Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Hallituksen sote-paketti edelleen pahasti viallinen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen liittyvät mietintöluonnokset maakuntauudistuksesta, valinnanvapauslainsäädännöstä sekä tuottajalakiesityksestä.

Vasemmistoliiton kansanedustajan, valiokunnan jäsenen Aino-Kaisa Pekosen mielestä valiokuntakäsittelyssä sote-esitykseen tehdyt muutokset ovat riittämättömiä ja mietintöluonnoksiin sisältyy edelleen isoja perustuslaillisia ja rahoituksellisia ongelmia.

– Hallituksen sote-malli johtaa yli- ja alihoitoon ja kermankuorintaan. Yksityiseltä julkiselle siirtyvien potilaiden aiheuttamiin lisäkustannuksiin ei ole varauduttu. Lisäksi on suuri riski sille, että terveysmarkkinat keskittyvät.

Toteutuessaan malli tulisi lisäämään palveluita suurissa kaupungeissa, mutta vähentämään niitä harvaan asutuilla alueilla. Yritykset eivät hakeudu seuduille, joissa on vähän asiakkaita, ja samalla malliin sisältyvä maakuntien rahoituksen budjettileikkuri leikkaa julkista rahoitusta ja johtaa palvelujen karsimiseen tai asiakasmaksujen nostamiseen.

Hallituksen sote-malli johtaa yli- ja alihoitoon ja kermankuorintaan.

– Hallitus on luvannut soten säästävän kolme miljardia euroa. Kun me opposition edustajat kysymme, miten näiden rahoituksellisten ongelmien kanssa tämä luvattu säästö aiotaan saada aikaan, hallituspuolueet vain levittelevät käsiään, Pekonen sanoo.

Kustannuksia lisää myös sote-esitykseen maakuntatasolla sisältyvä tilaaja- tuottajamalli, jonka hallintokustannukset nousevat asiantuntijoiden mukaan arviolta 10-15% tasolle kokonaiskustannuksista.

– Tämä raha on pois peruspalveluiden rahoituksesta. Terveysrahamme halutaan käyttää ihmisten hoitamisen sijasta uuden ja isomman byrokratian rakentamiseen, Pekonen huomauttaa.

Pekosen ja vasemmistoliiton mielestä sote-uudistuksen valmistelua tulee nyt jatkaa kestävältä pohjalta perustuen sosiaali- ja terveyspalvelujen maakuntamalliin ja markkinaehtoisuuden poistamiseen.

– Rakennetaan yhdessä sellainen sote, joka toimii ihmisten ehdoilla ja kaikkien hyväksi, eikä kanavoi verorahojamme uusien byrokratioiden pystyttämiseen ja ylikansallisten yritysten voitontekoon.

Kategoriat
Uutiset

Kemin Vasemmistoliitto: Kati Tervo ja Albana Mustafi ehdolle eduskuntavaaleihin

Kemin Vasemmistoliitto ry esittää kemiläisiä Kati Tervoa ja Albana Mustafia ehdokkaiksi ensi kevään eduskuntavaaleihin Vasemmistoliiton ehdokaslistalle Lapissa. Virallisen ehdokasasettelun tekee Vasemmistoliiton Lapin piiri syyskokouksessaan Inarin Saariselällä 11. marraskuuta.

Kati Tervo on 35-vuotias, pitkän ay- ja järjestökokemuksen omaava, 5-lapsisen uusperheen äiti. Hän on koulutukseltaan tradenomi ja opiskelee työn ohessa ylempää AMK-tutkintoa. Päivätyönä hän työskentelee hankinta-asiantuntijana Kemin kaupungilla.

Tervo toimii tällä hetkellä muun muassa Vasemmistoliiton puoluevaltuuston 2. varapuheenjohtajana ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajistossa sekä varapuheenjohtajana Lapin liiton maakunnan yhteistyöryhmässä.

Tervo haluaa vaikuttaa ihmisten arjen sujuvuuteen taustasta riippumatta ja tuoda tolkun takaisin politiikkaan, jonka vuoksi hän päätti lähteä kansanedustajaehdokkaaksi. Tervon tulevia vaaliteemoja ovat muun muassa perheet, työhön ja toimeentuloon liittyvät asiat, aluepolitiikka ja siinä erityisesti Lapin maakunnan esille tuominen sekä koulutukseen liittyvät asiat.

Albana Mustafi on 34-vuotias, kolmen lapsen äiti ja kauneusalan yrittäjä, poliitikko ja liikunnanohjaaja. Mustafi kertoo, että yhteisten asioiden hoitamisessa hänen aviomiehensä ja sukulaisten tuki on ollut korvaamaton etu ja ilman sitä hän ei pystyisi olemaan monitoiminainen. Tällä hetkellä hän vaikuttaa erilaisissa luottamustehtävissä muun muassa Kemin kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksen varajäsenä ja Kemin Aikamme naisten johtokunnassa.

Mustafi kertoo, että politiikka on ollut hänessä läsnä heti synnyttyään, koska vanhemmat ovat antaneet hänelle nimeksi Albana osoittaakseen poliittisen mielipiteensä. Albana tarkoittaa albanialaista. Tuohon aikaan politiikan harjoittaminen oli rikos Kosovossa.

Mustafin perhe tuli Suomeen hänen ollessaan 8-vuotias ja hän on edelleen kiitollinen Suomen hänelle suomasta turvasta ja hyvinvoinnista. Hän kertoo identiteettinsä olevan sekä suomalainen että kosovolainen.

