Kuvittele, että olet palomies. Saavuttuasi palopaikalle sinua kohtaa hirvittävä näky. Oma kotisi on palanut. Siinä missä joskus oli häikäisevä kartano, on enää vain hehkuva hiillos ja kivijalka. Myös naapuruston kaikki muut talot ovat palaneet. Ne ovat vielä karmeammassa kunnossa, eikä niistä ole edes kivijalkaa jäljellä.
Esimiehesi on vienyt lähiön asukkaat kauemmas ja kertoo, kuinka jokainen talo voidaan vielä pelastaa ja kuinka he voivat palata takaisin entistä ehompiin koteihinsa. Puheesta syntyy sellainen vaikutelma, että ollaan selvitty pintavaurioilla.
Kuvittele nyt, että maapallo on tuo lähiö, maailman maat ovat noita taloja ja ilmastonmuutos on tuo tulipalo. Koska sitä se on.
Suuressa ilmastohuijauksessa ei ole kyse siitä, etteikö ilmastonmuutos ole totta. Suuressa ilmastohuijauksessa on kyse siitä, ettei ilmastonmuutosta voi enää pysäyttää. Silti meitä vakuutellaan sammuttamaan jo palaneita taloja. Tekemään tekoja, jotka olisi pitänyt tehdä jo kaksikymmentä vuotta sitten. Se päivä, jolloin kaikki toivo kuoli, on jo mennyt.
Koska Suomi ei voi vaikuttaa muiden maiden päästöihin, eikä Suomen päästöillä yksin ole mitään merkitystä globaalisti, on syytä olettaa, ettei myöskään ainoastaan Suomen tekemisillä saavuteta mitään päästötavoitteita. Lisäksi maiden välinen yhteistyö on ollut viimeiset 30 vuotta tehotonta. On täysin pöljää olettaa, että siitä olisi nyt tullut tehokasta. Tämän vuoksi meidän ei pitäisi enää sammuttaa palanutta taloa. Meidän pitäisi katsoa mitä kivijalasta on jäljellä ja rakentaa siihen päälle uusi.
Tässä vaiheessa pitäisi käyttää jo sellaisia resursseja, jotka uusiutuvat ja joita meillä on luontaisesti. Esimerkiksi avohakkuiden määrää tulisi voimakkaasti kasvattaa, jotta kotimaisen puuteollisuuden määrä kasvaisi, sekä puusta valmistettavat innovaatiot lisääntyisivät. Typerintä mitä voimme nyt tehdä on kahlita itsemme puuhun ja tuomita tulevat sukupolvet kuolemaan.
Meidän pitäisi katsoa mitä kivijalasta on jäljellä ja rakentaa siihen päälle uusi.
Mikäli siirtyisimme avohakkuista poimintahakkuisiin, on metsien uudistuminen liian hidasta. Sirkkataimia varjostavat suuremmat puut hidastavat taimien kasvua, koska ne kilpailevat näiden kanssa valosta ja ravinteista.
Puusta voidaan valmistaa täysin hajoavia pakkausmateriaaleja, taloja ja energiaa. Käyttämällä enemmän puuta käytämme vähemmän muovia ja fossiilisia polttoaineita. Mutta ilmastonmuutoksen luomassa helvetissä ei ole enää tällaisia mahdollisuuksia luoda infrastruktuuria ja innovaatioita.
Pitää myös muistaa, että avohakkuilla syntyvien aukkojen tarkoitus ei ole koskaan jäädä aukoiksi, vaan ne pitää jo ihan lainkin mukaan uudistaa. Ja aukkoihin istutetut taimet kasvavat nopeammin kuin luontaisesti maahan syntyvät sirkkataimet. Menetelmä on siis tehokas luonnon uudistumisenkin kannalta. Mikäli jatkuva kasvatus syrjäyttäisi avohakkuut, tarkoittaisi tämä pahimmillaan sitä, että uudistamisvelvoitteen poistuessa poimintahakkuilla syntyvät pienaukot eivät enää uudistuisi. Jatkuvassa kasvatuksessa siis syntyy täysin vastaavanlaisia pieniä aukkoja kuin avohakkuulla. Niillä ei vain ole uudistamisvelvoitetta.
Kaikissa muissa pohjoisen vyöhykkeen maissa avohakkuita tehdään (Kanadassa, Ruotsissa ja Venäjällä). Ennen avohakkuiden demonisointia olisikin tarpeellista miettiä, miksi niitä ei ole yritetty kieltää missään muualla kuin Suomessa. On turha piiloutua sen väittämän taakse, että esimerkiksi nykyisellä kansalaisaloitteella oltaisiin kieltämässä avohakkuut ainoastaan valtion mailla. Valtio on maamme suurin metsänomistaja ja jo pelkästään pohjoisessa tämä kielto tarkoittaisi massatyöttömyyttä. Kansallisesti aloite tarkoittaisi tuontipuun määrän lisääntymistä. Tuontipuuta tuodaan jo nyt Venäjältä seitsemännumeroinen (miljoona) mottimäärä.
Pitää myös muistaa, että avohakkuilla syntyvien aukkojen tarkoitus ei ole koskaan jäädä aukoiksi, vaan ne pitää jo ihan lainkin mukaan uudistaa.
Vaikka talo on palanut kivijalkaa myöten, on siihen yhteisvoimin mahdollista rakentaa asuinkelpoinen rakennus. Sen jälleenrakentamisessa myös naapureiden apu on tarpeen.
Haasteen ei enää pitäisi olla kuinka estämme postapokalyptisen dystopian syntymisen. Haaste on siinä, kuinka elämme tuossa postapokalyptisessa dystopiassa. Se ei pyöri ilman puuta.