Kategoriat
Näkökulmat

Poikkeustila pakottaa urheiluseurat kertomaan miksi ne ovat olemassa

Eräs koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan suurimmista haasteista liittyy perheiden hyvinvointiin. Suurin osa lapsista käy tällä hetkellä koulua kotoa käsin. Perheiden lähtökohdat ja voimavarat ovat erilaisia. Osa lapsista pysyy etäopetusvankkureissa mukana, kun taas toiset ovat vaarassa pudota kokonaan kärryiltä. Vanhempien harteille on nyt ladattu entistä suurempi vastuu arjen sujumisesta.

Suomessa lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintaa pyöritetään seurojen ja yhdistysten voimin. Liikuntaa ja kulttuuria harrastetaan ja niiden parissa kilpaillaan pääosin kouluajan ulkopuolella kolmannen sektorin toteuttamana. Koulunkäynnin ohella myös vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen on poikkeusoloissa siirtynyt etäohjaukseen.

Toimin itse vapaaehtoistyössä jalkapallon parissa useassa eri seurassa, joten tässä kirjoituksessa peilataan syntynyttä tilannetta ennen kaikkea liikunnan, urheilun ja yksittäisen lajin eli jalkapallon näkökulmasta – samat ongelmat ja haasteet koskevat kuitenkin varmasti kaikkia kolmannen sektorin toimijoita tällä hetkellä.

***

Seuratoiminnan merkitys on liikunnallisen elämäntavan edistämisen kannalta elintärkeä. Valtion liikuntaneuvoston vuonna 2016 tuottaman lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä Suomessa tutkineen LIITU-tutkimuksen mukaan viime vuosina urheiluseuratoimintaan on osallistunut 62 prosenttia lapsista ja nuorista, mikä on selvästi aiempia vuosia enemmän. Tutkimuksen mukaan seuraharrastuksen on lopettanut neljäsosa lapsista, mutta heistäkin jopa 88 prosenttia haluaisi aloittaa harrastamisen uudelleen.

Koronaviruksen myötä ohjattu liikunta- ja urheilutoiminta on keskeytetty lähes kokonaan. Joukkuelajeissa, kuten jalkapallossa harjoittelu- ja kilpailutoiminta on toistaiseksi tauolla. Lapsia ja nuoria on ohjattu harjoittelemaan ja liikkumaan yksin tai perheen kanssa omalla ajalla.

Aikoinaan urheiluseurat syntyivät yhteisöllisyyden kautta. Joukkoa ihmisiä yhdisti paikallisuus, poliittinen identiteetti tai jokin muu asia, joka toi yhteenkuuluvuutta ja tarvetta toimia yhteisen hyvän eteen. Talkootyö oli suuremmassa asemassa kuin nykytilanteessa, jossa seurat ovat pahimmillaan pelkästään palveluntarjoajia myymässä asiakkaille tuotettaan rahaa vastaan.

Talouden sukeltaessa ilmassa leijuu vakavia uhkakuvia. Kansanterveydellisesti tärkeän junioriurheilun rinnalla tapahtumatuottoihin ja yritysyhteistyöhön perustuva huippu-urheilu on uppoamassa vielä syvempiin vesiin.

***

Syntynyt aikalisä tarjoaa seuroille ja toimijoille kuitenkin myös mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan koko toimintansa syvempää merkitystä, linkkejä yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin sekä kantamaan samalla oma vastuunsa.

Kyse ei ole ainoastaan urheilijoiden kasvattamisesta elämysteollisuudelle eikä välttämättä edes liikunnan mukanaan tuomista terveydellisistä hyötytekijöistä. Seurojen täytyy osata kertoa tätäkin konkreettisemmin mitä hyvää ne tuovat mukanaan ympäröiville yhteisöilleen.

Kymmenet tuhannet suomalaiset pelaavat ja seuraavat jalkapalloa ennen kaikkea lajin mukanaan tuoman sosiaalisen ulottuvuuden takia. Joukkueet ovat syrjäytymistä ehkäiseviä yhteisöjä, joista löytyy ystäviä ja sosiaalisia turvaverkkoja. Erilaisten ihmisten kanssa yhdessä toimiminen opettaa suvaitsevaisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista vaikeuksien edessä.

Kannattajille seurayhteisöt tuovat samalla tavalla sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Urheilu on monelle ihmiselle maailman tärkein turha asia.

Valoa synkkyyden keskelle tuovat hyvät esimerkit yhteiskuntavastuusta. Esimerkiksi AC Oulu on ollut näkyvästi esillä etsiessään pelaajille uusia työtehtäviä lomautusten sijasta harjoittelun ollessa tauolla. Seuran pelaajat ovat muun muassa kuljettaneet testinäytteitä ja tarjonneet kauppakassipalvelua karanteenissa oleville ihmisille.

Koronakriisi on valtava haaste seuroille, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden pysyvään muutokseen kohti kestävämpiä ja yhteisöllisempiä toimintatapoja.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 3/2020.


Lisää tällaista? Tilaa paperinen Kansan Tahto ja saat laadukasta luettavaa yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä säännöllisesti kotiin kannettuna. Samalla tuet luotettavaa, vasemmistolaista ja pohjoista journalismia.

Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu. >> Tilaa tästä!

Kategoriat
Näkökulmat

Tulevaisuushorisontteja

Sunnuntain eduskuntavaalien jakolinjat ovat tulleet selväksi viime viikkojen aikana. Vaalien tulevaisuusorientoituneimmat puolueet ovat vasemmistoliitto ja vihreät. Näissä puolueissa tunnustetaan täysimääräisesti tulevaisuuden suurin haaste Suomelle ja koko maapallolle. Se on ilmastonmuutos. Haluamme toimia nopeasti ja päättäväisesti ilmastonmuutoksen vaikutusten vaimentamiseksi. Hetki, jolloin tämän kehityskulun pysäyttäminen olisi ollut mahdollista, on jo ohitettu. Toivoa on kuitenkin olemassa.

Vasemmisto on samalla nostanut teemoissaan vahvasti esiin eriarvoisuuden torjunnan. Tavoitteiden keskiössä ovat panostukset koulutukseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisiin palveluihin. Nämä liittyvät puolueiden ihmiskuvaan, johon palaan vielä myöhemmin tässä kirjoituksessa. Myös työelämän radikaali muuttuminen tarvitsee uudenlaisia rohtoja ihmisten perusturvan ja mahdollisuuksien vahvistamiseksi.   

Vastakkaisessa päässä janalla on perussuomalaiset, joka rakentaa politiikkansa viholliskuville sekä menneisyyteen tähyilemällä. Heidän keskeisimmät teemansa vaaleissa ovat maahanmuuttajien demonisointi ja ilmastonmuutoksen vähättely. Laajempaa tulevaisuusvisiota ei ole. Puolueen siunaamaa, pienituloisia potkivaa leikkauspolitiikkaakin voidaan jatkaa, kunhan maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia ihmisiä päästään syrjimään kaikin keinoin. 

Muut sijoittuvat näiden kahden näkemyksen välimaastoon. Takavuosina Suomen kolme suurinta puoluetta olivat sdp, keskusta ja kokoomus. Nämä puolueet jakoivat vuosikymmenien ajan vallan maassa kahden suuren ollessa vuorollaan hallituksessa ja kolmannen oppositiossa. Vesi happani lasissa ja pitkän tähtäimen tulevaisuusvisioita ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. 

Nyt tilanne on muuttunut ja puolueet joutuvat pakon edessä uudistamaan ajatteluaan. Demareissa tietoisuus tulevaisuuden keskeisimmistä haasteista on kasvanut positiivisella tavalla. Keskusta ja kokoomus ovat puolestaan menettäneet Sipilän hallituksen leikkauspolitiikan yhteiskuntaan louhimien kuilujen vuoksi kannatustaan ja ovat lähteneet kalaan populistien järville. Esimerkkeinä toimivat kyseisten puolueiden kehittelemät olkiukot, jotka liittyvät muun muassa hakkuisiin ja lihansyönnin kieltämiseen. Samalla tulevaisuusvisiot ovat vesittyneet.

Progressiivisten ja konservatiivisten puolueiden johtoajatuksia erottaa myös ihmiskäsitys. Toisessa päässä janaa se on positiivinen, toisessa negatiivinen. Vasemmistossa kaikki ihmiset nähdään potentiaalisina toimijoina, joilla on itseisarvo.