Albana Mustafin mielestä suomalainen yhteiskunta ei ole kuitenkaan enää entisensä, pahoinvointi ja eriarvoistuminen kasvaa. Tämä näkyy paitsi köyhyytenä, työttömyytenä ja erilaisina ongelmina myös vihapuheen ja rasismin nousuna. Mustafi haluaa pysäyttää tämän kehityksen ja siksi on lähtenyt kansanedustajaehdokkaaksi keväällä 2019. Hän haluaa tuoda politiikkaan mukaan empatiaa, lämpöä ja ymmärrystä ja pysäyttää eriarvoistumisen.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmiston ilmasto-ohjelman ensimmäinen askel: puolen miljardin yritystuet pois

Vasemmistoliitto julkaisee tänään perjantaina ilmasto-ohjelmansa, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen muuttaminen negatiivisiksi 2030-luvun alussa. Päästöt ovat miinuksella, kun hiilinielut eli maaperä ja metsät sitovat enemmän hiiltä kuin sitä pääsee päästöinä ilmakehään.

Ensimmäisenä puolue luopuisi ilmastolla haitallisista yritystuista, puheenjohtaja Li Andersson toteaa tiedotteessa.

– On skandaali, että Suomi vielä tänäkin päivänä tukee ilmastolle haitallista toimintaa verotuksella ja suorin tuin. Ensimmäisenä askeleena tilanteen korjaamiseksi ehdotamme ympäristölle haitallisten tukien karsimista noin puolen miljardin edestä. Yritystukiremontti jäi tältä hallitukselta tekemättä. Seuraavan hallituksen on se tehtävä.

”Metsänomistajat ja maanviljelijät voivat olla ilmastosankareita.”

Hiilinielujen vahvistamiseksi Vasemmistoliitto ehdottaa metsänomistajille kannustinjärjestelmää, joka houkuttelisi lykkäämään hakkuita ja pidentämään hiilen sitomisaikaa. Vasemmiston kansanedustajan, eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Silvia Modigin mukaan metsänomistajat ja maanviljelijät voivat olla ”ilmastosankareita”.

– Ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi on tärkeää saada Suomeen vanhempaa metsää, joten tarvitaan taloudellinen tuuppaus sille, että metsänomistaja myy puut myöhemmin, esimerkiksi vasta 100- tai 120-vuotiaina, Modig tiedottaa.

 

Oikeudenmukaisesti kustannuksia tasaten

Jo verouudistuksensa yhteydessä Vasemmisto korosti, ettei ympäristöystävällisiä uudistuksia tule toteuttaa pienituloisten kustannuksella. Ilmasto-ohjelmassa taloudellisen eriarvoisuuden todetaan kytkeytyvän suoraan ympäristörasitukseen siten, että rikkaimpien ympäristöjalanjälki on moninkertainen köyhiin verrattuna.

Vastuuta kuluttamisen ja elämäntavan muutoksista ei voi sälyttää yksittäisten kansalaisten harteille, ohjelmassa todetaan, vaan tarvitaan järjestelmätason päätöksiä, kieltoja ja kannusteita. Oikeudenmukaisessa ilmastopolitiikassa pienituloisille koituvia kustannuksia tasapainotetaan muulla politiikalla ja tulonsiirroilla.

Ilmasto-ohjelmassa Vasemmisto esittelee keinojaan päästöjen vähentämiseen liikenteessä, sähkön ja lämmön tuotannossa, ruoassa, asumisessa ja teollisuudessa. Ohjelmaan on koottu myös EU:ssa ja laajemmin kansainvälisesti tarvittavia toimia sekä fossiilisista energialähteistä luopumisen aikataulu.

Hiilinielujen osalta keskitytään metsien lisäksi myös soihin ja peltoihin. Vasemmistoliitto ehdottaa esimerkiksi, että ympäristövaikutusten yhteydessä jatkossa arvioitaisiin hankkeiden vaikutukset hiilinieluihin.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Irtisanomissuojan heikennyksestä luovuttava

Vasemmistoliiton Lapin piiri lyttää hallituksen kaavailut irtisanomissuojan heikentämiseksi alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.

– Hallituksen aikomukset saattavat kansalaiset eriarvoiseen asemaan työpaikan koon mukaan. Kaavailut muutokset lisäävät epävarmuutta työpaikoilla ja vahvistavat pelon ilmapiiriä työelämässä, painottaa Vasemmistoliiton Lapin piirin puheenjohtaja Markus Korjonen.

Tarvitsemme kannustimia, jotka helpottavat työn vastaanottoa – sen vuoksi meidän tulisi panostaa sosiaaliturvan, koulutuksen ja työn yhteensovittamiseen tulevaisuudessa.

Vasemmistoliiton Lapin piiri muistuttaa, että perustuslain 18§:n mukaan ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä irtisanoa. Nyt kaavailtu muutos ei ole riittävän tarkkarajainen jättäen irtisanomisperusteiden sisällön tuomioistuinlaitosten ratkaisujen varaan. Se on kestämätön tilanne työntekijöiden kannalta ja lisää mielivaltaisuutta työelämään ja heikentää työntekijöiden oikeusturvaa.

