä olevien työssäkäynti pitää olla mahdollista.
Tärkeää on myös vapaan kansalaistoiminnan mahdollistaminen turvaamalla järjestöjen julkiset avustukset ja riippumattomuus.
Tämän päivän työikäinen on huomisen eläkeläinen. Huolestuttavaa on se, että entistä useammalla työssäkäyvällä on katkonainen työura tai ei työuraa ollenkaan. Vanhan sananlaskun mukaan edestään löytää sen, minkä taakseen jättää. Vaan jos sinne taakse ei ole jäänyt mitään, ei edestäkään löydy työkyvyttömyyden yllättäessä. Työeläkettä ei kerry tai jos kertyy, sitä kertyy liian vähän. Siksi eläkeläisköyhyyden estämiseen on kiinnitettävä huomiota.
Juha Kortelainen
Kirjoittaja on eläkeläinen, vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas, Kainuun maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Hyrynsalmelta.
Kokoomus leikkaa asumistuesta, sosiaali- ja työttömyysturvasta. Selkeä arvovalinta, missä tilannekuva? Syyskuussa 2022 Kelan laskelmissa hintojen nousu nosti Suomessa köyhyysastetta yhteensä 2,5 prosenttia. Nousu tarkoittaa n. 62 000 kotitaloutta lisää köyhyydessä.
Köyhyys kasvaa erityisesti yksinhuoltajaperheissä. Näistä perheistä hintojen nousun jälkeen 22 prosenttia on köyhyysrajan alapuolella. Hintojen nousu pudotti köyhyyteen n. 16 000 lapsiperhettä. Toiseksi eniten hintojen nousu köyhdyttää yksin asuvia. Nämä muodostavat valtaosan köyhistä kotitalouksista. Samaisissa kotitalouksissa myös asumistuella ja muulla sosiaaliturvalla on iso merkitys.
Ei huoleta kokoomusta, jossa on halu syventää köyhyydessä elävien ahdinkoa ajassa, jossa näköpiirissä ei ole hintojen tasoittumista.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Sosiaaliturvaa pitää uudistaa, asumistukeakin siltä pohjalta, että työn tekeminen kannattaa aina. Mutta tuen saajissa on myös heitä, jotka eivät työmarkkinoille terveytensä ja työkykynsä puolesta pysty.
Eriarvoisuuden ja köyhyyden vahvistamisen sijaan meillä on teemoja, joiden ympärillä kannattaa aktivoitua. Tekemätön työ, katoava mielenterveys ja heikosti hoidetut julkiset hankinnat ovat muutamia esimerkkejä. Näistä jo pian viisi vuotta sitten Suomelle antoi huutia OECD, joka arvioi, että näissä kokonaisuuksissa muhii yli 15 miljardin rahapotti.
Raha, joka olisi palveluidemme ja maamme kokonaiskestävyyden vahvistamisen nimissä vapautettavissa muuhun käyttöön, jos tekemisen malli muuttuisi. Eli olemassa olevan rahan voisi käyttää fiksummin ja vähentää tarvetta velanottoon.
OECD viestii kuuroille korville. Jotain on pahasti pielessä, jos suuri osa suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista. Terapiatakuuta esitetään kaiken ratkaisuksi – terapiaakin tarvitaan, mutta vain puuttuminen mielenterveytemme murenemisen juurisyihin muuttaa tilanteen jatkossa. Ennaltaehkäisy on avainsana.
Jotain on pahasti pielessä, jos suuri osa suomalaisista kärsii mielenterveyden ongelmista.
Työurat loppuvat ennen aikojaan sairastumiseen tai työuraa ei ole. Suomellako on varaa jättää esim. 25 000 nuorta työelämästä siksi, että he tarvitsisivat tukea ja räätälöityjä töitä erilaisten neuropsykologisten oireiden vuoksi?
