Terveisiä Vasemmistoliiton puoluevaltuustosta. Kokous nosti mukavasti tunnelmaa Eurovaalien lähestyessä. Ehdokasjoukko täydentyi ja Vasemmisto terävöitti viestiään päättämällä eurovaalikärjistä.
Ensimmäisessä kokouksessaan syksyllä uusi puoluevaltuusto ei saanut varsinaisesti mitään pehmeää laskua, koska jouduimme heti vääntämään nk. isosta kysymyksestä, Vasemmistoliiton osallistumisesta Kataisen hallitukseen.
Nyt tunnelma oli kevyempi ja vaikutti siltä, että uudetkin puoluevaltuutetut ovat löytäneet paikkansa. Tästä on hyvä lähteä odottamaan syksyn koitoksia.
Kokouksen alla ajankohtainen, ja sielläkin esiin noussut, asia oli pienituloisten määriin liittyneet tilastot.
Uutisoinnin mukaan pienituloisten määrä on vähentynyt ja moni tahtoo katsoa sen olevan Vasemmistoliiton kovan työn tulos hallituksessa. En käy väittämään kumpaakaan väitettä vastaan. Sen sijaan jaan seuraavassa ajatuksiani, joita minulla pyöri mielessä kun asiasta puhuttiin. Tämä liittyy tapaamme viestiä omista saavutuksistamme.
Olen useissa puheenvuoroissani muistuttanut siitä, kuinka tärkeää on kuunnella ihmisten kokemuksia. Kuuntelulla tarkoitan laajemmin ihmisten kertomien asioiden pohdiskelua ja tietynlaista herkkyyttä ympäristön tapahtumille.
Pelkkä kuunteluaineisto ei siis riitä, vaan sitä täytyy pureskella. Siksi hyvienkin saavutusten hehkuttamisen kanssa täytyy olla herkkänä.
Jos liian kirkasotsaisesti julistamme voitoksemme sen, että pienituloisten määrä on vähentynyt, on vaarana, että ne pienituloiset, joiden elinolot eivät tosiasiassa ole parantuneet, eivät samaistu voittoihimme. Saattaapa jopa käydä päinvastoin.
Tilastot siis eivät kerro meille mitään ihmisten arkikokemuksesta iloineen ja suruineen.
Kuten Thomas More kirjoitti Utopiassa: ”Maassamme on suuri joukko aatelisia, jotka elävät toimettomina niinkuin kuhnurit toisten työstä, nimittäin vuokraviljelijöidensä, joita he nylkevät lisäämällä näiden maksuja. Vain tässä suhteessa he ovat säästäväisiä, muuten he ovat niin tuhlaavaisia, että joutuvat usein kerjäämään.”
Lainaus kuvaa meilläkin vallitsevaa yhteiskunnallista ristiriitaa. Samanaikaisesti, kun numeroilla esitettynä pienituloisten määrä on vähentynyt, ovat monen ihmisen tai perheen menot kasvaneet korottuneiden hintojen tai kulutusverojen myötä.
Ei tarvitse olla tilastotieteilijä huomatakseen, että yhä useampi on myös vaarassa tulla irtisanotuksi, ellei sitä jo ole.
Nekin joilla työpaikka vielä on, työskentelevät mahdollisesti homeisessa rakennuksessa.
Perheen lasten lähikoulu on saatettu lakkauttaa, mikä johtaa monen kymmenen kilometrin matkoihin, tai mikä pahinta, kotiin jäämiseen.
En ole pessimisti, enkä tarkoita vetää mattoa alta kenenkään hyviltä saavutuksilta.
Kuitenkaan ulospääsy pienituloisuustilastosta ei vielä riitä parantamaan yksilön yhteiskunnallista asemaa.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton Lapin piirin 1. varapuheenjohtaja ja puoluevaltuuston jäsen.