Tekijä: Markus Korjonen

Vuoden 2008 talouskriisin voidaan katsoa monella tapaa värittävän päivän politiikkaa yhä tänä päivänäkin. Kriisipuhetta oli tuolloin mediat tulvillaan ja tarttuipa se sieltä moneen muuhunkin asiayhteyteen. Jokainen meistä on elämässään kohdannut myös henkilökohtaisia kriisejä ja niiden mielletään olevan luonnollinen osa ihmisenä olemista. Myös Kansan Tahto -lehden voidaan katsoa kohdanneen kriisinsä. Lienee syytä tarkastella lähemmin, mitä sanan takana piilee.

Kriisi-sana tulee meille Kreikan kielen sanasta krisis, joka tarkoittanee jotakuinkin tuomiota tai päätöstä, ja sellainen ulottuvuus siinä onkin hyvä nähdä. Kriisipuhe on usein dramaattista luonteeltaan, ja lopunajan merkit ovat vahvasti läsnä. Silti on hyvä muistaa, että kriisi ei ole maailmanloppu, vaan vain välivaihe suuremmassa tarinassa. Asiat, tilanteet, tai tapahtumien kulut voivat kriisiytyä, mutta se on seurausta kestämättömyydestä, joka on seuraus joko asian itsensä sisäisistä tekijöistä, tai kyseessä olevan asian, ja sen ympäristön välisten suhteiden muuttumisesta.

Herätimme Rovaniemellä ruususen unestaan puolueosaston, nimeltään Rovaniemen punavihreät. Ajatus tästä oli hautunut jo pitkään. Taustalla kummitteli paikallisen toiminnan jämähtäneisyys ja laajemmalti ajan henki, joka huusi vastalääkettä ihmiskunnan barbaarisuuteen taantumiselle. Toki perinteikkään kunnallisjärjestömme riveissä olimme itse kukin parhaamme yrittäneet, mutta jotain määrittelemätöntä puuttui, sillä uusia jäseniä ja aktiiveja ei vain kuulunut.

Osaston idea ei ollut korvata tai syrjäyttää mitään vanhaa, vaan tuoda sen rinnalle uutta. Oletus oli, että kunnallisjärjestön toimintaa kuormittavat sääntömääräiset ja kunnalliseen byrokratiaan liittyvät asiat eivät innosta aktivoitumaan, mutta yhtä kaikki kysyntää olisi vapaamuotoisemmille tilaisuuksille, joissa keskustellaan, koulutetaan, visioidaan ja vietetään aikaa yhdessä. Näin jokainen voi valita itselleen sopivan tavan osallistua toimintaan.

Kovasti on pihissyt, viime aikoina, ajan henki. Tai puhkunut ja puhissut niin, että heppoisimmista risumajoista on jäljellä vain muisto. Geist, maailman henki, oli saksalaisen filosofin, G.W.F. Hegelin filosofian ytimessä. Tämän maailman hengen kulun vaiheiden heijastumista on maailman historia muotonsa saanut – ja on saava. Zeitgeist, ajan henki, onkin vakiintunut käsite kuvaamaan vallitsevia oloja, asenteita ja käytäntöjä.

Risumajoilla, joihin viittasin, tarkoitin juuri näitä totuttuja asiaintiloja; osaa pidämme virheellisesti varmoina, toisten vaikuttaessa epäolennaisilta, tosin vain siksi, että mittaamme olennaisuutta vain tämänhetkisistä käytännön tarpeista käsin. Poliitikkojen epärehellisyyteen olimme jo ehtineet tottua – ja siihen, että Kepu pettää aina. Sanotaan että rutiinit ja pysyvyys lisäävät perusturvallisuuden tunnetta. Tämä olkoonkin ainoa lohtua luova oljenkortemme tänä lohduttomana aikana.

Jos viettää lomansa sosiaalisten medioiden syötteiden äärellä, on, ainakin minun kuplassani, havaittavissa kaksi aihetta ylitse muiden: Kreikan tilanne ja vallitsevat sääolot. Välillä on vaikea hahmottaa kumpaan ihmiset suhtautuvat suuremmalla vakavuudella ja tunteen palolla.

