Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Taiteilijat ja tieteilijät vetoavat vielä Hietasaaren puolesta

Oulun kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 9.1.2017 uudelleen kahta Hietasaarta koskevaa asemakaavamuutosta. Uudelleenkäsittelyn taustalla on 12.12.2016 valtuuston kokouksessa tapahtunut menettelytapavirhe, jossa kokouksesta poistuneen valtuutetun tilalle tuli väärän puolueen varavaltuutettu. Tuolloin kaavoista äänestettiin ja ns. huvipuistokaava meni läpi äänin 50–15 (2 tyhjää) ja Vaaskiventien kaava 54–13. Vastaan äänestivät vihreät ja yksi demari. Vasemmiston äänet jakautuivat huvipuistokaavassa seitsemän vastaan, kolme puolesta ja Vaaskiventien kaavassa kuusi vastaan, neljä puolesta.

Tulevan valtuuston kokouksen alla 21 oululaista tai aiemmin Oulussa vaikuttanutta tieteen, taiteen ja oululaisten yhteisöjen edustajaa vetoaa valtuustoon, jotta kaavat palautettaisiin valmisteluun ja voitaisiin sovittaa saaren ainutlaatuiset luonto- ja kulttuuriarvot alueen kehittämisen kanssa.

Tunnetuimpia vetoomuksen allekirjoittajia lienevät kirjailija Hannu Väisänen, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, Kalevan entinen kulttuuritoimituksen päällikkö Kaisu Mikkola ja yliopiston entinen rehtori Lauri Lajunen.

 

Kaavamuutokset ajasta jäljessä”

Vetoajat sanovat, että huvipuistolle voidaan osoittaa toiminnallisesti ja liikenteellisesti Hietasaarta sopivampi paikka Oulun seudulta.

– Kaavamuutokset edustavat ajastaan jäänyttä pyrkimystä korvata luonnontilaiset alueet raskaalla rakentamisella, vetoajat toteavat tiedotteessaan.

– Hietasaarella on suuri arvo oululaisten yhteisenä lähiluontokohteena ja paikallishistorian helmenä.

Vetoomuksen allekirjoittajien mukaan toteutuessaan kaavat pienentäisivät liiaksi Hietasaaren rauhallista virkistysaluetta ja muistuttavat, että Hietasaari ja jokisuisto ovat kymmenien tuhansien oululaisten lähivirkistysaluetta.

Vetoajien mukaan kaavan valmistelussa kaupunkilaisten ääntä ei ole kuunneltu.

Vetoajien mukaan kaavan valmistelussa kaupunkilaisten ääntä ei ole kuunneltu.

– Kaksi kolmasosaa 1500:sta kaavakyselyyn vastanneesta ei pitänyt Hietasaarta sopivana paikkana huvipuistolle. Ainoa keino turvata Hietasaaren arvot pitkällä tähtäimellä on hakea sille kansallinen kaupunkipuisto -status ja käynnistää sen mukaiset toimenpiteet.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Tuija Hautala-Hirvioja (taidehistorian professori, Lapin yliopisto), Kati Heikkilä-Huhta (FM, opettaja, Oulu), Kalle Hellström (Hietasaaren palstaviljelijät ry:n puheenjohtaja), Ari-Pekka Huhta (dosentti, tietokirjailija, Oulu), Pekka Huotari (näyttelijä, Helsinki), Satu Huttunen (Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja, professori emerita, Kempele), Vuokko Isaksson (tekstiilitaiteilija, Oulu), Eero Kaakinen (ympäristöneuvos, Oulu), Jaana Kahra (näyttelijä, Oulu), Lauri Lajunen (professori, Oulu), Anni-Siiri Länsman (tutkija, Oulun yliopisto), Kaisu Mikkola (Kulttuuritoimittaja, emerita), Matti Mikkola (taidemaalari, Oulu), Esteri Ohenoja (FT, tutkija emerita, Oulu), Lauri Rankka (kuvataitelija, Oulu), Ville Ranta (sarjakuvataiteilija, Oulu), Kari Sallamaa (dosentti, Oulun Tuglas-seura ry:n puheenjohtaja), Juhani Tuominen (kuvataiteen emeritusprofessori, Lapin yliopisto), Marja Tuominen (kulttuurihistorian professori, Lapin yliopisto), Satu Tuomisto (tanssitaiteilija, Helsinki) ja Hannu Väisänen (kuvataiteilija, kirjailija, Pariisi).

Juttua korjattu 9.1.: täsmennetty vasemmiston valtuustoryhmän äänten jakautuminen kaavaäänestyksissä 12.12.2016.