– Suomi ja kahdeksantuntinen työpäivä täyttivät jo 100 vuotta. Työnantajienkin on aika ymmärtää, että emme pääse työttömyydestä millään eroon, jos työaikaa ei lyhennetä, totesi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen vappupuheessaan Oulussa.

Asara-Laaksonen moitti hallituksen työllistämiskeinoja vääriksi: ne perustuvat yksipuoliseen saneluun eivätkä yhdessä sopimiseen ja luottamukseen.

– Hallitus aikoo heikentää nuorten turvaa ajamalla alle 30-vuotiaita entistä useammin toistuviin määräaikaisiin työsuhteisiin ja löysentämällä pienten firmojen irtisanomisperusteita. Sama hallitus ajoi ensitöikseen ay-liikkeen pakkolaeilla uhkailemalla hyväksymään kiky-sopimukseen, jolla pidennettiin työaikaa.

JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen tarjosi yhdeksi työllisyyslääkkeeksi vuorotteluvapaajärjestelmän remonttia. (Kuva: Tero Kaikko)

Hänen mukaansa etenkin julkisella sektorilla ratkaisut johtivat väen vähentämiseen ja työhyvinvoinnin heikentymiseen.

– Samainen hallitus on heikentänyt työttömien toimeentuloa lähes 300 miljoonalla euroilla, viimeisimpänä toimenaan niin sanottu aktiivimalli, joka entisestään lisää vain pätkätöitä ja nöyryyttää ihmisiä. Nyt riittää porvarihallitus!

Asara-Laaksonen vaati ratkaisuja, tarjotaan nuorille ja tuleville sukupolville toivoa paremmasta työelämästä.

– On kestämätöntä, että Suomessa toiset nääntyvät liiallisen työtaakan ja jopa palkattomien ylityötuntien alle, ja samaan aikaan pätkätöissä ja muun muassa nollatuntityösuhteissa olevilla ei ole työtunteja riittävästi ja eikä työttömillä lainkaan. Kyse on oikeudenmukaisuudesta, työaikaa voidaan lyhentää esimerkiksi päivä- tai viikkokohtaisesti. Töitä voitaisiin jakaa uudella tavalla niin, että ylityöllistetyt jaksaisivat paremmin ja ne, joilla töitä on liian vähän, saisivat työtä ja kohtuullisen toimeentulon, Asara-Laaksonen perustelee.

On kestämätöntä, että Suomessa toiset nääntyvät liiallisen työtaakan ja jopa palkattomien ylityötuntien alle.

Hän muistutti, että Suomessa kokeiltiin 90-luvulla työajan lyhentämistä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Tulokset olivat hyviä. Lyhemmän työviikon tekeminen lisäisi nytkin työntekijöiden jaksamista.

Toiseksi työllisyyslääkkeeksi Asara-Laaksonen tarjosi vuorotteluvapaajärjestelmän remonttia.

– Vuorotteluvapaan ehtoihin tehtiin muutama vuosi sitten kohtalokkaita kiristyksiä. Uusi hallitus voi vuoden kuluttua peruuttaa kiristykset ja elvyttää järjestelmän henkiin. Vuorotteluvapaa tarjoaa työttömille heidän kaipaamiaan töitä ja työssä oleville tarpeellisen hengähdystauon ja auttaa heitä jaksamaan paremmin tai kehittämään osaamistaan työurallaan.

Asara-Laaksonen esitti ammattiyhdistysliikkeelle kanneoikeutta. Hänen mukaansa Suomi on eurooppalaisesti takapajula ilman liittojen kanneoikeutta.

Suomi on eurooppalaisesti takapajula ilman liittojen kanneoikeutta.

– Itsenäinen kanneoikeus parantaisi ammattiliittojen mahdollisuutta puuttua työpaikoilla ilmeneviin epäkohtiin. Se myös helpottaisi useampia työntekijöitä koskevien asioiden viemistä oikeuteen samalla kertaa. Joukkokanneoikeus on Suomessa käytössä elinkeinonharjoittajilla ja kuluttajariita-asioissa, kyllä tämä oikeus pitäisi olla myös työntekijäpuolella, Asara-Laaksonen totesi.

