Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Hanna Sarkkinen: Oulun seudun työllistämismäärärahojen tilanne on karmea

Kolmannelle sektorille myönnettävä täyden palkkatuen määrärahat ovat sanomalehti Kalevan mukaan jo tämän vuoden osalta loppuneet Pohjois-Pohjanmaalla. Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen palkkatukimäärärahojen loppumisesta.

– Järjestöillä on nyt kova huoli siitä, että ne eivät voi jatkaa pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimintaa, kun määrärahat ovat tältä vuodelta lopussa, vaikka on vasta maaliskuu. Monille pitkäaikaistyöttömille järjestöihin työllistyminen on tärkeä askel polulla kohti avoimia työmarkkinoita. Se on myös tärkeää ihmisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen toimintakyvyn kannalta, Sarkkinen sanoo.

Kategoriat
Lukijoilta

Lasten ääni kuuluviin Oulussa

Oulussa on ollut käytössä vuoden 2016 alusta lapsiystävällinen kunta -toimintamalli. Mallin myötä kaupunki on sitoutunut kahden vuoden mittaiseen projektiin, jossa kaupunki arvioi päätöksentekoa ja toimintaansa lasten ja nuorten osallisuuden näkökulmasta.

Lapsiystävällisen kunnan päätöksenteossa arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapset otetaan mukaan palveluiden sekä julkisten tilojen suunnitteluun ja kehittämiseen ja heitä rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa. Esimerkiksi Lahdessa lapset otettiin mukaan arvioimaan ja kehittämään liikkumista ja turvallisuutta kaupungin uudella Aleksanterinkadulla.

Kuntavaalit käydään parin viikon päästä. Alle 18-vuotiaat eivät saa äänestää vaaleissa, joten meille aikuisille jää iso vastuu näiden asioiden toteuttamisesta Oulussa. Lasten oikeudet eivät voi olla vain kasa paperia. Lapsilla on myös oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista ja tämän pitää näkyä myös talousasioissa. Syrjäytymiskehitys huolestuttaa eniten, sillä Oulussa on paljon yksinäisiä lapsia ja nuoria. Heitä ei saa unohtaa.

Syrjäytymiskehitys huolestuttaa eniten, sillä Oulussa on paljon yksinäisiä lapsia ja nuoria. Heitä ei saa unohtaa.

Oulussa on turvattava lasten mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon ja ennen kaikkea huolehtia perheiden, varhaiskasvatuksen ja koulujen riittävistä resursseista sekä varmistaa, että lapsille on tarjolla monipuolisia ja edullisia harrastusmahdollisuuksia.

Esimerkiksi maksuttomasta varhaiskasvatuksesta käytävässä keskustelussa puhutaan enimmäkseen vanhempien oikeuksista, vaikka nämä päätökset koskevat nimenomaan lapsia. Jokainen lapsi haluaa varmasti syödä välipalansa yhdessä kavereiden kanssa. Näin ei jokaisessa kunnassa valitettavasti ole. Pidetään huolta, että Oulussa asiat toimivat ja tehdään kaupungistamme pysyvästi lapsiystävällinen kunta.

 

Jaakko Alavuotunki
lähidemokratiatoimikunnan jäsen
Oulu

Kategoriat
Uutiset

Hanna Sarkkinen: Hallituksen sote-malli vaarallinen Oululle ja Kainuulle

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen pelkää hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaikutuksia Oulussa ja Kainuussa. Hallituksen esitys rikkoo Kainuussa rakennetut hyvät sote-käytännöt ja toisaalta laajentaa koko maahan soten tilaaja–tuottaja-mallin, joka jo kertaalleen hylättiin Oulussa epäonnistuneena. Eduskunta keskustelee tänään sote-lakiehdotuksista.

– Hallitus harjoittaa anti-benchmarkkausta, eli huonojen käytäntöjen levittämistä ja hyvien romuttamista. Hallitus pelaa nyt vaarallista ja vastuutonta peliä ihmisten terveydellä ja veronmaksajien rahoilla, Sarkkinen sanoo.

