Mediakritiikkiä

Vasemmistopopulistilta vaaditaan pokkaa

Kun Paavo Arhinmäki vitsaili netissä, että hänellä todettu uniapnea aiheutti ”väsähtämisen” Sotšin olympialaisissa, Iltalehdessä ei jätetty tilaisuutta käyttämättä. Vitsi siellä varmasti ymmärrettiin, mutta lehti julkaisi uutisen otsikolla ”Arhinmäki selittää Sotshin ”sammumistaan”: ”Minulla on uniapnea”.

Iltalehti antoi entisen urheiluministerin ”täsmentää” sanomisiaan. Puolueen ehkä taitavin mediapoliitikko ei lähtenyt syyttelemään lehteä halpamaisuudesta vaan selitti nöyrästi vitsin.

Tapaus muistuttaa sarkasmin vaaroista mutta kertoo jotain myös mediakritiikistä. Arhinmäen sympparit naureskelivat lööppitoimittajien tosikkoudelle ja lisäsivät tapauksen halpoja klikkauksia kalastelevan median pitkään syntilistaan. Jutun arvostelu ei kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Otsikot kansanedustajasta selittelemässä tekemisiään jäivät elämään ja uusia tulee varmasti.

”Medioilla on selkeät tuotannollis-taloudelliset syyt toimia niin kuin ne toimivat. Ne saavat enemmän lukijoita otsikoimalla provosoivasti, rakentamalla vastakkainasetteluja, ruokkimalla vihaa ja niin edelleen”, kirjoitti Veikka Lahtinen käsitellessään mediakritiikin ongelmia Facebookissa.

Vasemmistossa meitä mediakriitikoita riittää. On luonnollista, että ei-hegemonisessa asemassa taistelemme totuuden puolesta arvostelemalla asenteellisuutta ja oikomalla vääriä väitteitä. Luotamme kovaan työhön ja siihen, että lopulta hyvä voittaa, jos sitä väsymättä avitamme.

Mediakritiikki ei kuitenkaan murra hegemoniaa, sillä se on luonteeltaan aina reaktiivista – reagoimista muiden avauksiin sen sijaan, että tekisi omia avauksia.

Mediakritiikki ei kuitenkaan murra hegemoniaa, sillä se on luonteeltaan aina reaktiivista – reagoimista muiden avauksiin sen sijaan, että tekisi omia avauksia.

Toimittajana pohjimmiltani uskon mediakritiikkiin. Tiedotusvälineiden raadollisen logiikan paljastaminen on samalla tavalla tärkeää kuin minkä tahansa yhteiskunnallisen vallankäytön läpivalaisu. Oikein kohdennetulla mediakritiikillä voidaan paljastaa, kun media toimii rahoittajiensa eikä yleisön parhaaksi.

(Voi toki kysyä, mitä hyötyä siitä on ollut Yleisradion ja pääministerin tapauksessa, jossa muutoksia on tapahtunut vain ammattietiikastaan piittaavien toimittajien työsuhteissa. Toivottavasti kivien kääntely tapauksen ympärillä jatkuu.)

Poliitikkona uskon kuitenkin myös mediapeliin. Valheiden paljastamisen lisäksi totuutta voi toitottaa omilla ehdoillaankin. Se vaati median härskien toimintatapojen kääntämistä omaksi edukseen.

Reaktiivisen kritiikin vastinpariksi voi nostaa proaktiivisen (aloitteellisen) populismin. Marraskuussa vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa valtuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski peräänkuulutti faktapohjaista populismia. Se tarkoittanee yksinkertaisten mutta vahvistettuun tietoon pikemmin kuin ideologiaan perustuvien vastausten esittämistä monimutkaisiin kysymyksiin.

Populismin erottaminen valheista ei ole yksinkertaista. Laurahuhtasaaret, mikkokärnät ja susannakosket pysyvät julkisuudessa esittämällä poskettomia väitteitä, viemällä syntynyttä keskustelua mihin suuntaan haluavat uusilla poskettomilla väitteillä sekä kehystämällä perusoikeudet tai tutkimustiedot pelkiksi mielipide-eroiksi.

Valheita tärkeämpi tekijä mediamuureja ylittävässä populismissa on kuitenkin pokka. Hyvällä populistilla on pokkaa puhua yksinkertaisesti, vedota tunteisiin ja olla lähtemättä mukaan keskusteluihin, jotka eivät tue populistin omaa ydinviestiä.

Hyvällä populistilla on pokkaa puhua yksinkertaisesti, vedota tunteisiin ja olla lähtemättä mukaan keskusteluihin, jotka eivät tue populistin omaa ydinviestiä.

Mallia voi ottaa vaikka Vasemmiston puoluevaltuuston varapuheenjohtajasta Suldaan Said Ahmedista, joka on luonut ympärilleen melkoisen hypen kumartelemattomalla mutta aurinkoisella tyylillään. Hän kertoo omaa tarinaansa, viestii vasemmiston tavoitteista ja kutsuu ennakkoluulottomasti ihmisiä mukaan politiikkaansa, vaikka vastustajat levittävät hänestä jatkuvasti juttuja ja tekevät hyökkäyksiä, joiden oikomisessa ja torjumisessa saisi myös aikansa kulumaan.

Journalismi tarvitsee mediakritiikkiä ja politiikka vasemmistopopulismia. Populismi vaatii populisteja, joilla on pokkaa tehdä politiikkaa vaikka uniapneallaan.

 

Raahelainen kaupunginvaltuutettu ja Yleisen Lehtimiesliiton puheenjohtaja Niko Peltokangas kirjoittaa Kansan Tahdon Mediakritiikkiä-palstalle.


Kommentit