Pekosen ja vasemmistoliiton mielestä sote-uudistuksen valmistelua tulee jatkaa kestävältä pohjalta perustuen sosiaali- ja terveyspalvelujen maakuntamalliin ja markkinaehtoisuuden poistamiseen. (Arkistokuva)

Hallituksen sote-paketti edelleen pahasti viallinen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen liittyvät mietintöluonnokset maakuntauudistuksesta, valinnanvapauslainsäädännöstä sekä tuottajalakiesityksestä.

Vasemmistoliiton kansanedustajan, valiokunnan jäsenen Aino-Kaisa Pekosen mielestä valiokuntakäsittelyssä sote-esitykseen tehdyt muutokset ovat riittämättömiä ja mietintöluonnoksiin sisältyy edelleen isoja perustuslaillisia ja rahoituksellisia ongelmia.

– Hallituksen sote-malli johtaa yli- ja alihoitoon ja kermankuorintaan. Yksityiseltä julkiselle siirtyvien potilaiden aiheuttamiin lisäkustannuksiin ei ole varauduttu. Lisäksi on suuri riski sille, että terveysmarkkinat keskittyvät.

Toteutuessaan malli tulisi lisäämään palveluita suurissa kaupungeissa, mutta vähentämään niitä harvaan asutuilla alueilla. Yritykset eivät hakeudu seuduille, joissa on vähän asiakkaita, ja samalla malliin sisältyvä maakuntien rahoituksen budjettileikkuri leikkaa julkista rahoitusta ja johtaa palvelujen karsimiseen tai asiakasmaksujen nostamiseen.

Hallituksen sote-malli johtaa yli- ja alihoitoon ja kermankuorintaan.

– Hallitus on luvannut soten säästävän kolme miljardia euroa. Kun me opposition edustajat kysymme, miten näiden rahoituksellisten ongelmien kanssa tämä luvattu säästö aiotaan saada aikaan, hallituspuolueet vain levittelevät käsiään, Pekonen sanoo.

Kustannuksia lisää myös sote-esitykseen maakuntatasolla sisältyvä tilaaja- tuottajamalli, jonka hallintokustannukset nousevat asiantuntijoiden mukaan arviolta 10-15% tasolle kokonaiskustannuksista.

– Tämä raha on pois peruspalveluiden rahoituksesta. Terveysrahamme halutaan käyttää ihmisten hoitamisen sijasta uuden ja isomman byrokratian rakentamiseen, Pekonen huomauttaa.

Pekosen ja vasemmistoliiton mielestä sote-uudistuksen valmistelua tulee nyt jatkaa kestävältä pohjalta perustuen sosiaali- ja terveyspalvelujen maakuntamalliin ja markkinaehtoisuuden poistamiseen.

– Rakennetaan yhdessä sellainen sote, joka toimii ihmisten ehdoilla ja kaikkien hyväksi, eikä kanavoi verorahojamme uusien byrokratioiden pystyttämiseen ja ylikansallisten yritysten voitontekoon.


Kommentit

Lisää aiheesta

Vasemmisto haluaa maailman parhaat koulut ja terveyspalvelut kaikille

Vasemmistoliitto haluaa kuntavaaleissa turvata hyvän elämän perusedellytykset kaikille ja turvata myös Suomen tulevaisuuden menestysmahdollisuudet. Puolueen... Lue lisää

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Tiet pidettävä kansallisomaisuutena

Vasemmistoliiton Lapin piiri arvostelee liikenne- ja viestintäministerin esitystä valtion uudesta liikenneyhtiöstä. Piirijärjestö pitää ministeri Bernerin... Lue lisää