Laiskuus lisääntyy politiikassakin uusien asioiden ja avauksien näkökulmasta. Aina valitaan samat vanhat virret. Virsikirja uudistettiin ja politiikassakin voimme katsoa asioita isommassa kuvassa ja esittää uudistuksia, jotka tuovat miljardimuutokset talouteemme. Sen sijaan, että aina kaivetaan juustohöylät esille. Juustohöyläämällä kun tuhotaan vääjäämättä koko hyvinvointivaltion kivijalka.
Merja Kyllönen
Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas ja kansanedustaja Suomussalmelta.
Vain kolme vuotta sitten, kun koronavirus levisi koko maailmaan, yhteiskuntamme suljettiin: yleisötapahtumat kiellettiin, kokoontumisia rajoitettiin, koulut siirtyivät etäyhteyksien päähän ja kaikki kulttuurilaitokset menivät kiinni. Työt loppuivat tuhansilta, jopa kymmeniltä tuhansilta kulttuurintekijöiltä kuin seinään.
Koronasuluista on toivottavasti vihdoin päästy ja elämme keskellä kiihkeintä eduskuntavaalien loppurutistusta. Kuvittelin, että kulttuurista, sen merkityksestä ja kulttuurintekijöiden oikeudesta työhönsä olisi kasvanut yksi näiden eduskuntavaalien teemoista. Mutta ei. On puhuttu taloudesta ja paisuteltu, kuinka Suomen talous on ennennäkemättömän suuressa kriisissä. Kulttuuri nousi kuitenkin keskusteluun, kun eräs oikean laidan poliitikko väitti, että ”Kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa.” Tuo väitehän on monella tapaa absurdi. Suomen valtio tukee kulttuuria vuosittain noin 1,2 miljardilla eurolla. Kuitenkin kulttuuriala tuotti vuonna 2020 13 miljardia euroa, josta julkinen sektori kerää suoria vero- ja maksutuloja jopa yhteensä 3,3 miljardia. Kulttuuriala työllistää 123 000 ihmistä.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Puhe talousluvuista ja kulttuurialan tuottavuudesta on kuitenkin täysin toisarvoista. Todellinen arvo on kulttuurissa itsessään. Kulttuuri on kaikki se elämä ja kaikki ne tunteet, joita koemme. Kulttuuri elää ja hengittää meissä kaikissa suomalaisissa. Vain me suomalaiset voimme tehdä ja kehittää suomalaista taidetta ja kulttuuria. Ja ne tekijät, kaikki 123 000 ihmistä, jotka tuottavat ammatikseen elämyksiä, tunteita ja viihdettä miljoonille ihmisille, he ovat palkkansa ja myös poliitikkojen tuen ansainneet. Nimittäin tuo valtion myöntämä rahoitus on suurimmalta osin tukea palkkaukseen. Esimerkiksi esittävän taiteen valtionosuudet ovat sidonnaisia henkilötyövuosiin. Tukea myönnetään ammattilaisten palkkaukseen, jotta kulttuurin kokemisen hinta ei kuluttajalle nousisi liian korkeaksi. Tukea myönnetään, että lapset pääsevät taiteen perusopetuksen piiriin esimerkiksi musiikkiopistoissa ympäri maan, tai että voimme nauttia myös kulttuuripalveluista, joilla ei ole edellytyksiä olla taloudellisesti kannattavaa. Näitä ovat mm. lastenkulttuuri tai hoivakodeissa ja syrjäseuduilla tuotettava kulttuuri.
Ja ne tekijät, kaikki 123 000 ihmistä, jotka tuottavat ammatikseen elämyksiä, tunteita ja viihdettä miljoonille ihmisille, he ovat palkkansa ja myös poliitikkojen tuen ansainneet.
Tämä kaikki on tärkeää koko kansakuntamme hyvinvoinnin ja lastemme henkisen kehittymisen kannalta. Me tarvitsemme kulttuuria kaikilla sen harrastamisen tasoilla ja jos lopetamme ammattimaisesti tuotetun ja toteutetun taiteen ja kulttuurin tukemisen, heikennämme suuresti myös mahdollisuuksia niiden harrastamiseen.
