Vasemmistoliiton Kittilän kunnallisjärjestö erotti Inkeri Yrityksen, mutta puoluesihteeri toivotti hänet tervetulleeksi suorana henkilöjäsenenä. (Arkistokuva)

Kittilän kunnallisjärjestö erotti Inkeri Yrityksen

Vasemmistoliiton puoluesihteeri toivottaa Yrityksen tervetulleeksi puolueen henkilöjäseneksi

 

Vasemmistoliiton Kittilän kunnallisjärjestö erotti sunnuntaina pitämässään kokouksessa kunnanvaltuutettu Inkeri Yrityksen järjestöstä ja puolueesta.

Yritys istuu Kittilän valtuustossa Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmässä. Hän keräsi viime kuntavaaleissa kunnan ehdokkaista suurimman äänimäärän.

Kunnallisjärjestö perusteli erottamista mm. sillä, että Yritys olisi vahingoittanut puolueen toimintaa olemalla toisella listalla. Inkeri Yritys on pitkäaikainen valtuutettu, ja ollut myös kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Viime kuntavaaleissa hän jättäytyi pois vasemmistoliiton listalta, koska puolueen ehdokkaina oli virkarikoksesta epäiltyjä kuntapäättäjiä.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen tiedotti sunnuntaina, että puoluejohto ei halua erottaa Yritystä puolueesta.

Toivomme toki, että Yritys jatkaa silti vasemmistoliiton jäsenenä.

– Puolustamme avoimuutta ja hyvää hallintoa kaikessa politiikassa. Emme voi vaikuttaa paikallisjärjestön päätökseen, mutta toivomme toki, että Yritys jatkaa silti vasemmistoliiton jäsenenä, Leppänen toteaa.

Puolueeseen voi kuulua joko paikallisyhdistyksen kautta tai suorana henkilöjäsenenä, joka hyväksytään puoluehallituksen päätöksellä.

– Puoluehallituksessa toivotamme Yrityksen tervetulleeksi puolueen suoraksi jäseneksi, Leppänen jatkaa.

Kittilän tapahtumista on käynnissä keskeneräinen oikeusprosessi.

Syytettyjä on useista puolueista. Inkeri Yritys ei ole syytettyjen joukossa.

– Vasta oikeuden päätöksen jälkeen on mahdollista tarkastella tapahtumia kokonaisuutena ja tehdä sen perusteella linjauksia. Haluamme nyt rauhoittaa tilanteen ja odottaa oikeuden päätöstä.

Kittilän tapahtumien taustalla on monipolvinen vyyhti, joka alkoi Levin hiihtohissihankinnoista. 27 entistä ja nykyistä Kittilän luottamushenkilöä on syytettynä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä Lapin käräjäoikeudessa. Syytettyjä on useista puolueista. Inkeri Yritys ei ole syytettyjen joukossa.

 


Kommentit

Lisää aiheesta

Raahen Vasemmisto huolestui toimeentulotuen ruuhkista

Raahen Vasemmiston valtuustoryhmä teki maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen, joka edellyttää kaupungin selvittävän, millaisiin tilanteisiin toimeentulotuen... Lue lisää

Sarkkinen esittää pohjoisen hankkeita ensi vuoden budjettiin

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen on tehnyt talousarvioaloitteet Tornion radan sähköistämiseksi ja Pyhäsalmen kaivoksen... Lue lisää