Yleisradio julkaisi viime viikolla artikkelin, jossa arvioitiin puolueiden 2050-visioita eli sitä, millaiseksi puolueet näkevät Suomen kehittyvän 30 vuodessa. Asiantuntijat pitivät suurinta osaa papereista mitäänsanomattomina. Kehuja saivat vasemmistoliiton Li Anderssonin ja vihreiden Pekka Haaviston ajatukset.

Li Andersson kirjoittaa vastauksessaan kansantalouden, tuotannon ja palvelujen kehityksestä seuraavasti:

”Suomi on onnistunut lyhyessä ajassa toteuttamaan valtavan ekologisen rakennemuutoksen, jossa kestämättömään luonnonvarojen käyttöön perustuva saastuttava teollisuus on korvattu ympäristöllisesti kestävällä korkean lisäarvon tuotannolla. Tuottavuus on parantunut, suomalaisten osaaminen on mittavien koulutus- ja tutkimuspanostusten seurauksena maailman huippua, ja tuotannon jalostusarvo on parantunut huimasti. Suomen päästöt ovat selvästi nettonegatiiviset. Palveluiden merkitys on suuri, ja kulutuskysyntä on siirtynyt fyysisistä turhakkeista yhä enemmän palveluihin, digitaalisiin ympäristöihin ja muihin aineettomiin hyödykkeisiin.

Valtaosa suomalaisista saa elantonsa palkkatyöstä, mutta työhön käytettävän ajan määrä on vähentynyt, ja “perinteisen”, pysyviin palkkasuhteisiin perustuvan työn rinnalla on tullut useita uusia aktiivisuuden muotoja. Vastikkeeton perustulo täydentää toimeentuloa.

Suomi on globaali edelläkävijä muun muassa edistyksellisessä puhtaan energian teknologioissa, energiatehokkuudessa, tekoälyssä ja bioteknologiassa. Luonnonvarojen käyttö on vähentynyt radikaalisti, kun kiertotalouden ja materiaalitehokkuuden maksimointi ohjaa kaikkea tuotantoa. Yritystoimintaan aiemmin liittyneet ympäristötuhot, sekä ihmisoikeusloukkaukset ovat harvinaisia, kun sekä kansallinen että kansainvälinen lainsäädäntö velvoittaa yritykset toimimaan vastuullisesti.”

Ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioiva ja suuntaa muuttava tulevaisuus ei ole siis dystopia vailla toivoa. Kuten Andersson kirjoittaa tulevaisuusesseessään, kestävyysvajetta lujemmin Suomea kalvaa tulevaisuusvaje. Ilmastonmuutoksen osalta Andersson viittaa vierailuunsa Lappeenrannan LUT-yliopistossa todetessaan, että ongelma ei ole teknologia, vaan poliitikkojen visioiden ja mielikuvituksen puute. Niitä visioita Suomi tarvitsee.

Progressiivisten ja konservatiivisten puolueiden johtoajatuksia erottaa myös ihmiskäsitys. Toisessa päässä janaa se on positiivinen, toisessa negatiivinen. Vasemmistossa kaikki ihmiset nähdään potentiaalisina toimijoina, joilla on itseisarvo. Tässä ajattelutavassa panostukset koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan eivät ole vain menoeriä vuosittaisissa budjeteissa kuten oikeistopuolueilla, vaan myös taloudellisesti kannattavaa politiikkaa – investointeja ihmisiin, kuten allekirjoittaneen kuntavaalisloganissa todettiin kaksi vuotta sitten.

Suomalainen hyvinvointivaltio on ollut modernistinen rakennusprojekti, jonka saavutukset ovat valtavan poliittisen kamppailun ansiota. Uudistuspolitiikan toteuttamisesta kunnian voivat ottaa vasemmistolainen työväenliike ja alkiolainen keskusta. Ne kummatkin ovat muuttaneet muotoaan vuosikymmenien kuluessa. Viimeksi mainitusta on valitettavasti tullut viime vuosina kylmän oikeistopolitiikan lippulaiva.

Tulevaisuuden haasteiden ratkaisemisessa tarvitaan uutta modernia punavihreää yhteistyötä, jossa kyetään jatkuvasti uudistamaan ajattelutapoja, luomaan uusia mahdollisuuksia ihmisille ja kunnioittamaan ihmisarvoa itseisarvona. Sunnuntaina kyse on juuri näistä asioista. Muista käyttää äänesi tulevaisuudelle!   

Kategoriat
Näkökulmat

Häntä heiluttaa koiraa, osa 1

Kuntavaalien jälkeen Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö antoi allekirjoittaneelle valtakirjan kahteen tehtävään. Ensimmäinen niistä oli neljän vuoden pesti Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan varajäsenenä. Toisena tehtävänä otin vastaan Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen jäsenyyden, jonka piti alun perin olla lyhyt alle vuoden kestävä siirtymäajan homma.

Kevään paikkaneuvotteluissa erään toisen puolueen edustaja kyseenalaisti puolitosissaan koko maakuntahallituksen valinnan, sillä tuossa vaiheessa oletettiin sote- ja maakuntauudistuksen etenevän junan lailla pääteasemalleen ilman ongelmia. Maakuntahallitus olisi tässä tapauksessa ollut hyvin nopeasti tarpeeton.

Kuten kaikki tämän koplauksen kiemuroita seuranneet ovat havainneet, Sipilän hallituksen projekti ei ole edennyt näin nopeasti. Veturi on suistunut jo kiskoilta ja vaunut seuraavat pian perässä.

Uusin käänne nähtiin tänään, kun perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa uudistuksesta. Viesti oli selkeä. Valinnanvapautta ei ole esitetyssä aikataulussa mahdollista toteuttaa. Se on vaiheistettava palvelu- ja alueperusteisesti, mikä tarkoittaa maakuntahallinnon luomista ensin. Lisäksi maakuntien rahoitusmalli on remontoitava ja kokonaisuudesta on notifioitava EU-komissiota. Uudistus etenee vain, jos hallituspuolueissa on valmiutta tehdä tarvittavat korjaukset – valinnanvapauden ainakin hetkeksi menettänyt kokoomus lienee nyreissään.

Vaalit nähdään siis korkeintaan ensi vuonna ja nykyinen maakuntahallitus jatkaa edelleen maakuntaliiton korkeimpana toimielimenä hamaan tulevaisuuteen. Tehtävä on ollut ikkuna suomalaisen järjestelmän rakenteelliseen korruptioon. Uutta maakuntaa rakennetaan keskustapuolueen johdolla hyvin suoraviivaisesti ja virkamiesjohtoisesti. Vaikka poliittisella puolella kepu on jo menettänyt yksinkertaisen enemmistön, virkamiesjohto on läänitetty puolueen uskollisilla aseenkantajilla ja nämä hillotolpat pyritään varmistamaan hyvissä ajoin myös uuteen hallintoon.

Hyvä esimerkki tästä toimintamallista on tapa, jolla Pohjois-Pohjanmaan maakunnan organisaatiorakennetta on pyritty junttaamaan läpi. Maakuntauudistuksen yhteydessä olimme maakuntahallituksessa valitsemassa konsulttia rakentamaan uutta organisaatiota. Virkamiesesityksenä pöytään tuotiin keskustataustaisen ex-kunnanjohtajan palkkaaminen tehtävään.

Vasemmisto esitti kokouksessa päätöksen pöytäämistä, koska palkkaamista ei ollut millään tavalla kilpailutettu eli se oli käytännössä puhdas kaveridiili. Lisäksi totesimme, että kehittely olisi järkevintä tehdä yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa, jotta uusi organisaatio olisi mahdollisimman demokraattinen. (kokouspöytäkirja löytyy tästä). Eli käytännössä olisimme voineet tehdä uuden rakenteen itse. Valitettavasti vain vihreiden edustaja Mika Flöjt kannatti esitystämme.

Tehtävään valittu konsultti ajoi jääräpäisesti valiokuntamallia, joka tarkoittaisi vallan keskittymistä puhtaasti tuleville maakuntavaltuutetuille ja viranhaltijoille. Lopulta vasta muiden puolueiden yhteinen kannanotto käänsi pään ja mallia saatiin reivattua hieman paremmaksi sekä lautakuntia että valiokuntia sisältävän hybridimallin myötä. Sama konsultti kiertää identtisten kalvojen kanssa myös muissa maakunnissa edistämässä virkamiesvallan ja yhden puolueen vallan kasvattamista.