– Näyttää siltä, että muutosesitys jatkaa hallituksen linjaa työntekijöiden kyykyttämisessä, eikä lisää osapuolten keskinäistä luottamusta. Tämä syö pohjan tulevaisuudelta ja tasa-arvoiselta kehitykseltä, joka heikentää talouden näkymiä edelleen, huomauttaa puheenjohtaja Korjonen.

Vasemmistoliiton Lapin piiri haluaa muistuttaa hallitusta siitä, ettei se ole työnantajienkaan etu, että lainsäädännön toteutuessa ihmiset saattaisivat alkaa vältellä työnhakua alle 20-hengen työpaikoista. Etenkin kun työntekijästä johtuvan irtisanomisen johdosta tälle voidaan määrätä 90 päivän karenssi ennen työttömyysetuuden maksua.

– Tarvitsemme kannustimia, jotka helpottavat työn vastaanottoa – sen vuoksi meidän tulisi panostaa sosiaaliturvan, koulutuksen ja työn yhteensovittamiseen tulevaisuudessa.

Kategoriat
Uutiset

Rauha ei tule Afganistaniin ulkomaisena vientituotteena

Eduskunta keskusteli eilen valtioneuvoston Afganistan-selonteosta sekä Suomen osallistumisen lisäämisestä kriisinhallintaoperaatiossa. Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärven mielestä sotilasoperaatio Afganistanissa on epäonnistunut rauhan tuomisessa.

– Afganistanin tie rauhaan on pitkä ja kivinen eikä rauhaa voi jalkauttaa maahan ulkomaisena vientituotteena. Kehityksen pitää lähteä yhteiskunnan sisältä, Mustajärvi sanoi.

Maa, joka ei itse osallistu sotatoimiin, voi parhaiten edistää poliittisen dialogin käynnistymistä ja rauhanprosessia.

– Niin kauan kuin afgaaninuori liittyy muutamasta dollarista aseelliseen kapinallisryhmään, niin kauan kuin naisista osaa lukea vain viidennes tai niin kauan kuin maan tärkein vientituote on raakaoopiumi, toivoa paremmasta ei ole.

Mustajärven mielestä Suomen tulee hallitusti irtaantua Nato-johtoisesta sotilaallisesta operaatiosta Afganistanissa. Suomella olisi hänen mielestään enemmän annettavaa kehitysyhteistyössä ja siviilikriisinhallinnassa.

– Maa, joka ei itse osallistu sotatoimiin, voi parhaiten edistää poliittisen dialogin käynnistymistä ja rauhanprosessia. Suomalaisten sotilaitten määrän nostamista 40:stä 60:een ei voida perustella kansallisen suorituskyvyn kehittämisellä vaan se on poliittinen viesti operaation johtomaalle.

Suomi on maksanut Afganistanin operaatioista yli 800 miljoonaa euroa ja piikki on edelleen auki.

– Voi kysyä, olisiko summan voinut käyttää tehokkaammin. Sitä voisi pohtia myös puolustusministeri Niinistö säästökohteita etsiessään. Jos Yhdysvaltain 36 miljardin euron vuosittain maksama summa ei riitä, niin kuinka sitten Suomen panostus, Mustajärvi kysyi.

Kategoriat
Uutiset

Hallituksen työelämäesitykset horjuttavat yhteiskuntarauhaa

Vasemmistoliiton Lapin piiri ei hyväksy Sipilän hallituksen aikomuksia romuttaa työntekijöiden perusoikeudet ja työelämän yhdenvertaisuuden periaatteet.

– Kukaan suomalaista sopimusyhteiskuntaa kunnioittava ei voi hyväksyä esityksiä, piirijärjestö toteaa.

Monelta alle 30-vuotiaalta evättäisiin käytännössä mahdollisuus saada esimerkiksi asuntolainaa, sillä pankinjohtajan edessä määräaikainen työsopimus ei paljon paina.

– Irtisanomisen helpottaminen alle kahdenkymmenen hengen yrityksissä altistaa työntekijät mielivallalle.

Alle 30-vuotiaiden kohdalla aiotaan muuttaa työsopimuslakia niin, että kolme kuukautta työttömänä olleen henkilön kanssa voidaan tehdä määräaikainen työsopimus ilman mitään määräaikaisuuden perustetta.

Vasemmistoliiton Lapin piiri huomauttaa, että esitys johtaisi määräaikaisten työsopimusten ja epävarmuuden lisääntymiseen.

– Monelta alle 30-vuotiaalta evättäisiin käytännössä mahdollisuus saada esimerkiksi asuntolainaa, sillä pankinjohtajan edessä määräaikainen työsopimus ei paljon paina, muistuttaa piirijärjestö.

– Hallitus ajoi läpi myös aktiivimallin kaikista varoituksista huolimatta. Kansaneläkelaitos joutuu tekemään kymmeniä tuhansia uusia toimeentulopäätöksiä, sillä aktiivimalli valitsee leikkausten kohteeksi juuri ne työttömät, jotka muutenkin ovat heikoimmassa asemassa. Sekään ei riitä hallitukselle, sillä se valmistelee aktiivimallin kakkosvaihetta, jossa kaavamaiset rangaistukset olisivat vieläkin kovempia.

Kategoriat
Uutiset

Marsseja, juhlia ja muistohetkiä vappuna

Pohjois-Suomessa vasemmistolaisia vapputapahtumia on tarjolla monessa kunnassa. Alla listattuna tapahtumat kunnittain.