Vasemmistoliitto haluaakin, että kulttuurin ja taiteen tukemisen rahoitus nostetaan sitovasti yhteen prosenttiin valtion budjetista. Myös julkisten rakennushankkeiden yhteydessä tätä niin sanottua prosenttiperiaatetta tulee ryhtyä noudattamaan. Kulttuurin ja taiteen tulee olla kaikkien saavutettavissa iästä, sukupuolesta tai asuinpaikasta riippumatta. Myös taiteen tekijöiden oikeudesta ammattinsa harjoittamiseen ja toimeentuloon tulee turvata ja heidän sosiaaliturvaansa parantaa.
Kulttuuri kuuluu kaikille, ei vain harvoille!
”Kulttuuri on viime kädessä taloutta tärkeämpää, koska talous on välineellistä mutta kulttuuri itseisarvoista.” – Sixten Korkman
Mikko Koivulehto
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas ja kaupunginvaltuutettu Kemistä.
Harvaanasutusta seudusta, jota Pohjois-Suomi on, täytyy pitää huolta. Globaali kehitys ja huoltovarmuustilanne on osaltaan nostanut pohjoisen ulottuvuuden uudelle tasolle. Kansallisesti on kova vääntö menossa siitä, miten rahat jaetaan maakuntien kesken, lisäksi on EU:n koheesiopolitiikka, joka ei toteudu pohjoisessa niin kuin pitäisi. EU:n koheesiopolitiikan tavoitteena on vähentää kehityseroja alueiden välillä ja luoda hyvinvoinnin edellytyksiä muita heikommassa asemassa oleville ihmisille. Politiikalla tavoitellaan nykyistä parempaa taloudellista, sosiaalista ja alueellista tasapainoa Euroopassa.
Pohjoisessa on suoritettava vahvaa edunvalvontaa alueellisen koheesiopolitiikan puolesta. Vihreä siirtymä tulee, se on varmaa. Kysynkin, toteutuuko se alueellisesti reiluna? Ei toteudu, jos emme tee työtä sen eteen ja siihen meillä on oltava vahvoja edunvalvojia. Koheesiopolitiikan päätöksistä riippuu paljon. Vihreään siirtymään on luvassa pohjoiseen miljardi-investoinnit. Meidän on mahdollistettava rahoitus ja päätökset kasvua, työllisyyttä ja osaamista varten.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Energialoikka kohti 2035 tarvittavaa 22 GWh:n tuotantokapasiteettia on tärkein kysymys. Nykyisestä noin 12 GWh:n tuotantokapasiteetista on pitkä matka 22 GWh:n stabiiliin tuotantokapasiteettiin uusiutuvien energioiden tuotantovaihtelu huomioiden. On panostettava vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, kuten vety-, ammoniakki-, synteettiset- ja biokaasu. Energiavirran vanavedessä tulevat logistiset ja infran kysymykset. Pohjoisen saavutettavuutta on parannettava investointien toteutumiseksi. Kolmantena kriittisenä asiana tulevat koulutus ja työvoima.
Emme voi olla odottamassa lyötyjä palloja ulkopelivuorossa, vaan on tehtävä aloitteita ja avauksia, jotta Suomen ja pohjoisen edunvalvonta pelaa.
Seuraavalla hallituskaudella on luotava parempi tiekartta ja parannettava juoksua reilun siirtymän edunvalvonnan osalta. Tulevien hallitusohjelmien kirjaukset ja tehdyt päätökset ovat suuressa merkityksessä siinä, mitä tulevaisuudessa pohjoisessa tehdään ja miten EU:n päätökset syntyvät. Emme voi olla odottamassa lyötyjä palloja ulkopelivuorossa, vaan on tehtävä aloitteita ja avauksia, jotta Suomen ja pohjoisen edunvalvonta pelaa. Itä- ja Pohjois-Suomessa on EU:ssa aivan erilaiset haasteet kuin muilla, tuodaan ne rohkeasti pöytään, ja ruvetaan töihin.
Jouni Jussinniemi
Kirjoittaja on vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton valtuuston varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Pyhäjärveltä.
Leppoisa. Sellaisen kuvan voi saada Miikka Kortelaisesta, jonka sananparsi on leveää ja koukeroista Kainuun murretta ja jonka jutuissa reipas huumori väikkyy tuon tuosta.
Lempeän kuoren alla on jo kovaksi keitetty poliitikko, vaikka mies nuori onkin, 29-vuotias. Kymmenen vuotta kuntapolitiikassa, muun muassa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistossa, toinen kausi vasemmistoliiton puoluevaltuuston ruorissa ja lukuisissa muissa järjestöpesteissä ovat marinoineet Kortelaisesta poliittisen eläimen, jota kuunnellaan yli puoluerajojen. Ainakin kotikaupungissaan Kajaanissa hänet tuntuu tuntevan jokainen. Tuttu hän on vasemmistoväellekin.
Mutta millainen mies hän on, mistä tulee ja minne menee?
Mainos alkaa
Mainos loppuu
”Entinen opettajani muisteli äskettäin, että jo ala-asteella oli nähtävissä, että minulla on sellaiset luonteenpiirteet, joiden ansiosta sotkeudun joka paikkaan. Itse katson halun vaikuttaa kumpuavan yleisestä toimeliaisuudesta ja kortelaisuudesta”, analysoi Miikka Kortelainen vaikuttamisinnostuksensa syntyä.
Jotain erityistä siinä muutamien Kajaanin Jormuan kylän pikkupoikien joukossa oli: heillä oli yhteinen unelma olla isona Jormuan kylä- ja asukasyhdistyksen puheenjohtajia, kuten Miikan setä. Se oli jotain uskomatonta ja mystistä johtajuutta, joka peittosi perinteiset lääkäri- tai palomieshaaveet mennen tullen.
Jonkinlainen käännekohta Kortelaisen versovan vaikuttamisinnon alkutaipaleella oli samaisen jormualaisnuorisoporukan huomio siitä, että mieluisaa tekemistä ei heille järjestä kukaan, elleivät he itse tartu toimeen. Siitä sai alkunsa Jormuan Tarmokkaat Urheilijat, jonka puitteissa nuoret alkoivat pyörittää jalkapallopuulaakeja ja sählyvuoroja. Myöhemmin ammattikoulussa lähihoitajaksi opiskellessaan Kortelainen tempautui maakunnalliseen nuorisovaltuustoon, sitten Vasemmistonuoriin – vaikuttamisuran alku oli sitä myöten sinetöity.
”Olen tosi onnellinen siitä, että kotoa minulle ei mitään poliittista ole koskaan tuputettu, vaikka vahvaa vasemmistoverenperintöä tuleekin molempien vanhempieni sukujen kautta. Sain itse löytää mieluisat arvot”, Kortelainen kiittää.
Miikka Kortelaisen lapsuuden ”mummolamaisemia” Sotkamon Onnenahossa, isoenonsa Osmo Polvisen kotitilalla. Suvussa ollaan kovia aluepoliitikkoja, ja sellainen on Kortelainenkin. Hänelle aluepolitiikka ei tarkoita samaa kuin ”pussihousukepulaisille, joille se on yhtä siltarumpua ja hallelujaata”, vaan ylpeyttä omasta ympäristöstä, josta ponnistaa. (Kuva: Tero Kaikko)
Arvo, joka nuorta Miikkaa eniten puhutteli, oli tavallisen ihmisen, ja heikomman puolella seisominen. Myöhemmin se kultivoitui tasa-arvoksi, oikeudenmukaisuudeksi ja suvaitsevaisuudeksi, vielä myöhemmin keskeiseen ajatukseen reilusta punavihreästä siirtymästä.
Vuoden 2012 kuntavaaleissa 19-vuotias Kortelainen asetettiin ehdolle ensimmäistä kertaa, ja meni saman tien läpi.
