Tukea raideliikenteelle, Finnairin velttoilulle tyrmäys

Vasemmistoliiton kansanedustajista Merja Kyllönen, Juho Kautto, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Matti Semi sekä joukko puolueen johtoa vaativat valtiolta vahvempaa ja kasvukeskusten ulkopuolelle ulottuvaa liikennepolitiikkaa.

Vaatimuksen taustalla vaikuttaa valtion enemmistöomisteisen lentoyhtiön Finnairin ulostulo viime viikonvaihteessa, jossa se väläytti lentojen lopettamista useille maakuntakentille Suomessa. Myöhemmin Finnair loivensi kantojaan, mutta viimeistä näytöstä asiassa tuskin on nähty, epäilevät vasemmistoaktiivit.

– Tilanne teki näkyväksi suomalaisen liikenne- ja aluepolitiikan ongelmat. Eletään kuin kehäkolmosen ulkopuolisessa Suomessa ei olisi yritystoimintaa tai kehittämispotentiaalia, älähtävät kansanedustajat ja Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjanmaan, Savo-Karjalan, Lapin ja Keski-Suomen vasemmistoliiton piirijärjestöjen puheenjohtajat, puoluehallituksen jäsenet Anni Järvinen ja Kauko Niemi sekä puoluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen yhteisessä kannanotossaan.

– Valtion enemmistöomisteiset Finnair ja VR ovat toimintamallissa, jossa ne tarjoavat suurimpien kasvukeskusten ulkopuolisten ihmisten liikkumisen kehittämiseksi lähinnä vuorojen karsimista ja harventamista. Valtion omistajapolitiikkaa tuleekin yhtiöiden osalta selkeyttää ja huolehtia, että veronmaksajien pussista kaivetut tukieurot koronakriisin yhteydessä eivät ole täysin vastikkeetonta rahaa.

Panostukset niin itäiseen, läntiseen kuin pohjoiseenkin rataan lyhentäisivät matka-aikoja ja jouduttaisivat niin henkilö- kuin tavaraliikennettäkin monesta suunnasta.

Tavoitteena on allekirjoittajien mukaan mahdollisimman sujuva, nopea ja ympäristöystävällinen liikkuminen. He antavat tukensa raideliikenteen kehittämiselle.

– Liikkumisen painopistettä onkin fiksua siirtää lentokentiltä radoille siellä missä se tuo kilpailukykyisen vaihtoehdon lentämiselle. Panostukset niin itäiseen, läntiseen kuin pohjoiseenkin rataan lyhentäisivät matka-aikoja ja jouduttaisivat niin henkilö- kuin tavaraliikennettäkin monesta suunnasta. Nämä ovat kuitenkin väistämättä pidemmän aikavälin ratkaisuja. Ja liikkeelle pitää päästä tänään ja huomennakin.

– Meillä on velvollisuus varmistaa ihmisille, alueiden elinkeinoelämälle ja matkailulle kriittisten lentoyhteyksien tulevaisuus. Ihmisillä on edelleen tasa-arvoinen oikeus elää, asua ja yrittää kokonaisessa Suomessa, kannanotossa muistutetaan.

Vasemmistoliiton Lapin piiri vaatii junien matkustajaliikenteen säilyttämistä julkisena palveluna. Piirijärjestön mukaan ministeri Anne Bernerin ajamalle kilpailun vapauttamiselle ei ole perusteita tai ulkoista pakkoa.

– Ministeriön mukaan tavoitteena on parantaa palvelutasoa, laskea hintoja ja lisätä vuoroja.

Keinot ovat kuitenkin tavoitteisiin nähden väärät, sanoo Vasemmistoliiton Lapin piirin puheenjohtaja Markus Korjonen.

– Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön tilaama selvitys osoittaa, että hinnat laskisivat vain muutamalla vilkkaimmin liikennöidyllä välillä, ja muualla ne pysyisivät ennallaan tai jopa nousisivat. Lisäksi VR:n arvosta sulaisi 500 miljoonaa euroa, ja koko projekti olisi kymmeniä miljoonia euroja tappiollinen. Junaliikenne ei merkittävästi lisääntyisi. Tästä huolimatta ministeri vie hanketta eteenpäin jatkona hallituksen muulle ideologiselle yksityistämisvimmalle.

Piirijärjestö muistuttaa, että ulkoista pakkoa yksityistämiselle ei ole.

Lapin osalta piirijärjestö katsoo suurimmaksi uhaksi Lapin junayhteyksien turvaamisen ja palvelutason säilyttämisen.

– Muissa maissa tehdyistä vastaavista yksityistämisistä on olemassa lukuisia varoittavia esimerkkejä. Monien toimijoiden välinen lippukaaos ja jatkoyhteyksien selvittely ei paranna asiakasystävällisyyttä. Myös työntekijöiden asema on heikentynyt. Lisäksi kannattaville yhteyksille tunkevat ylikansalliset liikenneyhtiöt tuskin maksaisivat verojaan Suomeen, Korjonen huomauttaa.

– Mikäli tavoite on madaltaa hintoja, lisätä vuoroja ja parantaa palvelutasoa, näin voidaan tehdä jo nyt valtion vahvalla omistajaohjauksella. Samalla säästytään tuottavan omaisuuden myynniltä ja tästä koituvilta haitoilta junien käyttäjille ja kansantaloudelle.

Piirijärjestö muistuttaa, että ulkoista pakkoa yksityistämiselle ei ole. Hallitus on aiemminkin yrittänyt perusteetta piiloutua EU-direktiivien taakse, kuten nähtiin esimerkiksi metsähallituksen yhtiöittämisen kohdalla.