Suurin osa konkreettista valtaa käyttävistä viranhaltijoista on valittu tehtäviinsä verkostoitumisen vuoksi. Osaaminen on toissijainen kriteeri näissä valinnoissa. Sopiva puoluekirja ja/tai mielipide ratkaisee. Pohjois-Suomessa ei tarvitse miettiä kahta kertaa, mikä se on. Kunnanjohtajavalinnoissa käynnissä oleva jatkuva tuolileikki on tragikoominen esimerkki tällaisesta hyvä veli -verkostosta. Räikeimmillään tällainen toiminta johtaa Puolangan pormestarimallin kaltaisiin tilanteisiin, jossa valta sementoidaan yhden puolueen käsiin.

Lopuksi on syytä pohtia, millaisia vaikutuksia maakuntauudistuksella on paikalliselle demokratialle nykymuodossa toteutuessaan. Keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen luonnehti käynnissä olevaa sote- ja maakuntauudistusta suurimmaksi kunnallisen demokratian alasajoksi sataan vuoteen. Uudistuksessa kunnilta viedään palveluiden järjestämiseen liittyvä valta ja rahat.

Tilalle tulee hallinto, joka on ilman verotusoikeutta ainoastaan valtion asettamia leikkausvaateita toteuttava kumileimasin. Sipilän hallituksen jo asetettujen menoleikkurien sekä vuokrat moninkertaistavan järjettömän valtio-omisteisen tilakeskusjärjestelyn myötä maakunnat ovat jo valmiiksi konkurssikypsiä. Aiheesta voi lukea lisää tästä.

Olen yrittänyt kysellä tilavuokra-asiasta some-keskusteluissa keskustalaisilta vaikuttajilta, mutta vastaukset ovat olleet ylimielisiä. Esimerkiksi keskustapiirin ex-puheenjohtaja Matias Ojalehdon mielestä asia on mitätön yksityiskohta. Vuositasolla puhutaan kuitenkin pahimmillaan kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannuksista, jotka on otettava samasta budjetista palvelujen kanssa. Jäljellä näyttää olevan vain lapsenomainen usko suurien johtajien viisauteen, vaikka kaikki faktat puhuvat toista.

Maakuntamalli voisi olla demokratian toteutumisen näkökulmasta hyvä, jos se toteutettaisiin aivan toisella tavalla verotusoikeuden sekä vahvan, demokraattisesti hallinnoidun julkisen sote-järjestäjän kanssa. Nykymuodossaan malli tuhoaa paikallisen demokratian. Tilalle saadaan joukko kepulaisia satraappeja virkamiestehtäviin sekä voimakas valtiojohtoinen kuristusote paikallisista palveluista.

Kirjoituksen kakkososassa käsitellään kunnallisen demokratian tilaa Oulussa.

Kategoriat
Näkökulmat

Politiikan uuskieli johtaa harhaan

George Orwellin vuonna 1949 ilmestynyt legendaarinen dystopia 1984 kuvaa tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa kasvoton diktaattori Isoveli johtaa Oseania-nimistä valtiota rautaisella otteella kaikkialle ulottuvan valvontajärjestelmän avulla. Oseanian valtiojärjestelmä on yhdistelmä totalitarismia, nationalismia sekä yksityisyyden tuhoavaa äärimmäistä sensuuria ja kontrollia. Orwellin on sanottu ottaneen vaikutteita teokseensa Stalinin Neuvostoliitosta sekä sotasäännöstelyn aikakauden rappeutuvasta brittiläisestä imperiumista.

Oseaniassa on käytössä uuskieli, jonka tarkoituksena on rajoittaa poliittisesti vääräoppisten mielipiteiden ja ajatusten ilmaisua. Romaanissa uuskieli kuvataan ”maailman ainoana kielenä, jonka sanasto pienenee joka vuosi.” Sen elementteihin kuuluvat muun muassa harhaanjohtavat eufemismit eli kiertoilmaisut. Esimerkiksi keskitysleirit ovat uuskielessä riemuleirejä (engl. joycamp).

Romaanin teemat ovat ajankohtaisia myös nykypäivänä. Orwelliläiset eufemismit ovat pesiytyneet vahvana elementtinä myös suomalaiseen politiikkaan. Tähän mennessä huikeimman suorituksen teki takiaispuolue sinisiä edustava eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, joka totesi tällä viikolla hallituksen suorittamista massiivisista opintotukileikkauksista seuraavasti: ”Opintotuen suhteen vaalikauden suuri kuva on se, että opiskelijoiden toimeentuloa on parannettu, mutta kieltämättä sitä on siirretty omavastuullisempaan suuntaan.”

Politiikassa on nähty viime vuosina myös muita vakiintuneessa käytössä olevia kiertoilmaisuja, jotka ovat kuin suoraan Orwellin romaanista. Ohessa niistä muutama.

Palvelurakenteen monipuolistaminen

Yleisessä käytössä oleva termi, johon törmää jatkuvasti esimerkiksi kunnallispolitiikassa. Käytännössä se tarkoittaa palveluiden yksityistämistä ja ulkoistamista sekä julkisen puolen alasajoa. Hyvänä esimerkkinä on Oulun kaupungissa tehty ideologinen päätös yksityistää 40 prosenttia päiväkodeista palveluseteleiden avulla. Ainoa mittari on luku 40, joka ei kerro mitään palvelun laadusta. Myöskään valvonta ei toimi. Päätöksen seurauksena varhaiskasvatuksessa on ajauduttu hallitsemattomaan tilanteeseen, jossa päiväkodeilla tehdään rahaa lasten oikeuksien ja työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella. Lisäksi yksityiset päiväkodit voivat valita asiakkaansa. Oulussa suuri osa niistä ei ota esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia lapsia ja erityishuomiota vaativia lapsia asiakkaikseen. He jäävät julkisen puolen hoidettavaksi.

Aktiivimalli

Positiivishenkisestä nimestään huolimatta kyseessä on käytännössä työttömyysturvaan kohdistuva leikkaus ja byrokraattinen pakkotoimi, johon työttömällä ei ole juuri omilla toimillaan mahdollisuutta vaikuttaa. Kuten Noin viikon uutisista tuttu Jukka Lindström twiittasi osuvasti: ”Juuri tulleen tiedon mukaan aktiivimallin suunnittelusta vastasi työ- ja elinkeinoministeriössä virkamies nimeltä Franz Kafka.”

Kilpailukykysopimus

Kiky ei paranna kilpailukykyä eikä se ole myöskään sopimus. Kyseessä on vain ja ainoastaan palkkaleikkuri, joka iski pahiten julkisen sektorin naisvaltaisiin aloihin. Niillä on hyvin vähän tekemistä vientiteollisuuden kilpailukyvyn kanssa. Kiky ei ole aito sopimus, sillä se saatiin aikaan sisilialaiseen tyyliin kovilla leikkauksilla uhkaamalla. Hallitus uhkasi tekevänsä 1,5 miljardin lisäsäästöt ja jättävänsä tekemättä ehdolliset veronkevennykset, jos sopimusta ei synny. Kaiken huipuksi työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset toteutettiin kikystä huolimatta ja lisää on tulossa.

Valinnanvapaus

Valinnanvapaus on viime vuosikymmenien nerokkain poliittinen termi ja sen keksimisestä on pakko nostaa hattua kokoomuksen viestintätiimille. Kukapa haluaisi vastustaa vapautta?

Todellista vapautta hallituksen sote-uudistus ei kuitenkaan tuota. Käytännössä uudistus luo suuriin kasvukeskuksiin sijoittuville terveysalan jäteille uuden markkinan – yhteiskunnan piikkiin kovalla hintalapulla. Näiden yksityisten palveluiden piirin hakeutuvien pitää myös sitoutua vuodeksi tilanteessa, jossa vertailukelpoista tietoa eri toimenpiteistä tai tuottajista ei ole olemassa.

Kuten myös päivähoitoesimerkissä, voittoa hakevia toimijoita kiinnostavat eniten helpot ja terveet asiakkaat. Syöpäpotilaat ja muut kallista erikoishoitoa vaativat potilaat jäävät edelleen julkisen sektorin hoidettavaksi. Palveluiden järjestäminen on kalliimpaa harvaanasutuilla seuduilla, joten valinnan vapautta ei ole myöskään siellä. Kuvio on tuttu lähes kaikista julkisten palveluiden yksityistämisprojekteista.

