Kuukauden kolumni

Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

N-sana

Alt-right, fasistit, natsipellet ja muu äärioikeisto. Sen ei pitäisi tuntua etäiseltä enää kenestäkään, mutta silti Suomessa sen muodostamalta uhalta voi vielä sulkea silmänsä. Valtakunnan johtavat mediat auttavat asiassa parhaansa mukaan uutisoimalla esimerkiksi itsenäisyyspäivän mielenosoituksista kahtena ääripäänä, jotka molemmat oletettavasti muodostavat yhtäläisen uhan yhteiskuntarauhalle. Aivan kuin toimituksissa olisi tyystin unohdettu, miten ihmisvihamielinen ideologia fasismi on ja että sen vastustaminen ei ole mitenkään radikaalia tai ääriajattelua, vaan ihan vain sitä, että kunnioittaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Äärioikeistosta, natseista ja fasisteista puhuminen voi tuntua dramaattiselta. Natsien hirmuteot toisen maailmansodan aikana on käyty peruskoulussa läpi ja on helppo ajatella, että eihän meillä sentään mitään sellaista ole.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Europarlamentaarikko Silvia Modig muistutti puoluevaltuustolle, että Euroopan parlamentissa on avoimen fasististen puolueiden jäseniä. Ei siis vain salonkikelpoisia rasisteja, vaan avoimen fasististen puolueiden listoilta valittuja edustajia. Yksi heistä, kreikkalainen meppi jonka nimeä en aio mainita, on vangittuna äärioikeistolaisen rikollisjärjestön johtamisesta ja osallisuudesta antifasistisen räppärin, Pavlos Fyssasin murhaan. Mutta on sitä lähempänäkin tapahtunut, esimerkiksi kun kymmenen vuotta sitten äärioikeistolainen terroristi murhasi 77 lasta, nuorta ja aikuista Oslossa ja Utøyan saarella.

Tähän mennessä suomalaisen äärioikeiston vastustaminen on jätetty aktiivisimpien antifasististen toimijoiden harteille, muiden tyytyessä joko vähättelemään ongelmaa tai hyväksymään sen hiljaisesti. Ilman natseja -mielenosoitukset ovat onneksi keränneet osallistujia vuosi vuodelta enemmän, mutta viimeistään nyt, kun Suomessakin on vangittu ihmisiä epäiltynä äärioikeistolaisesta terrorismista, on kaikkien muidenkin otettava asia vakavasti. Viidellä terrorismista epäillyllä vangitulla oli huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoita ja räjähteitä mutta toistaiseksi julkisuudessa ei ole ollut tietoa siitä, ketä vastaan niitä oli tarkoitus käyttää ja milloin.

Mitä sitten on tehtävä? Ihan ensimmäisenä tarvitaan asenteiden tarkistusta. Jotain on aika pahasti pielessä, jos, kuten Vasemmistonuorten tuore puheenjohtaja Pinja Vuorinen sanoi Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa pitämässään puheessa, n-sanoista natsipelle on se, josta saa tuomion ja toisesta ei. Tai jos fasismin vastustajat sinnikkäästi leimataan “toiseksi ääripääksi”, valkoisten terroriteot yksittäistapauksiksi ja rasistiset heitot vitseiksi.

Fasismi on yhteydessä muihin sortaviin rakenteisiin ja siksi niiden kaikkien tunnistaminen ja purkaminen on tärkeää. Sen sijaan, että vain suvaitsemme erilaisuutta, tulee kaikessa toiminnassa pyrkiä aitoon yhdenvertaisuuteen, kuten ihmisoikeusaktivisti ja yhdenvertaisuuskouluttaja Javiera Marchant Aedo muistuttaa. Mikäli yhteiskunta ei ole turvallinen sen kaikille jäsenille, ei se ole turvallinen kenellekään.

Martin Niemöllerin sanoin: “Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti. | Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi. | Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen. | Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.”

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu, opettaja ja antifasisti Utsjoelta.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 8/2021.