Vasemmistoliitto: Talvivaaran kaivoksen uusi omistaja epäilyttävä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Terrafamen uuden omistajan Trafiguran taustoista. Terrafame ilmoitti viime perjantaina yhtiön rahoitusjärjestelyistä, jonka jälkeen uudesta yhtiökumppanista on paljastunut huolestuttavia tietoja. Trafigura on saanut sakot laittoman myrkkylastin viemisestä Norsunluurannikolle, ja nyt on paljastunut yhtiön johdon runsaat kytkökset veroparatiiseihin.

– Talvivaaran kaivos on aiheuttanut suuria ympäristöongelmia Kainuussa. Uuden omistajan ympäristörikokset eivät anna vaikutelmaa, että ympäristöasioista huolehdittaisiin tulevaisuudessa aiempaa vastuullisemmin, sanoo ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Silvia Modig (vas).

– Yhteiskuntavastuu on valtion omistajaohjauksen periaate, mikä tarkoittaa ettei veroparatiisien käyttö ole hyväksyttävää. Nyt kuitenkin omistajaksi on valittu yhtiö, jolla on satoja kytköksiä veroparatiiseihin. Tämä ei lisää luottamusta Terrafamen toimintaan, sanoo talousvaliokunnan jäsen, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen (vas).


Kommentit

Lisää aiheesta

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto: Leikkaukset ammatilliseen koulutukseen harkitsemattomia

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto arvostelee Juha Sipilän hallituksen tekemiä leikkauksia ammatilliseen koulutukseen. Piirijärjestön mukaan niillä on tuhoisia... Lue lisää

Sarkkinen: Maksuton ehkäisy nuorille

Vasemmistoliiton kansanedustaja, eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja Hanna Sarkkinen esittää kaikille alle 25-vuotiaille nuorille maksutonta... Lue lisää