Kainuun Vasemmiston mukaan keskusta on lähtenyt täysin kokoomuksen kelkkaan heikentäessään työntekijöiden työsuhdeturvaa. (Arkistokuva)

Kainuun Vasemmisto: Perusturvaan indeksikorotus

Suomussalmella kevätpiirikokouksensa pitänyt Kainuun Vasemmisto arvostelee Sipilän hallitusta eläkeläisten sekä työttömien aseman jatkuvasta kurjistamisesta ja vaatii indeksijäädytyksen lopettamista.

Vasemmiston mukaan hallitus jakoi kehysriihessä vain pieniä laastarirahoja erityisryhmille sumuttaen kansalaisia siltä tosiasialta, että kun kansaneläkeindeksiä ei nosteta niin eläkkeet ja työttömyysturva jäävät koko ajan jälkeen hintojen noususta.

– Hallituksella on ollut varaa jakaa suurituloisia hyödyttäviä verohelpotuksia, mutta ei samaa rahaa köyhimmille. Eläkeläiset ja vammaiset eivät pysty mitenkään lisäämään tulojaan ja monen Kainuun työttömän kohdalla tilanne on aivan sama, piirikokouksessa todettiin.

Nuorten työllistymistä pitää parantaa, mutta se ei voi tapahtua roikottamalla määräaikaisissa työsuhteissa loputtomasti.

Kainuun Vasemmiston mukaan keskusta on lähtenyt täysin kokoomuksen kelkkaan heikentäessään työntekijöiden työsuhdeturvaa.

– Nuorten työllistymistä pitää parantaa, mutta se ei voi tapahtua roikottamalla määräaikaisissa työsuhteissa loputtomasti. Miten yksikään nuori uskaltaa perustaa perhettä, hankkia lapsia ja omaa asuntoa, jos töiden jatkosta ei ole mitään varmuutta, kokouksessa ihmeteltiin.

Vasemmiston piirikokous tuomitsi jyrkästi hallituksen suunnitelman antaa pienille yrityksille vapaat kädet irtisanoa työntekijöitä henkilökohtaisin perustein.

– Työntekijöiden irtisanomissuoja on Suomessa jo nyt heikompi kuin monessa Keski- tai Etelä-Euroopan maassa. Nyt keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus sallii vielä irtisanomiset pärstäkertoimenkin perusteella. Irtisanomisia helpottamallako työllisyystilanne paranee, kokouksessa arvosteltiin.


Kommentit

Lisää aiheesta

Vasemmistoliiton Lapin piiri: Tiet pidettävä kansallisomaisuutena

Vasemmistoliiton Lapin piiri arvostelee liikenne- ja viestintäministerin esitystä valtion uudesta liikenneyhtiöstä. Piirijärjestö pitää ministeri Bernerin... Lue lisää

Loppukiri presidentinvaaleissa

Kainuun Vasemmisto kannustaa kaikkia kainuulaisia äänestämään oman maakunnan ehdokasta Merja Kyllöstä presidentinvaalien ensi tiistaina päättyvässä... Lue lisää