Maakuntavaalien kärkiteemana tulee olemaanjulkisten palvelujen puolustaminen pakkoyhtiöittämistä vastaan, sanoo Vasemmistoliiton Lapin piirin puheenjohtaja Markus Korjonen.

Lapin Vasemmisto täydellä listalla kohti maakuntavaaleja

Vasemmistoliiton Lapin piiri tavoittelee täyttä 88 ehdokkaan listaa ensi vuoden tammikuussa järjestettävissä maakuntavaaleissa.

– Aiomme säilyttää kuntavaalien tapaan maakunnan toiseksi suurimman puolueen aseman myös uudella hallinnon tasolla. Kärkiteemana tulee olemaan luonnollisesti julkisten palvelujen puolustaminen pakkoyhtiöittämistä vastaan, sanoo piirin puheenjohtaja Markus Korjonen.

– Maakuntahallinto on historiallinen uudistus Suomessa. Vasemmiston tavoitteena on ollut saada palveluiden järjestämisen tueksi verotusoikeus, jota nykyhallitus ei ole myöntämässä. Verotusoikeus takaisi maakuntahallinnolle vahvemman itsehallinnon. Ilman verotusoikeutta maakunta on budjettinsa suhteen valtionvarainministeriön ja hallituksen armoilla, muistuttaa Korjonen.

Vasemmistoliiton Lapin piirin mielestä terveys ei saa olla kauppatavaraa, vaan terveyspalveluiden tulee olla niiden laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi vahvasti julkisissa käsissä.

Hallitus kaavailee uudistuksen yhteyteen myös lakisääteistä pakkoyhtiöittämistä sosiaali- ja terveyspalveluille, joka tarkoittaa markkinoiden avaamista kansainvälisille veroja kiertäville terveysjäteille.

– Vasemmistoliiton Lapin piirin mielestä terveys ei saa olla kauppatavaraa, vaan terveyspalveluiden tulee olla niiden laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi vahvasti julkisissa käsissä. Palveluketjun saumattomuus edellyttää eheyttä, ettei potilaan tarvitse juosta luukulta toiselle eri vaivojen vuoksi.

– Erityisen huonosti pakkoyhtiöittäminen sopii pitkien välimatkojen harvaan asuttuun Lappiin. Suuryrityksiä kiinnostaa lähinnä kermankuorinta suurimmissa kasvukeskuksissa. Muualla potilaista huolehtisi pakkoyhtiöittämisen rampauttama julkinen sektori, huomauttaa Korjonen.

Potilaiden lisäksi uudistus vaikuttaa todella merkittävästi myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöihin, joiden työnantaja ja työehdot tulevat uudistuksessa muuttumaan.

– Tässä muutoksessa Vasemmistoliiton Lapin piiri kantaa huolta työntekijöiden hyvinvoinnista ja hakee vaaleissa myös hyviä asetelmia puolustaa inhimillisiä työehtoja. Vain hyvinvoivat työntekijät voivat tarjota maakunnan asukkaille laadukkaita palveluita.


Kommentit

Lisää aiheesta

Rallivaihde silmään

Pohjoisen kuntavaalityöntekijät ovat järjestötyön vankkoja ammattilaisia   Vasemmistoliiton kuntavaalityötä tehdään jo täyttä häkää. Pohjois-Suomessa työnsä... Lue lisää

Vasemmiston Oulun valtuustoryhmä esittää terveyskeskusmaksun poistamista

Vasemmistoliiton Oulun valtuustoryhmä jätti 30.1. valtuustoaloitteen, jossa se ehdottaa terveyskeskusmaksun poistamista. Aloitteessa esitetään että Oulun... Lue lisää