Kategoriat
Näkökulmat

Vielä on tilaa yhdelle, joka…

– En mä halua valtuustoon, kun haluan viettää aikaa perheen kanssa.
– Kyllä mä aina äänestän vasemmistoa, mutta en mä halua sitoutua puoluepolitiikkaan.
– Ei mulla oo aikaa kampanjoida mut voin mä tulla keittämään kahvia.
– No en mä ala kun en mä tiedä kuntapolitiikasta mitään.
– Mä haluun vielä tehdä töitä, niin en voi näyttää olevani vassari.

Tänä vuonna kaikilla puolueilla on ollut hankaluuksia hankkia kuntavaaliehdokkaita. Suhteessa eniten ehdokasmäärissä kärsivät suuret puolueet. Vasemmisto piti pintansa edellisvaalien malliin, ja vaaleihin lähdetään yli 3 000 ehdokkaan voimin.

Oulussakin täysi sadan ehdokkaan lista saatiin täyteen. ”Laatu korvaa määrän” -ajattelu on osin virheellinen tässä yhteydessä. Täyteen listaan tulee pyrkiä. Täysi lista osoittaa eräällä tavalla laatua – meillä on kannatusta monipuolisesti kaikilta elämänaloilta ja halukkaita mukaan näkyvään toimintaan.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliitto tavoittelee 13 valtuutetun paikkaa Oulussa

Lauantaina 4.3. vaalistarttinsa ottanut Oulun Vasemmistoliitto tavoittelee tulevissa kuntavaaleissa 13 valtuutetun paikkaa. Se julkaisi myös kuntavaaliohjelmansa ravintola Rauhalassa järjestetyssä tilaisuudessa.

Tällä hetkellä puolueella on 10 edustajaa Oulun 67-paikkaisessa valtuustossa. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Rauno Hekkalan mukaan tavoite vahvasta vaalivoitosta on realistinen, koska vasemmistoliiton kannatus on noususuunnassa hallituksen leikkauspolitiikan myötä.

Kategoriat
Uutiset

Oulussa kerätään nimiä kuntalaisaloitteeseen varhaiskasvatusoikeuden puolesta

Oulussa kerätään nimiä kuntalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan kaikille lapsille tasavertaista ja yhtäläistä oikeutta varhaiskasvatukseen hallituksen leikkauksista huolimatta. Aloite tähtää asian ottamiseksi uudelleen valtuuston käsittelyyn.

Kuntalaisaloitteen tekijöiden mielestä Oulussa on tehty väärät päätökset lasten päivähoito-oikeuden rajaamisesta vanhemman työmarkkina-aseman perusteella ja ryhmäkokojen kasvattamisesta yli 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa.

Kategoriat
Uutiset

Hänninen Oulun vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtajaksi

Oulun vaalipiirin kansanedustajat valitsivat kokouksessaan puheenjohtajakseen ja vaalipiirin kansanedustajien yhteyshenkilöksi toisen kauden kansanedustajan Katja Hännisen (vas). Vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja koordinoi vaalipiirin eri toimijoiden ja kansanedustajien välisiä tapaamisia.

– Oulun vaalipiirin kansanedustajat tekevät hyvää yhteistyötä yli puoluerajojen vaalipiirin asioiden edistämiseksi. Ylläpidämme ja luomme yhteyksiä alueemme yrittäjiin, työntekijöihin, virkamiehiin, päättäjiin tai esimerkiksi kouluihin. Vaalipiirimme kansanedustajat haluavat pitää huolta siitä, että pohjoisen Suomen ääni kuuluu yhteisessä päätöksenteossa, Hänninen sanoo.

