Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Tämän päivän työikäinen on huomisen eläkeläinen

Mitä ja keitä ovat köyhät eläkeläiset? He edustavat sitä kolmasosaa eläkeläisistä, joiden keskimääräinen eläke on alle 1250 euroa kuukaudessa. Tähän sakkiin kuuluvat pelkkää kansaneläkettä saavat, joiden eläketulo on alle 800 euroa.

Yksi nyt vaaleissa valittavan eduskunnan tärkeistä tehtävistä tulisi mielestäni olla oikeudenmukaisen eläkeuudistuksen toteuttaminen. Uudistukseen kuuluvalla pienten eläkkeiden painottamisella voidaan eläkeläisköyhyys poistaa ja estää eläkeläisköyhyyden kasvu tulevaisuudessa.
Tavoitteena tulee olla vähintään 1 000 euron eläke kaikille kansaneläkkeen tasokorotuksella ja kansaneläkkeen sekä työeläkkeen yhteensovittamisen lieventämisellä.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Eläkeläisköyhyyden poistamiseksi eivät edellä mainitut toimenpiteet yksin riitä. On käynnistettävä laaja ohjelma, jonka yhteydessä tarkastellaan eläkkeiden lisäksi ikääntymiseen liittyviä menoja, muun muassa asumiskuluja, terveyskuluja, asiakasmaksuja, unohtamatta lääke- ja sairauskulujen maksukattoja. Haja-asutusalueella asuvat eläkeläiset tarvitsevat mahdollisuuden edulliseen kulkemiseen. Kyytiä tarvitaan lääkäriin, asioille tai harrastuksiin. Ilman omaa autoa ei perukoissa tulla toimeen ja autoilu olisi tehtävä kaukana taajamista asuville eläkeläisille verotuksellisin keinoin edullisemmaksi.

On käynnistettävä laaja ohjelma, jonka yhteydessä tarkastellaan eläkkeiden lisäksi ikääntymiseen liittyviä menoja.

Eläkeläisten toimeentuloa ja samalla kansantaloutta voidaan vahvistaa sekä työvoimapulaa helpottaa eläkeläisten työssä käymistä tukemalla verotuksellisin keinoin. Myös työkyvyttömyyden takia eläkkeellä olevien työssäkäynti pitää olla mahdollista.

Tärkeää on myös vapaan kansalaistoiminnan mahdollistaminen turvaamalla järjestöjen julkiset avustukset ja riippumattomuus.

Tämän päivän työikäinen on huomisen eläkeläinen. Huolestuttavaa on se, että entistä useammalla työssäkäyvällä on katkonainen työura tai ei työuraa ollenkaan. Vanhan sananlaskun mukaan edestään löytää sen, minkä taakseen jättää. Vaan jos sinne taakse ei ole jäänyt mitään, ei edestäkään löydy työkyvyttömyyden yllättäessä. Työeläkettä ei kerry tai jos kertyy, sitä kertyy liian vähän. Siksi eläkeläisköyhyyden estämiseen on kiinnitettävä huomiota.

Juha Kortelainen

Kirjoittaja on eläkeläinen, vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas, Kainuun maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Hyrynsalmelta.