Tälle rahastusautomaatille ja kermankuorinnalle on keksitty vetävä uuskielinen nimi. Nyt alkavat silmät onneksi avautua myös kokoomuksen leirissä, joten peliä ei ole vielä menetetty.

***

Tässä esitellyt uuskieliset termit ovat valitettavasti vasta jäävuoren huippu. Politiikan uuskieli johtaa harhaan ja se on ollut osaltaan murentamassa poliittisen järjestelmämme uskottavuutta. Vaalien alla luvataan jotain ihan muuta ja myöhemmin puheet vedetään takaisin verhoilemalla päätökset kiertoilmaisuilla. Myös valtamediassa on omaksuttu useimmat tässä esitellyistä termeistä vakiintuneeseen käyttöön pureksimatta niitä sen tarkemmin. Orwellin 1984 on valitettavan ajankohtainen teos myös vuonna 2018.

Kategoriat
Näkökulmat

Suomi ja maailma tarvitsevat arvon presidenttiä

Presidentinvaalien ennakkoäänestysviikolla edetään tätä kirjoitettaessa viidettä päivää ja h-hetkeen on aikaa enää vajaa viikko. Ehdokkaiden kampanjoissa on nyt saatu kirivaihe päälle. Myös Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Merja Kyllösen kiertue lähestyy loppusuoraa. Merja on ollut liikkeellä Suomen kaikissa maakunnissa koko tammikuun ajan ja kampanja huipentuu viikon päästä Ouluun.

Vaalikamppailusta povattiin aiemmin istuvan presidentin Sauli Niinistön ylivoimaista voittokulkua ja pitkään gallupit näyttivät siltä, että toista kierrosta ei tule. Asetelmassa nähtiin tällä viikolla käännös, kun Sauli Niinistön kannatus syöksyi alamäkeen. Alma-tutkimuksen gallupin mukaan Niinistöä äänestäisi nyt enää 58 prosenttia kantansa ilmoittaneista äänestäjistä.

Tilanne muistuttaa jyrkkää muutosta edellisen presidentin Tarja Halosen kannatuslukemissa 12 vuotta sitten. Halosen kannatus oli parhaimmillaan mielipidemittauksissa huimat 90 prosenttia ja se pysyi 70-80 prosentissa lähes koko Halosen kaksitoistavuotisen presidenttikauden ajan. Tämän muistaa harva. Vaalien ensimmäisellä kierroksella Halosen kannatus oli kuitenkin ”vain” 46,3 prosenttia ja vaaleissa edettiin toiselle kierrokselle, jossa Sauli Niinistö jäi lopulta niukasti kakkoseksi lukemin 51,8-48,2.

Hetkessä elävässä mediassa ei ole jakseltu juurikaan muistella vanhoja ja Niinistön voittoa on pidetty kovien kannatuslukemien vuoksi varmana jo pitkään. Hehkutus oli varsinkin viime syksynä ylitseampuvaa ja jossain vaiheessa kävi mielessä, osuuko naureskelu itänaapurin Putin-kultille sittenkin omaan nilkkaan. Sen verran kaikkivoipaa messiasta presidentistä leivottiin myös meillä.

Tällä hetkellä keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen slogan ”tehdään näistä vaalit” näyttää kuitenkin toteutuvan kaikesta huolimatta. Tosin Vanhasen itsensä osalta edessä on mitä todennäköisimmin nöyryyttävä tappio Paavo Väyryselle, joka tarjoaa pettyneelle keskustan kenttäväelle mahdollisuuden näyttää samalla pitkää nenää Sipilän hallituksen erityisesti pohjoista Suomea ankeuttaville projekteille. Väyrysen osalta pitää kuitenkin harmitella sitä, että pohjoisen Paavo on lähtenyt kalaan rajat kiinni –porukan vesille ja omaksunut halla-aholaisten rasistisen retoriikan.

Merja Kyllönen on nostanut vaalikeskusteluissa esiin tärkeitä globaaleja teemoja, jotka raamittavat tulevaisuudessa myös näiden vaalien kuuminta perunaa eli turvallisuuskysymystä. Niitä ovat ilmastonmuutos, ihmisoikeudet sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuminen.

Hallituspuolueiden ehdokkaiden tilanne on muutenkin erikoinen. Niinistö ei uskaltanut asettua ehdolle kokoomuksen ehdokkaana ja sinisillä ei ole ehdokasta lainkaan. Niinistön suosio on perustunut siihen, että hän ajaa ulkopolitiikassa kaksilla vankkureilla. Niinistö on onnistunut markkinoimaan itsensä Nato-vastaisille äänestäjille viimeisenä liittoutumattomuuden lukkona. Samaan aikaan kokoomuksessa luotetaan siihen, että Niinistö vie Suomen Natoon toisella kaudellaan. Nostradamusta ei tarvitse kaivaa haudasta pohtimaan, kumpi vaihtoehto on todennäköisempi. Toisella kaudella presidentin ei tarvitse enää mielistellä koko kansaa.

Niinistö itse ei ole ilmaissut selkeästi Nato-kantaansa missään vaiheessa. Äänestäjän kuluttajansuoja on siis olematon. Tämä on perinteinen kokoomusstrategia, jossa käsitteitä hämärretään. Mieleen tulee takavuosien slogan ”vastakkainasettelun aika on ohi”. Viimeistään Sipilän hallituksen toimet ovat osoittaneet, että tämä mainostoimiston kehittelemä profetia on osunut maalinsa yhtä huonosti kuin Paavo Väyrysen takavuosien arvio Neuvostoliiton ikuisuudesta.

Vasemmistoliiton ehdokas Merja Kyllönen tarjoaa selkeimmän vaihtoehdon oikeistohegemonialle. Kyllönen on nostanut vaalikeskusteluissa esiin tärkeitä globaaleja teemoja, jotka raamittavat tulevaisuudessa myös näiden vaalien kuuminta perunaa eli turvallisuuskysymystä. Niitä ovat ilmastonmuutos, ihmisoikeudet sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuminen. Myös Suomen presidentin tulee olla vahva globaali toimija, sillä ihmiskunnan vaikeimmat haasteet on pakko ratkaista yhdessä.

Presidentin tulee myös ymmärtää ja kuunnella tavallisen kansan huolia. Olen kiertänyt Merjan kanssa pohjoista Suomea useaan otteeseen viime vuosina. Keskustelukumppaneina ovat olleet muun muassa tullivirkailijat, postityöntekijät, rautatieläiset, kaupunkien ja kuntien silimäätekevät ja ennen kaikkea tavalliset tallaajat toreilla ja markettien parkkipaikoilla.

Merja osaa toimia luontevasti ja jämerästi kaikkien kanssa omana itsenään ilman turhaa pokkurointia. Liikenneministerinä hän laittoi toimivaltansa ylittäneet virkamiehet kuriin. Kyllönen on itse sanonut, että näissä vaaleissa ei ole kuitenkaan kyse hänestä henkilönä. Tärkeämpää on nostaa esille arvot ja tulevaisuuden suunta.

Edellisissä vaaleissa moni vasemmistolainen äänesti toiselle kierrokselle lopulta edennyttä Pekka Haavistoa. Kuuden vuoden takainen toinen kierros oli kuitenkin valtava pettymys. Ehdokkaiden välille ei syntynyt juuri minkäänlaisia eroja ja vaalikeskustelujen seuraaminen oli yhtä jännittävää kuin maalin kuivumisen tarkkailu. Haavisto on myös hoiperrellut Nato-kantansa kanssa vastustaessaan kansanäänestystä jäsenyydestä.

Merja Kyllönen on itse todennut menevänsä rauhantyössä, ihmisoikeuksissa, kansalaisten oikeuksissa ja ympäristökysymyksissä Haavistosta heittämällä ohi. ”Olen roisimpi sanomaan asioita ääneen, Pekka on taas diplomaatti”, kuvaili Kyllönen taannoin ehdokkaiden eroja. Ääneen puhumista tarvittaisiin kipeästi. Sauli Niinistö ei esimerkiksi puhunut sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta neuvotteluissa presidentti Xi Jinpingin kanssa. Kiinalaisten lahjoittamien pandojen ylivoima vei Niinistön ja median mielenkiinnon tärkeämmistä kysymyksistä. Myös vaikeita asioita on kyettävä nostamaan esille ulkopolitiikassa. Muuten maailma ei muutu koskaan. Tämän vuoksi Suomi ja koko maailma tarvitsevat arvon presidenttiä.

