Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmiston suunta: EU-kritiikkiä

EU-keskustelu on jätetty kokonaan persujen temmellyskentäksi, Marinin hallitus on vaikuttanut EU-asioiden hoidossa heikolta ja hampaattomalta. On hyvin vaikea perustella sitä miksi sinne pitää milloin minkäkin kriisin varjolla lähettää miljarditolkulla rahaa muiden maiden etuihin ja investointeihin. Jokaiselle eurolle on tarvetta kotimaassa, kun oma budjettialijäämä on nyt jatkuva tila. Tilalle saamme vaatimuksia kasvattaa hiilinieluja, pakkoremontoida talot ja mitä vielä. Kun päälle Tuppurainen tulee kertomaan, että oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista, on hyvin vaikea välttyä ajattelemasta Suomen olevan täysin kyvytön puolustamaan suomalaisten etua Brysselissä.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Vaikka kunnianhimoiset tavoitteet energiankäytön vähentämiseksi ovat itsessään kannatettavia, tulisi olla jokin tiekartta, jolla voidaan osoittaa kansalaisille tilanteen olevan hallinnassa, ettei synny mielikuvaa Brysselin byrokraateista häätämässä suomalaisia pois omista kodeistaan vaan, koska ei ollut varaa tehdä kymmenen tuhannen euron remonttia. Kritiikkiä EU:ta kohtaan ei tule pelätä. Se on osoitus, että meillä on jokin suunnitelma ja suunta, että olemme valmiit astumaan varpaille. Se on merkki johtajuudesta. Erityisesti eri maiden kyvyttömyys kehittyä moderneiksi valtioiksi ja pyristellä irti korruptiosta ovat asioita, joita vasemmistoliiton tulisi ajaa kovaan ääneen. Italiassa monet valtion instituutiot ovat retuperällä, veronkierto rehottaa monissa maissa eikä esimerkiksi Unkarilla vaikuta olevan mitään halua pyristellä irti korruptiosta. Pikemmin päin vastoin.

Kyseiset tapaukset ovat vain esimerkkejä, mutta mielestäni jokaisen maan tulee osoittaa aitoa halua ja kykyä korjata oman yhteiskuntansa ongelmia, ei pyrkiä siirtämään asioita tulevaisuuteen keräämällä EU-tukia. 

Reino Riikonen


Keskustelu jatkuu

Äskettäinen eduskuntavaalitappio on synnyttänyt vasemmistoliittolaisten parissa vireää keskustelua tappion syistä ja seurauksista sekä tarpeesta uudistaa puoluetta ja sen toimintaa. Siksi Kansan Tahto on avannut paperilehdessään ja nettisivuillaan keskustelupalstan, jolla pohditaan mitä vasemmistoliiton tulisi tehdä ja mihin suuntaan lähteä vaalitappion jälkeen. Palsta on tarkoitettu kaikille vasemmistoliittolaisille.

Kirjoita siis tiivis ja perusteltu mielipide siitä, mihin suuntaan sinä haluaisit puolueen liikkuvan ja miten. Pohtia voi esimerkiksi puolueen organisaatiota, toimintaa, julkikuvaa, lähestyttävyyttä, kieltä ja tietysti politiikan sisältöä, paikallisesti ja valtakunnan tasolla.

Vain perustellut ja asialliset mielipiteet julkaistaan, kirjoittajan omalla nimellä. Pidätämme oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä.

Toimita tekstisi sähköpostitse osoitteeseen tero.kaikko@kansantahto.fi. Viestin otsikoksi ”Vasemmiston suunta”.