Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmistoliitolle vaalityöntekijöitä Lappiin

Kemiläinen Sari Ekorre-Nummikari on aloittanut työskentelyn Vasemmistoliiton Lapin piirin vaalityöntekijänä. Hänen asemapaikkansa on Rovaniemellä. Koulutukseltaan hän on julkishallinnon tradenomi ja kätilö. Järjestötehtävissä hän on aiemmin työskennellyt Kemin KSL:n ja Kemin Vasemmistoliiton palveluksessa.

Muun muassa junioripesäpallon valmennusta ja hyväntekeväisyyttä harrastava Ekorre-Nummikari oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa itse ehdokkaana ja on hyvin jyvällä siitä millaista tukea ehdokkaat tarvitsevat.

Ekorre-Nummikari on myös toisen kauden kunnanvaltuutettu Kemissä, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen sekä Lapin Liiton valtuuston jäsen.

Kemissä järjestö- ja vaalityöntekijänä on aloittanut Juhani Hiltunen, 59. Hän on kokenut järjestökonkari, jonka järjestötoiminta on alkanut jo 1970-luvulla. Hän on ammatiltaan toimittaja ja toiminut myös tiedottajana eri organisaatioissa. Hän on työskennellyt järjestötehtävissä aiemmin muun muassa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton, Suomen Festivaaliyhdistyksen ja Kemin KSL:n palveluksessa.

Hiltunen on ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Keminmaassa, kunnan sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja, sekä Lapin Liiton valtuuston jäsen.

Vasemmistoliitto tavoittelee kevään eduskuntavaaleissa Lapista kahta kansanedustajan paikkaa nykyisen yhden sijasta.