Kategoriat
Näkökulmat

Maailma ei ole hieno paikka, mutta sen puolesta kannattaa taistella

Itsenäisyyspäivää juhlittiin Suomessa perinteiseen tyyliin myös tänä vuonna. Kansankunnan kerma kokoontui monarkialarppiinsa, joka kesti tällä kertaa useamman päivän. Sota-aikaa muisteltiin tietysti joukolla. Helsingissä nähtiin myös eduskuntapuolueen presidenttiehdokkaan tukema äärioikeistolaisten marssi, josta on muodostumassa jokavuotinen perinne aitoon 30-lukulaiseen tyyliin.

Itsenäisyysjuhlien isäntänä toimi mies, jonka eräs keskeisimmistä poliittisista saavutuksista on lamavuosina ylivelkaantuneiden heittäminen bussin alle. Juhlavuonna elämme myös tilanteessa, jossa rasismi on salonkikelpoistettu ja normalisoitu osaksi poliittista puhetta. Presidentillä ei ole ulkopoliitikan ohella nykyisin enää kovin montaa tehtävää, mutta tämän ilmiön patoamisessa hän on epäonnistunut täydellisesti. Höpinä tolkun ihmisistä on lähinnä noloa.

Eilisen paras itsenäisyysaiheinen kirjoitus oli mielestäni kielitieteilijä Janne Saarikiven Sadan vuoden unohdus, joka löytyy Image-lehden sivuilta. Saarikiven mukaan 100-vuotisjuhlissa ei ole kysymys historian Suomesta, vaan keinotekoisesti luodusta omakuvasta, joka ”on kopioitu kansainvälisestä nationalismista ja bisnestilastoista.” Se on yhtä muovinen näkemys suomalaisuudesta kuin Tuntematon sotilas -vessaharja.

Kysymys on historiattomuudesta. Ikään kuin Suomen historia alkaisi alkuräjähdyksestä vuodesta 1917 (tai pikemminkin vuodesta 1939 tai 1944). Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset kaventavat tätä ikkunaa entisestään. Kuten Saarikivi toteaa kirjoituksessaan: ”Kaikkien täytyy ajatella velkaa ja vientiteollisuuden kilpailukykyä. Tämä on se asia, jonka Snellmankin olisi sanonut nälkään kuoleville, jos olisi ollut televisio.” Pankkimies J.V. Snellman pelkäsi lainarahaa niin paljon, että antoi oman kansansa kuolla nälkään 1860-luvulla.

Myös yhdessä tekemisestä on puhuttu koko itsenäisyyden juhlavuoden ajan. Slogan julistaa juhlavasti ”Yhdessä – Tillsammans”. Teoissa yhteinen vastuu ei ole kuitenkaan näkynyt millään tavalla. Heikoimmassa asemassa olevaan kansanosaan kohdistuva leikkaaminen ja palveluiden heikentäminen sekä kansallisomaisuuden ulosmyynti tulevat jatkumaan nykyisten kyläpäälliköiden ollessa puikoissa.

Asiat voisivat toki olla huonomminkin. Suomi on onnistunut monessa asiassa koko maailman mittakaavassa tarkasteltuna. Pidän itseäni etuoikeutettuna saadessani elää ja asua täällä. Jahtaan todennäköisesti turhaan vakioveikkauksen jättipottia viimeiseen kylmään pieruun saakka, mutta siinä tärkeimmässä arvonnassa täysosuma tuli heti ensimmäisellä yrityksellä. Tämä toteamus on kauhea klisee, mutta se sisältää samalla myös valtavan vastuun.

Olen elänyt laman lapsena puolet elämästäni täkäläisen mittapuun mukaan köyhyysrajan alapuolella. Siitä huolimatta olen vielä hengissä ja olen muun muassa pystynyt opiskelemaan tutkinnon korkeakoulusta. Suurimmassa osassa maailman maista todennäköisyys näiden asioiden tapahtumiselle on häviävän pieni.

Mielestäni hyvinvointivaltio periaatteineen on keskeisin saavutuksemme historiassa ja se on asia, jota pitäisi korostaa enemmän. Suomen menestys pohjaa pitkälti tasa-arvoiseen koulutusjärjestelmään, joka tuottaa myös talouspuolelle innovaatioita ja osaamista. Tätä ideologiaa pitää kehittää ja viedä maailmalle. Hyvinvaltiossa on myös aina ollut keskeisenä osana pyrkimys riittävään sosiaaliturvaan ja maksuttomiin terveyspalveluihin. Valitettavasti tällä hetkellä näissä asioissa on pakki päällä ja kaasu pohjassa – tekemistä riittää siis.

Tällä hetkellä suurimmat uhat ihmiskunnan ja sitä myötä myös Suomen olemassaololle ovat eriarvoistuminen ja ilmastonmuutos. Meillä suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet ymmärtää nämä ongelmat ja löytää niihin ratkaisuja.

Kysyin myös perheenjäseniltäni, mitkä heidän mielestään ovat parhaita asioita Suomessa. Esille nousivat rauha, ympäristö ja tasa-arvo, vaikka näissäkin asioissa toki riittää vielä työmaata. Yhdeksänvuotias piti hienona sitä, että meillä on vielä talvi ja silloin on mahdollisuus käydä lumihangessa pyörimässä. Tämä asia voi nousta arvoon arvaamattomaan ilmastonmuutoksen seurausten konkretisoituessa tulevaisuudessa. Rauhaa ovat puolestaan toivoneet myös sodan kokeneet. Sukupolvemme on ollut erittäin onnekas siinä, että meitä ei ole kohdannut tällainen tragedia.

Emme ole kuitenkaan kaikki samassa veneessä, kuten Hanna Sarkkinen toteaa Kansan Uutisten haastattelussa. Tämän väsyneen fraasin hokeminen ei tee siitä totta. Ihmiset tavoittelevat erilaisia asioita – tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Joidenkin paatti on loistojahti kaikilla mausteilla, kun taas osa ihmisistä yrittää pysyä pinnalla vuotavalla ruuhella ilman airoja. Aiemmin veneiden kansoittama järvi on ollut sentään yhteinen, mutta nyt isojen laivojen väki on naaraamassa vedet tyhjäksi kaloista ja siirtämässä saaliin omiin eristettyihin paratiisisaariinsa. ”Minä” on monelle tärkeämpi asia kuin ”me”.

Intressien eroista huolimatta on häpeällistä, että itsenäisyyden juhlavuonna Suomen hallitus ja valtamediat ovat kunnostautuneet kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten potkimisella. Pienituloiset on laitettu yksin maksamaan leikkauspolitiikan seuraukset ja vailla työtä olevat ihmiset on syyllistetty laittamalla heidät julkiseen jalkapuuhun.

Yhtä häpeällistä on yhteisen omaisuuden uusjako, joka on piilotettu esimerkiksi nykymuotoiseen sote-uudistukseen. Isänmaallisuus ei terminä oikeastaan enää tarkoita mitään, kun mitaleita jaetaan niille, jotka paketoivat kansallisomaisuuden myyntikuntoon.

Tällä hetkellä suurimmat uhat ihmiskunnan ja sitä myötä myös Suomen olemassaololle ovat eriarvoistuminen ja ilmastonmuutos. Meillä suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet ymmärtää nämä ongelmat ja löytää niihin ratkaisuja. Voimme olla näissä asioissa edelläkävijöitä. Meillä on teknologiaa, koulutusta ja vielä tässä vaiheessa yhteiskunta, jossa ei tarvitse käyttää voimavaroja suojautumiseen muilta. Toivottavasti Suomen 200-vuotisjuhlissa puhutaan tämän kamppailun saavutuksista historiamme keskeisimpinä edistysaskeleina. Silloin olisi enemmän aiheellista juhlittavaa kuin tänä vuonna.

Ernest Hemingway kirjoitti teoksessaan Kenelle kellot soivat maailman olevan hieno paikka ja että sen puolesta kannattaa taistella. Olen samaa mieltä jälkimmäisen lauseen kanssa. Se koskee niin omia paikallisia yhteisöjäni, Oulun kaupunkia, pohjoista Suomea, Eurooppaa kuin koko planeettaa.

Kategoriat
Näkökulmat

Sipilän kujanjuoksu

Viime viikkojen kuumin puheenaihe on ollut loputtomiin kiehuvan sote-sopan ohella pääministeri Juha Sipilän tekemiset perussuomalaisten puoluekokouksessa tapahtuneen vallanvaihdoksen yhteydessä – ja ennen kaikkea sitä ennen.

Sipilä ja kokoomuksen nokkahahmo Petteri Orpo potkivat Jussi Halla-ahon käsiin siirtyneen puolueen pois hallituksesta välittömästi vallan vaihtumisen jälkeen. Samaan aikaan persukokouksessa tappion kärsineet Timo Soinin marttyyrien prikaatit perustivat pikavauhtia uuden eduskuntaryhmän, joka jäi hallitukseen pelastaen näin Sipilän joukkion tuholta.

Soinin uuvattipoppoosta sittemmin tullut ihan oikea puolue, Sininen tulevaisuus. Sen kannatuslukemat ovat laahanneet noin prosentin lukemissa, joten voidaan perustellusti kysyä onko hallituksella enää minkäänlaista mandaattia kansalaisilta. Sinisillä sitä ei ainakaan ole. Uudet vaalit olisivat olleet tässä tilanteessa rehellisin vaihtoehto.

Toimittaja Lauri Nurmi väittää kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia Sipilän tienneen ennalta puolueen hajoamisesta. Hallituksen erokirje ja pääministerin dramaattinen lentomatka presidentti Niinistön luo Naantaliin oli Nurmen mukaan pelkkä lavastus. Sipilän ei ollut missään vaiheessa tarkoitus erota, sillä hän tiesi perussuomalaisten hajoavan. Mikäli näin oli, pääministeri valehteli eduskunnalle täysistunnossa sanoessaan, että ”olisi aivan ennenkuulumatonta valmistautua toisen puolueen hajoamiseen sen puoluekokouksen vuoksi”.

Jos pääministeri valehtelee eduskunnalle luottamusäänestyksen yhteydessä, onko hän edelleen ”rehelliseksi tunnettu”? Jos ei ole, niin onko hänellä enää edellytyksiä jatkaa tehtävässään?

Nurmen mukaan keskusta oli jo toukokuussa houkutellut kansanedustajia loikkaamaan persuista Halla-ahon voiton todennäköisyyden kasvaessa. Operaatio Uuvatit oli siten myös ennalta suunniteltu.

Perustuslain pykälän 29§ mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Pykälässä 60§ todetaan lisäksi, että ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Taitavuutta arvioivat tietysti kaikki omista näkökulmistaan, mutta tärkein kysymys liittyy rehellisyyteen. Jos pääministeri valehtelee eduskunnalle luottamusäänestyksen yhteydessä, onko hän edelleen ”rehelliseksi tunnettu”? Jos ei ole, niin onko hänellä enää edellytyksiä jatkaa tehtävässään?

Suomen historiassa on nähty kymmeniä ministerieroja erilaisista syistä. Useimmiten eroamisten taustalla on ollut siirtyminen muihin tehtäviin tai esimerkiksi budjettikiistoihin liittyvä lähtö hallituksesta.

Näiden ”perinteisten” ministerierojen ohella tällä vuosituhannella on nähty neljä erilaista skandaalia, jotka ovat johtaneet ministerin eroamiseen tehtävistään. Ensimmäinen niistä tapahtui vuonna 2002 kulttuuriministeri Suvi Lindénin myönnettyä valtionapua Oulun Sankivaaran golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Jääviysongelma aiheutti skandaalin ja Lindén erosi tehtävistään.

Vuotta myöhemmin keskusta voitti eduskuntavaalit ja pääministeriksi nousi Anneli Jäätteenmäki. Vaalidebatin kuumin keskustelu syntyi Jäätteenmäen syytettyä kovinta kilpakumppaniaan Sdp:n Paavo Lipposta Suomen liittämisestä Irakin sotaa tukeneeseen liittoumaan Washingtonin-vierailullaan.

Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi jäi lyhyeksi, kun paljastui Jäätteenmäen hankkineen Irak-tietonsa ulkoministeriön salaisiksi luokitelluista asiakirjoista. Martti Manniselta tullut faksi saapui Jäätteenmäen mukaan ”pyytämättä ja yllättäen”. Kyseessä oli valhe, jonka paljastuessa pääministeri joutui eroamaan. ”Puhun niin totta kuin osaan” on jäänyt edellisen lainauksen ohella elämään lentävänä lauseena tapauksen jälkeen.

Viisi vuotta myöhemmin ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui lähtemään läheteltyään tekstiviestejä virkapuhelimestaan eroottisena tanssijana tuolloin tunnetulle Johanna Tukiaiselle. Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti eron tai käytännössä erottamisen syyksi ”harkintakyvyn puutteen yksityiselämässä, hämmennystä aiheuttaneet lausunnot sekä toimintakyvyn heikkenemisen yleisen uskottavuuden romahdettua”.

Kanerva ei syyllistynyt siis valehtelemiseen eli perustuslakia ei rikottu. Suurin rikos oli virkapuhelimen käyttö yksityiselämään liittyvien viestien lähettämisessä. Kanervan ulossavustamisen taustalla saattoi olla kokoomuksen sisäinen valtapeli. Ulkoministeriksi nousi muuan Alexander Stubb, jonka nousu kohti merkittävämpiä tehtäviä alkoi juuri tästä hetkestä.

Vuonna 2013 paljastui silloisen kehitysministeri Heidi Hautalan estäneen valtio-omisteisen Arctia Shippingin tekemän rikosilmoituksen Greenpeacen aktivistien vallattua jäänmurtajia Helsingissä edellisen vuoden keväällä. Hautala erosi tehtävästään. Seuraavana vuonna oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi lausuntonsa asiasta. Hän katsoi, etteivät Hautala ja silloinen valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston osastopäällikkö Pekka Timonen olleet toimineet väärin estäessään rikosilmoituksen tekemisen.

Jokainen voi itse arvioida, millä tavalla Sipilän puhuma muunneltu totuus on verrannollinen näihin aiempiin tapauksiin. Kanervan ja Hautalan ainakin osittain pakotetut ministerierot näyttäytyvät nyt lähinnä tragikoomisilta. Lindénin tapauksessa kyse oli jääviyteen liittyvästä virheestä, jonka hinta oli kova.

Mikäli tapahtumien kulku on mennyt Nurmen kirjassa esitetyn käsikirjoituksen mukaisesti, Sipilän esittämä muunneltu totuus on yhtä raskas valhe kuin Jäätteenmäen vastaava. Motiivi on näissä tapauksissa sama – omasta valta-asemasta pidetään kiinni kynsin hampain loppuun asti, vaikka ketkuilemalla. Tällöin myös johtopäätösten pitää olla identtisiä.

Kategoriat
Näkökulmat

Turbulenssia työmarkkinoilla

Työmarkkinasyksy etenee kohti vuoden vaihdetta myrskyisissä tunnelmissa. Työehtoneuvotteluja käydään usealla toimialalla ja ne jatkuvat ensi vuoden puolelle asti. Ensimmäisenä odotetaan suurten vientiliittojen palkkaratkaisuja.

Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n väliset työehtosopimusneuvottelut jatkuivat viime viikolla kireissä tunnelmissa. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan työntekijäpuoli on jo varautunut neuvottelujen kariutumiseen ja työtaistelutoimiin.

Suomessa on edetty pitkään nollakorotuslinjalla. Palkat eivät ole nousseet ja työntekijät ovat olleet siis taloustalkoissa mukana jo vuosia. Palkkaneuvottelujen alla on julkaistu laskelmia ostovoiman kehityksestä erilaisten palkkaratkaisujen toteutuessa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan ostovoima saataisiin ensi vuonna kasvuun jo noin prosentin palkankorotuksilla, mutta työnantajapuolelle näyttää kelpaavan pelkkä nolla.

Erityisesti matalapalkka-aloilla tarvitaan palkankorotuksia, jotta perässä laahaava ostovoima saadaan edes jollain tavalla kuntoon. Palvelualojen liitot PAM ja JHL totesivat tänään, että tällä neuvottelukierroksella on huolehdittava erityisesti pienipalkkaisten palkansaajien ostovoiman lisäämisestä.

Työnantajapuoli on ajanut joukkonsa asemiin jo aiemmin tänä vuonna. EK on hylännyt kolmikannan ja ajaa muutoksia työelämään lähinnä julkisuuden kautta. Vyörytys on ollut vahvasti keskitettyä ja koordinoitua. Keskusjärjestösopimuksista on luovuttu, mutta silti nollakorotuslinjan jatkumista näytettäisiin ajavan kautta linjan.

Nollalinjaa perustellaan edelleen virheellisesti kilpailukyvyllä, vaikka samaan aikaan johtajien palkkakehitys on räjähtänyt katosta läpi. Tällaiset perustelut näyttävät hyvin koomisilta, jos tarkastellaan esimerkiksi UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen vuosiansioita. Pesonen ansaitsee vuodessa yhtä paljon kuin paperiteollisuuden kaikkien 10 000 työntekijän 1% palkankorotus olisi vuositasolla.

EK:n entinen johtaja Lasse Laatunen kritisoi järjestön uutta linjaa tällä viikolla Demokraatti-lehden haastattelussa.

”Maailma ei ole stabiili tulevaisuudessakaan eivätkä tule olemaan työmarkkinatkaan. Sen vuoksi minun mielestäni kannattaisi pitää keinovalikoimassa myös keskitetyt ratkaisut”, huomautti Laatunen. Hän ei pidä viisaana EK:n sääntöihin kirjattua pykälää, jonka mukaan keskitettyä ratkaisua ei voida jatkossa enää käyttää.

Hyväosaisten mölinään osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Sipilän hallitus on puolestaan ollut työmarkkina-asioissa liikkeellä sammutetuin lyhdyin kiky-härdellin ja lomarahaleikkausten jälkeen. Se on lähinnä toteuttanut kiky-sopimuksen ulkopuolelle jääneitä toimia, joista näkyvin on liittynyt työttömien aseman heikentämiseen. Työttömyysturvaa on karsittu ja työttömiä ollaan ajamassa entistäkin kiemuraisempien byrokraattisten toimenpiteiden kohteeksi.

Työttömiin kohdistunut ajojahti on saanut julkisuudessa valtamedioiden tuen. Harva se päivä kirjoitetaan raflaavia otsikoita järjestelmää hyväksikäyttävistä laiskoista työttömistä ja näin leimataan kaikki työtä vailla olevat itse syyllisiksi omaan ahdinkoonsa. Tähän hyväosaisten mölinään osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia on tietysti helppoa potkia, koska he eivät todennäköisesti edes äänestä vaaleissa.

Tällä viikolla julkaistiin Sipilän hallituksen työmarkkinapolitiikkaa yhteiskuntasopimusneuvotteluineen ja pakkolakeineen käsittelevä teos Luottamuksen loppu?, jonka on kirjoittanut tutkija Matti Hirvola. Hirvolan mukaan hallituksen tavoitteena on ollut alusta asti muuttaa suomalaisten työmarkkinoiden järjestystä pysyvästi työnantajia hyödyttävään suuntaan.

Tehdyt päätökset puoltavat tätä näkemystä. Sivukuluja on siirretty työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi. Nollasopimuslinja kompensoituna veronalennuksilla on ollut samaan aikaan suora tulonsiirto valtiolta työnantajille.

Pitkällä tähtäimellä suurin haaste työmarkkinoilla tulee olemaan yhä paheneva polarisaatiokehitys. Korkeasti palkattujen tehtävien ja matalapalkkaduunien erot kärjistyvät entisestään. Tämä näkyy esimerkiksi tässäkin kirjoituksessa jo mainitussa johtajien palkkakehityksessä, joka on karannut täysin lapasesta.

Ongelma liittyy yleisemminkin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Enemmistö voi edelleen hyvin, mutta kyydistä putoavien määrä kasvaa koko ajan. Yhteiskuntaamme on jo syntynyt maailmoja, joissa ollaan täysin ulkoradalla. Claes Andersson puhui aikoinaan ”enemmistön diktatuurista”. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa jotkut pärjäävät hyvin, mutta huonosti pärjäävän kolmanneksen asema heikentyy koko ajan.

Tätä kehitystä vastaan tulee taistella kaikin voimin. Koko porukan mukana pitävä yhteiskunta tarjoaa hyvinvointia ja turvallisuutta meille kaikille. Myös hyväosaisille.

Kategoriat
Näkökulmat

Varjotalous syö verotulojamme

Erilaisista aivopieruistaan tunnetuksi tullut Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder twiittaili tällä viikolla olevansa huolissaan hyvin palkattujen ihmisten verotuksesta. Fjäderin mukaan 4 000 euroa kuussa tienaavan ihmisen tonnin palkankorotuksesta jää käteen vain viisi sataa lisää kuussa ja tämä on kannustinongelma.

Leikkisästi voisi todeta Fjäderin ulostulon aiheuttavan mittavia paineita kevään palkkaneuvotteluihin. Jos 500 euron korotus kuukausipalkkaan ei kannusta Akava-pampun mielestä riittävästi, niin ongelmia on luvassa tulevissa neuvotteluissa.

Veropolitiikasta keskusteltaessa puhutaan hyvin harvoin siitä, mitä verorahoilla saadaan ja miten kertymää voisi kasvattaa. Myös vaatimukset verotuksen oikeudenmukaisuudesta jäävät usein paitsioon.

Sipilän hallituksen veropolitiikka on suosinut suurituloisia ja työnantajia. Palkkojen osalta on edetty jo vuosia nollakorotuslinjalla. Samalla ansiotuloverotusta on tällä hallituskaudella leikattu pitkälti toista miljardia, mutta palveluja tarvitsevat ihmiset joutuvat kuitenkin samalla kärsimään niihin tehdyistä mittavista leikkauksista. Pienituloisten osalta mennään pakkasen puolella. Nollakorotuslinja yhdistettynä veroaleen on käytännössä siis tulonsiirto pieni- ja keskituloisilta työnantajien taskuun.

Hallituksessa ei ole juurikaan pohdittu sitä, miten verokertymä saataisiin nousuun. Tässä avainasemassa on suhtautuminen verovälttelyyn, josta on puhuttu laajasti myös tämän hallituskauden aikana. Viime vuonna julkisuuteen nousseet Panaman paperit paljastivat yksityiskohtaisia tietoja yli 200 000 yrityksestä ja niiden veroparatiiseihin sijoittamista varoista.

Verosuunnittelun tai -välttelyn sijasta lienee parempi puhua varjotaloudesta. Termi on määritelty Anna Kontulan ja Taneli Hämäläisen vuonna 2014 ilmestyneessä tutkimusraportissa Varjotalous – Suomenkin asia.

Teoksen mukaan “Varjotaloudella tarkoitetaan sellaisia toimintoja ja omistussuhteita, joiden tarkoituksena on verojen ja veroluonteisten maksujen välttely tavalla, joka ei ole verolainsäädännön hengen tai kirjaimen mukaista. Näin varjotalouteen kuuluu varsinaisen veronkierron lisäksi myös sellainen verolainsäädännön heikkouksien tunnistaminen ja hyödyntäminen, joka ei ole laitonta, mutta hyväksikäyttää lainsäädäntöön jääneitä porsaanreikiä ja järjestelyvaraa.”

Veropaon tilkitseminen olisi Suomen etu, mutta hallituksessa tätä ei haluta ymmärtää.

Finnwatch julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan varjotalouden aiheuttamat verotappiot Suomelle ovat vuosittain varovaisesti arvioiden noin 430–1 400 miljoonaa euroa. Summa on hyvä suhteuttaa vuosittaiseen 4,5 miljardin yhteisöverotuottokertymään, josta se on 10-31 prosenttia.

Harmaan talouden torjunta oli aikoinaan Kataisen hallituksen kärkihankkeita. Torjuntaohjelmalle järjestettiin resursseja ja panostus maksoi itsensä takaisin. Sipilän hallituksen talousarvioissa näitä määrärahoja ei ole enää näkynyt. Suunta on ollut päinvastainen ja varjotalouteen kuuluvasta verojen välttelystä on tehty helpompaa.

Kiistelty omistuksen avoimuutta vähentävä hallintarekisterilaki hyväksyttiin viime keväänä, vaikka lakia kannatti vain noin kymmenen prosenttia siitä lausunnon antaneista viranomaisista. Muistutuksena on hyvä kaivaa viranomaislista vielä kerran esille. Rekisteriä vastustivat muun muassa Keskusrikospoliisi, Valtakunnanvoudinvirasto, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikkö, Poliisihallitus, Helsingin poliisilaitos, Verohallinto, Valtiovarainministeriön vero-osasto, Finanssivalvonta ja Oikeusministeriö. Kaikkia tahoja voidaan hyvin perustein kutsua veroasioiden ammattilaisiksi.