Raahen Piehingissä asuva Hänninen on eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä lakivaliokunnan jäsen. Lisäksi Hänninen toimii Raahen kaupunginvaltuutettuna.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistolla 88 suostumuksensa antanutta Oulussa – Martti Korhonen lähtee ehdolle kuntavaaleissa

Huhtikuun kuntavaalit ovat jo ovella ja vasemmistoliitolla on tällä hetkellä Oulussa 88 ehdokassuostumuksensa antanutta. Heistä kunnallisjärjestön ylimääräinen kokous asetti sunnuntaina 19. helmikuuta 86 henkilöä ehdokkaaksi. Loppujen neljäntoista ehdokkaan asettamisen kokous delegoi kunnallistoimikunnalle, joka päättää 100 ehdokkaan listan lopullisen muodon 26. helmikuuta pidettävässä kokouksessa.

Kategoriat
Uutiset

Oulun Järjestötalo myydään ja remontoidaan – Kansan Tahto ja kumppanit evakkoon

Oulun Järjestötalo siipirakennuksineen myllätään ensi vuoden alusta. Oulun Järjestöyhdistys ja Lehto Groupin tytäryhtiö Rakennuskartio Oy ovat tehneet kaupat, jonka myötä vuonna 1913 valmistunut Järjestötalon vanhin, jugendtyylinen osa remontoidaan ja nostetaan alkuperäiseen korkeuteensa. Siten se saa viidennen kerroksensa ja mansardityyppisen katon, jotka tuhoutuivat 1950-luvulla tulipalossa. Kansan Tahdon toimistosiipirakennus Mäkelininkadun puolella ja ravintolasiipi Pakkahuoneenkadulla myydään Rakennuskartiolle. Myös remontoitava Järjestötalo myydään. Tontti pysyy talon omistavan Järjestöyhdistyksen hallinnassa.

Rakennusten omistusoikeus siirtyy ostajalle vuoden 2018 alusta. Sen jälkeen Kansan Tahdon toimitus ja useat vasemmistoliiton toimijat joutuvat siirtymään korvaaviin tiloihin remontin ajaksi.  Kauppakirjaan sisältyy optio, jolla Järjestöyhdistys voi ostaa toimitilat valmistuvasta talosta. Hankkeen puuhamies, Oulun Järjestöyhdistyksen toiminnanjohtaja Tapani Sillanpää sanoo, että remontti kestänee pari vuotta. Hänen mukaansa hankkeen toteuttaminen on ollut suunnitelmissa jo vuodesta 1987.

– Rakennuksille on kertynyt vuosien saatossa runsaasti korjausvelkaa. Talo myydään, koska Järjestöyhdistyksellä ei ole riskinottokykyä tämän mittaluokan hankkeeseen, Sillanpää sanoo.

Talo myydään, koska Järjestöyhdistyksellä ei ole riskinottokykyä tämän mittaluokan hankkeeseen.

1956–57 valmistuneissa siipirakennuksissa ovat tällä hetkellä vuokralaisina mm. Veeran Verstas, Kulttuuribingo ja ravintola Tähti. Siipien tilalle noussee asuinkerrostaloja.

Tapani Sillanpään mukaan Järjestöyhdistys pitää tärkeänä, että vanha työväenjärjestöjen kiinteistö vanhimmalta, rakennushistoriallisesti suojatulta osaltaan, tullaan palauttamaan entiseen muotoonsa.

 

Järjestötalon vanhimman osan rakennutti Oulun läänin Työväen Kirjateollisuus Oy omaksi ja sanomalehti Kansan Tahdon toimitaloksi ja se valmistui vajaassa vuodessa, kesällä 1913. (Kuva: Arto Havana)

Pohjolan työväen Gibraltar

Oulun Järjestötalon vanhimman osan rakennutti Oulun läänin Työväen Kirjateollisuus Oy omaksi ja sanomalehti Kansan Tahdon toimitaloksi ja se valmistui vajaassa vuodessa, kesällä 1913. Pakkahuoneenkadun ja silloisen Kansankadun kulmatontti, jolla oli puutalo Pakkahuoneenkadun varressa, oli edellisvuonna ostettu ajuri Gustaf ja Maria Haatajan konkurssipesästä.

Talon piirustukset ja kustannusarvio tilattiin lääninarkkitehti Harald Andersinilta. Rakennusurakoitsija oli rakennusmestari Viktor Vikkula ja työnvalvoja rakennusmestari Samppa Valjus.

Rakennushankkeen primus motor, Kansan Tahdon päätoimittaja Yrjö Mäkelin nimesi vastapäätä Oulun työväentaloa nousseen ”kivimuurin” Pohjolan työväen Gibraltariksi. Hankkeen vetäjä oli Kansan Tahdon toimitussihteeri, rakennusmestari Janne Hautala.

Taloon tuli neljä varsinaista kerrosta ja viidentenä ullakko korkeine kattoineen ja kolmine kulmatorneineen sekä mm. ”vesi- ja likavesilaitos”.

Kadunkulmatalo tunnettiin ja tunnetaan Kansan Tahdon talona, vaikka lehti ei ole siitä koskaan tiiltäkään omistanut. Järjestötaloksi koko kiinteistö nimettiin vuonna 1956. Silloin talo myytiin Oulun Järjestöyhdistykselle ja se rakennutti tontille vuosina 1956–1957 osin talkootyöllä kaupunginarkkitehti Martti Heikuran suunnittelemat uudisrakennukset; juhlasalin eli ”Järkkänä” tunnetun tanssipaikan Pakkahuoneenkadun puolelta puretun puolitoistakerroksisen talon tilalle ja Kansan Tahdolle toimistorakennuksen Kansankadun (nykyinen Mäkelininkatu) puolelle Juustiloilta vuonna 1952 ostetulle tontille.

Kategoriat
Uutiset

Oulun VasemmistoPlus: Suomi100-tavoitteeksi julkisen rakentamisen terveellisyys ja puurakentaminen

Vasemmistoliiton oululaisen puolueosaston Oulun VasemmistoPlus ry:n mielestä Oulussa on panostettava tulevaisuudessa enemmän julkisten rakennusten sisäilmaongelmien vähentämiseen. Esimerkiksi Jokirannan koulun ja OSEKK:n Kontinkankaan ja Haukiputaan yksikköjen sisäilmaongelmat ovat erittäin vakavia. Niihin on suhtauduttu opetuksen järjestäjien taholta vakavuudella ja ryhdytty toimenpiteisiin.

Puolueosaston mielestä Oulun olisi silti ryhdyttävä ennaltaehkäisemään sisäilmaongelmia entistä pontevammin ottamalla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tavoitteeksi julkisen rakentamisen terveellisyys ja panostaa puurakentamiseen.

Kategoriat
Lukijoilta

Sote-maksujen korotukset eivät ole pakollisia

Oikeistohallitus antaa jatkuvasti ymmärtää, ettei Suomea pelasteta kurittamatta köyhiä, työttömiä, opiskelijoita ja muita pienituloisia oikein olan takaa. Nykyinen talousmalli pyrkii korvaamaan hyvinvointivaltion yrittäjämuotoisella kilpailuvaltiolla, jossa automatisaatio-työttömyys pitää työntekijäjoukon nöyränä ja paikallisella sopimisella voidaan taata yhä alhaisemmat palkat suuryritysten hyväksi.

Oulun kaupunginvaltuustossa vasemmisto valitettavasti häviää useimmat äänestykset, joilla kestämättömät ”säästötoimet” jatkuvasti suunnataan vähäosaisiin. Hyvinvointilautakunnassa vuonna 2014 vasemmiston valtuutetut (Kailo ja Karjalainen) vastustivat sote-palvelumaksujen korottamista yli valtuuston suosituksen, mutta tällaisten säästöjen väitettiin olevan väistämättömiä talouden tasapainottamiseksi. Hallitus soi nyt kunnille mahdollisuuden nostaa terveydenhuollon maksuja lähes 30 prosenttia. Oulun hyvinvointilautakunta päätti viime joulukuussa olla nostamatta maksuja. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset jyräsivät läpi Oulun budjettivaltuustossa lähes 30 prosentin korotuksen. Vasemmisto on valtuuston alusta saakka joka kerta esittänyt korotuksista luopumista, koska ne vain lisäävät ihmisten välisiä terveyseroja, jonka torjumisen piti olla myös kaupungin strategia. Hävisimme äänestyksen.