Mutta puntti tutisi, kun valtuuston ovi ensi kertaa narahti auki, hän muistelee.
”Ensin ajattelin, että miten siellä tällainen tavallinen ihminen pärjää viisaiden poliitikkojen keskellä. Pelotti turkasen paljon ja käet täristen siinä kahvetta särvittiin. Useammassa kokouksessa piti käydä, ennen kuin huomasin, että ihan tavallisia ihmisiä ne muutkin ovat valtuustosalissa. Sokea auktoriteetti on sittemmin hälvennyt ja olen kasvanut siihen, että jos haluaa ja uskaltaa, voi saada aikaan vaikka mitä. Kuvia ei pidä kumarrella, eikä pelätä niitä, jotka mölisevät kovimmalla äänellä, vaan tehdä omaa hommaa.”
Vuoden 2016 kuntavaaleissa Kortelainen oli oman ryhmänsä ääniharava, ja vasemmistoliitto Kajaanin toiseksi suurin puolue. Siten hänelle lohkesi kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus, yhtenä Suomen nuorimmista sillä paikalla.
Kymmenen vuotta kuntapolitiikassa on muovannut Kortelaisesta neuvottelijan ja sovittelijan, mutta myös vääntäjän. Se, mitä kuntapolitiikassa hänen kokemustensa mukaan erityisesti tarvitaan, on turnauskestävyys.
”Jos kuntapolitiikkaan lähtee sillä ajatuksella, että nyt minä tulen ja laitan asiat tapahtumaan minun haluamallani tavalla, tulee pettymään. Mutta kun omat arvot ovat kirkastettuina mielessä, pystyy myös hitaasti eteneviin asioihin vaikuttamaan. Myös uteliaisuus ja kyky esittää ääneen ’typeriäkin’ kysymyksiä ovat kuntapolitiikassa aivan keskeisiä asioita.”
”Meille vasemmistolaisille ei aina ole selvää se, että täytyisi myös pystyä neuvottelemaan toisin ajattelevien kanssa ja joustamaan, jotta saavutettaisiin meille tärkeitä strategisia tavoitteita, ilman oikeassa olemisen painolastia.”
Sotkamolainen Osmo Polvinen, Miikka Kortelaisen isoeno, teki työuransa maanviljelijänä. Suhde maaseutuun on säilynyt läheisenä myös jälkipolvella, vaikka traktori onkin hyvä esimerkki sukupolvien katsantokannan muutoksesta: Polviselle se on työkone, Kortelaiselle ”rallatteluväline”. (Kuva: Tero Kaikko)
Tätä, ja aktiivisuutta ja aloitteellisuutta, kompromissien hakemista mutta oikeissa paikoissa vääntämistä, on Kortelaisen mukaan pelin politiikka, jota hän sanoo toteuttavansa. Neuvottelua, sopimista, mutta ei joustamista arvokysymyksissä, ihmisoikeuksissa. Ratkaisujen löytämistä.
Kortelainen tuntuu ehtivän lähes kaikkeen: kuntapolitiikan lisäksi ammattiinsa nuorisotyössä, järjestötyöhön muun muassa mielenterveys- ja liikunta-asioissa, ay-toimintaan, nuoriso- ja puoluepolitiikkaan, omien laskujensa mukaan välillä kymmeniin järjestötehtäviin – yhtäaikaisesti. Eduskuntavaaliehdokkaana hän on ollut kahdesti, 2015 ja 2019.
Vaikka ei kansanedustajaksi asti kantanutkaan, jotain tenhoavaa taikaa on ollut Kortelaisen tavassa tehdä eduskuntavaalikampanjaa, jonka teemat raamitettiin maalaisromantiikkaan, poikamiehuuteen ja sisäpiirin vitsistä kehiteltyyn #tyttöjäeinäy-sometunnukseen. Ja traktoreihin: 15-vuotiaalle Kortelaiselle haettiin Viitasaarelta vanha Belarus-traktori, jolla hän kurvaili tyytyväisenä kesät talvet, kun muut suhasivat mopoillaan (”Muut kastuivat vesisateessa, minä en”), ja hyödynsi sittemmin pesunkestävää traktorimiehen imagoaan kampanjassaan.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Jos jonkin muunkin, myös juuri noiden kampanjoiden kautta kainuulainen vasemmistoväki sai mukaansa uusia, nuoria tekijöitä.
