Henri Ramberg

Suomi – oman onnensa seppä

Aika lailla tasan kolme vuotta sitten Yle uutisoi, että keskusta on menossa “veret seisauttavaan vaalivoittoon” – mummonikin virkkoi minulle, että Juha on hyvä tyyppi ja nyt laitetaan Suomi kuntoon. Kun vaalipäivän ilta koitti ja ääntenlaskenta oli loppusuorallaan, purskahdin pelonsekaiseen nauruun Timo Soinin jytkyttäessä televisiossa ja tuloksen ollessa selvä. Kyyti tulisi olemaan arvoiltaan kylmää seuraavat neljä –  pitkää –  vuotta.

Sipilän hallitus on tehnyt osin samanlaista politiikkaa kuin 1990-luvun laman aikana tehtiin; sosiaalitukia on leikattu suoraan, indeksikorotuksia on jäädytetty, julkisia palveluita on supistettu ja niiden määrärahoja leikattu. Sairaita ja pienituloisia on vastuutettu kasvattaen sosiaaliturvan omavastuuosuuksia. Kilpailukyvyn nimissä on siirretty työnantajien sosiaaliturvamaksuja kansalaisten maksettavaksi ja leikattu siinä sivussa palkkoja. Vaikka työllisyystilanne näyttää parantuvan, voidaan todeta, että pahoinvointi kumuloituu tavallisen ihmisen arjessa.

Pahoinvointi kumuloituu tavallisen ihmisen arjessa.

Hurskas mummonikaan ei enää tänä päivänä peittele pettymystään, Sipilä on epäonnistunut. Eipä sillä, itse en miljonäärin varaan paljoa laskenutkaan. Toisaalta ymmärrän Juhaa; voihan insinöörikoulutuksella tasa-arvolle, sivistykselle ja kansanterveydelle olla hankala laittaa kansantaloudellinen tuotto-odotus. Hallituksen retoriikka leikkausten pakosta ja ”ihmisten edusta” on ollut vain keppihevonen markkinatalouden intresseille. Mikäli kansan hyvinvointi olisi ollut etusijalla, ei 1990-luvulta tuttuja keinoja olisi käytetty.

Sipilä ja kumppanit eivät tunnu ymmärtävän sitä, että poliittisia pikavoittoja hakemalla lapsi meni pesuveden mukana. Eriarvoistavan leikkauspolitiikan vaikutukset nimittäin kumuloituvat tulevaisuudessa, kun talouskasvu ei pysty nousemaan sille tasolle, mitä se olisi ilman koulutusleikkauksia – koulutus kun on ollut tae nykyisellekin hyvinvoinnille. Sosiaalinen pahoinvointi lisääntyy ja huono‐osaisuus kasautuu entistä useammalle, aiheuttaen lisää menoja. Eikä valitettavasti kokoomuksen lempilapsi terveyspalveluiden yksityistämisestäkään tuo säästöjä, kuten muista maista tiedetään sanoa.

Poliittisia pikavoittoja hakemalla lapsi meni pesuveden mukana.

Yhteiskuntatieteiden opiskelijana minua puistattaa tieto siitä miten rakenteelliset tekijät johdattelevat myös lapsiemme kohtaloa. Tutkimuksien mukaan hyvä vanhempien sosioekonominen status on yhteydessä parempaan terveyteen, korkeampaan koulutuksen ja sitä kautta myös äänen kuulumisen demokratiassa.  Vuonna 2015 eduskuntavaaleissa 84 prosenttia ylemmän korkeakoulutuksen saaneista äänesti, kun äänestysaktiivisuus jäi perusasteen koulutuksen saaneiden keskuudessa noin 58 prosenttiin.

Poliittisen osallistumisen elitisoitumisella on negatiivinen vaikutus kansanvaltaan, joka voi johtaa kierteeseen jossa vain poliittisia intressejä omaavien ihmisten tahto näkyy päätöksenteon tuloksissa, joka puolestaan syventää luokkajakoa ja johtaa sortavaan politiikkaan. Ei ole siis ihan yhdentekevää, kuinka ja millä keinoin saamme Suomen talouskasvun tielle.

”Kuhan ei tarvisi velaksi kuolla, vaan sais omalla rahalla hautajaiset”.

Suomi on oman onnensa seppä loppuviimein – mutta onnea se ei saavuta kasvattamalla eriarvoisuutta. Vasemmiston johtoajatuksena tulisi olla eriarvoisuuden poistaminen ja tasa-­‐arvoisuuden lisääminen, se on edelleenkin talouskasvun ja hyvinvoinnin perusta tulevaisuudessa. Ei vähiten siksi, että yli 50 vuotta töissä olleen mummoni huolenaihe on sydäntä riipaiseva: ”kuhan ei tarvisi velaksi kuolla, vaan sais omalla rahalla hautajaiset”.

 

Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 2/18.


Kommentit