 

 

Oulun vappumarssin järjestäytymisen yhteydessä puhunut PAMin toimitsija Pietari Tikkanen kertoi olevansa huolissaan niistä, jotka uskovat totuuspohjattomia lauseita, kuten väitteen, jonka mukaan aktiivimalli lisää työpaikkoja. (Kuva: Tero Kaikko)

PAMin Tikkanen: Kysymys on maailman suunnasta

Oulun vappumarssin järjestäytyessä Otto Karhin puistossa puhui Palvelualojen ammattiliitto PAMin toimitsija Pietari Tikkanen.

Puheessaan Tikkanen käsitteli maailman ja yhteiskunnan muuttumista. Työnantajapuolelta kuuluu kommentteja, joiden mukaan työntekijän työsuhteen lopettaminen pitää tehdä helpommaksi, ja niitä perustellaan maailman muuttumisella. Tikkanen huomautti, että näitäkin mielipiteitä laukovat ihmiset, jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan; kyse ei ole maailman muuttumisesta sinällään.

– Maailman muutosta ohjaavat esimerkiksi Suomen pääministeri, Amerikan presidentti, Dalai Lama, Oprah ja J.K. Rowling. Maailmaa kuitenkin muuttavat sinä, minä ja kaupan kassan myyjä, osa-aikainen siivooja, työtön. Maailmaa muuttavat ihmiset omilla valinnoillaan.

– Minä en kuitenkaan ole huolissaan näistä ihmisistä, jotka Suomen tai maailman pelastamisen varjolla kohottavat omaa asemaansa polkemalla huonossa asemassa olevia ihmisiä, jotka eivät itse voi tilanteelleen mitään, Tikkanen sanoi.

Maailma muuttuu. Mutta millaiseksi se muuttuu, on täysin kiinni meistä.

Hän kertoi olevansa huolissaan niistä, jotka uskovat ympäripyöreitä ja toistuvia totuuspohjattomia lauseita, kuten väitteen, jonka mukaan aktiivimalli lisää työpaikkoja.

– Toistuvia lauseita, joilla yritetään ajaa läpi sellaisia asioita, jotka palvelevat pientä joukkoa paremmassa asemassa olevia ihmisiä huonommassa asemassa olevien kustannuksella.

Tikkanen muistutti, että maailmaa ei muuta yksittäinen ihminen yksin, vaan ihmisten joukko.

– Maailma muuttuu. Mutta millaiseksi se muuttuu, on täysin kiinni meistä.

 

 

KUVAGALLERIA: Oulun vappua 2018.

Kuvat: Tero Kaikko

Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Risto Kalliorinne on valittu Pohjois-Suomen palvelualojen ammattiliitto PAMin aluepäälliköksi. Paikka vapautui aikaisemmin tehtävää hoitaneen Markku Saikkosen jäätyä opintovapaalle.

Kalliorinteellä on nyt ensimmäinen viikko takana uudessa työssä, Suomen suurimmassa ammattiliitossa.

– Iloisin ja rohkaistunein mielin aloitin. Meillä on innokas porukka, mikä on hyvä, sillä meillä on myös paljon töitä, Kalliorinne sanoo.

Pohjois-Suomen aluepäällikkönä Kalliorinne toimii Oulun ja Rovaniemen toimistojen PAMin työntekijöiden esimiehenä. Alueella on lähes 30 000 PAMin jäsentä yli 30 ammattiosastossa Oulusta Inariin.

– Pamilaisissa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat ammattiyhdistyksen apua, sillä palveluala on hyvin sirpaleinen työkenttä. Vastaan paljon jäseniltä tuleviin tarpeisiin, Kalliorinne kertoo.

Palvelualoilla väärinkäytökset ja epämääräiset työolot eivät ole vieraita.

Palvelualoilla väärinkäytökset ja epämääräiset työolot eivät ole vieraita.

– Hoidan erilaisia palkkasaatavia ja epäasiallisten työsuhteiden purkamisia. Koitamme myös hankkia uusia jäseniä ja houkutella ihmisiä luottamusmiehiksi.

Viime vuoden lopussa PAMin jäsenmäärä oli yli 230 000.

– Meillä on tarvittaessa joukkovoimaa! Tämä on vahva liitto, Kalliorinne sanoo.