”Jotkut sanoivat, että tuollaisilla tavoilla politiikkaa ei pitäisi tehdä, jos aikoo olla mukana vakavissaan, mutta jälkeenpäin ajatellenkin poikamiehuus on juttu, josta voi ammentaa vaikka kuinka, ja samalla tulee suhtauduttua itseensä ja tekemiseensä sopivalla huumorilla. Pitää osata nauraa itselle.”
Tyttöjä ei näy -lause iskostui Kortelaiseen vahvasti, mutta nyt lauseella ei enää ole katetta ja poikamiehuuskin on mennyttä aikaa: kihlasormus kertoo puolisosta ja yksivuotias Malla-tytär kasvaa silmissä – ja kulkee mukana kokouksissa. Siksi ensi vuoden eduskuntavaalit jäävät Kortelaiselta väliin. On perheen aika.
”Perheellistymisen takia haluan käyttää aikaa muuhunkin kuin järjestötyön arkipuurtamiseen. Jokaisella meillä on sama määrä tunteja käytettävänään vuorokaudessa.”
Kortelaisen työtä nuorten parissa ja poliittista tekemistä yhdistää ihmisten kohtaaminen. Työssään hän sanoo näkevänsä liian paljon sellaisia nuoria, joilla ei ole elämässä ketään, joka olisi kiinnostunut heidän kuulumisistaan.
”Olen huomannut, että yhtä lailla politiikassa on paljon aikuisia, jotka tarvitsisivat elämäänsä heidän asioistaan ja ajatuksistaan kiinnostuneita kanssaihmisiä. Vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on nyt mitä on, minun mielestäni meidän suurin turvallisuusriski liittyy juuri siihen, miten pystymme kansakuntana käymään keskustelua ja rakentamaan yhteisöjä, joihin kaikki pääsevät mukaan.”
Aktiivisesta jormualaispojasta kasvoi vasemmistonuori ja sitten poliitikko. Kainuussa vasemmistoliitto on vetänyt nuoria hoiviinsa, ja siinä ansiot ovat pitkälti Miikka Kortelaisen. (Kuva: Tero Kaikko)
Kohtaamisen ja auttamisen tarvettaan Miikka Kortelainen kertoo harkinneensa kanavoida kolmattakin kautta: kaunopuheisesta miehestä piti tulla pappi. Lähihoitajaksi valmistuttuaan hän pohti jatkoa ja framille nousivat vaihtoehdot opiskella papiksi Joensuussa tai kätilöksi Kuopiossa. Kolmas vaihtoehto oli oppia sairaanhoitajaksi Kajaanissa. Kun kaksi ensimmäistä eivät tärpänneet, Kortelaisesta tuli sairaanhoitaja. Mutta jotain jäi hampaankoloon.
”Edelleen huomaan löytäväni itseni pappeusajatuksen ääreltä, että miksipä ei. Siinä ammatissa annetaan sanoilla ihmisille toivoa, kun sitä erityisesti tarvitaan. Toisaalta politiikkakin on puhetyöläisen ammatti, joten saa sitä sananrieskaa tässäkin kohtalaisesti leipoa. Että saapa nyt nähdä.”
Puhetta, dialogia Kortelainen haluaisi lisätä myös vasemmistoliiton sisällä. Puoluevaltuuston puheenjohtajana hän haluaisi muuttaa puoluepurren kurssia etäämmälle pelkkänä vaali- tai päätösorganisaationa toimimisen väylältä, kohti asetelmaa, jossa kaikki liikkeen jäsenet saisivat äänensä kuuluviin ja sisäisen keskustelun hyvään vauhtiin.
