Herätimme Rovaniemellä ruususen unestaan puolueosaston, nimeltään Rovaniemen punavihreät. Ajatus tästä oli hautunut jo pitkään. Taustalla kummitteli paikallisen toiminnan jämähtäneisyys ja laajemmalti ajan henki, joka huusi vastalääkettä ihmiskunnan barbaarisuuteen taantumiselle. Toki perinteikkään kunnallisjärjestömme riveissä olimme itse kukin parhaamme yrittäneet, mutta jotain määrittelemätöntä puuttui, sillä uusia jäseniä ja aktiiveja ei vain kuulunut.
Osaston idea ei ollut korvata tai syrjäyttää mitään vanhaa, vaan tuoda sen rinnalle uutta. Oletus oli, että kunnallisjärjestön toimintaa kuormittavat sääntömääräiset ja kunnalliseen byrokratiaan liittyvät asiat eivät innosta aktivoitumaan, mutta yhtä kaikki kysyntää olisi vapaamuotoisemmille tilaisuuksille, joissa keskustellaan, koulutetaan, visioidaan ja vietetään aikaa yhdessä. Näin jokainen voi valita itselleen sopivan tavan osallistua toimintaan.
Valinta osui napakymppiin. Osaston vuosikokoukseen saapui uusia ihmisiä, ja siellä puolueeseen liittyi uusia jäseniä, jotka aktivoituivat heti osaston johtokuntaan. Tämän jälkeen olemme saaneet kyselyjä alkavasta toiminnastamme. Tätä lukiessanne olemme varmaankin juuri saaneet pidettyä järjestäytymiskokouksen, ja tulevan toimintavuoden suuntaviivat ovat alkaneet konkretisoitua.
Ruohonjuuritason toiminta, ja sieltä kumpuava innostus on puolueen tärkein voimavara. Ilman sitä kaikki on tyhjää. Silti se toinenkin puoli on hoidettava. Puoluekokous tulee ensi vuonna ja siellä hyväksyttäväksi tuleva poliittinen ohjelma on puhuttanut ihmisiä kovasti.
Lukuisissa yhteyksissä olen saanut havaita ihmisten kaipaavan ohjelmatyöhön uutta visiota. Suurta kuvaa ja selkeitä kärkiä, joiden alle me kaikki mahtuisimme.
Toiveiden tynnyreistä on aika pyyhkinyt ohi. Tällä tynnyrilläkin on toki puolustajansa, ja tärkein argumentti onkin, että vaikka monet yksittäiset kysymykset vaikuttavat suurta kuvaa ajatellen triviaaleilta, niillä on jotakin kohdeyleisöä tai ammattiryhmää ajatellen suuri merkitys ja joskus voivat toimittajat soitella puoluetoimistolle puolueen kantaa tivatakseen. Tällöin on hyvä, jos puoluejohdolla on selkänojana puoluekokouksen päättämät kannat. En ole kuitenkaan vakuuttunut tämän selkänojan tarpeellisuudesta, sillä myös puoluejohdon valitsee puoluekokous, ja tällöin ei liene kohtuutonta olettaa johdolla olevan kentän luottamus linjata asioista itsekin.
Pahitteeksi ei myöskään olisi omaksua toimintatapaa, jossa asioita voisi keskusteluttaa ko. viiteryhmien kanssa myös tilanteen ollessa ns. päällä.
Herättelisinkin jokaista siellä ruohonjuuritasolla miettimään, mitkä ovat ne seuraavat suuret uudistukset, joita kansanliikkeenä lähtisimme rakentamaan, ja jotka ohjelmamme kärjeksi laittaisimme? Pelastusta on turha odottaa ylhäältä, ja kuten Vasemmistonuorten mainoslauseessa aikanaan sanottiin, korkeampien voimien väliintuloa odotellessa pitää asiat hoitaa itse. Sinun ja minun.