Pitkän ja vaiherikkaan elämän elänyt maalari Arvi Pääkkönen, 86, rohkaistui Kajaanin Eläkeläisten viikottaisessa historiallis-yhteiskunnallisessa keskustelukerhossa kuljettuaan julkaisemaan omakustanteena elämäkertansa.
Näin näki pöytälaatikosta päivänvalon 250 sivua tiukkaa tekstiä eli Ihmisiä elämän rakennustelineillä.
Kirjan tausta on sikäli erikoinen, että sen pani alulle aikansa Suomen ehdottomasti tunnetuin Kalevalan tuntija ja tutkija, professori Väinö Kaukonen.
Kajaani, Kuhmo ja Suomussalmi keksivät 1980-luvulla tavoitella matkailutulot mielessä Kalevalaan nojaavaa kulttuurikeskittymää.
Kaikilla kolmella oli hyvät perusteensa, sillä Elias Lönnrot Kainuun piirilääkärinä asui Kajaanissa, jopa kirjoitti osan Kalevala-tuotannostaan asuessaan Paltaniemen Hövelössä. Talossa, jossa Eino Leino syntyi muutama vuosikymmen myöhemmin.
Runoja Lönnrot keräsi myös Kuhmossa ja Suomussalmella niiden kautta Vienan puolelle rajan taakse kulkiessaan.
Niinpä alan auktoriteetti Väinö Kaukonen kutsuttiin Kainuuseen kiertämään kilpailevat paikkakunnat, kuulemaan niiden suunnitelmat ja lausumaan mielipiteensä.
Professori oli suu auki
Kaukonen aloitti Kajaanista, jossa osallistui Suomi–Neuvostoliitto-seuran tilaisuuteen, seuran kunniajäsen kun oli. Kokouksen jälkeen piti katsoa professorille kuski, jolloin Matti Reinikka keksi, että Pääkkös-Arvihan se joutaa ja on kunnon autokin.
Niin parivaljakko lähti kesähelteellä ja aikansa tietä mentyä Kaukonen alkoi kiinnittää huomiota Arvin puheeseen kysellen, että mitä ”puikkaaminen” ja muutamat sanat tarkoittavat kun ei ollut niitä kuullut.
Petäjäniemen lomakylässä kuhmolaiset, jotka Kalevalakylän lopulta ristikseen saivat, esittelivät suunnitelmiaan. Reissu jatkui kohti Suomussalmea ja Domnan Pirttiä, kunnes tuli luonnollinen tarve pysähtyä hienolle mäntykankaalle.
– Komea solmiohongikko, sanoi Arvi Pääkkönen, kun autoon taas astuivat ja professori oli suu auki kun ei moista ilmausta ollut ennen kuullut.
– Paluumatkalla Suomussalmelta Kaukonen vannotti, että pitää kirjoittaa nuo ilmaisut ja matkalle kertomani jutut talteen, Arvi Pääkkönen nyt hymähtää.
Professori kuoli muutama vuosi käyntinsä jälkeen, mutta ajatus jäi elämään ja Arvi alkoi naputella konetta.
Professori kuoli muutama vuosi käyntinsä jälkeen, mutta ajatus jäi elämään ja Arvi alkoi naputella konetta. Piti väliin vuosienkin taukoja, mutta sai urakan tehtyä.
Kiisulla tapettiin kotimökistä lutikat
Ihmisiä elämän rakennustelineillä jakautuu tavallaan kahteen osaan. Alkaa siitä kun Arvi syntyy tallista väsättyyn ihmisasumukseen nykyään Kajaaniin kuuluvassa Nakertajassa sekä kuvaa lapsuutta ja nuoruutta sotaväkiaikoineen. Toinen osa on työelämää, joka kuljettaa rakennuksilla ja asuntoremonteissa, vieden lopulta maalarien ammattiosaston puheenjohtajan yksityisyrittäjäksi.
Alkuosa kuvaa kovaa elämää tehtaan varjossa, sillä joen toisella puolen sauhusi Kajaani Oy:n Tihisenniemen tehdas, jonne soudettiin töihin jos töihin päästiin. Arvin samanniminen isä joutui vuosiksi yhtiön mustalle listalle, koska ei antanut yhtiön herroille valtakirjaa äänestää Svinhufvudia presidentinvaaleissa eikä liittynyt suojeluskuntaan.
Elinolosuhteet olivat ankeat, elämä usein kunnan jauhojen varassa ja petivaatteina tehtaan kova selluvillahuopa.
Kun isä-Arvi pääsi rakentamaan perheelle oman mökin, niin 4×4 metrin huonetta asutti vanhempien ohella kuusi lasta. Mökki oli maapohjalla ja kun tilkkeiksi tuotiin sammalta, niin samalla tulivat metsälutikat, jotka russakoiden ohella tekivät isoa haittaa yöunille.
Niinpä tehtaan kiisulasta tuotiin rikkimöhkäleitä pataan, pantiin tulet alle ja väki pariksi päiväksi pihalle. Sitten kuolleita russakoita ja lutikoita olikin lattialla lakaistavaksi asti, vaan osa jäi seinärakoihin henkiin ja käsittely piti vielä uusia.
Lisää on jo pyydetty
Monta värikästä tarinaa vanhan Nakertajan, Asuntolan ja Suvantolan ihmistä Arvilla on kerrottavana saksanjääkäristä opettajana toimineeseen pikku-Hitleriin. On sekin, kuinka Arvi kaverinsa Okan Kipparin kanssa oli sota-aikana pikkupoikana tehtaalla töissä ja joutui nuhteluun, kun esti venäläisten sotavankien pahoinpitelyä.
Ihan oma lukunsa ovat Arvin värikkäät vaiheet varusmiespalveluksen aikana sotien jälkeen. Vastaaviin kuvauksiin en ole törmännyt.
Ihan oma lukunsa ovat Arvin värikkäät vaiheet varusmiespalveluksen aikana sotien jälkeen. Vastaaviin kuvauksiin en ole törmännyt.
Tekstissä käytetään paljon kansankieltä, koska Arvi Pääkkönen on halunnut kirjoittaa kuten on puhuttu. Monia ihmisiä hän puhuttelee vain etu- tai lempinimillä ja on jonkun nimen muuttanutkin, jottei tule hankausta jälkeenjääneiden kanssa.
Erityisesti rakennushommia tehneitä puhuttelee parhaiten kirjan loppuosa, mutta on siinä antia muillekin.
Missään kirjakaupoissa Arvi Pääkkösen muistelmakirjaa ei ole myynnissä eikä Arvikaan sitä oikeastaan myy, perii vain painokulut. Juttuja olisi enempäänkin ja jotkut ovat jo lisää pyytäneet.
Enempää ei kuitenkaan ole suunnitelmissa Arvilla, jonka vaimo Irma teki pitkän työpäivän Kansan Tahdossa, viimeiseksi lehden ilmoituspäällikkönä.