”Meidän pitäisi puolueena pystyä vahvistamaan yhteistä ymmärrystä siitä, että vaikka jäsenet ajattelisivat joistakin asiakysymyksistä keskenään eri tavoin, eri näkemyksistä voi ottaa oppia ja sitäkin kautta rakentaa yhtenäistä, vahvaa vasemmistoa.”
Katri Vala kulkee mukana Kortelaisen mukana, tatuoituna käteen. Runous ja sanataide ovat lähellä Kortelaisen sydäntä, ne auttavat jäsentämään maailmaa ja tunteita, myös politiikassa. Herkkyyden vastapainoksi hän sanoo kasvattaneensa poliittista nahkaansa paksummaksi, ettei jokainen isketty provokaatiokoukku uppoa ihon alle. (Kuva: Tero Kaikko)
Kortelaisen toinen missio liittyy vasemmistoliiton järjestörakenteeseen ja sen muuttamiseen.
”Meillä on alueita, joissa järjestörakenne on kovasti hajallaan ja ihmisten energia menee järjestökoneen ylläpitämiseen itse toiminnan sijaan. Täytyy tarkkaan miettiä, miten mielekästä näin on jatkaa.”
Kymmenen vuoden päässä Kortelainen näkee vasemmistoliiton olevan yhä vahvempi koko maassa, ei pelkästään kasvukeskuksissa.
”Silloin olemme kyenneet kirkastamaan sanomamme niin, että kun ihmiset kuulevat sanan ’vasemmisto’, heidän mieliinsä piirtyy kuva ajassa kiinni olevasta, dialogiin pystyvästä kansanliikkeestä, joka ei synnytä ongelmia vaan ratkaisee niitä kestävästi ja oikeudenmukaisesti.”
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Mitä tulee Miikka Kortelaisen omiin suunnitelmiin, kuluva, toinen kausi puoluevaltuuston puheenjohtajana riittää hänelle: kaksi kautta yhdessä tehtävässä on kylliksi.
”Meidän liikkeessämme on osaavia ihmisiä vaikka kuinka, eikä ole järkevää betonoida yhtä tehtävää yhdelle. Kukaan ei ole korvaamaton. Aion jatkossakin toimia ainakin paikallisesti, ja valtakunnallisestikin. Pyyhe ei lennä kehään.”
Mutta tällä hetkellä hänelle tärkeintä on perhe. Tai kuten Kortelainen itse sanoo, ”pyrkimys kasvattaa jälkeläisistäni aktiivisia ja toimeliaita kansalaisia, jotka suhtautuvat maailmaan uteliaisuudella ja positiivisella otteella.”
Vasemmistoliiton 10. puoluekokous pidettiin 10.-12. kesäkuuta Porissa.