 

Lappi

 

Kemi

Kemin Vasemmistoliiton perinteinen Punainen vappujuhla Kemin Täiköntorilla 1.5.2018. Järjestäytyminen vappukulkueeseen noin klo 11.15 alkaen Sauvo-talon (entinen Kemin Työväentalo) linja-autoaseman puoleiselle parkkipaikalle. Kulkue lähtee liikkeelle klo 11.40. Kulkueen reitti on seuraava: Sauvo-talon parkkipaikka – Meripuistokatu – Valtakatu – Kauppakatu – Keskuspuistokatu – Pohjoisrantakatu – Täiköntori.

Pääjuhla pidetään Kemin Täiköntorilla kulkueen saavuttua alkaen klo 12.00.

Tilaisuuden pääpuhujana on vasemmistoliiton Lapin kansanedustaja Markus Mustajärvi. Ohjelmassa myös musiikkiesityksiä ja lopuksi yhteislauluna Kansainvälinen.

 

Kemijärvi

Itä-Lapin työväen vappujuhla 1.5.2018 klo 12.00 Taivaan Tulien aukiolla Kemijärvellä. Tilaisuuden avaa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, maanmittausneuvos Markku Harju (sd). Juhlapuhujina Rakennusliiton Lapin aluetoimitsija Jarmo Alatarvas ja kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd). Esiintymässä Kemijärven Työväen Viihdeorkesteri ja Kemijärven Eläkeläiset ry:n kuoro.

 

Kolari

Tunturi-Lapin vappujuhla Kolarissa klo 13 alkaen. Järjestäjinä vasemmistoliiton Kittilän ja Kolarin kunnallisjärjestöt ja SAK:n Tunturi-Lapin paikallisjärjestö. Puhujana Pertti Keränen.

 

Rovaniemi

Rovaniemellä työväen vapun järjestävät yhteistyössä vasemmistoliitto, SDP ja SAK.
1.5. klo 10.00 kukkien lasku vakaumuksen puolesta kuolleiden haudalle Kolmannelle hautausmaalle.
Klo 11.30 vappumarssi Kansalaistorilta Rovakatua pitkin Lordin aukiolle (järjestäytyminen kello 11 kaupungintalolla). Klo 12 Lordin aukiolla vappupuheet ja VPK:n orkesterin tahdissa vappumusiikkia. Puhujana Esko-Juhani Tennilä (vas).

 

Tornio

Tornion vapputilaisuus kävelykadulla klo 11–14. Puhujina Paavo Mantere ja Markus Mustajärvi.

 

 

Pohjois-Pohjanmaa

 

Kalajoki

Vasemmiston perinteinen vappujuhla Kalajoen Teatteritalolla klo 14. Monipuolista ohjelmaa, juhlapuhujana Sirkka Alho. Järjestää Kalajoen Vasemmistoliitto.

 

Kuusamo

Kuusamon vappujuhla Kuusamon torilla 1.5.2018 klo 12.00. Avaus Tarmo Raatikainen, puhujana Mikko Kähkönen.

 

Oulu

Sunnuntai 29.4.

Eero Ojasen nuottikirjasta – runon ja laulun liitto klo 16.00 ravintola Konst o Deli Valveella. Lavalla Eero Ojanen, sävellykset ja piano, Monna Kamu, laulu. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 euroa. Järjestää Oulun Vasemmistoseura.

 

Maanantai 30.4.

Klo 17 Työväenlauluilta Koskelankylän Walolla.

 

Tiistai 1.5.

Klo 9.45 Käynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä, järjestäytyminen Intiön vanhan kappelin edessä.

11.00 Vappumarssi järjestäytyy Otto Karhin puistoon. Puhe toimitsija Pietari Tikkanen (PAM).

11.30 Vappumarssi lähtee liikkeelle.

12.00 Työväen vappujuhla Rotuaarilla. Juontajana Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen, puheet toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen (JHL) ja kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd).

 

Raahe

Osallistuminen muistolaatan paljastamiseen 30.4.2018 kello 17.00 Raahen Porvari-  ja kauppakoululla sijainneen vankileirin muistamiseksi. Puhe kansanedustaja Katja Hänninen. Tilaisuuden järjestää Raahen vankileirin muistomerkkitoimikunta.

 

1.5.2018

Klo 10.30 Kunnallisjärjestöjen seppeleenlasku Haaralan hautausmaalla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle.

Klo 11.00 Osallistuminen Raahen vankileirin uhrien muistomerkin paljastamiseen Haaralan hautausmaalla.  Tilaisuuden järjestäjänä Raahen vankileirin muistomerkkitoimikunta. Vainajien siunaaminen ja piispa Samuel Salmen puhe. Musiikki: Raahen Laulutoverit.

Klo 12.30 Vappumarssi Haaralan hautausmaalta Pekkatorin kautta Kauppaporvariin. Kahvitarjoilu Raahe-salin lämpiössä.

Klo 14.00 Osallistuminen kansalaisjuhlaan Kauppaporvarin Raahe-salissa. Tilaisuuden järjestäjänä Raahen vankileirin muistomerkkitoimikunta. Juhlapuhujana ministeri Kalevi Kivistö. Musiikki: Raahen Laulutoverit.

 

Kainuu

 

Kajaani

 

Klo 10 kunnianosoitus vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla vanhalla hautausmaalla. Muistopuhe: Helena Ohtonen (sd).

Klo 11.15 Vappukulkue järjestäytyy Vanhan vesilaitoksen parkkipaikalla.

