Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Avoimia kysymyksiä varhaiskasvatuslaissa

Varhaiskasvatuksen ammattilaisten kannanotoista on tullut selväksi, että päivähoitolain uudistaminen varhaiskasvatuslaiksi on erittäin tarpeellista. Lain lähtökohdiksi on asetettu paitsi lainsäädännön nykyaikaistaminen, myös lapsen edun korostaminen päivähoidon suunnittelussa ja järjestämisessä.

Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva laki on kokonaisuudistuksen ensimmäinen vaihe. Kokonaisuuteen liittyy esimerkiksi henkilökunnan kelpoisuuksia säätelevä laki sekä surullisen kuuluisa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen, jotka ovat vuorossa myöhemmin. Ottaen huomioon lain tavoitteen lapsen edun korostumisesta, hallitukselta olisi ollut rehellisempää esittää lapsen subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttamista jo varhaiskasvatuslain yhteydessä. Lapsen oikeuksiin kajoaminen taloudellisen säästön vuoksi on kaikkea muuta kuin lapsen edun mukaista.

Hallitus on siis rajoittamassa lapsen päivähoito-oikeutta tilanteissa, joissa vanhempi on nuoremman lapsen kanssa kotona esimerkiksi äitiys- tai isyyslomalla tai kotihoidontuella. Vaikka rajoitus ei ole ehdoton, lapsiasiainvaltuutettu on ennakoinut, että rajoituksesta tulee pääsääntö, josta voi poiketa vain lasta ja perhettä leimaavilla sosiaalisilla syillä.

Esityksessä unohtuu se, että päivähoito-oikeus on lapsen subjektiivinen oikeus, ei vanhempien. Lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Lakiesitystä on arvostelu päivähoitopainotuksesta vaikka siinä yritetään ottaa varhaiskasvatus ylimmäksi käsitteeksi. Toiset taas arvostelevat varhaiskasvatuksen korostamista opettajakeskeisyydeksi sekä leikin ja hoivan vähentämiseksi. Onkin syytä tarkentaa, mitä käsitteillä laissa tarkoitetaan ja mitä varhaiskasvatuksen laajentaminen koko päivähoidon yläkäsitteeksi lopulta merkitsee. Tällä voi olla vaikutusta esimerkiksi siihen, miten perhepäivähoitajat suoriutuvat lain vaatimuksista ilman lastentarhanopettajan koulutusta.

Laissa määrätään enimmäisryhmäkoko päiväkoteihin. Jo nyt säännellään sitä, montako lasta yhdellä hoitajalla voi olla vastuullaan. Ryhmäkoko tulee kirjata lakiin siten, ettei se mahdollista kikkailua esimerkiksi osapäivähoidossa olevien lasten määrällä, jolloin lapsia olisi ryhmässä yhtä aikaa todellisuudessa paljon enemmän.

Itse kiinnitin lakiesityksessä huomiota varhaiskasvatussuunnitelmaan, jossa halutaan korvata nykyiset palvelu-, hoito- ja kuntoutussuunnitelmat. Jos tämä uudistus toteutuu, täytyy varmistaa, että uudenlainen suunnitelma todella kelpaa esitettäväksi myös tahoille, jotka vaativat esimerkiksi kuntoutussuunnitelmaa ehtona erilaisille palveluille ja tuille.

Päiväkodeista ja alan opiskelijoilta on tullut palautetta varhaiskasvattajien kelpoisuuksista, joihin hallitus ei halunnut lakiuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa ottaa kantaa. Kiistakapulana on lastentarhanopettajan pätevyys, jonka toiset ajattelevat tulevan vain yliopistoista. Toiset kannattavat nykysysteemiä, jossa myös ammattikorkeakouluista valmistuneet sosionomit voivat toimia lastentarhanopettajina, jos ovat suorittaneet tietyt opintokokonaisuudet.

Mielestäni kyse on laajemminkin kahden rinnakkaisen korkeakoulun tavoitteista ja tarkoituksesta. Yleisesti koulutus ja työelämä näyttävät suuntaavat laaja-alaisiin tutkintoihin spesifisten tehtäväjakojen sijaan. Rinnakkaiset korkeakoulut voi halutessaan nähdä myös eri ihmisille sopivina tapoina saavuttaa samoja tavoitteita.

Varhaiskasvatuslain ja päivähoito-oikeuden yhteydessä olen jälleen pohtinut lainsäädännön vaikutusten arvioinnin tärkeyttä. Lakiesitysten tekijät kirjoittavat vaikutusarvioinnit itse, ja ne yleensä tukevat esitystä tai eivät ainakaan merkittävästi osoita niiden puutteita. Tarvittaisiinkin riippumaton arvioija, joka voisi tarkastella lakiesitysten vaikutuksia aidosti lasten, perusoikeuksien, sukupuolten ja tuloerojen kannalta. Tällaisen arviointiyksikön perustaminen esimerkiksi valtioneuvoston kanslian alaisuuteen onkin ollut eduskunnassa esillä. Yksikön riippumattomuutta ajatellen parasta olisi sijoittaa se eduskunnan yhteyteen.

 

Katja Hänninen
Kirjoittaja on vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja