Sote-keskustelua on vuosikausia vaivannut terveysalan yliote sosiaalialan jäädessä lapsipuolen asemaan.
”Sosiaalihuolto ja sosiaalipalvelut ovat olleet sote-uudistuksissa koko historiansa aikana jämerästi sivuraiteella. Myös hyvinvointialueen rakentaminen uhkaa jatkaa tätä linjaa ja supistua terveyskeskeiseksi uudistamiseksi, jossa puhutaan lähinnä perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta, lääkäreistä ja hoitoon pääsystä”, sanoo sosiaalityön yliopistonlehtori, dosentti Jari Lindh Lapin yliopistosta.
Ne ovat tärkeitä kysymyksiä, yhtä kaikki, mutta Lindhin mukaan yksipuolinen terveydenhuoltokeskeisyys on epäjohdonmukaista, tutkimustenkin valossa.
”Tutkimusten mukaan sosiaaliset tekijät vaikuttavat merkittävästi terveyteen ja sairastavuuteen. Harvoin tulee myös ajatelleeksi, että valtakunnallisesti sosiaalihuollon kokonaisuus työllistää enemmän työvoimaa kuin terveydenhuolto”, Lindh huomauttaa.
Kriittiseen ajatteluun
Pääosan tutkijanurastaan Lindh on ollut kiinnostunut työn muutoksesta ja erityisesti vammaisten tai osatyökykyisten pärjäämisestä siinä sekä siitä, miten sosiaali-, työllisyys- ja kuntoutuspalveluja tulisi kehittää suhteessa työelämän muutokseen. Tällä hetkellä vammaisten työllistymisen haasteet ja heidän asemansa palvelujärjestelmässä ovat Lindhin luupin alla. Lapin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Kehitysvammaliiton yhteistyönä on juuri käynnistymässä parivuotinen tutkimushanke liittyen vammaissosiaalityössä käytettävään harkintavaltaan.
Kajaanissa asuva ja itsekin aluevaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana oleva Lindh sanoo aina olleensa kiinnostunut yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta, eriarvoisuudesta sekä vallan, tiedon ja poliittisen hallinnan välisistä suhteista.
”Siksi kai lähdin aikoinaan opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa ja sosiaalityötä. Olen opintojen ja työn myötä omaksunut kriittisen yhteiskuntateoreettisen ajattelun ja aina pitänyt itsestään selvänä, että yhteiskuntapolitiikan keskeisenä tavoitteena ja ideana on pyrkimys tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen. Vasemmistolaisuudessa nämä kaikki ovat myös keskeisiä arvoja”, hän sanoo.
Korona korostaa hyvinvointityön tarvetta
Mielenterveysongelmat ja erityisesti masennus vievät yhä enemmän suomalaisia työkyvyttömyyteen. Lindhin mukaan on kyseessä vakava yhteiskunnallinen kysymys, johon vaikuttavat monet tekijät.
”Siihen liittyy niin sosioekonomiset tekijät kuin esimerkiksi digitalisaatio ja työelämän, sosiaalisen median haasteet, kulttuuriset suorituspaineet, ilmastonmuutos ja elämän yksilöllistyminen, jotka haastavat ihmisten jaksamista. Mielenterveyden sairaudet ovat nousseet yleisimmäksi syyksi, miksi ihmiset joutuvat jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Erityisesti masennus ja nuorten mielenterveysperusteiset eläkkeelle siirtymiset ovat lisääntyneet viime vuosina.”
”Erityisesti masennus ja nuorten mielenterveysperusteiset eläkkeelle siirtymiset ovat lisääntyneet viime vuosina.”
Tähän pitäisi pystyä puuttumaan tehokkaammin, sanoo Lindh. Tarvittavia työkaluja olisivat monentasoiset ja monitoimijaiset ratkaisut, jotka tulisi ottaa hyvinvointialueille strategisen suunnittelun, kehittämisen ja resursoinnin kohteeksi.
”Esimerkiksi terapiatakuu on hyvä avaus, jota ollaan jo käynnistelemässä muutamilla paikkakunnilla, mutta ei suinkaan yksistään riittävä. Hyvinvointialueilla tulee suunnata resursseja laaja-alaiseen hyvinvointityöhön, erityisesti nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Näin koronapandemian aikana hyvinvointityön tarve ja merkitys korostuu entisestään.”
Hän nostaa esimerkiksi Kajaanin Vasemmiston tekemät aloitteet mielen hyvinvoinnin alueellisesta ohjelmasta, jolle on nyt tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan. Lindh sanoo olevan tärkeää, että siinä huomioidaan myös mielenterveyskuntoutujien työhön paluun ja työllistymisen erityistarpeet.
Ja mitä tulee perustettuihin hyvinvointialueisiin, niissä tulisi Lindhin mukaan entistä vahvemmin panostaa mielenterveyden, työkyvyn ja hyvinvointipalvelujen strategiseen kehittämiseen ja johtamiseen.
”Tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon, järjestöjen, työpaikkojen ja työllisyyspalveluiden uudenlaista, koordinoitua yhteistyötä sekä uusia ajattelu- ja toimintatapoja.”