Varjotalous syö varoja julkisilta palveluilta. Se vaikuttaa niin koulutukseen kuin terveydenhuoltoon. Samalla pienempien yritysten kilpailukyky heikkenee. Näin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena on traagista, että Sipilän poppoota ei kiinnosta puuttua tähän vakavaan ongelmaan. Perälauta vuotaa pahasti. Veropaon tilkitseminen olisi Suomen etu, mutta hallituksessa tätä ei haluta ymmärtää.

 

 

Kategoriat
Näkökulmat

Monta totuutta

Politiikan kesä 2017 Suomessa sisälsi myrskyn, jonka jälkeen elo on ollut hiljaisempaa. Perussuomalaisten puoluekokouksen ympärille syntynyt ja edelleen jatkuva kalabaliikki oli jälleen kerran osoitus siitä, että politiikassa konkreettisten sisältöjen sijasta vaikuttaa entistä enemmän se, miltä asiat näyttävät tai miltä ne halutaan saada näyttämään.

Kesäsaunassa pohdittiin viime viikolla vuoden 2015 eduskuntavaaleja tästä näkökulmasta. Lomalukemistooni kuului Erkka Railon, Mari K. Niemen, Ville Pitkäsen ja Sini Ruohosen erittäin mielenkiintoinen teos Kamppailu vallasta – Eduskuntavaalikampanjat 1945–2015.

Kirja nousi aiemmin julkisuuteen vaaleihin liittyvän väitteensä myötä. Valtiovarainministeriö julkaisi sopivasti kuukausi ennen vaalipäivää raportin, jossa taloutemme tilaa syynättiin puhtaasti valtiontalouden velkaantumisen näkökulmasta, vaikka esimerkiksi IMF:n mukaan Suomi on kehittyneiden talouksien vähiten velkaantunein maa.

Kirjassa pohditaan vaikuttiko valtiovarainministeriön jyrähdys vaalitulokseen. Lisäksi siinä esitetään aiheellinen kysymys: onko ministeriöllä ylipäätään oikeus osallistua julkiseen keskusteluun eduskuntavaalien alla? Väitteen mukaan ministeriön raportti kehysti talouteen liittyvän vaalikeskustelun ja yksipuolisti sitä.

Arvio osuu maaliinsa, jos tarkastellaan jälkikäteen vaalikeskusteluissa esiin nousseita teemoja. Media nieli syötin purematta ja ennen vaaleja käyty julkinen keskustelu keskittyi pääosin erilaisten leikkauslistojen esittelyyn. Puolueita jopa syytettiin liian kunnianhimottomista listoista, jotka eivät vastanneet ministeriön esille tuomaa ”totuutta”. Samalla media viljeli älyllisesti epärehellistä vertausta kriisissä olevan Kreikan talouteen. Esimerkiksi tässä tekstissä toistuvat kaikki nämä mainitut asiat. Torvet soittivat joka puolella samaa säveltä.

Miten on mahdollista, että yksittäinen ministeriö pystyy näin vahvasti ohjailemaan poliittista keskustelua? Taustalla on suomalaisen järjestelmän virkamiesvaltaisuus, jonka pohja on luotu jo autonomian aikana. Suurempi vaikutus on kuitenkin ollut jo vuosikymmeniä käynnissä ollella new public management -hankkeilla, joita on viety eteenpäin hallinnon tehostamisten nimellä.

Hankkeet ovat käytännössä johtaneet virkamiesten vallan lisääntymiseen ja samalla poliittisten päättäjien vaikutusvallan vähenemiseen. Ongelma on siinä, että myös virkamiehet ovat poliittisia päättäjiä, mutta heitä ei valita vaaleilla. Aihetta on tutkinut Samuli Yliaska teoksessaan Tehokkuuden toiveuni – Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle. Yliaskan mukaan tehostamishankkeet ovat olleet käynnissä ensisijaisesti virkamiesvallan lisäämiseksi ja juuri valtiovarainministeriön vallan pönkittämiseksi.

Palataan vielä vaalipuheisiin. Hallituspuolueiden leikkauslistoilla oli sosiaalietuuksien indeksijäädytyksiä, epämääräistä valtionhallinnon tehostamista ilman konkretiaa ja muun muassa yritystukia. Viimeksi mainittua viidakkoa olisi hyvin voinutkin karsia, mutta tämä jäi tekemättä.

Vaalien alla ei puhuttu sanaakaan koulutusleikkauksista, sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämisestä eikä työntekijöihin kohdistuneista toimenpiteistä kiky-sopimuksen yhteydessä. Nämä ovat olleet Sipilän hallituksen tärkeimmät hankkeet tähän mennessä ja niitä on perusteltu tuttuun tapaan velkaantumiseen pysäyttämisellä, vaikka esimerkiksi sote-uudistus tulee olemaan taloudellisesti kallis hanke toteutuessaan hallituksen kaavailemalla tavalla.

Törkein sumutus liittyi ensin mainittuun teemaan. Hallituspuolueiden johtajat poseerasivat kilvan ”ei koulutusleikkauksille” -kampanjassa, mutta ääni kellossa muuttui vain muutama kuukausi vaalien jälkeen. Jälleen kerran tärkeämpää oli se, miltä asiat näyttävät äänestäjille.

Vasemmistoliitto oli eduskuntavaalien alla ainoa puolue, joka puhui elvyttävän ja työllistävän talouspolitiikan puolesta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Vasemmisto julkaisi listan hankkeista, jotka toisivat työtä ja toimeentuloa alueelle.

Osa hankkeista tullee toivottavasti toteutumaan, mutta monessa tapauksessa lapsi on jo mennyt pesuveden mukana. Surullisin tapaus lienee Laguna, jota pidimme vuosia esillä kannanottojen ja muiden vaikutuskeinojen kautta. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cern selvitti pitkään parasta paikkaa uudelle neutriinotutkimushankkeelle ja päätyi valitsemaan ykkösvaihtoehdokseen Pyhäsalmen kaivoksen. Laguna olisi tuonut töitä sadoille ja se olisi ollut valtava buusti suomalaiselle tiedeyhteisölle. Hanke sai kuitenkin jatkuvasti vastaansa vähättelyä ja eteenpäin ei päästy. Lopulta Cern vei hankkeen Yhdysvaltoihin, jossa homma kiinnosti.

On hyvä muistaa valtiovarainministeriön vaaliraportin kaltaisten asiakirjojen olevan enemmänkin mielipiteitä kuin absoluuttisia totuuksia asioiden tilasta. Tämä olisi pitänyt tuoda laajemmin esille vaalien alla käydyssä julkisessa keskustelussa.

Yhdysvaltain ensimmäinen rahaministeri Alexander Hamilton totesi taannoin valtionvelan olevan kansallinen siunaus, silloin kun se ei ole ylenmääräinen. Hamilton sanoi myös, että lupausta ei saa koskaan rikkoa. Siinäpä ohjenuoria saunakerholta pohdittavaksi.

Kategoriat
Näkökulmat

745 kunniatonta päivää

Juha Sipilän johtaman perusporvarihallituksen 745 päivää kestänyt taival päättyi maanantaina, kun Sipilä ja Petteri Orpo totesivat hallitusyhteistyön jatkumisen perussuomalaisten tuoreen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa olevan mahdotonta. Maahanmuuton vastustamisella profiloitunut yhden asian poliitikko Halla-aho poistui Kesärannan neuvotteluista mersullaan ensimmäisten joukossa. Ex-puheenjohtaja Timo Soinin kahdessa vuosikymmenessä vaivalla rakentama hallitustie oli tuhoutunut alle vuorokaudessa.

Kategoriat
Näkökulmat

Punainen Pohjola

Vaalijuna puksuttaa jo pikavauhtia kohti seuraavaa asemaa, mutta ennen lomakepinon uutta karttumista on hyvä päästellä vielä vähän höyryjä ulos ja analysoida kuntavaalien tulosta pohjoisen Suomen näkökulmasta.

Tämä kirjoitus oli tarkoitus saattaa tulille jo muutama viikko sitten, mutta piirikokous- ja vappukiireissä ei ehtinyt pysähtyä kunnolla pohtimaan tekijöitä numeroiden takana. On myös rehellisesti myönnettävä, että vaalit olivat taas takin täydellisesti tyhjentävä ulospuhallus. Tällaisen projektin jälkeen tarvitaan aina hetki jos toinenkin akkujen latausta varten.