Tietysti sitä toivoisi, että Kreikan kansan kohtalo koskettaisi myös meitä pohjoisen asukkeja, mutta paljon on puhetta säästä.

Edellisessä kolumnissa kirjoitin demokratiasta ja toisaalta sen määrittelyn vaikeudesta. George Orwellina tunnettu kirjailija onkin todennut eri hallintomuotojen puolustajien väittävän omaa järjestelmäänsä demokratiaksi – ja pelkäävän, että joutuisivat lopettamaan sanan käyttämisen, jos sille rajattaisiin jokin tietty merkitys.

Vaalien jälkeen puolueen punavihreä itsemäärittely on saanut joukon haastajia, jotka haikailevat punaisen värin perään. “Enemmän punaista, kuin vihreää”, kuuluu vaatimus. Olettaen, että kysymys ei ole sisutus- tai pukeutumisohjeista, on puolueen toiminnan ja strategian laatiminen värikartan perusteella tuskastuttavan vaikeaa.

Perustuslaissa lukee, että “Suomi on täysivaltainen tasavalta” (1 §), ja että “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (2 §). Kalliita sanoja. 3 § täsmentää vielä, että “Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta”. Tämän vuoksi meillä aina aika ajoin järjestetään eduskuntavaalit, joissa valitsemme päättäjät säätämään meille lakeja.

Vaikuttaisi siltä, että elämme demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta onko se näin yksinkertaista? Kuinka tunnistamme aidon demokratian? Ja onko demokratia ylipäätään paras vaihtoehto asioiden järjestämisen tavaksi?

Ensimmäinen kysymys on sinänsä kimurantti, että demokratiaa ei sinänsä ole missään yksiselitteisesti määritelty. Vertailu on siis vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

Marcus Tullius Cicero oli merkittävä valtiomies Roomassa pyöreästi sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Luin tässä jokin tovi sitten hänen Vanhuudesta-nimisen teoksensa. Siinä hän kirjoittaa hyvin kauniisti vanhenemisesta ja sen myötä seuraavista elämän muutoksista, sekä siitä vääjäämättömästä. Tietoisena yleistyvästä aikalaiskäsityksestä kuoleman lopullisuudesta hän pitäytyi uskossaan sielunsa vaellukseen ajatellen, että mikäli kuolema todella on niin lopullinen, kuin sanotaan, ei väärässä oleminen häntä haudassa enää harmita.

Sähköt poikki naps. Olet pimeässä ja mietit, kestääköhän tämä pitkään. Puolen minuutin kuluttua lähdet kännykän valolla etsiskelemään olisiko jossain kynttilöitä ja niiden löydyttyä istut alas miettimään, mistä kaikesta tarvitsee huolehtia, jos katko pitkittyy.

Perustuslaissa lukee: “11 §. Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Uskontoelämän asioita linjataan tarkemmin myös vuonna 2003 uusitussa uskonnonvapauslaissa.

Pohjoinen alue, jonka ihmiset puhuvat hassun kuuloista murretta. Pohjoinen alue, joka on luonnonvaroiltaan rikas, mutta jonka tuotot kasaantuvat etelän pääkaupunkiin. Pohjoinen alue, jonka suurinta luottamusta nauttivat poliittiset voimat kannattavat laajoja julkisia hyvinvointipalveluita, mutta joka mainitun etelän pääkaupungin lainsäätäjien toimesta menettää viimeisetkin hyvinvoinnin rippeet pala palalta.
Kuulostaako tutulta?

Kesä alkaa olla jo ohitse siltä osin, kun pikkukoululaiset palailevat kouluihin ja luonto alkaa valmistautua vääjäämättömään.

Monella tapaa tuntuu siltä, että vaikka kesä oli poikkeuksellisen lämmin, kulkevat tapahtumat tuttua ja turvallista rataansa. J.Karjalainen laulaa ”On kaikki niin kuin ennenkin” ja tämän asian oivaltamisesta saa jotain outoa mielihyvää.

Kesä on lomien aikaa. Lomalla ihminen on vapaa suorittamaan kaiken välttämättömäksi asettamansa. Eron työn ja vapaa-ajan välttämättömyyksille tekee päämäärän asettaja.