Vasemmisto on valtuuston alusta saakka joka kerta esittänyt korotuksista luopumista, koska ne vain lisäävät ihmisten välisiä terveyseroja.

Virkamiehet eivät yritäkään etsiä muita säästökohteita kuin pienituloiset. Kaikista köyhimpien perusoikeuksien vaarantaminen ei voi olla ainoa keino tasapainottaa tasetta. Työssäkäyvillä esimerkiksi luulisi työterveyshuoltoineen olevan enemmän varaa kattaa tätä loputonta vajetta. Itse vaje taas seuraa oikeiston veropolitiikasta ja ”verosuunnittelua” harjoittavien suuryritysten toiminnan sallimisesta. Kun terveyspalveluissa veroja ei makseta Suomeen, kuntien ja valtion vaje tulee vain kasvamaan ja jälleen maksumiehiksi laitetaan köyhimmät! Terveyskeskusmaksut ovat ideologinen valinta, joilla kerätään nyt mitätön summa. Hietasaareen kaavailtu uusi infra maksanee kolme kertaa niin paljon. Säästöt ihmisten terveyspalveluissa siis auttavat tulonsiirtona huvipuistoyritysten oikeuksia bisneksentekoon. Tätäkö varten Suomeen perustettiin kuntia ja kerätään veroja?

Tein 26.l. lautakunnassa Seppo Karjalaisen, Marjo Kemppaisen ja Lauri Inkalan kannattaman esityksen, että kaikista palvelumaksukorotuksista luovutaan. Esitys hävittiin. Kannattaako siis äänestää oikeistoa, jonka ansiosta elämisen hinta (kaikkine perusoikeuksiin liittyvine maksuineen) nousee vuosi vuodelta, samalla kuin palkat ja etuudet laskevat kuin lehmän häntä?

 

Kaarina Kailo
kuntavaaliehdokas (vas)
Oulu

Kategoriat
Uutiset

Juhlapäivänä suksitaan suolle

Oulun pohjoisosassa sijaitseva Kuovisuon uusi suojelualue on lauantaina 4.2. vietettävän Suomen luonnon ensimmäisen päivän yksi retkikohde. Suomen satavuotisjuhlintaan kuuluu neljä Luonnon päivää eri vuodenaikoina, ja kunakin päivänä järjestetään paljon luontoaiheisia tapahtumia.

Kuovisuo rajautuu Sanginjoen ulkometsään, jonka suojelusta on Oulussa kamppailtu toistakymmentä vuotta. Kuovisuon suojelu onnistui, kun lahjoitusvaroin toimiva Luonnonperintösäätiö osti sen yksityiseltä joulukuussa. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri antoi hankintahinnasta puolet, 30 000 euroa, ompelija Hilja Pikkaraisen testamenttilahjoituksesta. Pikkarainen halusi tukea etenkin lintujen suojelua, ja Kuovisuo on nimestään lähtien tärkeä lintualue, jossa elää muun muassa teeriä, riekkoja ja harvinainen pohjansirkku. Suojeltuun 41 hehtaarin alueeseen kuuluu myös kangasmetsää, joka muistuttaa viereistä Sanginjoen ulkometsää.

Kuovisuon hiihtoretken järjestää Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys. Metsäsuksin varustetut retkeläiset kokoontuvat Sanginjoelle Loppulan metsänvartijan talolle klo 10. Opastettu retki kestää nelisen tuntia.

Luontojärjestöt ovat nimenneet yhteensä sata arvokasta Suomen luonnon helmeä, jotka ovat tavalla tai toisella uhattuina. Sanginjoen ulkometsän lisäksi Pohjois-Suomen helmiä ovat esimerkiksi kaivostoiminnan vaarantama Viiankiaapa Sodankylässä, rakennuspaineista kärsivä Ounasvaara Rovaniemellä ja hakkuu-uhkien piinaama Ärjänsaari Oulujärvellä.