Klo 11.45 Vappukulkue Kauppakatua pitkin Raatihuoneen torille.

Klo 12 Avauspuhe: kaupunginvaltuutettu Pertti Varimo (sd). Pääpuhe: kaupunginhallituksen jäsen Raili Myllylä (vas). SAK:n tervehdys: Kainuun APJ:n puheenjohtaja Jouni Lämpsä.

Klo 13.30 Yhteislaulutilaisuus Kansanpirtillä. Raatihuoneentorilla laulua ja sirkusta.

 

Sotkamo

Klo 14.00 työväentalolla yleinen ajankohtaiskeskustelu, jossa mukana ovat vasemmistoliiton luottamushenkilöt. Kello 16 vapputanssit samassa paikassa.

 

Suomussalmi

Suomussalmen vappujuhla alkaa Ämmänsaaren työväentalolla klo 12.00. Vappubaari avataan klo 11.00. Juhlapuheen pitää Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen. Ohjelmassa työväenlauluja, puheita, arvontaa, sketsejä. Juontajana Eero Schroderus. Juhlan jälkeen päivätanssit, soittaa trio Pohjolan Yö.

Kategoriat
Uutiset

Kokoomuksen kuningastie katkaistava

Yleinen oikeistolaistumiskehitys Suomessa ja Euroopassa jatkuu, totesi vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi poliittisessa tilannekatsauksessaan puolueen Lapin piirin kevätkokouksessa Tervolassa sunnuntaina.

Kokousedustajat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun poliittisesta tilanteesta. (Kuva: Tero Kaikko)

– Suomessa on nähtävillä ilmapiirin koventuminen verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Samalla puolueilta puuttuvat ihmisiä yhdistävät suuret tarinat. Se näkyy myös vasemmistossa, Mustajärvi arvosteli.

Yleinen historiattomuus vaivaa kaikkia puolueita, ja se näkyy Mustajärven mukaan esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

– Mistä löytyvät eduskunnan uudet eskoseppäset, ilkkakanervat ja erkkituomiojat, he, jotka ottaisivat ulko- ja turvallisuuspolitiikan omakseen? Maailman epävakaa ilmapiiri vaikuttaa kaikkeen, ja Suomessakin pitäisi miettiä kansainvälistä politiikkaa.

Piirikokouksen puhetta johti Pertti Keränen, vasemmalla. Hän kehotti paikallaolijoita laskemaan vappuna luokkasodan satavuotismuistovuoden kunniaksi seppeleen aatteensa puolesta kaatuneiden haudoille Lapin kunnissa. Kokouksen sihteeriksi valittiin toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, oikealla, joka kuvaili Lapin maakuntavaalitilannetta haastavaksi. Kesäkuun puolivälissä täytyisi vasemmistoliitolla olla Lapissa tiedossa 60 ehdokasta. Puolue voi asettaa Lapissa korkeintaan 88 ehdokasta, ja loput 28 täydennetään listalle elo–syyskuun vaihteessa. (Kuva: Tero Kaikko)

Mustajärvi kuvaili kuluvaa eduskunnan istuntokautta kaikkein oudoimmaksi hänen neljästä kaudestaan. Juha Sipilän aseman keskustapuolueessa Mustajärvi arvioi vahvaksi, mutta puolueella on hänen mukaansa hiljainen oppositionsa, eikä se ole koostunut pelkästään Paavo Väyrysestä – keskusta ei ole niin yhtenäinen kuin on annettu ymmärtää. Sinisten ainoa strategia näyttää puolestaan olevan roikkuminen hallituksessa loppuun saakka.

– Seuraavalla kaudella sinisillä on vähemmän kansanedustajia kuin nyt ministereitä.

Vihreisiin mahtuu monenlaisia fraktioita, eikä esimerkiksi heidän sote-näkemyksestään saa kukaan selkoa, Mustajärvi sanoi.

Kokouksen julkilausumavaliokunnassa työskennellyt Sari Ekorre-Nummikari Kemistä ihmetteli puheenvuorossaan sitä, miten hallitus on käynyt heikentämään kaikkein rajuimmin vanhusten, vammaisten, lasten, nuorten ja työttömien asemaa ja toimeentuloa.
– Heidän äänensä ei näytä olevan minkään arvoinen, Ekorre-Nummikari arvosteli. Takana Olli Salo Kemijärveltä. (Kuva: Tero Kaikko)

– Omaan ryhmään olen tyytyväinen. Ryhmäkansliamalli toimii tehokkaasti, ja poliittiset aihepiirit on hyvin teemoitettu. Pidämme esillä paljon työmarkkinoihin ja toimeentuloon liittyviä kysymyksiä. Niitä oikeistomedia ei ole huomioinut mitenkään, mutta sen ei pitäisi olla meille mikään yllätys.

 

Puheenjohtajan suosiosta puolueen kannatukseen

Markus Mustajärvi käsitteli puheenvuorossaan myös tulevia vaaleja. Mikäli maakuntavaalit tulevat, ne pidetään lokakuussa, ja eduskuntavaalit ovat jo ensi vuonna.

– Olisi äärimmäisen tärkeää saada kokoomuksen kuningastie katkaistua, Mustajärvi totesi.

