Katja Hänninen

Luottaa, ei luota, luottaa…

Kyllä on ollut luottamus koetuksella niin valtakunnantason kuin kuntatason poliittisiin päättäjiin ja päätöksiin. Kehysriihen jälkimainingit ovat nostaneet myrskyn hallitusriveissä, mutta niin se on aiheuttanut kiivaita keskusteluja ruohonjuuritasollakin tavallisten kansalaisten ja äänestäjien keskuudessa.

Herää kysymys, miksi asioista päätetään puutteellisin tiedoin ja onko väärin ottaa aikalisä käyttöön silloin, kun tilanne selkeästi sitä vaatii?

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäeltä löytyi rohkeutta nostaa ”verosekoilut” päivänvaloon aloitteella lisätä kehyspäätökseen varauma, jonka mukaan yritys- ja osinkoverotuksessa on tarvittaessa ryhdyttävä ”lisätoimiin”.

Ja jos minulta kysytään, niin olihan se ihan älytöntä antaa vastikkeetonta verohelpotusta varsinkin suuryrityksille laskemalla yhteisövero 24 prosentista 20 prosenttiin samalla. Tämä heijastuu suoraan kuntien verotuloihin ja aiheuttaa talousvaikeuksien kanssa kamppaileville kunnille edelleen veronkorotuspaineita.

Olen useaan kertaan pohtinut päättäjien moraalia. Enkä väsy toistamasta niitä lupauksia ja tavoitteita, jotka olemme yhdessä hyväksyneet punaiseksi langaksi. Tavoiteohjelmastamme löytyy ratkaisun avaimet moneen tuloeroja, työelämää ja ympäristöä koskettavaan ongelmaan, mutta missä ovat ne poliittiset avaukset, joilla saamme ne käyttöömme?

Vasemmistolaisten arvojen on näyttävä siellä missä päättäjämmekin vaikuttavat. Arvot on löydyttävä niin hallituksen kehysriihestä kuin kuntien talousarvioistakin. Sitä vartenhan Vasemmistoa äänestetään, jotta pidämme huolta heistä, jotka eivät itse pysty itsestään huolehtimaan.

Tänä päivänä, kun palveluita keskitetään ja karsitaan, niin lasten, vanhusten ja kehitysvammaisen ainoaksi toivoksi jää vasemmistolaisten arvojen; tasa-arvon, oikeudemukaisuuden ja ihmillisyyden vaaliminen. Tässä me, hyvät toverit, olemme ratkaisevassa asemassa ja siksi meiltä on oikeus vaatia tekoja puheiden sijaan. Siksi kritiikki on otettava vastaan nöyrästi ja opittava virheistä, joita me kaikki teemme.

Luottamus on niin tärkeä asia ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa, että sen menettäminen ei korjaannu hetkessä, ei välttämättä koskaan.

Siksipä meidän on oltava rehellisiä ja avoimia itsellemme ja toisillemme, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joudumme sen vuoksi ”herrakerhojen” ulkopuolelle. Sanojen syömiset, takinkääntämiset ja selkään puukottamiset kuuluvat ihan eri puolueen arvomaailmaan kuin Vasemmistoliiton.

 Vaikka Raahessa viime valtuuston kokouksessa takinkääntöä nähtiin erityisesti keskustan riveissä koskien useampaan kertaan päätetyn kyläkoulun rakentamista, niin meidän taistelumme lasten ja vanhusten puolesta jatkuu. Konsensuksen aika on ohi.

 Kirjoittaja on Raahen valtuuston 1. varapuheenjohtaja (vas.)


Kommentit