
Vasemmistoliiton puoluehallitus on päättänyt aloittaa puolueen sisäisen valmistelu- ja selvitystyön, joka pohjustaa
Osuuskunta Tradekan edustajiston vaaleissa vasemmistoliitto vahvistui Pohjois-Suomessa, kun se sai seitsemän vaalipiirin
Kaupunginvaltuusto ei maanantaina innostunut Oulun yliopiston siirrosta Linnanmaalta keskustaan. Maratonkeskustelun jälkeen valtuusto
Yliopiston johdon ajama kampuksen pirstominen ja muutto Linnanmaalta Oulun keskustaan herättävät yliopistolla
Puolueelta solidaarisuutta ukrainalaisille ja Venäjän mielenosoittajille
Suomen historian ensimmäisissä aluevaaleissa harvempi kuin joka toinen äänioikeutettu (47,5 prosenttia) antoi
Kansan Tahto Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään Oulussa, järjestötalon kokoustilassa, osoitteessa Pakkahuoneenkatu 19, perjantaina 21.5.2021 alkaen klo 12.
Aina ei ketterä aikakauslehtikään ehdi mukaan uusiin käänteisiin. Näin kävi maaliskuun alkuviikoilla,