Tervolan Järjestöyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Puikko, vasemmalla, esitteli vappuna 60 vuotta täyttävän Järjestötalon historiaa ja nykyhetkeä. Talo on remontoitu hyvään kuntoon ja takana on runsaasti talkootunteja.
– Mutta koskaan ei ole valmista, ja seuraavana meitä odottaa talon keittiöremontti, Puikko sanoi. Tervolan Järjestötalon 60 vuoden taivalta juhlistetaan lauantaina. (Kuva: Tero Kaikko)

Kokoomuksen kannatuksen syöminen vaatisi hänen mukaansa keskustan ja demareiden yhteistyötä.

– Viime hallituskausina kokoomus on juoksuttanut hallituskumppaneitaan vuoron perään seinään.

– Tulevissa hallitusneuvotteluissa ydinkysymykseksi nousee se, kuka tukee hävittäjähankintoja ja kuinka paljon. Tärkeitä asioita tulevat olemaan myös valtion omistajapolitiikka ja ilmastonmuutos- ja ympäristökysymykset sekä aktiivinen työllisyyspolitiikka.

Mustajärvi kiitteli vasemmistoliiton Li Anderssonia eduskunnan parhaaksi puoluejohtajaksi, joka herättää kunnioitusta yli puoluerajojen.

Rovaniemeläinen Kari Puolakka huomautti, että luokkasodan 100-vuotismuistovuotena olisi syytä keskustella myös luokkasodasta muutoinkin kuin aseellisena sotana.
– Kapitalismi ei ole elinkelpoinen, mutta mitä sen tilalle tulee? Järjestelmä, joka säilyttää kapitalismin pahimmat puolet, vai todella tasa-arvoinen järjestelmä, Puolakka kysyi. (Kuva: Tero Kaikko)

– Meillä on ollut ennenkin suosittuja puheenjohtajia, mutta ongelmaksi muodostuu se, miten puheenjohtajan henkilökohtainen suosio muutetaan koko puolueen hyödyksi. Siinä on oikeasti miettimistä, sillä politiikassa ei yksittäinen henkilö ole tärkeä, vaan tärkeitä ovat puolueen linja, tavoitteet, ohjelma ja käytännön työ.

Markus Mustajärvi sanoi, että maakuntavaaleissa hän ei itse aio olla ehdolla, mutta harkitsevansa vakavasti eduskuntavaaliehdokkuutta.

– Kaikki on vielä auki. Ilmoitan ratkaisuni elokuun tienoilla.

Kategoriat
Uutiset

Hallitukselle kysymys synnytysten keskittämisestä

Korkein hallinto-oikeus antoi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan Oulaisten Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminta loppuu tämän vuoden lopussa. Oulaskankaan esimerkki kuvaa hyvin kehityssuuntaa, jossa synnytyksiä pyritään keskittämään heikoilla ja epäjohdonmukaisilla perusteilla.

Vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen, Hanna Sarkkinen ja Aino-Kaisa Pekonen jättävät hallitukselle kirjallisen kysymyksen synnytysten keskittämisestä suuriin yksiköihin ja lisääntyneiden matkasynnytysten turvallisuusriskeistä.

– Suomi on tutkitusti yksi maailman turvallisimmista maista synnyttää. Tähän ei olisi päästy, ellei synnyttäminen olisi turvallista sekä pienemmissä että suuremmissa synnytysyksiköissä koko maassa. Nyt pienten synnytysyksiköiden alasajoa kuitenkin perustellaan turvallisuuden takaamisella, vaikka esimerkiksi Oulaskankaalla on tehty kaikki vaadittavat toimenpiteet turvallisuuden takaamiseksi, Katja Hänninen ihmettelee.

Pienten synnytysyksiköiden alasajoa perustellaan turvallisuuden takaamisella, vaikka esimerkiksi Oulaskankaalla on tehty kaikki vaadittavat toimenpiteet turvallisuuden takaamiseksi.

Äitiyshuollon selkeä työjako, jossa matalan riskin synnytyksistä hoidetaan pienemmissä yksiköissä ja korkean riskin isommissa yksiköissä, toimii pääsääntöisesti hyvin. Kuitenkin jokaisessa Suomen synnytysyksikössä niiden koosta riippumatta on tarvittaessa valmiudet myös päivystyksellisiin sektioihin, kuten hätäsektioon. Suomen äitiyshuolto on turvallista ja laadukasta koko maassa, mikä käy ilmi muun muassa THL:n tilastoista.

– Todelliset syyt synnytystoiminnan keskittämiselle vaikuttavatkin olevan säästösyyt, vaikka keskittämisen taloudellisista vaikutuksista ei ole saatavilla luotettavia laskelmia. Lisäksi kun keskittämisen säästöistä puhutaan, usein unohtuu, että kasvavat etäisyydet lisäävät matkakustannuksia ja heikentävät synnyttäjien alueellista yhdenvertaisuutta, sanoo Hanna Sarkkinen.

Vaikka raskauden seuranta on Suomessa huipputasoa, kaikkeen ei silti pystytä ikinä ennakkoon varautumaan. Erityisesti äkillisissä, vaikeissa ja yllätyksellisissä tilanteissa pitkät etäisyydet voivat heikentää synnyttäjän ja vastasyntyneen turvallisuuden. Korkean riskin matkasynnytysten määrä on ollut viime vuosina Suomessa kasvussa.