Li Andersson valittiin kolmannelle kaudelleen vasemmistoliiton puheenjohtajana.Mari Ikonen ja Anni-Sofia Niittyvuopio olivat kumpikin pukeutuneet kansanpukuihin: Ikosella on yllään karjalaisten ruutat ja Niittyvuopiolla saamelaisten gákti. Vasemmalla Aki Nevalainen Kittilästä.Lapin puoluekokousedustajia yhteispotretissa.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Äänestystulosten odottelua.Kilpa puolueen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikasta oli käytännössä kahden kansanedustajan kauppa, joka piti kokousedustajat jännityksessä viimeiseen asti. Veronika Honkasalo peittosi lopulta Pia Lohikosken.Kun oikeistopuolueiden talouspoliittinen keskustelu keskittyy rankaisemiseen, kurjuuden aiheuttamiseen, velkapopulismiin ja ihmisryhmien vastakkainasetteluun, tarvitsemme vasemmistolaista talouspolitiikkaa, joka luo turvaa ja vakautta, sanoi vasemmistoliiton ykkösvarapuheenjohtajaksi vastavalittu Veronika Honkasalo kiitospuheessaan.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Valinnastaan liikuttunutta Jouni Jussinniemeä halaamassa puoluesihteeri Mikko Koikkalainen. Jussinniemi valittiin puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi.Uusi puheenjohtajisto: Jouni Jussinniemi, Minna Minkkinen, Li Andersson ja Veronika Honkasalo.Ukrainalaiset kokousvieraat Oleksandr Kyselov ja Kateryna Kostrova välissään Li Andersson.Puoluekokouksen kansainvälisten vieraiden joukossa olivat ukrainalaiset Oleksandr Kyselov ja Kateryna Kostrova Sotsialnyi Rukh (Sosiaalinen liike) -vasemmistopuolueesta. Puheenvuorossaan he kiittivät saamastaan kansainvälisestä tuesta, ja painottivat, että ukrainalaisten ykkösprioriteetti on nyt yksinkertaisesti selviäminen sodan keskellä. Puheensa lopulla Kyselovin suomeksi huudahtama ”kansainvälinen solidaarisuus!” sai kokousväen osoittamaan suosiota seisaaltaan.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Tuore puheenjohtajisto ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan. Vasemmalta puoluesihteeri Mikko Koikkalainen, kolmas varapuheenjohtaja Minna Minkkinen, puheenjohtaja Li Andersson, toinen varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo.Lappilaisia kokousedustajia äänestysjonossa.Katri Kapanen, puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Sujuvasti soljunut kokous ja Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen modernit ja toimivat puitteet saivat kokousväeltä kiitokset. Myös kokouksessa käyty keskustelu oli sopuisaa, median maalailemasta ennakkoasetelmasta huolimatta. Kuvassa keskellä Markku Eilola-Jokivirta Oulusta ja Jaakko Latvanlehto Muhokselta.Henri Ramberg valittiin puoluevaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.Uutta periaateohjelmaa viilattaessa salissa päästiin äänestämään – sekä perinteisin paperilapuin että sähköisesti.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Korjaus 22.6.: vaihdettu kuvatekstiin kansallispuvun tilalle kansanpuvut ja lisätty niiden nimitykset.
Li Andersson valittiin kolmannelle kaudelleen vasemmistoliiton puheenjohtajana.
Vasemmistoliiton puoluekokous Porissa valitsi Li Anderssonin kolmannelle kaudelle puolueen puheenjohtajaksi. Anderssonille ei ollut vastaehdokkaita. Andersson valittiin puheenjohtajaksi Oulun puoluekokouksessa 2016, joten hänellä on takanaan kuusi vuotta puolueen johdossa.
Puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Veronika Honkasalo Helsingistä. Ensimmäisen puheenjohtajan paikasta käytiin kisa neljän ehdokkaan kesken. Honkasalo sai ensimmäisellä äänestyskierroksella 154 ääntä eli yli puolet annetuista äänistä. Toinen ehdolla ollut kansanedustaja Pia Lohikoski jäi 122 äänellään toiseksi.
Mainos alkaa
Mainos loppuu
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kaivosalan päätoiminen pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi sote-alalla työskentelevä Minna Minkkinen Tampereelta. He ”vaihtoivat paikkaa” – Jussinniemi toimi edellisellä kaudella vasemmistoliiton kolmantena varapuheenjohtajana ja Minkkinen toisena varapuheenjohtajana.
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajana toiselle kaudelleen jatkaa Miikka Kortelainen Kajaanista. Puoluevaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Katri Kapanen Kaarinasta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Henri Ramberg Rovaniemeltä.
Puoluehallitukseen tulivat valituiksi Silvia Modig, Jouni Sirén, Anni Järvinen, Hilkka Haaga, Heidi Vättö, Minttu Sillanpää, Mari Ikonen, Mia Haglund, Henrik Nyholm, Elisa Lientola, Galia Suárez-Katainen ja Harri Moisio. Varajäsenet ovat Antero Eerola, Ville-Pekka Timonen, Petri Salminen ja Ari Parviainen.
