Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmiston suunta: Selkokieltä ja yhteisöllisyyttä

Vasemmiston heikko tulos vaaleissa puhuttaa vasemmistoliiton väkeä. Ja syytä onkin. Tuon esiin muutamia omia ajatuksia ja huomioita. Ratkaisuja en esitä, se on seuraavan puoluekokouksen käsissä.

Minulla on pitkä historia vasemmistolaisessa liikkeessä. Olen kasvanut työväenliikkeen sisällä pikkupioneerista nuorisoliiton kautta aktiiviseksi puolueen toimijaksi. Katson siis puoluetta myös sen historian kautta. Minulle se merkitsee myös perheeni historiaa. Minulla siis on luja side vasemmistolaisuuteen ja puolueeseen enkä voisi kuvitellakaan äänestäväni tai kannattavani mitään muuta puoluetta, vaikka en itsekään ole aina ihan varma vasemmiston sanomasta tänä päivänä. En tiedä olenko enää tyypillinen vasemmiston jäsen.

Jos vasemmiston sanoma ei aina avaudu hardcore-puolueaktivistille, niin miten se aukeaa äänestäjille? Miksi käytämme kieltä, jota äänestäjä ei ymmärrä? Miksi emme puhu asioista niiden oikeilla nimillä? Tai miksi emme avaa käsitteitä, vaan oletamme, että kaikki puhuvat samaa kieltä. Meidän tavoitteiden on oltava selkeitä, yksinkertaisia ja ymmärrettäviä. Pohjoisessa puhutaan eri kieltä kuin Helsingissä. Esimerkiksi vihreys ymmärretään pohjoisessa aivan eri tavalla kuin etelässä ja se olisi kyllä syytä tiedostaa. Täällä tarvitaan autoa, moottorikelkkaa ja mönkijää elannon saamiseksi. Täällä metsästetään ja kalastetaan. Täällä ei bussit kulje kolmen minuutin välein. Ja kauppa on 100 km päässä. Ja täällä on sitä työllistävää teollisuutta. Jos meidän reilu siirtymä ei aukea pohjoisen äänestäjälle, niin käy kuten nyt kävi.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Vasemmistoliiton historia on vahvasti työväenliikkeessä. Se ei oikein tänä päivänä enää näy puolueen sanomassa. Periaateohjelmassa on kyllä ihan oikeita asioita tavoitteena, mutta jostain syystä ne eivät saa huomiota samalla tavalla kuin moni muu myös vasemmistolle tärkeä asia. Tällä hetkellä puolueella ei ole ollenkaan työelämäasioihin keskittyvää työryhmää. Se on mielestäni aika erikoista. Etenkin kun itse työskentelen ay-liikkeessä ja työelämäasiat ovat päivittäin läsnä. Työelämä muuttuu hirveää vauhtia, siinä ei pysy perässä edes ay-liike. Voisiko vasemmisto olla askeleen edellä? Ja olla nykyaikaisen työväenliikkeen edelläkävijä? Työväenliikkeen, johon kuuluu itsensätyöllistäjät, pienyrittäjät ja pätkätyöläiset?

Puolue olemme me. Ketkä me? Historiassa toimittiin niin, että oli puolueosastot, jotka hankkivat puolueelle jäseniä eli äänestäjiä ja toimijoita. Pyöritettiin kaikenlaista toimintaa kulttuuritoiminnasta ay-toimintaan. Ja talkoilla. Vaput ja vaalit hoidettiin porukalla ja jokaisella oli oma tehtävä. Mitä puolueosastot tekevät nykyään? Pitävät pakolliset vuosikokoukset? Onko osastoissa edes niitä toimijoita? Ehkäpä tässä puolueorganisaatioissa ja toimintatavoissa olisi myös pohdintaa. Kerran neljässä vuodessa väkipakolla makkarakiertueella ostareilla ei ehkä ole enää toimiva konsepti.

Kaipaan yhteisöllisyyttä. Vaalityössä sellaisesta hiukan sain viitteitä. Oulun vaalipiirissä etenkin naisehdokkaat tekivät ihanasti yhteistyötä ja järjestivät ei-perinteisiä vaalitapahtumia, kuten ristipistojen tekemistä, saunaa, paljua ja kiroiluiltamia. Sellaista yhteistyön meininkiä kaipaan. Kokoonnutaan yhteisen mielenkiinnon äärelle ja puhutaan samalla asiaa. Ja asian vierestä. Yhteisöllisyys on itselleni ollut aina se merkittävin tekijä vasemmistolaisessa liikkeessä toimimiseen ja sen kokemuksen toivoisin kaikkien kokevan liittyessään vasemmistoliittoon. Oman ikäluokkani yhteisöllisyys on ollut vahvaa sieltä nuoruudesta näihin päiviin asti ja se suurin osa nuoruuden porukasta ympäri Suomen on mukana edelleen.

En kylläkään suosittele mitään itseruoskintaa Vasemmistolle. Se ei johda mihinkään. Käytetään sekin energia työhön, jota seuraavan neljän vuoden aikana riittää meille kaikille, jotka ollaan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolella!

Sannamari Sala


Keskustelu jatkuu

Äskettäinen eduskuntavaalitappio on synnyttänyt vasemmistoliittolaisten parissa vireää keskustelua tappion syistä ja seurauksista sekä tarpeesta uudistaa puoluetta ja sen toimintaa. Siksi Kansan Tahto on avannut paperilehdessään ja nettisivuillaan keskustelupalstan, jolla pohditaan mitä vasemmistoliiton tulisi tehdä ja mihin suuntaan lähteä vaalitappion jälkeen. Palsta on tarkoitettu kaikille vasemmistoliittolaisille.

Kirjoita siis tiivis ja perusteltu mielipide siitä, mihin suuntaan sinä haluaisit puolueen liikkuvan ja miten. Pohtia voi esimerkiksi puolueen organisaatiota, toimintaa, julkikuvaa, lähestyttävyyttä, kieltä ja tietysti politiikan sisältöä, paikallisesti ja valtakunnan tasolla.

Vain perustellut ja asialliset mielipiteet julkaistaan, kirjoittajan omalla nimellä. Pidätämme oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä.

Toimita tekstisi sähköpostitse osoitteeseen tero.kaikko@kansantahto.fi. Viestin otsikoksi ”Vasemmiston suunta”.