– Hätäsektion pystyy tehdä niin pienessä kuin suuressa synnytyssairaalassa, mutta ei ambulanssissa, taksissa tai kotona. Vastasyntyneiden kuolleisuus on matkasynnytyksissä selkeästi korkeampaa kuin sairaaloissa, riski on jopa kuusinkertainen. Erityisesti ennenaikaisesti syntyneiden kuolleisuusriski on huomattava, toteaa Aino-Kaisa Pekonen.

Kategoriat
Uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto asetti jo ehdokkaita eduskuntavaaleihin

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) saa kotikentällään kovan vastuksen ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto asetti 21.4. kevätpiirikokouksessaan ensimmäiset yhdeksän omaa kansanedustajaehdokasta. Oulunsalon työväentalon täyttänyt vasemmiston piirikokousväki uskoi politiikan suunnan muuttuvan vaaleissa, onhan Sipilän porvarihallituksen suosio laskemistaan laskenut. Vasemmiston kannatus sen sijaan on noussut, samoin piirijärjestön ja koko puolueen jäsenmäärä.

Ensimmäinen vaalipotretti paikallaolleista vuoden 2019 kansanedustajaehdokkaista: Carina Läntinen (vas.), Heidi Haataja, Olli Kohonen, Suvi Röntynen, Jouni Jussinniemi ja Katja Hänninen. (Kuva: Maija Aalto)

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston nyt asetetut kansanedustajaehdokkaat ovat Heidi Haataja Limingasta, Katja Hänninen Raahesta, Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä, Carina Läntinen Utajärveltä sekä oululaiset Markku Eilola-Jokivirta, Olli Kohonen, Ville Luotola, Suvi Röntynen ja Hanna Sarkkinen.

Ehdokaslista täydennetään syksyllä siten, että Pohjois-Pohjanmaalta on 18 ehdokasta.

Mahdollisten maakuntavaalien ehdokasasettelusta vasemmistopiiri päättää kesäkuussa. Ehdokkaitten keruu on meneillään. Vasemmiston pohjoisten piirien toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki sanoi tavoitteena olevan, että ennen juhannusta Pohjois-Pohjanmaalta on koossa täysi 118 nimen lista maakuntavaaleihin. Vaaleihin valmistaudutaan piirijärjestön seminaarissa Oulussa 5. toukokuuta.

 

”Kylmän kauden politiikkaa”

Oulunsalon piirikokouksessa hyväksytyn kannanoton mukaan Sipilän hallitus on riistänyt ihmisiltä uskon turvalliseen tulevaisuuteen. Pitkään jatkunut hyvätuloisten suosiminen köyhempien kustannuksella tympii yhä useampia. Kansanedustaja Katja Hänninen totesi puheenvuorossaan, että porvarihallitus on tukenut hyvätuloisia verohelpotuksin ja tukiaisin yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla, mutta leikannut pienituloisilta yhteensä noin miljardi euroa muun muassa indeksijäädytysten ja etuuksien alentamisten avulla.

– Hallituksen linja ei ole muuttunut talouden kohentuessa. Köyhien kyykytys jatkuu ja perusturvan leikkauksia ei peruta.

Köyhien kyykytys jatkuu ja perusturvan leikkauksia ei peruta.

Hallitukselta puuttuu Hännisen mukaan täysin käsitys työttömien elämästä: oikeistopoliitikot kuten Juhana Vartiainen puhuvat ”liian hyvästä työttömyysturvasta”. Yhtä outoa on pienipalkkaisten työssäkäyvien ja muiden vähävaraisten arki.

– Epävarmuutta on kasvattanut määräaikaisten työsuhteiden räjähdysmäinen kasvu ja esimerkiksi terveyspalvelujen asiakasmaksujen nousu. Viime vuonna 370 000 asiakasmaksua oli ulosotossa, Hänninen huomautti.

Sipilän hallitus on riistänyt ihmisiltä uskon turvalliseen tulevaisuuteen.

Hänninen ja monet kokousedustajat tuomitsivat myös työttömien aktiivimallin, uuden massaleikkurin, joka leikkaa työttömyysturvaa 90 000 työttömältä.

Piirikokous kehotti kaikkia vasemmistolaisia voimannäyttöön työväenliikkeen vappujuhlissa eri paikkakunnilla. Yksi suurimmista tapahtumista on Raahessa, jossa paljastetaan vuoden 1918 punavankileirien uhrien muistomerkki.

 

Juttua muokattu 23.4. klo 21.24: Lisätty Ville Luotolan nimi jo nimettyihin eduskuntavaaliehdokkaisiin.

Kategoriat
Uutiset

Andersson: Hallitus elää kädet syvällä tulevien sukupolvien taskuissa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kritisoi hallituksen kehysriihessä julkistamia suunnitelmia heikentää alle 30-vuotiaiden työttömien työehtoja. Jatkossa alle 30-vuotiaan vähintään kolme kuukautta työttömänä olleen nuoren voisi palkata määräaikaisesti ilman määräaikaisuuden perustetta.

– Hallitus on jo kurittanut nuoria tekemällä jättimäiset leikkaukset koulutukseen ja opintorahaan. Myös pienituloisten lapsiperheiden etuuksia on leikattu. Nyt tämä sama hallitus haluaa lisätä nuorten jo valmiiksi epävarmaa ja sirpaloitunutta työelämää heikentämällä alle 30-vuotiaiden oikeutta vakituisiin työsuhteisiin, Andersson ihmettelee.

– Hallitus sanoo olevansa huolissaan liian alhaisesta syntyvyydestä, mutta elää kädet syvällä tulevien sukupolvien taskuissa. Epävarmuus omasta toimeentulosta tekee jo tällä hetkellä nuorten tulevaisuuden suunnittelusta vaikeaa. Kun nuorten oikeutta ennustettavaan työelämään heikennetään entuudestaan, tehdään perheen perustamisesta ja itsenäisen elämän aloittamisesta yhä vaikeampaa, Andersson toteaa.

Kurittamisen sijaan vasemmistoliitto ehdottaa toimia, joilla työelämästä tehdään oikeudenmukaisempaa ja ennustettavampaa.

– Ehtona oleva kolmen kuukauden työttömyysjakso on varsin lyhyt. Ei ole oikein, että nuorten mahdollisuutta vakituiseen työsuhteeseen heikennetään lyhyenkin työttömyyspätkän jälkeen. Tämä hallitus on aikaisemmin jo pidentänyt koeaikaa, jota perusteltiin työllistämiskynnyksen madaltamisella. Nyt ollaan tekemässä jälleen uusia heikennyksiä työehtoihin, ja vieläpä syrjivällä tavalla, Andersson sanoo.

Kurittamisen sijaan vasemmistoliitto ehdottaa toimia, joilla työelämästä tehdään oikeudenmukaisempaa ja ennustettavampaa. Työehtojen heikentämisen sijaan tulee edistää työntekijälähtöisiä joustoja. Vasemmistoliitto haluaa uudistaa perhevapaita 6+6+6-mallin mukaisesti, mikä pidentäisi isien mahdollisuutta olla ansiosidonnaisella vanhempainvapaalla ja samalla parantaisi perheiden mahdollisuuksia joustavasti sopia perhevapaista sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

Vasemmisto haluaa uudistaa myös sosiaaliturvaa vastaamaan nopeasti muuttuvaa työelämää. Työttömyysturvan ennakkopäätösjärjestelmä, yhdistelmävakuutus sekä asteittainen siirtyminen perustuloon lisäisivät sosiaaliturvan ennakoitavuutta ja turvaisivat jokaisen toimeentulon muuttuvissa työmarkkina- ja elämäntilanteissa.

Kategoriat
Uutiset

Sarkkinen: Yritystukityöryhmältä loppui rohkeus kesken

Vasemmistoliiton kansanedustaja, puoluetta yritystukiryhmässä edustanut Hanna Sarkkinen on pettynyt parlamentaarisen yritystukityöryhmän päättymiseen tuloksettomana. Työryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen ilmoitti keskiviikkona, ettei yritystukiryhmä päässyt sopuun karsittavista ja uudelleenkohdennettavista yritystuista. Työryhmä loi kuitenkin kriteerit, joiden valossa yritystukia tulisi arvioida.

Työryhmässä tarkasteltiin sekä suoria yritystukia että verotukia, jotka muodostavat noin neljän miljardin kokonaisuuden. Sarkkinen pitää kestämättömänä sitä, että valtavien sosiaaliturvaan, tutkimukseen ja koulutukseen kohdistuneiden leikkauksien jälkeen yritystukiin ei uskallettu tehdä kunnon uudistusta.

– Maltillinen reilun 160 miljoonan säästöesitys tuli ryhmässä torpatuksi useiden puolueiden taholta ja loppumetreillä teollisuuden energiaverotukiin esitettiin jopa korotusta. Tämä valitettavasti kertoo, että ankaran lobbauksen ja poliittisten intohimojen kohteena olleelta ryhmältä loppui rohkeus kesken, Sarkkinen harmittelee.

Työryhmässä Vasemmistoliiton tavoitteena oli säästöjen hakeminen erityisesti ympäristölle haitallisista tuista sekä yritystukien rakenteellinen uudistaminen siten, että ne nykyistä paremmin tukisivat tuottavuutta ja uuden työn syntymistä. Lisärahoitusta olisi pitänyt suunnata tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotukiin, jotka edistävät taloutta ja työllisyyttä pitkällä aikavälillä muita yritystukia paremmin.

Vasemmistoliitto tavoittelee yritystukiin noin 500 miljoonan euron remonttia.

– Miljardien uudistuksia ei voida tehdä kertarysäyksellä, mutta nyt olisi kipeästi tarvittu pidemmän aikavälin suunnitelma ja yhteisymmärrys siitä, kuinka tukijärjestelmää kevennetään sekä muokataan talouden uudistumista tukevaksi ja ympäristön kannalta kestävämmäksi, Sarkkinen toteaa.

Vasemmistoliitto tavoittelee yritystukiin noin 500 miljoonan euron remonttia. Merkittäviä säästöjä toisivat esimerkiksi päästökaupan kompensaatiotuesta, yrittäjävähennyksestä, metsälahjavähennyksestä ja kaivostoiminnan alennetusta sähköverokannasta luopuminen, teollisuuden energiaverotukien alentaminen, listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoveroedun leikkaaminen sekä turpeen verokannan korottaminen.

– Hallitus ei saanut tehtyä yritystukien uudistamista ja sysäsi sen parlamentaarisen ryhmän tehtäväksi. Nyt kun ryhmä ei saanut aikaiseksi yhteisesti hyväksyttyä listaa jää yritystukien uudistaminen seuraavan hallituksen tehtäväksi. Seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa puolueet löytävät yritystukien karsintatyön edestään, toivottavasti silloin tulokset ovat paremmat, Sarkkinen sanoo.